Skip to header Skip to main navigation Hyppää pääsisältöön Skip to footer

Main navigation

  • Etusivu
  • Aihealueet
    • Avaruus
    • Tiede
    • Tekniikka
    • Luonto ja ympäristö
    • Terveys ja lääketiede
    • Ihmiset
    • Taide
    • Paikkoja
    • Arvioita
  • Videot ja podcastit
  • Uusimmat jutut listana
  • Jutturuletti
  • Tiedekiinnostavuuskartta
Tiedetuubi
Tupakkateollisuus suunnitteli kannabissavukkeita
Toimitus
11.06.2014

Kannabis

Samaan aikaan kun tupakan polttamiselle asetetaan yhä uusia rajoituksia, ollaan monissa maissa vapauttamassa kannabista nykyisestä täydellisestä kieltämisestä. Tuoreen tutkimuksen mukaan tupakkateollisuus on tarkkaillut pääsyä markkinoille jo pitkään.

Suuret yhdysvaltalaiset tupakkafirmat seurasivat läheisesti keskustelua kannabiksen laillistamisesta 1960-luvun lopulta lähtien ja tekivät salaista kannabistutkimusta. Ne suhtautuivat päihteeseen sekä kilpailevana että mahdollisena omana tuotteena, paljastaa tuore Milbank Quarterly -lehden tiedeartikkeli.

Tutkimus on Kalifornian yliopiston San Franciscon tupakkatutkimuskeskuksen ja Helsingin yliopiston yhteishanke, ja siitä kertoi Helsingin yliopiston verkkotiedotus artikkelissaan.

"Tutkimus osoittaa, että tupakkateollisuus on kiinnostunut kannabistuotteiden valmistamisesta. Jos kannabis laillistetaan, tupakkateollisuus todennäköisesti yrittää ottaa markkinat haltuunsa", sanoo yksi artikkelin kolmesta kirjoittajasta, sosiaalipolitiikan professori Heikki Hiilamo.

Yli 80 miljoonaa sivua tupakkayhtiöiden sisäisiä dokumentteja on tullut julkisiksi oikeusprosessin seurauksena 1990-luvulta alkaen. Tutkimus on ensimmäinen, jossa arkistoja on tarkasteltu järjestelmällisesti kannabiksen kannalta.

Rajoitukset tarpeen

Yhdysvalloissa Coloradon ja Washingtonin osavaltiot laillistivat kannabiksen viihdekäytön vuodenvaihteessa ja moni muu osavaltio harkitsee samaa. Tutkijoiden mielestä poliitikkojen ja viranomaisten tulisi varautua tupakkafirmojen tavoitteeseen lisätä kannabiksen käyttöä.

"Jos kannabistuotteita laillistetaan, niitä pitäisi säännellä samoin kuin tupakkaa", jatkaa Hiilamo. "Tämä koskee esimerkiksi mainontaa, verotusta, varoitustarroja ja myyntiä automaateissa tai internetissä. Kannabiksen polttamisen tulisi olla kiellettyä kaikkialla, missä ei saa polttaa tupakkaa."

Tutkimukseen pohjautuvassa Los Angeles Timesin artikkelissa tupakkafirmat, kuten British American Tobacco, Philip Morris ja R.J. Reynolds Tobacco Co, kieltävät olevansa kiinnostuneita kannabismarkkinoista tällä hetkellä.

Suomikin harkitsee

Suomessa suhtautuminen kannabikseen on Hiilamon mukaan lieventynyt ja nuorten käyttökokeilut ovat yleistyneet vuoden 2006 jälkeen.

"Kokemukset USA:n osavaltioista ja Uruguaysta luovat myös meille painetta kannabiksen laillistamiseen. Julkishallinnon säästöt voivat vaikuttaa samaan suuntaan. Halutaan, että viranomaiset käyttävät aikaa muihin ongelmiin kuin kannabiksen kotiviljelijöiden ja käyttäjien valvontaan ja tuomitsemiseen.

Euroopassa Alankomaat ovat olleet poikkeus tiukassa kannabiskieltopolitiikassa, mutta siellä kauppaan ollaan nykyisin tiukentamassa  – syynä ovat tosin enemmän kannabisturistien aiheuttamat järjestyshäiriöt kuin terveyssyyt.

Juttu on käytännössä kokonaisuudessaan Helsingin Yliopiston tiedotuksen tekemä uutinen, jonka on kirjoittanut Elina Mattila-Niemi.

Kuva: Flickr / Manuel Martin Vicente

Samasta aiheesta

Melliferopolis Fest - urbaaneja uurastajia
Tieteentekijöiden kuka kukin on - retrohenkinen taistelupeli
Villisikoja Suomessa jo kivikaudella
Hyytiälän metsähöyryt kiinnostavat
Fysiikan ja kemian Nobel-palkinnot 2014

Suosituimmat tänään

La Silla – Euroopan eteläisen observatorion ensimmäinen havaintopaikka Chilessä
Jutturuletti
Suomalaisille suuri fuusioenergian robotiikkasopimus
Sateenkaaren seitsemän väriä
Tässä on koronavirus, joka tulee pian taas kiusaksemme

AIHEALUEET

Avaruus ja ilmailu
Tiede ja tekniikka
Luonto ja ympäristö
Lääketiede ja terveys
Ihmiset ja paikat
Kirjat, elokuvat ja taide

ERIKOISTA

Tiedekiinnostavuuskartta
Jutturuletti
Suorana labrasta
eTuubi
Videot

TIEDETUUBI

Tiedetuubin esittely
Toimitus
Tiedetuubi ja tekoäly
Yhteistyökumppanit
Mediakortti
Information in English

Copyright © 2012-2026 Tiedetuubi - All rights reserved