Avaruuskiihdyttämön perustamisesta Suomeen sovittiin

Jo alkuvuodesta puhuttiin Suomeen perustettavasta ns. avaruuskiihdyttämöstä, eli avaruusalan uusien yritysten neuvolasta, ja nyt sellaisen perustamisen sopimus allekirjoitettiin tänään Slushin yhteydessä.

30.11.2017

Sopimus allekirjoitettiin tänään virallisesti valtioneuvoston juhlahuoneisto Smolnassa, mutta varsinainen juhlallisuus pidettiin Slush-tapahtumassa. Paikalle oli saapunut myös Euroopan avaruusjärjestön pääjohtaja Jan Wörner, jonka kanssa kuvainnollista punaista laukaisunappia painoivat Aalto-yliopiston vararehtori Tuija Pulkkinen, ESAn yrityskiihdyttämöverkoston vetäjä Stefan Gustafsson ja Suomen tulevan avaruuskiihdyttämön johtaja Kimmo Isbjörnssund.

Virallisen sopimuksen aiemmin allekirjoittivat Wörner ja Työ- ja elinkeinoministeriön alivaltiosihteeri Petri Peltonen.

Suomen avaruusteollisuuden startup-yrityksiin keskittyvän yrityskiihdyttämön, ESA BIC Finlandin tavoitteena on 50 uuden avaruusalan yrityksen syntyminen Suomeen. Se myös tukee Suomen avaruustoiminnan strategian tavoitetta Suomen avaruustoiminnan nousemisesta maailman huipputasolle vuoteen 2020 mennessä.

"Suomen tavoitteena on merkittävästi nostaa avaruusteknologian kautta syntyvän uuden liiketoiminnan liikevaihtoa. ESA:n kiihdyttämö tukee osaltaan vahvasti tätä tavoitetta, sanoo Peltonen.

Uusi kiihdyttämö avaa teollisuudelle ja yrityksille yhteyden avaruusteknologian eurooppalaisiin sovellutuksiin ESA:n vaikutuskanavien ja ohjelmien kautta sekä tukee alan tutkimusta ja opetusta. 

"Avaruusteollisuus kehittyy maailmalla nopeasti ja myös Suomessa on tapahtunut alalla paljon viime vuosina", Wörner toteaa.

ESA:n kiihdyttämö sijoittuu Aalto-yliopiston uuteen kasvuyrityskeskukseen A Gridiin, joka avautuu vuodenvaihteen jälkeen Otaniemen kampuksella Espooseen.

Yrityskiihdyttämöön voivat hakea kaikki Suomessa perustetut yritykset, jotka ovat korkeintaan viisi vuotta vanhoja ja joilla on innovatiivista teknologiaa avaruusteollisuuden käyttöön tai jotka käyttävät avaruusdataa tai -teknologiaa toiminnassaan.

“Toivomme saavamme yrityskiihdyttämöön tulemisesta hakemuksia suomalaisilta yrityksiltä, jotka ovat alle viisi vuotta vanhoja ja joilla on joko innovatiivista teknologiaa, jota voidaan käyttää avaruusalalla, tai jotka käyttävät joko satelliittien keräämää tietoa tai avaruustekniikan sovelluksia toiminnassaan", määrittelee tulevan BIC:in johtaja Kimmo Isbjörnssund.

Ensimmäinen haku kiihdyttämöön avautuu vuoden 2018 alussa.

Suomen BIC on jo 18. ESAn yrityskiihdyttämö. Tätä ennen Pohjoismaissa on vastaava vain Ruotsissa.

Verkosto on auttanut alkuun jo yli 500 uutta yhtiötä ja vuosittain se tukee 140 avaruusalan start-upin synnyttämistä.

Mukaan hyväksytyt yhtiöt saavat käyttöönsä ESAn ja isäntämaan avaruusalan tietoverkostot ja asiantuntijat sekä 50 000 euroa alkupääomaa.

Jutun apuna on käytetty Työ- ja elinkeinoministeriön sekä ESAn tiedotteita.