Skip to header Skip to main navigation Hyppää pääsisältöön Skip to footer

Main navigation

  • Etusivu
  • Aihealueet
    • Avaruus
    • Tiede
    • Tekniikka
    • Luonto ja ympäristö
    • Terveys ja lääketiede
    • Ihmiset
    • Taide
    • Paikkoja
    • Arvioita
  • Videot ja podcastit
  • Uusimmat jutut listana
  • Jutturuletti
  • Tiedekiinnostavuuskartta
Tiedetuubi
Kiinan Chang'e 3 laskeutui Kuuhun
Jari Mäkinen
14.12.2013

Laskeutumisen aikana otettu kuva Kuun pinnasta

Kiinan Chang'e 3 -kuualus laskeutui Kuun pinnalle onnistuneesti nyt lauantaina iltapäivällä virallisen tiedotteen mukaan klo 15:12 Suomen aikaa. Ensimmäisissä lennonvalvonnan välittämissä kuvissa ja virallisen tiedoksiannon mukaan kaikki näyttää sujuneen hyvin.

Alus sytytti rakettimoottorinsa noin 12 minuuttia ennen Kuun pinnalle asettumistaan ja alkoi pudottautua alaspäin kiertoradalta Kuun ympärillä siten, että sen laskeutumisrata vei kaartaen Mare Imbriumia, Sateenkaarilahtea, kohden. Noin sadan metrin korkeudessa aluksen rakettimoottorit pysäyttivät laskeutumisen ja Chang'e 3 jäi leijumaan paikalleen. Sen kameralaitteet kuvasivat alla olevaa maastoa ja koittivat etsiä mahdollisia vaaranpaikkoja tai liian jyrkkiä rinteitä, joita laskeutuessa tulisi välttää.

Sitten alus jatkoi pudottautumistaan hitaasti alaspäin rakettimoottorien varassa ja sammutti moottorinsa jotakuinkin viiden metrin korkeudesta, mistä alus humsahti pinnalle Kuun heikon painovoiman vetämänä. Törmäys pintaan ei ollut voimakas, mutta laskeutumisjaloissa oli iskunvaimentimet, jotka rikkoontuivat laskeutumisessa ja siten heikensivät shokkia.

Lennonjohto tarkistaa parhaillaan laskeutujan kuntoa ja tutkii laskeutumisaluetta. Myöhemmin illalla (alustavien tietojen mukaan noin kuuden tunnin päästä) kuukulkijan ramppi lasketaan alas ja 140-kiloinen Yutu, eli "Jadepupu", rullaa kuun pinnalle. Sen jälkeen kulkija ja Chang'e 3 valokuvaavat toisensa – kuvat julkistettaneen välittömästi, joten vielä tänään illalla on tiedossa historiallisia kuvia Kuun pinnalta!

Kiinasta tuli näin kolmas onnistuneesti Kuun pinnalle laskeutunut maa ja saavutus vahvistaa sen asemaa eräänä maailman avaruussuurvaltana.

Laskeutumispaikka kuvakoosteena ja niiden perusteella arvioitu rata sekä ratakorkeus. Kuvat: Tezio / Forum de la conquete spatiale

Eurooppa avusti laskeutumisen aikana

Euroopan avaruusjärjestön maailmanlaajuinen avaruuskommunikaatioverkosto Estrack avusti Kiinaa laskeutumisen aikana, aivan kuten se teki jo kuualuksen laukaisun aikaan sekä sen matkan kuluessa. Estrack-verkostoon kuuluu kymmenen antennia seitsemässä eri maassa.

Kiinalla on oma, koko ajan kasvava antenniverkostonsa, mutta ESAn apu auttaa kiinalaisia varmistamaan heidän omat mittauksensa ja tietonsa. Tästä on suurta apua, koska kiinalaisilla ei ole toistaiseksi paljoa kokemusta vaativista taivaankappaleiden välisistä avaruuslennoista.

ESAn tarkkaili ensinnä laukaisun jälkeen kuualuksen signaalia 35-metrisessä Australian New Norciassa olevalla antennillaan ja mittasi signaalin Doppler-siirtymää. Tämä kertoi välittömästi aluksen nopeuden muutoksista.

Matkan ainana, 4-7 joulukuuta, jälkeen Estrackin Kouroussa sijaiteva antenni välitti tietoa Chang'e 3:n ja Pekingissä sijaitsevan lennonjohdon välillä. Lisäksi asema pystyi analysoimaan signaalista aluksen tarkan lentoradan kohti Kuuta.

Nyt laskeutumisen aikana ja sen jälkeen Kiinan lennonjohto on yhteydessä laskeutujaan ja kulkijaan omien antenniensa välityksellä. Ne sijaitsevat Kashissa Kiinan kaukaisessa länsiosassa ja luoteessa Jiamusin alueella.

Lisäksi Estrackin New Norcian asema seurasi laskeutumista tänään klo 14:36 (Suomen aikaa) alkaen ja jatkaa seurantaa aina iltaan, klo 20:30 saakka. Tarkoituksena on jälleen varmistaa kiinalaisten omia mittauksia ja olla varalla.

New Norcian antennin toinen tehtävä on nyt laskeutumisen jälkeen mitata yhdessä Espanjassa, Cebrerosissa olevan toisen 35-metrisen antennin kanssa interferometrisesti laskeutujan tarkka sijainti Kuun pinnalla. ESAn menetelmät ja tekniikka aluksen sijainninmäärityksessä on parasta maailmassa.

Estrackin New Norcian asema Australiassa

Videokooste laskeutumisesta:

Tiedetuubin aiemmat artikkelit Kiinan kuulaskeutumisesta:

  • Kiina hamuaa palaa Kuusta tänään
  • Chang'e-3-luotain saapui Kuuta kiertämään
  • Kiina esitteli kuukulkijaansa

  • Samasta aiheesta

    Suomi lisää voimakkaasti rahoitustaan Euroopan avaruusjärjestölle
    Tiedätkö, paljonko on googol?
    Sotaa avaruudessa? AsterX-avaruussotaharjoitus valmistaa sotilaalliseen toimintaan kiertoradalla
    Pimeän maailmankaikkeuden kartoittaja Euclid laukaistiin avaruuteen – olimme paikalla
    Gaian tuoreet tähtitiedot ovat yksinkertaisesti upeita – katso näyttävät videot!

    Suosituimmat tänään

    La Silla – Euroopan eteläisen observatorion ensimmäinen havaintopaikka Chilessä
    Jutturuletti
    Sateenkaaren seitsemän väriä
    Tässä on koronavirus, joka tulee pian taas kiusaksemme
    Suomalaisille suuri fuusioenergian robotiikkasopimus

    AIHEALUEET

    Avaruus ja ilmailu
    Tiede ja tekniikka
    Luonto ja ympäristö
    Lääketiede ja terveys
    Ihmiset ja paikat
    Kirjat, elokuvat ja taide

    ERIKOISTA

    Tiedekiinnostavuuskartta
    Jutturuletti
    Suorana labrasta
    eTuubi
    Videot

    TIEDETUUBI

    Tiedetuubin esittely
    Toimitus
    Tiedetuubi ja tekoäly
    Yhteistyökumppanit
    Mediakortti
    Information in English

    Copyright © 2012-2026 Tiedetuubi - All rights reserved