Galaksien törmäykset ja sulautumiset yhteen ovat olleet maailmankaikkeudessa arkipäivää. Suuret tähtijärjestelmät ovat kasvaneet haalimalla itseensä pienempiä naapureitaan. 

Niin on tehnyt myös Linnunrata, jonka kiekossa on jäänteitä entisistä seuralaisgalakseista. Tällaisia jäänteitä – toisesta galaksista peräisin olevia tähtiä ja kaasua – on kuitenkin vaikea nähdä ja tietysti sitä vaikeampi, mitä kaukaisemmista galakseista on kyse. 

Euroopan eteläisen observatorion ESOn VLT-teleskoopilla (Very Large Telescope) on tehty havaintoja elliptisestä galaksista Messier 87. Se sijaitsee noin 50 miljoonan valovuoden etäisyydellä. Siihen kuuluu noin tuhat miljardia tähteä ja se hallitsee gravitaatiollaan Virgon galaksijoukkoa. 

Jättimäinen galaksi on nielaissut keskikokoisen kaverinsa alle miljardi vuotta sitten eli kosmisessa aikaskaalassa vastikään. Tähän tulokseen tultiin tarkastelemalla tähtien sijasta niiden jäännöksiä, planetaarisia sumuja, jollainen myös Auringosta jää jäljelle, kun aika jättää.

Max-Planck-instituutissa Saksassa tutkittiin Alessia Longobardin johdolla noin 300 planetaarisen sumun liikkeitä M87-galaksissa. Laajenevat kaasukuoret säteilevät voimakkaasti vihertävää valoa, joka on helppo erottaa tähtien säteilystä: vihreitä tähtiä ei ole. Planetaaristen sumujen säteilemän valon spektristä on pääteltävissä myös niiden liike.

Kuolleiden tähtien jäännökset ovat hajaantumassa avaruuteen. "Todistamme tapahtumaa, jossa keskikokoinen spiraaligalaksi kulki Messier 87 -galaksin keskuksen läpi ja sai aikaan valtaisia vuorovesivoimia, jotka sinkosivat sen tähdet sata kertaa galaksin alkuperäistä kokoa laajemmalle alueelle", sanoo tutkimukseen osallistunut Ortwin Gerhard.

Pienemmän galaksin kannalta tuhoisa törmäys näkyy myös M87:n ulko-osissa. Ellipsigalaksia ympäröivä halo on paikoin tuplasti kirkkaampi kuin se olisi ilman kolarointia. Ahmattiin on kertynyt myös nuoria, sinisiä tähtiä, jotka kertovat kadonneessa galaksissa syntyneen edelleen runsaasti uusia tähtiä. Elliptisissä galakseissa tähtiä syntyy enää hyvin vähän. 

"On jännittävää pystyä tunnistamaan tähtiä, jotka ovat sirottuneet satojentuhansien valovuosien laajuiselle alueelle galaksin halossa, mutta silti kyetä päättelemään niiden nopeuksista, että ne kuuluvat samaan rakenteeseen. Vihreät planetaariset sumut ovat neuloja kullanväristen tähtien heinäsuovassa. Ne kertovat meille, mitä tähdille tapahtui", päättää Magda Arnaboldi.

Tutkimuksesta kerrottiin ESOn uutissivuilla ja se on julkaistu Astronomy & Astrophysics -tiedelehdessä.

Kuva: Chris Mihos (Case Western Reserve University)/ESO