Eilen 20 vuotta sitten, heinäkuun 4. päivä vuonna 1997, alkoi uusi aika Mars-tutkimuksessa.
Silloin Nasan Pathfinder-laskeutuja putosi onnistuneesti punaisen planeetan pinnalle ja aloitti siellä toiminnan. Sen mukana oli myös Sojourner-niminen pieni kulkija, joka testasi myöhemmissä Mars-kulkijoissa käytettyjä tekniikoita ja oli yksinkertaisesti kovin söpö.
Tämän jälkeen ihmiskunta – tässä tapauksessa Nasa – on ollut Marsissa koko ajan. Sen koommin ei ole ollut yhtään päivää, jolloin meillä ei olisi ollut luotainta aktiivisesti tutkimassa tätä meille rakasta planeettaa.
Pathfinder oli myös nimensä mukaisesti tiennäyttäjä, sillä esimerkiksi sen testaamaa ilmatyynytekniikkaa on käytetty monta kertaa myöhemmin. Kahdessa vuosikymmenessä laskeutumiset Marsiin ovat tulleet jo lähes rutiininomaisiksi.
Yllä oleva video kertoo menneistä kahdesta vuosikymmenestä hyvin Nasan tyyliin. Siinä on kaikki upeat lennot ja luotaimet, joista osa toimii yhä edelleen, mutta se unohtaa epäonnistumiset sekä muut Marsia tutkineet. Nasan lisäksi Euroopan avaruusjärjestö on ollut hyvin aktiivinen, ja sillä on edelleen kaksi luotainta Marsia kiertämässä: Mars Express saapui sinne jo vuonna 2003 ja toinen luotain, ExoMars-hankkeen TGO-luotain viime vuonna. Lisäksi Intialla on luotain Marsia kiertävällä radalla.
Videon puolueellisuuden antaa kuitenkin mielellään anteeksi, sillä Nasa sekä etenkin sen Jet Propulsion Laboratory on ollut – ja on – Mars-tutkimuksen ehdottomasti johtava taho, ja amerikkalaisluotaimet -sekä kulkijat lähettävät tänäänkin Marsista niin paljon uutta tietoa, että 20 vuotta sitten Pathfinderin kuvia katsoneet tutkijat saisivat huimauskohtauksen!
Samasta aiheesta