Pystysuoraan nousevat ja laskeutuvat sähkökäyttöiset, autoa hieman kooltaan vastaavat lentolaitteet ottavat tällä haavaa suuria harppauksia eteenpäin – ja ylöspäin. Kyseessä on yksi monista uusista tekniikoista, jota tulevat mullistamaan elämäämme ihan lähivuosina.
Yllä olevalla videolla on Lilium, todella kiinnostava uudenlainen ilma-alus, mistä olemme kertoneet jo pari kertaa aikaisemminkin. Eri puolilla maailmaa kehitetään parhaillaan useitakin erilaisia laitteita, joita kutsutaan yleensä "lentäviksi autoiksi", vaikka ihan niistä ei ole kyse. Esimerkiksi Liliumissa ei ole pyöriä lainkaan ja se on ennemminkin kuin henkilöauton kokoinen helikopterin ja lentokoneen risteytymä.
Liliumin ideana on tuottaa tällaisia lentolaitteita ja laittaa ne toimimaan kuin automaattiset taksit.
Asiakas haluaa kulkea paikasta toiseen, joten hän tilaa lentolaitteen esimerkiksi kännykällään. Kyytiväline saapuu hakemaan ja vie perille – 300 kilometrin tuntinopeudella ja noin 300 kilometrin säteellä. Esimerkiksi Helsingistä tällä viilettäisi puolessa tunnissa Tampereelle tai vartissa Tallinnaan.
Liliumin laite eroaa enemmän helikopterimaisista kilpailijoistaan siten, että se on selvästi enemmänkin kuin lentokone. Sen voimanlähteenä ovat sähkömoottoreilla toimivat puhaltimet, joiden melu on vähäisempää kuin moottoripyörien pörinä.
Yhtiön mukaan käyttökustannukset ovat samaa luokkaa kuin sähköautoilla, ja jos laitteen kyydin kustannuksia verrataan esimerkiksi tavalliseen tämänhetkiseen taksiin, niin hinta on samaa luokkaa. Matka vain taittuu viisi kertaa nopeammin.
Ja kuten video näyttää, kyse ei ole enää pelkästä puheesta tai konseptista: laite lentää. Matka arkisessa käytössä olevaan palveluun, joka toimii lähes säässä kuin säässä, on kuitenkin vielä pitkä. Lisäksi lainsäätäjien tulee sopeuttaa nykyisiä ilmailulakeja näitä uusia vipeltäjiä varten.
Liliumin ensilento tapahtui jo huhtikuun 20. päivänä, mutta erityisen ajankohtaisen siitä tekee viime viikolla Yhdysvalloissa ollut Uber Elevate -konfrenssi.
Taksipalvelu Uberin järjestämä tilaisuus kartoitti erilaisia tulossa olevia tekniikoita, joilla liikkuminen saataitiin paitsi nykyistä kätevämmäksi, niin myös edullisemmaksi sekä nopeammaksi. Mukana oli suuri määrä vaikuttajia, jotka lähestyivät urbaania VTOL-liikennettä – kuten kaupungeissa tapahtuvaa pystysuoraan nousevaa ja laskeutuvaa lentoliikennettä kutsutaan – eri näkökulmista tekniikasta lainsäädäntöön.
Palaamme asiaan erillisissä jutuissa myöhemmin, mutta asiasta eniten kiinnostuneet voivat jo nyt ladata konfrenssin koosteraportin tästä.
Samasta aiheesta