Eksojen nimikilpailu on ratkennut: Polluxia kiertää nyt Thestias

Ti, 12/15/2015 - 21:00 Markus Hotakainen
Pollux ja Thestias

Kansainvälinen tähtitieteen unioni IAU (International Astronomical Union) julisti viime tammikuussa kilpailun, jolla haettiin nimiä eksoplaneetoille. Nyt kisa on ratkennut ja voittajaksi on selviytynyt Australiassa päämajaansa pitävä kansalaistiedeprojekti theSkyNet.

Kilvassa kerättiin erilaisilta organisaatioilta ja oppilaitoksilta nimiehdotuksia, jotka sitten alistettiin kansainväliseen äänestykseen. Äänestyksen kohteena oli 274 nimiehdotusta 45 maasta eri puolilta maailmaa. Määräpäivään eli lokakuun loppuun mennessä ääniä kertyi 573 242 kaikkiaan 182 maasta. 

Voittoisat ehdotukset jakautuivat maantieteellisesti siten, että Pohjois-Amerikasta tuli neljä, latinalaisesta Amerikasta yksi (Meksikosta), Lähi-idästä ja Afrikasta kaksi (Marokosta ja Syyriasta), Euroopasta kuusi (Ranskasta, Italiasta, Hollannista, Espanjasta ja Sveitsistä) sekä Aasiasta ja Tyynenmeren alueelta niin ikään kuusi (Australiasta, Japanista ja Thaimaasta).

Eniten ääniä sai theSkyNetin ehdotus Thestias, joka on nyt Kaksosten tähdistön Polluxia kiertävän planeetan virallinen nimi. Thestias oli Kreikan mytologiassa Polluxin isoisä. Vuonna 2006 löytyneellä planeetalla on kokoa yli tuplasti Jupiteriin verrattunna.

Kilpailulla haettiin nimiä yhteensä 14 tähdelle ja 31 eksoplaneetalle. Mukana oli myös suomalaisia ehdokkaita. Jyväskylän Siriuksen nimiehdotukset 47 Ursae Majoris -tähden kolmelle planeetalle – Päivä, Aamu ja Ilta – nousivat äänestyksessä neljännelle sijalle. 

Voittaneiden ehdotusten tekijät saavat plaketin ja pääsevät lisäksi nimeämään asteroidin omassa Aurinkokunnassamme. Joissakin tapauksissa nimiä jouduttiin hieman muokkaamaan, jotta ne täyttivät niille asetetut kriteerit, mutta se tehtiin yhteistyössä IAU:n ja ehdotuksen jättäneiden kesken.

Ainoastaan yhdessä tapauksessa voittanut nimiehdotus jouduttiin kokonaan hylkäämään, kun se ei ollut sääntöjen mukainen. Tau Bootis -tähteä kiertävälle eksoplaneetalle etsitään nimi tuonnempana järjestettävällä uudella kilpailulla.

Kaikki uudet nimet löytyvät IAU:n sivuilta.

Kuva: NASA/ESA/G. Bacon (STScI) (taiteilijan näkemys Polluxista ja sitä kiertävästä Thestias-planeetasta).