Skip to header Skip to main navigation Hyppää pääsisältöön Skip to footer

Main navigation

  • Etusivu
  • Aihealueet
    • Avaruus
    • Tiede
    • Tekniikka
    • Luonto ja ympäristö
    • Terveys ja lääketiede
    • Ihmiset
    • Taide
    • Paikkoja
    • Arvioita
  • Videot ja podcastit
  • Uusimmat jutut listana
  • Jutturuletti
  • Tiedekiinnostavuuskartta
Tiedetuubi
Herman Hollerithin reikäkorttikone

Kesäkuun 1. päivänä vuonna 1890 Yhdysvaltain väestönlaskentavirastossa otettiin käyttöön Herman Hollerithin kehittämä reikäkorttikone. Laite mullisti väestölaskennan. Edellisen, kymmenen vuotta aiemmin toteutetun laskennan tuloksia käsiteltiin kahdeksan vuotta, nyt tulokset saatiin valmiiksi vuodessa.

Markus Hotakainen
01.06.2016

Reikäkorttikone

Päivän kuvaHollerith opiskeli alkujaan kaivosinsinööriksi, mutta väitteli myöhemmin filosofian tohtoriksi. Hänen ominta alaansa oli tilastotiede ja väitöskirjan otsikko oli enteellisesti An Electric Tabulating System.

Väestönlaskentaa varten kehitettyä reikäkorttikonetta alettiin käyttää myös muissa suurten tietomäärien käsittelyä vaativissa tehtävissä ja vuonna 1896 Hollerith perusti yhtiön valmistamaan kehittämiään koneita. 

Vuonna 1911 Tabulating Machine Company ja kolme muuta yritystä yhdistettiin Computing Tabulating Recording Corporation -yhtiöksi, joka sai vuonna 1924 uudeksi nimekseen International Business Machines eli IBM.

Kuva: Adam Schuster/CC-BY-2.0

Suosituimmat tänään

La Silla – Euroopan eteläisen observatorion ensimmäinen havaintopaikka Chilessä
Sateenkaaren seitsemän väriä
Jutturuletti
Tässä on koronavirus, joka tulee pian taas kiusaksemme
Kuinka ensimmäinen avaruuskoira Laika kuolikaan?

AIHEALUEET

Avaruus ja ilmailu
Tiede ja tekniikka
Luonto ja ympäristö
Lääketiede ja terveys
Ihmiset ja paikat
Kirjat, elokuvat ja taide

ERIKOISTA

Tiedekiinnostavuuskartta
Jutturuletti
Suorana labrasta
eTuubi
Videot

TIEDETUUBI

Tiedetuubin esittely
Toimitus
Tiedetuubi ja tekoäly
Yhteistyökumppanit
Mediakortti
Information in English

Copyright © 2012-2026 Tiedetuubi - All rights reserved