Museu do Amanhã – Brasilia katsoo tulevaisuuteen

Ma, 12/10/2018 - 10:33 By Jari Mäkinen
Museu do Amanhã

Moni muistaa Rion olympiakisoista, sambasta tai rantaelämästä, mutta on siellä muutakin: muun muassa Museu do Amanhã, kerrassaan upea tiedemuseo, sekä brasilialaisen lentäjälegenda Santos Dumontin kotitalo.

Museu do Amanhã tarkoittaa Tulevaisuuden museota, mutta jos kävijä odottaa kohtaavansa siellä tulevaisuuden huikean teknomaailman välkkyvine valoineen ja robotteineen, joutuu hän pettymään: veistosmainen museo keskittyy enemmänkin ideoihin ja ajatuksiin kuin tavaroihin tai esineisiin.

Näyttelyt sekoittavat minimalistista taidetta tieteeseen ja tekniikkaan, ja kaikki on kääritty ehdottomasti wau-arkkitehtuuria edustavaan rakennukseen.

Viime joulukuussa avattu museo piti avata alun perin vuotta aikaisemmin Riossa pidettyjen jalkapallon maailmanmestaruuskisojen kynnyksellä, mutta yllättäen Praça Mauássa, Rion vanhan sataman vieressä olevan museon rakentaminen oli hitaampaa ja kalliimpaa kuin oletettiin. Tuloksena on kuitenkin upea, valkoinen rakennus, joka on toisaalta kuin valaan tai dinosauruksen luuranko, toisaalta suihkumoottori tai kummallinen ilmastointilaite. Tämä vaikutelma tulee museoon saavuttaessa näkyvästä suureta tuulettimelta näyttävästä koristeesta – vai käytetäänkö sitä oikeasti ilman imemiseen museon sisään?

Museo on esitteiden mukaan hyvin ympäristöystävällinen, sillä rakennuksen sanotaan olevan jopa 40% energiatehokkaampi kuin samankokoiset, normaalit museot.

Tärkeintä on kuitenkin luonnollisesti näyttely itse. Sen tarkoituksena on herättää ajatuksia, innostaa tutkimaan ja suunnittelemaan tulevaisuutta. Ja jotta tulevaisuutta voisi rakentaa, pitää tuntea historiaa: siksi näyttely katsoo taaksepäin, esittelee nykymaailman suuntauksia ja hahmottelee maailmaa seuraavien 50 vuoden kuluessa. 

Aivan aluksi kävijöitä pommitetaankin noin 200 metriä pitkässä hallissa kysymyksillä. Mistä me tulemme, mitä me olemme, missä me olemme, minne olemme menossa ja kuinka voisimme siihen vaikuttaa?

Sen jälkeen museon keskellä on Stonehengeltä näyttävä kymmenmetristen digitaalisten toteemien rinki, jonka teemana on antroposeeni, eli nykyinen ihmisen aikakausi. Sitä voi pitää eräällä tapaa tuoreimpana geologisena aikakautena, jota määrittävät ihmisen tekemiset.

Suuri videopallo kertoo maapallon tarinasta ja tulevaisuudenkuvista, jännät kuutiot puolestaan selittävät biologiaa sekä elämää laajemmin.

Digitaalisessa näyttelyssä on näyttävyyden ja visuaalisuuden lisäksi se hyvä puoli, että sitä voi päivittää jatkuvasti. Ja näin nähtävästi tapahtuukin. Kaikki näyttelymateriaalit ovat portugalin lisäksi espanjaksi ja englanniksi – kieliversiotkin on helppo toteuttaa sähköisesti.

Tällä haavaa museossa on erikoisnäyttely brasilialaisesta ilmailupioneerista Alberto Santos-Dumontista, joka (kuten selviää eilisestä jutustamme) teki ensimmäisen moottorivoimin tehdyn lentokonelennon Euroopassa 110 vuotta sitten. Brasilialaiset ovat syystäkin ylpeitä maanmiehestään, vaikka hän elikin lähes koko elämänsä Ranskassa.

Museu do Amanhãan nettisivut ovat osoitteessa museudoamanha.org.br ja siellä selviää myös se, että nyt olympialaisten aikaan sisälle pääsee vain ostamalla lipun ennakkoon.

Santos Dumontin talo

Jos Santos-Dumont kiinnostaa enemmänkin, kannattaa suunnata hänen kotitaloonsa Petrópoliksen kaupunkiin noin 70 kilometrin päähän Rio de Janeirosta. Museu Casa de Santos Dumont on lähes samassa kunnossa kuin se oli lentäjälegendan kuollessa vuonna 1932, mutta siellä on nyt lisäksi pieni näyttely hänen jäämistöstään sekä elämästään. 

Riossa on myös Museu de Astronomia e Ciências Afins, Tähtitieteen ja muiden tieteiden museo, joka kertoo kiinnostavan tarinan eteläisen pallonpuolen taivaan tutkimuksesta sekä brasilialaisesta tieteenhistoriasta yleisesti.

Rion Museu Histórico Nacional, vuonna 1922 perustettu Luonnonhistorian museo oli myös kerrassaan upea paikka, mutta valitettavasti se tuhoutui tulipanossa syyskuun 2018 alussa.

Juttu ilmestyi alun perin 7. elokuuta 2016.

Tiedetuubin esittelemiä tiedekeskuksia ja muita kiinnostavia kohteita

Maailman upein dinosaurusmuseo

La, 12/08/2018 - 08:42 By Jari Mäkinen
Sisäkuva museosta

Tiedemuseoita esittelevä sarja jatkuu dinosauruksilla. Maailman parhaaksi mainostaminen voi olla hieman liioiteltua, mutta Fukuin prefektuurin dinosaurusmuseo Japanissa on varmasti eräs huippupaikoista – ainakin paras tiedossamme oleva.

”JoulukalenteriFukui on Japanin keskiosassa Japaninmeren rannalla (siis maan länsipuolella) oleva yliopistokaupunki, joka on noussut kahdesti tuhkasta: ensin toisen maailmansodan lopussa vuonna 1945 ja sitten vuonna 1948 juuri jälleenrakennuksen jälkeen. 

Siellä sijaitseva dinosaurusmuseo katsoo kuitenkin aikaan hieman kauempana historiassa. Japanissa(kin) oli aikanaan, karkeasti ottaen aikavälillä 200-50 miljoonaa vuotta sitten, dinosauruksia ja niiden fossiileita on löydetty ennen kaikkea siellä Fukuin alueelta. 

Tuorein tapaus julkistettiin tämän vuoden helmikuussa, jolloin sikäläiset tutkijat kertoivat tunnistaneensa vuonna 2007 esiin kaivetuista noin 160 fossiilinpalasta uudenlaisen dinosauruksen, noin 120 miljoonaa vuotta sitten eläneen 25-kiloisen ja 2,5 metriä pitkän lentoliskon. Fukuivenatoriksi nimetty eläin oli ajalta, jolloin dinosauruksista alkoi kehittyä lintuja. Voisi sanoa, että Fukuivenator oli epäonnistunut lintu, mutta samalla se oli kohtalaisen näppärä peto. Siksipä sen koko nimi on Fukuivenator paradoxus, eli “Fukuin ristiriitainen metsästäjä."

Ei ole mikään ihme, että Fukuin dinosaurusmuseokin esittelee tätä oman alueensa omituista dinoakin, mutta museo ei suinkaan keskity vain omiin nurkkiinsa. 

Näyttelyssä ensin johdatellaan aiheeseen "Dinokatua" pitkin, eli kävijät kulkevat pitkää, eri puolilta maapalloa löydetyistä dinosauruksista kertovaa näyttelyhallia pitkin kohti varsinaista museon ydintä, suurta pyöreää tilaa, missä on koko joukko luonnollisen kokoisia dinosaurusten luurankoja ja malleja. 

Suurin osa luurangoista on kopioita, mutta mukana on myös aitoja ja oikeita. Ja kun japanissa ollaan, on hallissa myös luonnollisen näköisiä robottidinosauruksia, jotka elehtivät ja ärjyvät.

Fukuin museo ulkoa

Museo sijaitsee oikealla dinosaurusfossiilin löytöpaikalla, ja tätä paikkaa myös pääsee katsomaan. Sen yhteydessä on "Dino Lab", missä kävijätkin pääsevät etsimään fossiileita sekä puhdistamaan ja tutkimaan oikeita dinosaurusten luita.

Suuren näyttelyhallin ympärillä ja yläpuolella, toisessa ja kolmannessa kerroksessa esitellään seikkaperäisesti dinosaurusteemaan liittyen maapallon historiaa, geologiaa ja elämän kehitystä. Niistä saa hyvän kokonaiskuvan siitä, missä kohtaa planeettamme ja sen asukkaiden tarinassa dinot oikeastaan ovat. 

Lapsille museossa on myös paljon nähtävää, sillä museota ympäröivässä puistossa on dinosaurusmalleja sekä leikkialue, missä pääsee luonnollisesti ratsastamaan dinosauruksilla ja paijaamaan / pelkäämään sellaisia.

Monista japanilaismuseoista poiketen tässä museossa on eriomainen englanninkielinen opastus!

Junamatka shinkansenilla Fukuihin Tokiosta kestää noin neljä tuntia ja Osakasta shinkansenilla noin kaksi tuntia. Osakan juna pysähtyy myös Kiotossa, mistä matkaa Fukuihin on puolisentoista tuntia. Liikennettä hoitaa Japanin läntinen rautatieyhtiö. Lentokoneella paikalle ei kannata pyrkiä.

Museon nettisivut: Fukuin prefektuurin dinosaurusmuseo

Juttu on julkaistu alun perin 26. heinäkuuta 2016.

Juttu on julkaistu alun perin 4. heinäkuuta 2016.

Tiedetuubin esittelemiä tiedekeskuksia ja muita kiinnostavia kohteita

Maanjäristyksiä Zürichissä

Pe, 12/07/2018 - 04:14 By Jari Mäkinen
Focus Terra sisältä

Tiedemuseosarjassa palataan nyt Eurooppaan: vuorossa on Zürichissä oleva focusTerra. Futuristisessa museossa on upea mineraalinäyttely sekä ainutlaatuinen maanjäristyssimulaattori.

focusTerra on virallisesti sanottuna Sveitsin kuuluisan kansallisen teknillisen yliopiston ETH Zürichin (Eidgenössische Technische Hochschule Zürich) geotieteiden tutkimus- ja informaatiokeskus, joka tehtävänä on kertoa yleisölle – ja ennen kaikkea paikalla vieraileville koululaisryhmille – maapallosta ja muista planeetoista, niiden kehityksestä ja olemuksesta, sekä luonnonvarojen merkityksestä arkisessa elämässämme.

Sen museo tekeekin pieteetillä ja paikoitellen hieman kuivan tarkasti sekä syvällisesti, mutta siitä huolimatta epävirallisemmin sanottuna paikka on taivaallisen hieno paikka jokaiselle maapallosta ja/tai geologiasta kiinnostuneille.

Sisäänkäynti paikkaan on vaatimaton, sillä ulkopuolelta katsottuna kyseessä on vain yksi yliopiston rakennuksista. 1900-luvun alussa vanhatyylisesti tehtyä, vuonna 2009 täysin remontoitua rakennusta ulkopuolelta katsellessa ei usko mitä sisältä löytyy.

Pitkän, ikään kuin kallioperän läpi kulkevan käytävän jälkeen edessä avautuu suuri moderni halli, jonka keskellä on omituisen laajalta portaikolta näyttävä mineraalinäyttely. Mineraalit ovat kauniita, ne on laitettu esille nätisti, ja vaikka niistä ei sinällään olisi kiinnostunut, on näyttely (sekä "portaikko") sinällään erittäin hieno. 

Suurin osa vanhimmista näytteistä on peräisin Conrad Gessnerin (1516-1575) ja Johann Jakob Scheuchzerin (1672-1733) kokoelmista, jotka yhdistettiin vuonna 1859 Sveitsin valtion synnyn yhteydessä kansalliseksi mineraalikokoelmaksi. Sitä on luonnollisesti täydennetty koko ajan.

Osana näyttelyä on erilaisia maanperän tutkimuksessa käytettäviä laitteita sekä esimerkiksi porausnäytteitä ja seismometrejä, joita on myös alakerrassa portaikon luona. 

Koska kyseessä on myös toimiva yliopisto, on aulan ympärillä kerroksissa luentosaleja ja lukunurkkauksia opiskelijoille – sekä paljon kiinnostavia eri geologisten muodostelmien kolmiulotteisia mallikappaleita sekä karttoja. Nämä ovat toki aika friikkikamaa, ja osa niistä on tehty opetusvälineiksi aikana, jolloin nykyisistä virtuaalitodellisuuslaitteista ei osattu edes haaveilla.

Alppien kohokuva
Koillis-Sveitsissä, Appenzellin Alppeihin kuuluva, 2 502 metriä korkea Säntis on eräs pienoismallina oleva vuorenhuippu.

Vanhakaltaisuudessaan nämä mallit ovat kuitenkin sympaattisia, ja ennen kaikkea niiden esittämät asiat ovat kiehtovia: esimerkiksi vuoriston pienoismalli yhdistettynä geologiseen karttaan on yksinkertaisuudessaan upea ja erittäin visuaalinen.

Osa kaikkein hienoimmista tosin löytyi rakennuksen kellarista paikasta, minne kyllä pääsi helposti, mutta mitä kenties ei ollut tarkoitettu yleisölle...

Kellarissa on myös museon helmi: maanjäristyssimulaattori.

Se on hydraulisten aktuaattorien päällä oleva huone, millä on tavallisia kodin kalusteita ja varusteita, jotka on selvästi tehty heiteltäviksi. Lasimaljakkoja ei kannattaisikaan käyttää, sillä ne menisivät heti saman tien. Sisustus on karu, yksinkertainen ja Ikea-tyylinen, mutta tekee tehtävänsä.

Huoneen kulmassa on tietokone, jonka avulla opas valitsee erilaisia historian kuuluisia maanjäristyksiä. Esitys alkaa pienellä maanjäristyksiä ja niiden perusteita esittelevällä selityksellä, ja sen jälkeen käydään läpi eri tyyppisiä järistyksiä. Kobe, Aquila, Meksiko, Thaimaa...ja ammoinen San Francisco. Jokainen maanjäristys on erilainen sekoitus vaaka- ja pystytärinää, joka toisinaan on nopeaa ja rajua, toisinaan laajaa heittelyä. Kukin on eri tavalla tuhoavaa – ja aivan erilaiselta tuntuvaa.

Kun väkeä on vähän, opas laittaa mielellään järistyksiä uudelleenkin, jolloin niitä voi ikään kuin makustella mielessään. Bonuksena on simuloituja järistyksiä ja sellaisia, joilla voi osoittaa miten vaaka- ja pystyliikkeet esimerkiksi saavat aikaan erilaista tuhoa.

Lisäksi huoneella voi simuloida järistyksiä eri tyyppisten rakennusten eri kerroksissa; rajukin maanjäristys voi tuntua jopa kivalta huojumiselta pilvenpiirtäjän huipulla. 

focusTerran maanjäristyssimulaattori on jo sinällään käynnin väärti!

Maanjäristyshuone

Museo on suljettu lauantaisin. Arkipäivinä se on avoinna klo 9-17 ja sunnuntaisin klo 10-16; sunnuntaina järjestetään myös kiertokäyntejä ilman ennakkovarausta. Osoite on Sonneggstrasse 5, minne mAppenzellinatkaa Zürichin päärautatieasemalta on vain noin 800 metriä (joen toisella puolella, lähellä Polybahn-vuoristojunan lähtöpaikkaa). 

Netissä museo on osoitteessa: www.focusterra.ethz.ch

Juttu on julkaistu alun perin 29. heinäkuuta 2016.

Tiedetuubin esittelemiä tiedekeskuksia ja muita kiinnostavia kohteita

Kuuluisa sohva, eli kallonkutistajan luona Wienissä

La, 12/01/2018 - 07:48 By Jari Mäkinen
Freudin sohva Wienissä

Miksi psykoanalyytikoilla on aina sohva, jolla potilas istuu ja selittää tuntemuksiaan? Ja miksi – etenkin stereotypioissa – heillä on aina parta ja sikari? Koska Sigmund Freudilla oli. Päivän tiedeteemainen museo on kuuluisan kallonkutistajan kotimuseo Wienissä.

Osoite on yksinkertaisesti Berggasse 19, missä Freud asui ja työskenteli vuodesta 1891 toisen maailmansodan melskeisiin saakka. Kansallissosialistit pakottivat hänet pakenemaan perheineen Itävallasta kesäkuun 4. päivänä 1938 Lontooseen, missä Freud vietti loppuelämänsä. Muuton aikaan Freud oli jo yli 80-vuotias, ja hän kuoli seuraavana vuonna, syyskuussa 1939.

Freud oli Berggassen aikaan jo kuuluisa. Psykoanalyysin "kantatapaus", eli ns. Anna O:n tapaus oli jo vuonna 1880-luvun alussa ja Freud oli hoitanut hyvin tuloksin "hermotautipotilaita" uudella, keskustelevalla tavallaan (potilaitaan myös sisätautilääkärien tapaan koputellen ja kuunnellen) 1880-luvun puolivälistä alkaen.

Hoitokeinoina olivat myös hypnoosi ja sähkösokit, mutta Freud käytti yhtä enemmän ja enemmän psykoanalyysiä, johon kuului muun muassa unien tulkinta ja seksuaalisuus. 

Freud järjesti Berggassella myös vuodesta 1902 alkaen nuorten wieniläislääkärien "keskiviikkotapaamisia", jotka veivät psykoanalyysiä pitemmälle ja tekivät siitä tunnetumpaa. Vuodesta 1907 alkaen Freud alkoi saada myös maailmanmainetta, ja lopulta hänestä tuli alansa kenties tunnetein henkilö – Freud-nimen tuntevat oikeastaan kaikki.

Freud-museon sisäänkäynti

Berggasse 19 on kotimuseo, joskin koko talo on muutettu Freud-museoksi. Taloa ei voi olla huomaamatta Berggassella kävellessä, koska sen edessä on suuri punavalkoinen kyltti, ja kun toisessa ja kolmannessa kerroksessa sijaitsevaan kotimuseoon nousee portaita pitkin, on portaikko muutettu niiden sisäänkäynniksi. Katutasossa on yllättäen Freud-niminen kahvila, joka espresso-omenatorttu-testin perusteella on hyvä ja siten suositeltava etappi ennen tai jälkeen vierailua.

Museo jakautuu selvästi kahteen osaan: toisessa kerroksessa olevaan Freudin perheen kotiin ja vastaanottotilaan, sekä kolmanteen kerrokseen tehtyyn Freudin elämästä ja työstä kertovaan näyttelyyn.

Freud-museon yksi huone

Suurin osa museon tavaroista on peräisin Anna Freudilta, joka auttoi vuonna 1971 sisustamaan museon. Esillä on aitoja, alkuperäisiä Freudin käyttämiä tavaroita ja huonekaluja, mutta etenkin osassa huonekaluja on jouduttu turvautumaan vastaavanlaisiin. Osa huonekaluista on myös peräisin Freudin varastoon jääneestä antiikkihuonekalukokoelmasta, joten halut ovat Freudin, mutta eivät alkuperäisillä paikoillaan.

Tunnelma on kuitenkin saatu niin autenttiseksi kuin yleisölle avoimessa kotimuseossa on mahdollista. Ainoa häiritsevä tekijä on seinille kerätyt lehtileikkeet, Freudin kirjoituksen ja muut muistoesineet, joita on siis myös kodin seinillä tapaan, jolla Freud itse tuskin aikanaan niitä olisi esille laittanut. Toisaalta museo ei ole suuri, ja yläkerran näyttely on jo sellaisenaan täyteen pakattu, joten on hyvä, että esineet ja muut ovat esillä jossakin. Ja mikä ettei paikoissa, joihin ne liittyvät kotona.

Museossa on myös pieni elokuvateatteri, jossa esitetään hyvin tehtyä filmiä Freudista. Anna Freudin kommentit tekevät siitä hyvin henkilökohtaisen ja tuovat esiin kuuluisan psykoanalyytikon inhimillisenkin puolen.

Siis: jos olette kesälomamatkalla Itävallassa, niin pieni piipahdus Wienin Sigmund Freud -museoon on matkan väärti. Siellä voi huomata muun muassa sen, että otsikkokuvassa oleva Freudin sohva oli kaikkea muuta kuin muvaka sohva – se oli ennemminkin potilaslavetti.

Museon nettisivut ovat osoitteessa: www.freud-museum.at

Juttu on julkaistu alun perin 4. heinäkuuta 2016.

Tiedetuubin esittelemiä tiedekeskuksia ja muita kiinnostavia kohteita

Alma on aivan sumussa – todellisuus näyttää aivan toiselta kuin kauniit kuvat

Ma, 04/16/2018 - 17:27 By Jari Mäkinen
ALMA lumessa. Kuva: Carlos Padilla, AUI/NRAO

Chilessä Atacaman autiomaassa sijaitsee Alma-radioteleskooppi. Yleensä siitä näytetään kauniita kuvia, joissa tähtitaivas loistaa kauniina tai antennit loistavat näisti metallihohtoisina. Toisinaan todellisuus on toisenlainen, kuten näissä kuvissa.

Kun Alma-teleskooppia oltiin tekemässä, julkistettiin siitä monia kauniilta näyttäviä piirroksia, joissa teleskooppeja rakennettiin paitahihaisillaan.

Joku sitten huomautti piirtäjälle, että vaikka Alma sijaitsee autiomaassa ja Aurinko paistaa siellä usein kauniisti siniseltä taivaalta, on paikka kuitenkin lähes viiden kilometrin korkeudessa. Se tarkoittaa sitä, että kauniina kesäpäivänäkin takki on tarpeen. Parasta ottaa pipokin mukaan, sillä keskilämpötila päivällä keskellä kesää on vain noin 4°C. 

Nyt eteläisellä pallonpuolella on syksy tulossa ja viime päivinä ALMAlla on ollut varsin viileää. Lunta on satanut ja taivaalla on ollut pilviäkin. Se ei ole kovin yleistä, mutta mitenkään harvinaistakaan. Viime päivinä sää on ollut kuitenkin varsin huono havaintojen teon kannalta.

Tästä eteenpäin kelit ovat keskimääräisesti paranemassa: paras havaintoaika on toukokuusta syyskuuhun, jolloin ilmassa olevan vesihöyryn määrä on pienin. 

Kesäaikaan, siis joulukuun ja huhtikuun aikana puolestaan ilmassa on enemmän vesihöyryä ja jopa tiivistyvää sadetta, joskin meikäläisittäin siellä ylhäällä on aina hyvin kuivaa.

Siksi se onkin valittu paikaksi tälle suurelle radiohavaintolaitteelle; kelit ovat parhaimpia koko maailmassa.

Sijainti korkealla ylänköalueella ja kuivassa autiomaassa sopii hyvin teleskoopille, koska ilmassa oleva vesihöyry vaimentaa avaruudesta tulevia radioaaltoja. Mitä vähemmän höyryä on, sitä paremmin radioaallot saadaan napattua vastaan.

Paikan päällä mitattavan vesihöyryn lisäksi olennaista on yläilmakehässä olevan vesihöyryn määrä, ja sekin on Chajnantorin tasangolla hyvin pieni.

Eri korkeuksilla oleva vesihöyry vaikuttaa eri aallonpituuksiin eri tavalla, joten säätilan mukaan havainto-ohjelmaa voidaan muuttaa siten, että käytössä on aina olosuhteiden kannalta hyvä taajuus.

Alma voi tehdä havaintoja viidellä eri taajuuskaistalla, yhdellä tosin vain kerrallaan. Taajuudet ovat välillä 84 – 950 GHz, eli aallonpituudet ovat tyypillisesti muutamia millimetrejä.

Antenneja Chajnantorin tasangolla. Kuva: ESO

Nimi Alma tulee sanoista Atacama Large Millimeter Array, eli se on suurten lautasantennien verkko.

Siihen kuuluu kaikkiaan 66 halkaisijaltaan 12 metriä olevia antenneja ja 12 pienempää seitsenmetristä antennia, joita voidaan liikuttaa eri asentoihin laajan tasanjon päällä. Pisimmillään antennien välinen matka voi olla 16 kilometriä, eli teleskooppien verkko voi toimia silloin kuin yksi suuri 16 kilometriä halkaisijaltaan oleva teleskooppi.

Yksi 12-metrinen antenni painaa kaikkinensa noin 100 tonnia ja niitä liikutellaan tasangolla suurella traktorilla.

Havaintoja teleskoopeilla aloitetteen tekemään vuonna 2011, jolloin vain osa antenneista oli käytössä. Täysin valmis Alma oli vuonna 2013.

Otsikkokuva:  Carlos Padilla, AUI/NRAO, muut kuvat: ESO

Kemiallinen joulukalenteri 26/24: Mikrobien juhlaa (bonusluukku)

Ma, 12/26/2016 - 09:04 By Jarmo Korteniemi
Kuva: Eric Skiff / Flickr

Joulun juhlaruokia ostetaan usein reippaasti, riittämään pyhien yli. Niinpä osa siitä saattaa jäädä syömättä – mutta ei kuitenkan hätää, sillä ruoalle löytyy kyllä ottajansa.

Ympärillämme on ihan joka paikassa mikrobeja. Bakteerit, homeet ja hiivat leijuvat itiöinä ilmassa ja liftaavat ihollamme. Kotioloista ei löydy niin kliinistä paikkaa, ettei sieltä jotain elämää löytyisi. Vaikka kuinka puunaisi. Eikä missään nimessä tarvitsekaan.

Toisin kuin hätäisempi voi kuvitella, kaikki mikrobit eivät ole haitallisia. Ja ne haitallisetkin alkavat olla sitä vasta riittävän suurina yhteisöinä, ja sopivissa olosuhteissa.

Homesienet iskevät otolliseen ruokaan kuin sika limppuun. Harmaanvihreänvalkoisena erottuva massa on jo pitkälle ehtinyt kasvusto. Näkymätön rihmasto on ehtinyt kaivutua ruokaan jo päivien ajan.

Homesienet eivät ole yhtenäinen lajiryhmä, vaan eräs monien sienityyppien elintapa. Näitä mikroskooppisia hajottajasieniä on tuhansia lajeja, eivätkä kaikki niistä ole vaarallisia.

Homeissa myrkyllistä ei ole itse eliö, vaan joidenkin lajien erittämät homemyrkyt elimykotoksiinit. Nämä lukuisat aineet ovat homeiden sekundäärisiä aineenvaihduntatuotteita ja kemiallisia myrkkyjä muille eliöille. Kuumennuskaan ei niitä ruuasta poista.

Pieni määrä ei useimmiten aiheuta ongelmia, mutta selvästi homehtuneen ruuan syöminen voi jo aiheuttaa ruokamyrkytyksen. Todellinen vaara piilee kuitenkin pitkäaikaisessa altistumisessa. Pahimmista aineista voi silloin seurata maksa- tai munuaisvaurioita ja jopa syöpää.

Suuri määrä homeitiöitä ilmassa voi myös aiheuttaa etenkin hengityselimistön ongelmia.

Homeista on myös paljon hyötyä. Esimerkiksi penisilliinin toiminta perustuu homemyrkkyjen käyttöön, ja homeiden avulla valmistetaan monia muitakin lääkkeitä. Eivätkä monenmoiset ruuat soijakastikkeesta salameihin olisi mahdollisia ilman homeiden apua. Homejuustoissa juuri oikeanlainen home tekee niistä herkullisia.

Eikä kannata unohtaa homeiden tärkeintä tehtävääkään, eli orgaanisen aineen hajotusta.

Hometta
Kuva: Kasvatettua hometta lähikuvassa.

Kuinka kauan ruoka sitten säilyy syömäkelpoisena?

Ruoka pilaantuu monin eri tavoin. Fysikaaliset laadun huonontumiset ovat usein helposti palautettavissa: esim. kuivuneen leivän saa pehmitettyä ja kerrostuneen hunajan voi ihan hyvin sekoittaa ja syödä. Kemialliset muutokset taas ovat lähes peruuttamattomia, mutteivät aina haitallisia. 

Härskiintynyttä voita ei kannata syödä, mutta tummuneessa omenassa ei ole mitään vikaa. (Kummassakin tapauksessa ruoka reagoi ilman hapen kanssa.)

Biologinen pilaantuminen on jo eri juttu. (Nekin ovat kemiallisia molekyylitason muutoksia, mutta mikrobien aikaansaamina.) Käynyttä mehua, homehtunutta leipää, limaantunutta kinkkua tai mädäntynyttä kalaa ei kannata enää yrittää sorkkia (paitsi jos sattuu tietämään tasan tarkkaan mitä tekee, ja millä mikrobilla).

Ohjeellisia säilytysaikoja eri ruuille löytyy vaikkapa Ruokatieto.fi:n tai Eviran sivuilta. Mutkia oikoen voi yleistää, että kypsennetyt ruuat ovat jääkaapissa ihan ok muutaman päivän, mutta viikon jälkeen aletaan olla jo riskirajoilla.

Yksiselitteistä sääntöä ei kuitenkaan ole. Säilyvyys riippuu säilytysoloista sekä kotona että kaupassa, pakkauksesta, sekä valmistusaineista ja -tavasta. Yhden tuoteryhmänkin sisällä on paljon vaihtelua.

Syömäkelpoisuus on lisäksi aina makuasia. Jotkut ovat tottuneita popsimaan maultaan jo hieman muuttuneitakin ruokia, toiset taas eivät halua koskea minuuttiakaan "liian vanhaan" maitopurkkiin.

Usein "pilaantunut" ruoka on kuitenkin täysin syömäkelpoista.

Jouluruokia pois heittäessä kannattaa muistaa kaksi asiaa. Ruuanjämät, kuten jo tapaninpäivänä kyllästyttävä kinkku tai pöydällä kuivuneet joululimpun käntyt, käyvät usein uusien maittavien ruokien raaka-aineena.

Ja se "parasta ennen" ei tarkoita samaa kuin "käytettävä ennen".

Otsikkokuva: Eric Skiff / Flickr
Homekuva: Eric Heupel / Flickr

Kemiallinen joulukalenteri 22/24: Kehonsisäinen unilääke

To, 12/22/2016 - 09:14 By Jarmo Korteniemi
Kuva: Chris Bennett / Flickr

Eilen oli vuoden lyhin päivä. Iltapäivällä yhden maissa Aurinko lähti jälleen hitaalle matkalleen kohti pohjoista. Tai no, oikeastihan kyse on Maan akselin kaltevuudesta, mutta siitä tarkemmin talvipäivänseisausjutussamme. Joka tapauksessa nämä pimeät hetket ovat oiva tekosyy keskittyä pimeähormonin toimintaan.

Melatoniini on hormoni, jonka avulla elimistö reagoi valottomuuteen. Melatoniinipitoisuuden kasvu veressä väsyttää ja auttaa nukkumaan. Ainetta erittyy pääasiassa käpyrauhasesta, mutta lisäksi myös vaikkapa suolikanavasta. Aivan vastasyntyneillä eritys on lähes olematonta, lapsilla hyvin runsasta, aikuisilla taas tasaista väheten kuitenkin vanhuudessa merkittävästi.

Melatoniinin eritys on tiukasti kytköksissä saatavilla olevaan valoon. Eritys on siksi runsainta etenkin talvipäivänseisauksen tienoilla ja sitä edeltävän pitkän ja pimeän syksyn aikana, sekä tietysti öisin. Valoisalla hermosto ilmoittaa käpyrauhaselle, että nyt tuotanto täytyy lopettaa.

Melatoniini

Ihmiskeho valmistaa melatoniinia neljän askeleen kautta. Varsin yleisestä aminohaposta, L-tryptofaanista, muodostuuu ensin 5-hydroksyyli-L-tryptofaania. Siitä poistetaan sitten hiilidioksidimolekyyli, ja syntyy serotoniinia. Kolmas vaihe on se kriittinen valoherkkä vaihe: Siinä serotoniini muuttuu N-asetyyliserotoniiniksi, joka lopulta kehittyy melatoniiniksi.Joka askeleesta ovat vastuussa eri entsyymit. 

Melatoniinia myydään apteekeissa unettomuuteen auttavina pillereinä. Vaikutus on suurimmillaan noin tunnin tai parin päästä pillerien popsimisesta.

Melatoniinipillerit auttavat vain pientä osaa ihmisistä. Erot aineen vaikutuksessa nimittäin ovat valtavia, ja riippuvat paitsi yksilöstä myös ottoajankohdasta. Ruokailun yhteydessä otetulla pillerillä ei ole herkimmillekään paljoakaan vaikutusta. Annoksen kasvattaminen ylettömyyksiin vaikutusta etsiessä ei auta, sillä yli 5 mg annokset eivät enää lisää tehoa.

Matalilla melatoniiniannostasoilla pitkäkään käyttö ei vaikuta olevan kovinkaan vaarallista, ainoastaan hieman turhaa. Lisämelatoniinin vaikutus kun heikkenee vakituisen käytön jatkuessa.

Yhteiskäyttö muiden lääkkeiden kanssa voi kuitenkin olla vaarallista. Melatoniini voimistaa joidenkin keskushermostoon vaikuttavien aineiden (esim. rauhoittavien bentsodiatsepiinien) vaikutusta ja siksi aiheuttaa odottamatonta tokkuraisuutta. Tupakointi, alkoholi ja jotkut lääkkeet taas vähentävät melatoniinin vaikutusta. Melatoniinilpillerillä edesautettu uni voi myös olla varsin katkonaista.

Melatoniini poistuu maksan kautta, ja elimen vajaatoiminta voi siksi nostaa melatoniinin pitoisuuksia kehossa. Poistuma on hitaampaa myös vanhuksilla, sekä runsaan estrogeenitason vallitessa.

Kuva: Javier Kohen / Flickr

Tehokkainta melatoniinin käyttöä on ikioman käpyrauhasen toiminnan tehostaminen. Aamuinen kirkasvalohoito ja vastaavasti kirkkaiden valojen välttäminen iltaisin ovat kaiken a ja o. Lisäapua tulee myös päivärytmin buustaamisesta: aamuisin kannattaa nousta säännöllisesti samaan aikaan ilman torkuttelua, ja päivän mittaan kannattaa käyttää (maltillisesti) kofeiinia, suklaata ja muita (laillisia) piristeitä. Liikunta päivällä edesauttaa pirteyttä että myöhempää tervettä väsymistä. Illan mittaan kannattaa välttää piristeitä ja tuhteja aterioita. Ja rauhoittua.

Rattoisaa talvipäivänseisausta ja piteneviä pirteitä päiviä kaikille!

Otsikkokuva: Chris Bennett / Flickr
Kuva yllä: Javier Kohen / Flickr

Kemiallinen joulukalenteri 16/24: Mikä yhdistää hehkuviiniä ja lastulevyä?

Pe, 12/16/2016 - 09:10 By Jarmo Korteniemi
Tanniinia sisältäviä tuotteita

Ainoassa oikeassa glögissä on punaviiniä, sanoo yksi. Toiselle semmoinen on ihan selvää hehkuviiniä, glögissä kun pitää olla rommia tai muuta tujakkaa! Kolmas taas haluaa glöginsä ehdottomasti alkoholittomana ja mehupohjaisena. Makuasioista voi aina kiistellä.

Päivän kuva

Ja onhan rakkaalla lapsella myös monta nimeä: mulled wine, glühwein, sıcak şarap, bisschopswijn, глинтвейн, vin chaud, jne. Nykyisin juoman variaatioita juodaan aina Turkista Skandinaviaan ja Portugalista Venäjälle.

Lähes kaikki nimet viitaavat lämmitettyyn ja voimakkaasti maustettuun viiniin, jota nautitaan talvella, etenkin joulun tienoilla.

Glögi rantautui Suomeen tiettävästi Ruotsin vallan aikana, mutta koki suosion laskun 1900-luvun alkupuolella. Vuosisadan puolessavälissä perinne alkoi elpyä, ensin suomenruotsalaisten ja myöhemmin koko kansan parissa. Vaikka kaupoista löytyy nykyisin jos jonkinmoisia glögiksi kutsuttuja litkuja, perinteisin lienee kuitenkin punaviinipohjainen maustettu juoma. Alunperin tapa saattoi levitä ympäri Eurooppaa jo muinaisten roomalaisten mukana

Punaviinipohjaisissa glögeissä on tanniinia (kuten on myös joissain oluissakin). Ainetta on luontaisesti viinirypäleissä, etenkin sen kuorissa, siemenissä ja karoissa, sitä liukenee viiniin tammitynnyreistä, ja sitä myös lisätään viiniin ihan tarkoituksella esimerkiksi puupalikoita siinä lilluttelemalla tai suoraan purkista. Liika tanniinisuus kitkeröittää viinin, mutta sopiva annos pidentää säilyvyyttä ja kirkastaa juomaa. Se antaa myös ryhtiä viinille.

Suussa tanniinit tuntuvat ikään kuin kirpistyksenä, mikä on samanaikaisesti miellytävää ja epämiellyttävää … minkä kokeminen on jälleen erittäin henkilökohtaista.

Murskattuja viinirypäleitä

Tanninia löytyy kasveista, vaikkapa tammesta ja eukalyptuksista. Sitä on myös mansikoissa ja monissa muissa marjoissa, sekä kaakaossa. (Vastoin yleistä harhaluuloa, tanniineja todella on myös kahvissa ja teessä.) Kasvit itse käyttävät ainetta tuholaisten ja kasvinsyöjien torjumiseen sekä kasvun säätelyyn.

Nykyisin tanniineilla viitataan mihin tahansa riittävän suureen (poly)fenolimolekyyliin, jolla on keino (hydroksyyli tai karboksyyli) liittyä tiukasti toisiin aineisiin. Tanniini-sana on peräisin latinan sanasta kuori, mutta suomeksi puhutaan myös parkkihapo(i)sta. Alunperin tanniinit olivat juuri parkitsemiseen sopivaa ainetta.

Tanniinia on käytetty perinteiseen nahan parkitsemiseen (ja värjäämiseen), koska se saostaa proteiineja. Ominaisuus auttaa myös monissa kemianteollisuuden prosesseissa. VTT:n (ja muidenkin tahojen tekemien) tutkimusten mukaan kotimaisen puun tanniinit ovat oivia vaihtoehtoja keinotekoisille aineille lastulevyssä käytetyn liima-aineen pohjaksi.

Tanniinikäsittely vaikuttaa olevan tehokas ruosteenestokeino teräspinnoille, ja niiden avulla on myös mahdollista kerätä muutamia raskasmetalleja liuoksista. Sitä myös lisätään rehutuotteisiin parantamaan eläinten kykyä hyödyntää ruuan proteiineja.

Tanniineista on moneksi, myös joulun tekijäksi.

Otsikkokuva: VTT

Kemiallinen joulukalenteri 15/24: Kuinka pukin parta pysyy paikallaan?

To, 12/15/2016 - 09:43 By Jari Mäkinen
Joulupukki laittamassa partaa

Aito, oikea joulupukki ei tekopartaa tarvitse, mutta moista käyttävät apupukit saisivat luoda aina partaa pukiessaan pari kaunista ajatusta herralle nimeltä Joseph Shivers.

Päivän kuva

Hän keksi elastaanin eli kuidun, joka saa suurimman osan joustavista kangastuotteista joustaviksi.

Samoin alusvaatteet ja monet urheiluasusteet saavat joustavuutensa tästä polyesterin ja polyuretaanin muodostamasta yhdisteestä. Sitä sekoitetaan myös moniin kankaisiin, jotta niihin saadaan hieman venyvyyttä. Noin 80 % kaikista vaatteista sisältää enemmän tai vähemmän elastaania.

Tuskinpa Suomessakaan on jouluaattona lahjakasaa, missä ei olisi elastaania.

Tarina elastaanin keksimisestä on varsin tyypillinen kertomus tuotekehityksestä, jossa etsittiin sopiva ratkaisu annettuun ongelmaan. 

Polymeereihin erikoistunut Shiversin työryhmä amerikkalaisessa DuPont-yhtiössä sai 1940-luvun lopussa tehtäväkseen kehittää “synteettisen elastomeerin, joka voisi korvata kumin”.

Luonnonkumia käytettiin tuolloin vaatteissa, mutta se oli kallista ja sen käyttö oli hankalaa.

Sukkia

Shiversin työ ei edistynyt, joten projekti laitettiin jäähylle useampaan kertaan, kunnes 1950-luvun puolella hän teki puolisattumalta Dacroniksi nimetystä polyesteristä joustavan kuidun, joka kesti lämpöä ja josta saatettiin tehdä kankaiden raaka-aineiksi sopivia säikeitä.

Se venyi viisinkertaiseksi pituudeltaan, mutta kutistui takaisin alkuperäiseen kokoonsa venyttävän voiman lakattua vaikuttamasta. 

Uutta materiaalia paranneltiin ja se esiteltiin vuonna 1959 mullistavana “Fibre K” -kuituna. Vähän myöhemmin nimi muutettiin sellaiseksi, jonka melkein kaikki nyt tuntevat: Lycra.

Kyseessä on eräs parhaimmin tuottaneista Dupont-yhtiön tuotteista, ja yhä edelleen Lycra on tiukasti tämän kemianteollisuuden suuryhtiön hallussa, vaikkakin samankaltaista tuotetta myydään useammilla tuotenimillä ympäri maailman. 

Ja luonnollisesti Lycraa on kehitetty vuosikymmenten kuluessa paremmaksi – ja se on saanut tietysti myös kilpailijoita.

Vaurioitunutta Lycraa pyyhkäisymikroskooppikuvassa

Kuinka Lycraa tehdään?

Yllä olevassa kuvassa on uimapuvun Lycra-kangasta pyyhkäisymikroskoopilla kuvattuna. Se näyttää hyvin miten kangas koostuu toisiinsa punotuista filamenttikuiduista, joista osa on tässä katkennut ja siten kangas on menettänyt elastisuuttaan.

Kuvan kangas tehdään siten, että ensin valmistetaan nestemäistä synteettisen kuidun lähtöainetta (esimerkiksi sekoittamalla toisiinsa glykolia ja di-isosyanaattia jotakuinkin suhteessa 1:2 ja sekoittamalla se hydratsiiniin sekä lisäämällä sen jälkeen liuotinta, joka tekee massasta juoksevampaa).

Kuidut valmistetaan sulakehruumenetelmällä eli massa pumpataan metallisiivilän läpi, missä siivilän "reiät" ovat halutun kuidun kokoisia ja muotoisia. Syntyvää kuitua lämmitetään yhdessä typen sekä kovetuskaasun kanssa, jolloin kuitu kovettuu ja muodostaa yhtä pitkää kuitua eli niin sanottua filamenttia.

Filamentteja voidaan punoa toisiinsa paksummiksi kuiduiksi ja katkoa haluttuihin mittoihin. Yleensä lycrassa on useampia kuituja yhdessä, kuten yllä oleva kuvakin näyttää, ja lisäksi kuituja voidaan käsitellä erilaisilla aineilla siten, että ne saavat haluttuja ominaisuuksia. 

Kuidut keritään langan tapaan keloille. Kankaanpunojat ostavat puolestaan keloja ja yleensä yhdistävät lycrakuidut muiden synteettisten tai luonnollisten kuitujen kanssa.

Kyse on periaatteessa polyesterin (hyvä vetolujuus) ja polyuretaanin (joustavuus) iloisesta liitosta, joka molekyylinä näyttää tältä: 

Lycramolekyyli

Elastaanit ovat kestäviä ja monikäyttöisiä, mutta liika auringonvalo, lika, kuumuus ja esimerkiksi uimahallien kloori heikentävät kuituja. Siksi esimerkiksi uimapuvut tulisi pestä aina runsaalla vedellä uimahallikäynnin jälkeen ja elastaanipitoisia kankaita sisältäviä vaatteita ei saisi pestä huuhteluaineiden kanssa.

Lopuksi vielä aiheeseen liittyvä kiinnostava linkki: Australiassa, Sydneyssä sijaitseva tiedemuseo Powerhouse Museum on entisöinyt kuuluisien australialaisten uimarien uima-asuja ja kertoo työstä nettiartikkelissaan.

Kemiallinen joulukalenteri 14/24: Hyvä paha alkoholi

Ke, 12/14/2016 - 06:46 By Jarmo Korteniemi
Kuva: Richard Elzey / Flickr

Moni käyttää joulun tienoolla täysin tietämättään alkoholia. Eikä se ole yleensä vaarallista. Alkoholeja on nimittäin lähes lukematon määrä.

Päivän kuva

Alkoholien molekyylit voi visualisoida vaikkapa eläimiksi, joiden päänä on aina hydroksyyliryhmä OH (happi ja vety), selkänä hiilijänne, kun taas jalat sekä häntä/pyrstö muodostuvat vedystä.

Yksinkertaiset alkoholit on helppo kuvitella: kaksijalkainen metanoli näyttää lähinnä ankalta, etanoli mäyräkoiralta, propanoli kuudella jalallaan taas jonkinmoiselta hyönteiseltä.

Etanolimolekyyli on kuin koira

Monimutkaisemmista löytyy hämähäkkejä (butanoli) tai tuhatjalkaisia, ja niin edelleen. Sitten on vielä mytologista Hydraa ja Kerberosta muistuttavia monipäisiä sokerialkoholeja (esim. glyseroli, sorbitoliksylitoli), sekä itsensä kanssa oudosti solmussa olevia otuksia, kuten vaikkapa mentoli.

Jokaisesta aineesta ja sen ominaisuuksista voisi kirjoittaa pienen kirjan. Yleisesti alkoholit haisevat (jotkut tuoksuvat), toimivat poolisina ja proottisina liuottimina ja kaasuuntuvat muita hiilivetyjä lämpimämmässä.

Viinilaseja

Arkikielessä alkoholilla tarkoitetaan etanolia. Se on lievästi myrkyllinen ja maksatoksinen aine, mutta kelpaa nautintoaineeksi. (Alkoholijuomista toki löytyy muitakin alkoholeja kuin vain etanolia. Käymisprosessin sivutuotteena syntyy esimerkiksi häviävän pieniä määriä mm. tert-amyylialkoholia sekä gammahydroksivoihappoa.)

Alkoholijuomistakin voisi kirjoittaa kirjan, ja itse asiassa niistä onkin kirjoitettu valtavasti kirjoja: niin monimuotoisia ja erilaisia ovat alkoholipitoiset nautintoaineet ympäri ihmiskuntaa. Alkoholi on tärkeä maun ja aromien kantaja juomissa ja käyttäminen sinällään saa aikaan juomiin makuja. Ja alkoholipitoisilla juomilla on tärkeä kulttuuurinen ja sosiaalinen merkitys aina kirkkoviinistä Siperian vodkaryyppyihin. 

Ainakaan toistaiseksi ei ole kehitetty "kunnollisia" alkoholittomia versioita perinteisistä alkoholijuomista, vaikkakin alkoholittomia muita juomia on tarjolla toki paljonkin.

Ikävä totuus kuitenkin on, että etanoli pilaa myös monen ihmisen juhlan. Suomalaiset ostavat sitä paljon, eivätkä kaikki osaa hillitä käyttöään. Kukapa ei olisi kuullut huppelissa horjahtelevasta vuokrapukista, kännijoulun keskellä kärsivistä lapsista, tai rattijuopon traagisesti katkaisemasta joulun vietosta. Joulu on juhlan aikaa, mutta noilla tavoilla "juhlien" kenelläkään ei ole kivaa.

Eikä ongelma ole tietenkään vain suomalainen, sillä alkoholijuomia käytetään kaikkialla niin iloisissa kuin surullisissa hetkissäkin, eikä ihan vain hetkittäin. Maailman terveysjärjestön WHO:n raportin mukaan maailmassa kuolee vuosittain 3,3 miljoonaa ihmistä alkoholin väärinkäytön vuoksi.

Osa alkoholituotteista denaturoidaan. Aiemmin se hoitui lisäämällä metanolia, mutta nykyisin etanoliin sotketaan aivan muita myrkyllisiä ja/tai pahanmakuisia aineita. Näin varmistetaan, ettei kukaan litki teollisuuskäyttöön tarkoitettua alkoholia.

Etanolista on siis hyötyäkin. Esimerkiksi valtionyhtiö Altia valmistaa etanolista tuotteita mm. maalämmön keräystä varten, puhdistukseen, jäänestoaineeksi, laboratoriokäyttöön sekä liuottimiksi ja ohentimiksi. Aine kelpaa myös rakettien, autojen kuin retkikeittimienkin polttoaineeksi.

Alkoholeilla on hyvin monet kasvot. Käytä kohtuudella!

Otsikkokuva: Richard Elzey / Flickr