Euroopan avaruusmuseot
26.06.2013

Euroopassa ei ole yhtä suureellista avaruushistoriaa esiteltäväksi kuin on Atlantin toisella puolella, mutta myös täällä on muutamia kiinnostavia avaruusmuseoita.

Suomea läheisin sijaitsee Hollannissa, Noorwijkissä, Euroopan avaruusjärjestön ESTEC-avaruustekniikkakeskuksen luona. Space Expo on aivan ESTECin vieressä ja sen tarkoitus oli alun perin toimia ESTECin vierailijakeskuksena. Niin se tekee edelleenkin, tosin nyt enemmän omin voimin, tosin sen perusnäyttely perustuu ESTECissä kehittyihin ja testattuihin satelliitteihin sekä luotaimiin. Space Expossa on myös avaruusaseman laboratoriomodulin täysikokoinen kopio, Apollo-kuuhunlaskeutumisaluksen mallikappale sekä Sojuz-kapselin simulaattori, jolla voi kokea laukaisun avaruuteen.

Space Expo perustettiin Euroopan suurimman avaruuskeskuksen ESTECin (European Space Research and Technology Centre) vierailijakeskukseksi. ESTECissä on paljon eri avaruusohjelmien hallintoa, mutta siellä myös kehitetään avaruustekniikkaa ja testataan satelliitteja. Niinpä siellä on suuria laboratorioita ja Euroopan kookkain avaruussimulaattori - suuri tyhjökammio, missä matkitaan avaruuden olosuhteita – sekä täristimiä ja akustisia huoneita, joilla jäljitellään laukaisun rasituksia. Parasta Space Expossa ovat luonnollisesti kiertokäynnit ESTECin puolelle. Jos aikaa riittää, kannattaa käydä myös Leidenin monissa tiedeaiheisissa museoissa!

Museo sijaitsee aivan Euroopan avaruustutkimus- ja tekniikkakeskus ESTECin vieressä Noordwijkissä, noin 40 km lounaaseen Amsterdamista. Paikalle pääsee kätevimmin ottamalla junan Leidenin rautatieasemalle ja sieltä bussilla numero 30 ESTECiin. Space Expon pysäkki on aivan rakennuksen edessä, avaruustekniikkakeskuksen pysäkistä edellinen. Matka Amsterdamista Leideniin kestää noin 40 minuuttia ja bussimatka noin 20 minuuttia. 

Suuri osa junista kulkee myös Schipholin lentoaseman kautta, joten sieltä ennättää käydä Space Expossa vaikka jatkolentoa odotellessa.

Autolla paikalle pääsee parhaiten poikkeamalla A4-moottoritieltä A44-tielle ja kääntymällä sieltä Leidenin luona Katwijkin tai Noordwijkin suuntaan. Niitä yhdistävältä N206-tieltä on hyvä opastus ESTECiin.

Space Expo on avoinna joka päivä (paitsi maanantaisin) klo 10:00 – 5:00.

www.space-expo.nl

Vanhan mantereen suurin avaruusmuseo on Toulousessa, Etelä-Ranskassa, oleva Cité de l’Espace. Mir-avaruusaseman täysikokoinen mallikappale, Ariane 5:n luonnollista kokoa oleva kopio, suuri määrä malleja ja koekappaleita avaruuslaitteista sekä planetaario, IMAX-teatteri ja interaktiiviset näyttelyt tekevät museosta maailmanluokan avaruusturismikohteen.

Toulouse on Euroopan suurin ilmailu- ja avaruusteollisuuden sekä -tutkimuksen keskittymä, joten se on looginen paikka suurelle avaruustiedemuseolle. Museorakennuksia ympäröivässä puistossa on Mir-avaruusaseman täysikokoinen kopio, Sojuz-alus, luonnollisen kokoinen Ariane 5 -kantoraketti sekä satelliittimalleja.

Toulouseen pääsee esimerkiksi junalla ja lentäen Pariisista monta kertaa päivässä. Kaupungin kaakkoispuolella, juuri kehätien sisäpuolella sijaitseva "Avaruuskaupunki", Cité de l'Espace on avoinna päivittäin (paitsi maanantaisin) klo 9:30 - 17:00. Lisäksi joinain päivinä paikka on avoinna pitempään ja toisinaan myös maanantaisin; erikoispäivät kannattaa katsoa nettisivulta.

www.cite-espace.com

Buran Speyerin museossa

Speyerin tekniikkamuseo Heidelbergissä, Frankfurtin eteläpuolella, on onnistunut keräämään suuren määrän avaruuslaitteita, ja näyttelyn sekä esillä olevien kappaleiden koon suhteen Speyer on suurin Euroopan avaruusmuseoista.

Saksa on ollut voimakkaasti mukana Spacelab-avaruuslaboratorion ja nyt Kansainvälisellä avaruusasemalla olevan Columbus-laboratorion kehittämisessä, joten näitä hankkeita esitellään perusteellisesti ja esillä on runsaasti niiden mallikappaleita ja alkuperäisiä koekappaleita. Entisen Itä-Saksan myötä tulleet Neuvostoliiton avaruusohjelman laitteet tekevät siitä erityisen kiinnostavan – näyttelyssä on mm.oikea Buran-avaruussukkula.

speyer.technik-museum.de

Myös muutamissa suurkaupunkien tiede- ja tekniikkamuseoissa on hyvät avaruusosastot. Etenkin Lontoon Science Museum, Münchenin Deutches Museum ja Pariisin La Villettte ovat kiinnostavia. Belgiassa on myös jännittävä, mutta pieni ja hieman hankalasti saavutettava avaruusmuseo Euro Space Center. Se sijaitsee Belgiasta Luxemburgiin vievän E411-moottoritien varrella Transinne-kylän luona.

Tiedetuubin esittelemiä tiedekeskuksia ja muita kiinnostavia kohteita