Diskettiurut
22.05.2015

Tiedetuubi tarjoaa perjantain perinteisenä taiteellisteknisenä kevytjuttuna musiikkia!

Saksalainen elektroniikkaharrastajakerho Toolbox Bodensee e.V. on tehnyt omalaatuisen musiikkisoittimen: patteriston diskettiasemia, jotka päästävät toimiessaan eri korkuisia ääniä. Asemia voidaan “soittaa” puolestaan pianokoskettimistolla tai ohjelmoida toimimaan etukäteen yksinkertaisella MIDI-tiedostolla.

Erilaisia ääntä päästäviä massamuistilaitteita käyttäviä soittimia on tehty aikaisemminkin, mutta todennäköisesti missään ei ole rakennettu näin suurta diskettiasemasoitinta. Diskettiasemia on 49, jotka on kiinnitetty toisiinsa 3D-tulostetuin osin ja asemat on kytketty 360 erilaisella johtoliitoksella toimintaa ohjaavaan tietokoneeseen.

Kyseessä ovat siis perinteiset diskettiasemat, joita ei enää pitkiin aikoihin ole ollut tietokoneissa. Kerholaisten ensimmäinen ongelma olikin löytää tarpeeksi diskettejä, ja lopulta se onnistui yllättävän helposti: kun diskettejä etsintäkuulutettiin paikallisissa tiedotusvälineissä, niitä löytyi pölyisiltä ullakoilta ja tomuisista kellareista enemmän kuin riittävästi.

Musiikki ei todennäköisesti saa montaakaan pistettä urkumusiikin (tai yleensä musiikin) ystäviltä, mutta retrohenkisiä tietokonenörttejä diskettiasemien rutina miellyttää varmasti. Ne tuovat monille muistikuvia 1990-luvun kolossaalisista kotikoneista ja katodisädekuvaputkista.

Kerholaiset aikovat parantaa laitteistoaan vielä mm. lisäämällä asemien yhteyteen LED-valot, jotka syttyvät palamaan kun asema toimii. Syynä on luonnollisesti se, että “laite näyttää silloin paremmalta, kun sitä soittaa pimeässä.”

Siltä varalta että haluaisit tehdä itse diskettiurut, tarjoaa kerho ohjeet kaikille ladattavaksi: Floppy-orgel Thingversessä.

Diskettiurkujen sulosoinnuista voi nauttia alla olevan videon avulla: