Tarkemmissa tutkimuksessa koalan kurkusta löytyi kitapurjeessa olevasta aukosta isompi äänihuulia vastaava elin. Soikea aukko yhdistää suu- ja nenäontelot, ja kun koala vetää nenän kautta ilmaa keuhkoihin, se saa tällä aiemmin tuntemattomalla elimellä aikaan matalia ääniä. Kumeaa ääntelyä on havaittu toisinaan myös koalanaarailla, mutta toistaiseksi ei tiedetä, onko niillä samanlaiset lisä-äänihuulet kuin uroksilla.

Koalan äänihuulet ovat pituudeltaan 10 millimetrin luokkaa, mutta nyt löytyneen elimen vastaavan rakenteen pituus on lepotilassa noin 33 millimetriä. Teoreettisesti silloin on mahdollista tuottaa ääniä, joiden taajuus on 15 hertsiä. Jännittyneenä pituus on hieman yli 50 millimetriä, jolloin taajuuden teoreettinen alaraja on 9,8 hertsiä eli sama kuin havaitun taajuusvaihtelun alaraja. Alhaiseen taajuuteen vaikuttaa myös se, että aiemmin tuntemattomien ”äänihuulten” massa on liki 700-kertainen verrattuna koalan varsinaisiin äänihuuliin.

Aiemmin maalla asustavilta nisäkkäiltä ei ole löydetty tällaisia ”ylimääräisiä” äänielimiä; muilla mataliin taajuuksiin pääsevillä eläimillä on rakenteeltaan erikoinen kurkunpää tai äänihuulet. Hammasvalailla, joihin lukeutuvat esimerkiksi delfiinit, tiedetään olevan nenäontelossaan elin, jolla ne saavat aikaan kaikuluotaukseen käyttämänsä naksutuksen. Nyt kun uusi äänielin on löydetty koalalta, tutkijat pohtivat, voisiko sellaisia olla muillakin maanisäkkäillä.

Tutkimus julkaistiin Current Biology -verkkolehdessä 2. joulukuuta.

Kuvat: Erik Veland, Benjamin Charlton