Ei enää vain juhlahumua: kuvaraportti arkilennosta A350-koneella
19.10.2015

Finnair sai ensimmäisen uusista Airbus A350 –koneistaan kaukoreittejään varten lokakuun alkupäivinä. Se lennätettiin Suomeen suuren mediahuomion keskellä, ja myös sen jälkeen on koneesta riittänyt puhetta, kunnes nyt lennot alkavat mennä jo arkiseen tapaan.

Ihan rutiinilennoista ei vielä ole kyse. Ennen koneen siirtymistä Aasian reiteille, tekee tämä ensimmäinen kone niin kotimaassa kuin Euroopassakin koulutuslentoja käyttämällä sitä reiteillä, joilla tavallisesti nähdään paljon pienempää kalustoa.

Nämä ammattislangilla fami-lennoiksi (crew familiarisation) kutsutut lennot ajavat sisään henkilökunnan uuteen työympäristöön, sekä auttavat löytämään pikkuviat.

Yhtiö saa myös merkittävästi julkisuutta, koska konetyyppi on aivan uusi ja Finnair on sen ensimmäinen käyttäjä Euroopassa. Kone kiinnostaa joka paikassa, missä se käy näyttäytymässä.

Lyhyet reitit ovat mainio tapa myös matkustajille tutustua uuteen koneeseen: lennoilla onkin mukana (kutsuvieraiden lisäksi) paljon ilmailuharrastajia, mutta suurelle osalle matkustajista uudenkarhea kaukomatkakone on vain miellyttävä yllätys.

Tiedetuubi kävi katsomassa miltä lento näyttää ja tuntuu tavallisen matkustajan kannalta, ilman kutsuvieraslentojen shampanjaa ja tiedotusvastaavia selän takana pyörimässä.

Testilento suuntautui eilen sunnuntaina Kööpenhaminaan ja takaisin. Menomatka tehtiin business-luokassa ja takaisin tullessa tungimme itsemme turistiluokan puolelle.

Finnair on saanut paljon kiitosta koneen raikkaasta sisustuksesta. Sen huomaakin heti sisällä koneessa, on avaraa ja valoisaa.

Tilan tuntu korostuu vielä lisää etuosan businessluokassa, koska siellä ei ole keskirivillä istuimen yläpuolista matkatavaralokerikkoa. Tilantuntu on kyllä aistittavissa koko koneen matkustamossa. Businessluokan istumajärjestys on väljä, koneen ikkunareunoilla on yhdet istuimet ja keskellä kaksi rinnan. Näin jokainen istuu välittömästi käytävän vierellä.

Raikkaan vaalea kangas, jolla istuimet on verhoiltu, voi osoittautua myös hankalaksi. Se on erittäin arka tahroille, ja ihan kuin varmuuden vuoksi Finnair tarjoilee mustikkamehua.

Kun lentokoneessa pakkaa aina välillä läikkymään, milloin juoma, ja pahimmillaan myös matkustaja, pelkään, että vaalea sisustuskangas tulee olemaan koetinkivi.  Miehistö kertoikin erikoisen aktiivisesti yrittävänsä hinkata tahroja heti tuoreeltaan, mutta niinpä vain paikan 8L istuin oli jo saanut läikät istuinosaan.

Valitettavasti tulevaisuus voi olla kauniin sisustuksen muuttuminen nuhruiseksi tahrapesäksi. Pahimpien tapausten varalla mukana on kuulemma myös irrallisia istuinpäällisiä.

Luonnollisesti businessluokan istuin hurahtaa makuuasentoon, matkakumppani testasi ja totesi tämänkin, itse en makuunappia ehtinyt kokeilla.

Kun oltiin päästy mukavasti istumaan, ja kone liikkeelle, huomasi selvästi, miten hiljainen uusi Airbus on. 

Edes lentoonlähdössä Rolls Royce Trent XWB -moottorit eivät ole merkittävä melunpesä ja matkustamossa voi keskustella ääntään korottamatta.

Henkilökunta totesi, että hiljaisuus on heillekin todella mukavaa, asiakkaita kuulee paremmin. Vaikutus ulottuu kuulemma myös työpäivän jälkeen kotiin saakka, jossa aiemmin on tullut puhuttua turhankin kovaa, kun koko päivä on mennyt meluisammassa ympäristössä.

Koneen viihdejärjestelmä on Panasonicin valmistama. Kaikilla matkustajilla on käytössään kosketusnäyttö. Businessluokassa se on iso, 16 tuuman kokoinen.

Lisäksi koneessa on langaton internetyhteys käytettävissä.  Se on maksuton liikemiesluokassa sekä  platina/kultakorttilaiseille, Muut maksavat 15 euroa/lento tai 5 euroa/tunti.

Kokeilimme nettiä menolennolla. Kirjautuminen tehdään luomalla oma käyttäjäprofiili, ja samalla annetaan maksutiedot, tai maksukoodi, joka löytyy näytöltä. Profiilin luonti vaatii melkoisen näpyttelyn.

Lopputuloksena netti toimi ja samalla tuli tehtyä ensimmäinen some-päivitys lentopinnalta 360 ja 857 kilometrin tuntinopeudella. Kuvan lataaminen ei kuitenkaan onnistunut,  eikä yhteyttä ole tarkoitettukaan isojen tiedostojen siirtoon.

Lennollamme ei viihdejärjestelmä ollut vielä täydessä iskussa: oma ruutuni jämähti kolmesti tilaan, josta koneen ulkokameran kuvasta ei päässyt pois.

Ongelma kuitenkin poistui lennon aikana, kun istuimen järjestelmä käynnistettiin purserin toimesta uudelleen. Turistiluokan ruudussa ei samaa pulmaa ollut.

Myös esimerkiksi kuunneltavia musiikkikanavia ei oltu vielä ladattu, mutta elokuvia oli mukava määrä. Musiikki on luvassa kaukolennoille marraskuussa. Toivon mukaan sinänsä hienon viihdejärjestelmän yksittäiset vaivat pian poistuvat.

Edellä mainitun koneen ulkokameran, tai itse asiassa kahden, tuottama kuva on mukavan tarkka. Ja se on näkyvissä myös lentoonlähdön ja laskun aikana matkustamon etuosan isoilta näytöiltä.

Myös lennon seuraaminen kartalta on selkeää ja ruutuun saa myös ”ohjaamonäkymän”, jossa koneen asento, nopeus- ja korkeustieto on ruudussa karttakuvan päällä.

Hämmennystä saattaa herättää pikku istuimen yläpuolella oleva pikkunäyttö, joka toimii turvavöiden merkkivalona. Siinä oleva kello näyttää UTC-aikaa, mikä saattaa aiheuttaa väärinkäsityksiä joillekin matkustajille.

Turistiluokan istuimet ovat himpun aiempaa leveämmät, ja turistiluokan etuosassa on muutama rivi hieman väljemmin ”Economy Comfort” istuinvälillä.  Istuimen niskaosan voi mukavasti säätää ylemmäksi, jos siihen on tarvetta. Viihdejärjestelmän ruudun alaosassa on kuulokepistoke ja usb-liitäntä. Jälkimmäisessä pystyi kätevästi lataamaan matkasta jo vähän uupunutta matkapuhelinta. Liikemiesluokan puolella (kuva yllä) on myös sähköpistoke.

Koneen ikkunat ovat tottua hieman suuremmat, mutta niissä ei ole sähköistä himmennystä amerikkalaisen kilpailijan Boeing 787:n tyyliin vaan tavanomaiset ikkunasuojukset. Paluumatkalla oman ikkunan kohdalla tämä suojus ei tahtonut pysyä yläasennossa. Ärsyttävä ilmiö, ja erityisesti näin uudessa koneessa.

Turistiluokassa paluumatkalla (rivi 28) oli samanlainen miellyttävä äänimaailma kuin koneen etuosassakin. Paikka oli siiven keskivaiheella ja uutena äänenä siihen kuului sitten esimerkiksi laippojen säätö melkoisen voimakkaasti. Johtuneeko siitä, että muu melu on niin paljon totuttua vaimeampaa, vai onko laippakoneisto erityisen äänekäs, tiedä sitten.

Matkustamon valaistus on toteutettu ledeillä. Ne mahdollistavat monenlaiset ja omalaatuiset valoelämykset –vaihtoehtoja on noin 16 miljoonaa.  Erikoisesti on mainostettu revontuliefektiä.

Aamulla lähtiessämme valaistus oli sininen, lennon aikana esiteltiin myös oranssiin vivahtavia, sekä myös kuuluisa revontulishow. Itse pidän toki revontulista – siis taivaalla, mutta ehkä tämä imitaatio uppoaa paremmin aasialaisiin, jotka eivät ole nähneet oikeita taivaan tulia.

Finnair on uusinut myös tarjoilua, mutta näillä koulutusreittilennoilla on käytössä vain tavanomainen tarjoilu – tosin turistiluokassa lisänä oli tällä kertaa mustikkaleivonnainen.

Uutta on parempi ilmanvaihto ja aiempaa korkeampi ilmanpaine koneessa. Nämä vähentävät ylimääräistä rasitusta pitkillä matkoilla. Tosin samalla on luovuttu perinteisistä istuimen yläpuolella olevista istuinkohtaisista ilmasuuttimista.

Uusi kone tuntui olevan todellinen piristysruiske myös henkilökunnalle. Harvoin näkee niin innostunutta, hymyilevää ja puheliasta miehistöä. Vaikka uutuudenviehätys pian ehkä haihtuukin, palveluinnokkuuden ja hyvätuulisuuden toivoisi säilyvän!