Ke, 05/08/2013 - 08:34 By Markus Hotakainen

Nyt sulkakynät tai jos tarkkoja ollaan siveltimet suihkimaan! Nasa järjestää runokilpailun, jossa etsitään parhaita avaruushaikuja. Muistin virkistykseksi haiku on japanilainen runo, jonka kolmessa säkeessä on yhteensä 17 tavua. Ne jakautuvat säkeiksi siten, että ensimmäisessä säkeessä on viisi, toisessa seitsemän ja kolmannessa jälleen viisi tavua.

Kolme huippuhaikua sekä kaikkien kilpailuun osallistuneiden nimet lähetetään marraskuussa laukaistavan Mars Atmosphere and Volatile Evolution eli MAVEN-luotaimen mukana Marsiin. Punaisen planeetan pinnalle saakka runollinen dvd ei päädy, sillä MAVEN on kiertorataluotain, joka tutkii Marsin kaasukehän ominaisuuksia.

Tämäkin tutkimus liittyy silti Marsin veteen, sillä taannoinen ilmastonmuutos, jonka seurauksena planeetta jäähtyi ja vesi katosi, johtui ainakin osittain kaasukehän karkaamisesta avaruuteen.

Jokainen runon lähettänyt voi tulostaa itselleen diplomin kilpailuun osallistumisesta. Runoiluun on aikaa 1. heinäkuuta saakka ja yleisöäänestys alkaa 15. heinäkuuta. Osallistuminen haiku-kilpailuun onnistuu täällä.