Myytti elää: "jättiläismäisen suuri" Titanic oli pieni paatti
06.11.2015

Päivän kuvaTitanic oli vuonna 1912 sisarlaivojensa Olympicin ja Britannicin ohella aikansa suurin ja mahtavin matkustajalaiva. Sen suurin pituus oli huimat 269,8 metriä, leveys 28,9 metriä ja suurin syväys 10,5 metriä. Bruttovetoisuus oli 46 328 tonnia ja uppouma valtavat 52 310 tonnia.

TitanicVoimanlähteinään sillä oli kaksi nelisylinteristä mäntähöyrykonetta sekä matalapaineinen Parsons-höyryturpiini, joiden teho oli 49 MW. Nekin olivat maailman suurimmat.

Potkureita oli kolme ja ankkureita viisi, ja sata tonnia painava peräsin oli kooltaan 23,98 m korkea ja 4,65 m pitkä. Sitä käänneltiin omien höyrykoneiden avulla.

Paikkoja hyteissä oli 3 547 matkustajalle ja miehistön jäsenelle, joita aikansa ylpeys kiidätti valtamerellä parhaimmillaan 43 kilometriä tunnissa.

Mutta verrattuna suurimpaan nykyisin liikenteessä olevaan risteilyalukseen, suomalaistekoiseen Oasis of the Seas -alukseen (tai sen sisarlaivaan Allure of the Seas), ei Titanic olekaan mitenkään suuri. Päivän kuvana olevassa kuvakollaasissa laivat on laitettu peräkkäin samassa mittakaavassa, ja siitä näkee hyvin, kuinka Oasiksen sisään mahtuisi monta Titanicia.

Oasis of the SeasMyös numerot puhuvat puolestaan: Oasis of the Seas on 361,6 metriä pitkä ja sen leveys on 60,5 metriä. Korkeus meren pinnan yläpuolella on 72 metriä ja syväys 9,3 metriä – Titanic ui siis hieman syvemmällä, mutta sen rungon muoto oli myös tyystin erilainen.

Voimaa Oasikselle tuottaa kolme 13 860 kW:n ja toiset kolme 18 480 kW Wärtsilä-dieselmoottoria; yhteisteho on noin 97 MW. Tätä ei kuitenkaan voi suoraan verrata Titanicin tehoon, koska moottoreilla tuotetaan "vain" sähköä, jota käytetään paitsi laivalla kaikkeen mihin sähköä yleensä käytetään, niin myös potkureiden pyörittämiseen.

Potkureina on kolme 20 MW:n ABB Azipod -potkurilaitteistoa sekä neljä pienempää ohjauspotkuria.

Aluksen huippunopeus on 41,9 kilometriä tunnissa, mutta nopeus on nykyisin vähemmän tärkeä suoritusarvo, koska laivan tärkein tehtävä on lipua hiljalleen paikasta toiseen. Matkustajia ja miehistöä mahtuu mukaan maksimissaan 6 296 henkilöä.

Ikäeroa näillä kahdella laivalla on lähes sata vuotta, sillä Titanic laskettiin vesille vuonna 1911 ja Oasis of the Seas valmistui vuonna 2009.

Jos palataan vielä alusten kokoihin, niin toisaalta Titanic oli kyllä aika iso: alla laiva on verrattuna esimerkiksi ihmiseen tai Airbus A380 -lentokoneeseen. 

Titanic verrattuna eri kappaleisiin