Intelsat 36 (vasemmalla) on pienempi, ja sen massa on 3 253 kg. Selvästi suuremman Intelsat 33e:n (oikealla) massa on puolestaan 6 600 kg. Kuvissa satelliitteja tankataan, jolloin henkilökunta joutuu käyttämään suojapukuja.
Satelliitit on asennettu kyytiin päällekkäin. Ylimmäisenä on Intelsat 33e, joka kuuluu yhtiön uusimpaan EpicNG-satelliittien sarjaan. Kyseessä on jo toinen tämän Boeing-yhtiön tekemien satelliittien kappale, ja tämä satelliitti sijoitetaan jotakuinkin Seychellien päälle geostationaariradalla.
Toinen, nokassa alempi satelliitti, on vanhempaa sukupolvea edustava Intelsat 36. Sen on valmistanut Space Systems Loral -yhtiö, ja se sijoitetaan hieman idemmäs, 68,5° kohdalle itäänpäin nollameridiaanista. Sen työkenttänä tulee olemaan Etelä-Afrikka ja Intian valtameri.
Kyseessä on jo neljäs Ariane 5:n laukaisu tänä vuonna ja suunnitteilla on vielä yksi laukaisu lisää. Sen kyydissä on neljä kappaletta Galileo-satelliittinavigointijärjestelmän satelliitteja.
Ariane 5:n lentojen suunnittelu on nykyisin hieman hankalampaa kuin aikaisemmin, koska tietoliikennesatelliitit ovat aiempaa massiivisempia. Kun aikaisemmin Ariane 5 kykeni kuljettamaan helposti kaksi satelliittia avaruuteen, on nyt sopivien parivaljakoiden löytäminen hankalaa. Kun toinen satelliitti on suurempi ja painavampi, pitää toisen olla keskimääräistä kevyemmän.
Tämä on yksi syy siihen, miksi Ariane on menettänyt hieman otettaan SpaceX -yhtiölle ja sen Falcon 9 -kantoraketille. Raketti on edullisempi, joten se pystyy kilpailemaan yhden satelliitin laukaisun kanssa Arianen kimppakyytiä vastaan. Ariane 5 pystyisi luonnollisesti laukaisemaan yksinään paljon nykysatelliitteja massiivisempiakin kuormia, mutta laukaisu maksaa liikaa.
Tämä on yksi syy siihen, miksi Ariane 5:n seuraajasta, Ariane 6:stä suunnitellaan pienempää ja edullisempaa.
Päivitys 25.8. aamulla: laukaisu onnistui ja sen voi katsoa uudelleen alla olevalla videolla: