Joka kerta, kun peset polyesteripohjaista vaatetta, huuhtoutuu pesuveden mukana noin 1900 pientä kuidunpalasta eteenpäin veden kiertokulussa. Joka ikinen muovipussi, myös maatuva sellainen, tuottaa suuren määrän muovihiukkasia. Ja joka kerta, kun käytät kosmetiikkaa, mihin on varta vasten lisätty muovihitusia, lisäät myös muoviroskan määrää ympäristössämme.
YK:n ympäristöohjelman arvion mukaan valtamerissä kelluu noin 13 000 muovin palaa jokaista neliökilometriä kohden, ja tästä suurin osa on tätä jatkuvasti pienemmiksi pilkkoutuvia muovinpalasia, niin sanottua mikromuovia.
Tämä mikromuovi on siinä mielessä ikävää, että muovi ei käytännössä hajoa ympäristössä kerran sinne jouduttuaan. Jätevedet kuljettavat mikromuovit nopeasti vesistöön, jossa ne hajoavat yhä pienemmiksi, eivätkä jätevedenpuhdistamot pysty suodattamaan niitä tehokkaasti.
Siinä missä suuret luonnossa olevat muoviriekaleet ja -kappaleet ovat haitallisia ja vaarallisia eläimille, ei mikromuovista sinällään ole toistaiseksi selvää tutkimustietoa. Mutta luonnollisestikaan se ei ole hyvä asia: tämä mikromuovi on levittäytynyt siinä määrin jo joka puolelle planeetallamme, että sitä on jopa lähes jokaisessa suupalassa, jonka syömme.
Ranskassa tehdyn tutkimuksen mukaan esimerkiksi normaalissa ravintolassa tarjottavassa simpukka-annoksessa on noin 500 mikromuovihitusta. Suomalaispöydissä muovia on erityisesti merikalatuotteissa; Helsingin ympäristökeskuksen tutkimukset osoittavat, että mikromuovia on lähes kaikista Helsingin merialueella kerätyistä pintavesi- ja sedimenttinäytteistä; MARLIN-projektin (Baltic Marine Litter Project) tutkimuksen mukaan puolestaan 75% kaikesta Suomen rannoilta löytyneestä jätteestä on muovia.
Ongelmana on myös se, että vaikka muovi sinällään ei olisi ehdottoman haitallista, se näyttää keräävän itseensä ympäristömyrkkyjä. Muovien myrkkypitoisuudet voivat olla jopa miljoona kertaa suurempia verrattuna niitä ympäröivään veteen.
