Jokainen etelän meriä kulkenut ja sen taivailla lentänyt tietää, että siellä Etelämannerta ympäröivällä vapaan veden alueella tuulee ja tuivertaa. Kap Horn ja Hyväntoivonniemi eivät ole syyttä saaneet paikkojansa merenkävijöiden legendoissa.
Tuoreen tutkimuksen mukaan tämä Etelämantereen ympärillä oleva polaarivorteksi, manteretta kiertävä hurjien tuulien vyöhyke, on nyt voimakkaimmillaan tuhanteen vuoteen.
Nerilie Abram Canberrassa sijaitsevasta Australian kansallisesta yliopistosta on kartoittanut tätä polaarivorteksia ja huomannut paitsi että se on voimistunut, niin myös selvittänyt mistä se saattaa johtua.
Tutkimus julkaistiin 11. toukokuuta Nature Climate Change -lehdessä.
Tuulivyöhyke suojaa
Ilmaston lämpeneminen ei ole näkynyt toistaiseksi Etelämantereella niin paljon kuin muualla, sillä manner on lämmennyt huomattavasti hitaammin kuin muu maailma. Abramin tutkimuksen mukaan voimistunut polaarivorteksi eristää tehokkaasti Etelämantereen, ja siksi lämmin ilma ei ole päässyt tunkeutumaan sinne samaan tapaan kuin muualle.
Samalla kun tuulet ovat voimistuneet, on tuulivyöhyke itse tullut pienemmäksi. Sen seurauksena esimerkiksi läntinen Australia on tullut kuivemmaksi ja Antarktikan niemimaan pohjoiset osat ovat lämmenneet muuta mannerta nopeammin.
Vielä vuonna 2009 näytti siltä, että syypää tuulien voimistumiseen oli otsonikato ja siitä johtunut aukko otsonikerroksessa. Nyt näyttääkin siltä – etenkin kun otsonitilanne on paranemassa – että kasvihuonekaasut puskevat pyörrettä yhä vinhempaan vauhtiin.
Aussitutkijat analysoivat James Rossin saarelta poraamiaan jäänäytteitä, joiden avulla he saattoivat nähdä Etelämantereen lämpötilan yli tuhannen vuoden ajalta. Tämän perusteella he saattoivat arvioida tuulien voimakkuuden ja vorteksin laajuuden.
Nyt tuulet puhaltavat siis voimakkaammin kuin koskaan vuosituhannen aikana. Nopeuden kasvu ei kuitenkaan ole ollut tasaista, vaan se on kiihtynyt 1940-luvulta alkaen. Koska tuolloin ei otsoniaukosta ollut tietoakaan, ei se ole ollut syynä tuulien nopeuden kasvuun. Sen sijaan se on avittanut tilannetta myöhemmin: toisen, Australian kansallisen tutkimustoimiston CSIROn Wenju Cain tekemän toistaiseksi vielä julkaisemattoman tutkimuksen mukaan, otsonikato olisi vastuussa kahdesta kolmasosasta tuulien voimistumisesta ja kasvihuonekaasut yhdestä kolmasosasta.
Abram ryhmineen simuloi tilannetta kahdeksalla hieman erilaisella nykytietoihin ja mitattuihin kasvihuonekaasujen määriin perustuvalla ilmastomallilla, joista jokainen näytti tuulien voimistumisen alkavat 1940-luvulla. Niiden mukaan pohjoinen lämpenee eteläistä pallonpuolta nopeammin ja Etelämanner jää voimakkaiden tuulien sisälle nalkkiin.
Jännää on myös se, mitä näyttää tapahtuvan tulevaisuudessa.
Sitä mukaa kun otsonitilanne paranee, sen osuus vähenee, mutta tätä saadaan odottaa noin vuoteen 2045 saakka: siihen saakka tuulet pysyvät nykytasolla tai jopa voimistuvat, koska kasvihuonekaasujen määrä lisääntyy. Lisäisi ilmaston lämpeneminen sinällään myös pitää tuulia voimakkaina, joten helpotusta tilanteeseen ei ole tiedossa vielä pitkään aikaan – jos koskaan, mikäli nykyinen meno jatkuu.
Otsikkokuva on erinomaiselta earth.nullschool.net -sivustolta otettu ruutukaappaus; sivulla voi visualisoida maapallon pintatuulia.
Julkaisun tiedot: Nature Climate Change, DOI: 10.1038/NCLIMATE2235
