Andreas saapui avaruusasemalle ja alkoi hommiin
04.09.2015

Andreas Mogensen, ensimmäisellä avaruuslennollaan oleva ESAn tanskalaisastronautti saapui nyt perjantaina aamupäivällä Kansainväliselle avaruusasemalle yhdessä Sojuz TMA-18M -aluksella olleiden Sergei Volkovin ja Aidyn Aimbetovin kanssa.

Kaksi päivää kestäneen matkalennon aikana ei kolmikosta nähty kuvia, mutta nyt asemalle saavuttuaan pitämässään lyhyessä videotilaisuudessa he näyttivät hyvinvoivilta. Etenkin Andreas oli kuvissa erittäin eläväinen, ja hän myös kertoi jo nauttivansa painottomuudesta.

"Kun raketin viimeisen vaiheen moottori sammui ja aluksen sisälle tuli painottomuus, se tuntui omituiselta. Parin tunnin ajan en tiennyt miten olla, mutta sen jälkeen totuin painottomuuteen hyvin ja nyt se tuntuu luontevalta."

Lennosta Sojuz-aluksella asemalle hän totesi, että sen aikana he lepäsivät, nukkuivat ja söivät, sekä tekivät ratamuutoksia. Hän ei maininnut lainkaan toiletissa käymistä, mikä Sojuzissa lennettäessä on kaikkein ikävintä, sillä aluksessa on ahdasta eikä siinä ole kunnollista käymälää. Voisi sanoa, että lennon aikana intimiteettisuoja ei ole aivan samalla tasolla kuin soisi.

Yleensä nykyisin nousu avaruusasemalle kestää vain kuutisen tuntia, mutta avaruusaseman hieman normaalia korkeamman kiertoradan vuoksi Sojuz joutui käyttämään nyt perinteistä, hitaampaa matkalentovaihetta.

Avaruusasemalta välittyneissä kuvissa hän näytti hieman paisuneelta ja punakalta, mutta se on normaalia, koska painottomuudessa veri jakaantuu ihmisen sisällä tasaisesti ja sitä on päässä enemmän kuin Maan päällä ollessa. Andreas on normaalistikin vaalea ja helposti punastuva, mikä tekee tilanteen vielä näkyvämmäksi.

Hän myös näytti selvästi nauttivan olostaan avaruusasemalla, sillä vaikka hän kiinnitti huomionsa kameraan, ei hän voinut olla vilkuilematta ympärilleen aseman Zvezda-modulissa, jonka sisältä tiedotustilaisuus lähetettiin. Sojuz-alus telakoitui siihen kiinnitettyyn venäläiseen Poisk-liitosmoduliin aamupäivällä klo 10:39 Suomen aikaa.

Tällä haavaa aseman sisällä on kaikkiaan yhdeksän avaruuslentäjää viidestä eri maasta. Tätä ennen näin paljon ihmisiä on asemalla ollut vuonna 2013. Sitä ennen kun avaruussukkulat vierailivat asemalla, oli hetkellisesti miehistöä jopa 13 henkilöä.

Tästä eteenpäin Andreasin lento etenee hyvin tiiviissä aikataulussa, sillä hän joutuu tekemään suuren osa lennolleen suunnitelluista tehtävistä nopeammassa aikataulussa kuin oli tarkoitus: kahdeksi vuorokaudeksi venynyt meno haukkasi odotettua enemmän jo sinällään lyhyestä kymmenpäiväisestä lennosta. Kerroimme lennosta tarkemmin aiemmassa jutussamme ja palaamme lennon tapahtumiin sen kuluessa.

Asemalle saapuminen sekä ensimmäinen tiedotustilaisuus ovat katsottavissa täällä.