Komeettaluotain Rosetta oli vähän aikaa sekaisin
02.04.2015

Komeetta Churyumov-Gerasimenkoa tutkiva Rosetta on jälleen tehnyt uskaliaita lähiohituksia komeettaytimen luona, ja näistä viimeisin, viime lauantaina tehty tähän saakka uskaliain sellainen sai aikaan erään suurimman säikähdyksen lennonjohdossa mitä on koettu pitkiin aikoihin.

Kun luotain oli noin 14 kilometrin päässä komeetan pinnasta, se ei enää kyennyt navigoimaan reittiään ja asentoaan kunnolla, jolloin sen antenni siirtyi sivuun suunnasta kohti maapalloa ja siten yhteydenpito siihen häiriintyi siinä määrin, että luotain asetti itsensä varotilaan. Tuossa tilassa luotain sammuttaa kaikki ylimääräiset alijärjestelmät sekä suojaa tieteellisiä tutkimuslaitteita kytkemällä nekin pois päältä ja jää odottamaan lisäohjeita lennonjohdosta. 

Luotain saatiin tapauksen jälkeen hallintaan ensin alustavasti sunnuntaina ja siten kokonaan maanantain kuluessa, mutta se ei ole vielä jatkanut kaikkien tieteellisten tutkimusten tekemistä. 

Kestää vielä muutamia päiviä, ennen kuin rutiini pääsee jatkumaan. Nyt luotain on kuitenkin turvallisella, soikealla radalla, joka vie sen kauimmillaan 400 kilometrin päähän ytimestä ja on lähimmillään 140 km:n etäisyydellä.

Kuva: 21. maaliskuuta otettu kuva näyttä selvästi kuinka komeetan aktiivisuus on lisääntymässä.

Tähtietsimet sekaisin

Todennäköisin syy luotaimen häiriöön oli se, että sen ns. tähtietsimet luulivat komeetasta irronneita ja kirkkaina näkyneitä pieniä hitusia tähdiksi, joiden mukaan luotaimen ohjaustietokoneet koittivat suunnistaa. Rosetta käyttää näitä tähtietsimiä apunaan asennonsäädössä ja navigoinnissa, sillä niiden avulla luotain asento tähtitaivaan suhteen saadaan hyvin kätevästi selville.

Tähtietsinten avulla luotain tietää myös koko ajan missä suunnassa Aurinko on, ja suuntaa tämän tiedon mukaan suuren lautasantenninsa kohti Maata. Kun suuntatieto häiriintyy, pysähtyy myös antennin ohjaaminen, ja siksi antennin keila kääntyi pois maapallosta.

Komeetan lisääntynyt aktiivisuus näkyy myös siinä, että luotain suurine aurinkopaneeleineen kokee komeetan ympärillä olevan ohuen kaasun aiheuttamaa kitkaa - se hidastaa luotaimen nopeutta siinä määrin, että se on havaittavissa ja pitää ottaa huomioon ratalaskelmissa. Tätä on havaittu jo jonkin aikaa, mutta navigointiongelmat olivat täysin uusi kokemus lennonjohtajille, jotka tosin ovat osanneet odottaa jotain tällaista.

Odotettua pitempään kestänyt täyden kontrollin saaminen johtui siitä, että tähtietsimet näkivät vielä noin 24 tunnin ajan tapahtumaketjun alkamisen jälkeen näitä haamutähtiä, eli ylimääräisiä, komeetasta irronneiden kappaleiden aiheuttamia kirkkaita pisteitä taivaalla.

Siksakkia ytimen ympärillä

Rosetta on viime helmikuussa tapahtuneesta komeettaytimen lähiohituksesta saakka ollut monimutkaisella radalla, jolla se on  viettänyt pitkiä aikoja kaukana komeetasta, satojen kilometrien etäisyydellä, mutta on tullut myös hyvin lähelle komeettaa. 

Aivan niin lähelle kuin 14. helmikuuta, siis kahdeksan kilometrin päähän, ei sen koommin ole uskaltauduttu, mutta lauantaina (28. maaliskuuta) etäisyys oli vain noin 14 kilometriä kaksiosaisen ytimen suuremman osan päällä. 

Tarkoitus oli lentää jälleen lähelle komeettaa ensi viikolla, mutta voi olla, että lennonjohto ja tutkijaryhmä päättää muuttaa rataa siten, että luotain pysyttelee turvallisen etäisyyden päässä ytimestä. Lentoa ei missään nimessä haluta vaarantaa, kun sen kenties jännimmät ajat ovat vielä edessä; komeetta on lähimmillään Aurinkoa ensi elokuussa ja silloin se on myös aktiivisimmillaan.