Tutkijat perehtyivät ensimmäistä kertaa merten kaikkein pienimpiin muovihiukkasiin. Aiemmin lähes täysin huomiotta jäänyt kokoluokka saattaakin olla kaikkein merkittävin mikromuovien kokoluokka maailman merissä.
Tutkijat perehtyivät kaikkein pienimpiin mikromuovin hitusiin, sillä tuo kokoluokka on jäänyt aiemmin huomiotta. He kutsuvat näitä hiukkasia "mini-mikromuoviksi".
Merten muoviongelman määritys on jo vuosikymmeniä perustunut lähinnä verkoilla kerättyihin näytteisiin. Verkoissa on erittäin pieni, mutta silti rajallinen silmäkoko. Kaikkein pienimmät muovinpalat ja -kuidut – tyypillisesti alle kolmannesmilliset – pääsevät niistäkin läpi.
Tuoreen tutkimuksen tekijät huomasivat puutteen ja päättivät perehtyä mini-mikromuovin määrään. Perinteinen verkkokeräys ei kuitenkaan enää tullut kysymykseen, ilmeisistä syistä.
Tutkijat tukeutuivatkin asiassa eläinten apuun. Salpat ovat meressä vapaana uivia vaippaeläimiä, tyypillisesti muutaman sentin pituisia. Vaikka ne muistuttavat meduusoita sekä ulkomuodoltaan että elintavoiltaan, salpat ovat itse asiassa pidemmälle kehittyneitä ja evolutiivisesti lähempänä selkärankaisia.
Salpoilla on merissä tärkeä rooli. Niitä esiintyy ympäri maailmaa, ja niitä on lisäksi hyvin paljon. Hyvin suuri osa merenpohjaan päätyvästä biomassasta kulkeekin juuri niiden ruuansulatuksen kautta, sillä sekä niiden ulosteet että ruhot ovat riittävän suuria ja kiinteitä vajotakseen alas. Salpat lienevätkin hyvin tärkeä lajiryhmä kun pohditaan kuinka ilmakehän ylimääräinen hiili päätyy pois biosfäärin kierrosta.
Salpat liikkuvat ottamalla vettä sisäänsä ja purskauttamalla sen uudelleen ulos. Samalla ne keräävät vedestä ravintoa. Vatsalaukkuihin päätyy samalla myös muovia. Ja tuoreen tutkimuksen perusteella sitä on paljon.
Tutkijat löysivät pieniä mikromuovin palasia (pääasiassa muovikuituja) jok'ikisen löydetyn salpan vatsalaukusta. Hitusten kokoluokka oli 5–333 mikrometriä. Pienimmät palaset ovat paksuudeltaan siis C-kasetin nauhan tai hämähäkin seitin paksuisia. Suuremmat taas vastaavat tomuhiukkasia, tai ihmishiuksen ja erilaisten vaatekuitujen paksuutta.
Asia tarkistettiin myös vapaasta vedestä otetuista näytteistä. Määrät täsmäsivät.
Löydön mittakaava häkellytti jopa tutkijoita. He nimittäin arvioivat mini-mikromuovit lukumäärältään 100 000 – 10 000 000 kertaa isompien kokoluokkien mikromuovia yleisemmiksi. Toisaalta ne ovat kuitenkin niin pieniä, että niiden yhteinen pinta-ala ei ole yhtä suuri kuin suuremmilla muovinpaloilla.
Mini-mikromuovien yleisyys saattaa selittää osaltaan sen, miksi aiemmin löydetty mikromuovi ei ole läheskään vastannut teoreettisten mallien ennustuksia. Valtaosa meressä olevasta muovista on paljon pienempää kuin on osattu kuvitellakaan.
Löydön merkittävyyttä on toistaiseksi vaikea arvioida. Parhaassa tapauksessa salpat siirtävät mini-mikromuovia tehokkaasti pois kierrosta. Osa päätyy niiden avulla meren pinnan tuntumasta pohjaan sedimentoitumaan. Toisaalta monet niin pohjassa kuin ylempänäkin elävät suuremmat eläimet - kalat, meduusat, merilinnut, kilpikonnat, ym. - popsivat suuria määriä salpoja. Osa salpojen suodattamasta mikromuovista päätyy eittämättä takaisin kiertoon. Eri prosessien suhteesta ei ole vielä mitään tietoa.
Tutkimuksessa kerättiin näytteitä sekä rannikon tuntumasta että avomereltä. Kaikki analysoidut paikat sijaitsivat kuitenkin itäisellä Tyyneltämerellä. Tulevissa tutkimuksissa perehdyttäneen sekä muiden merien että merenpohjan sedimenttienkin mini-mikromuovin määriin.
Lähde: Brandon ja kumpp.: "Patterns of suspended and salp‐ingested microplastic debris in the North Pacific investigated with epifluorescence microscopy." (Limnology and Oceanography Letters, 2019)
Aloituskuvassa salpayhdyskunta Punaiseltamereltä (Lars Plougmann / Wikimedia Commons)
