Skip to header Skip to main navigation Hyppää pääsisältöön Skip to footer

Main navigation

  • Etusivu
  • Aihealueet
    • Avaruus
    • Tiede
    • Tekniikka
    • Luonto ja ympäristö
    • Terveys ja lääketiede
    • Ihmiset
    • Taide
    • Paikkoja
    • Arvioita
  • Videot ja podcastit
  • Uusimmat jutut listana
  • Jutturuletti
  • Tiedekiinnostavuuskartta
Tiedetuubi
Muinainen megaisku osui Australiaan
Markus Hotakainen
23.03.2015

Australian keskiosista on löytynyt jälkiä mahdollisesti kaikkien aikojen suurimmasta asteroidi-iskusta. Tai oikeastaan kahdesta.

Satoja miljoonia vuosia sitten Maahan osui asteroidi, joka hajosi kahtia hieman ennen törmäystä. Tuloksena oli 400 kilometrin läpimittainen "iskualue", joka voi ulottua maankuoren läpi.

Andrew Gliksonin (kuvassa alla) johtama ryhmä oli tekemässä alueella geotermiseen tutkimukseen liittyviä kairauksia, kun he löysivät viitteitä muinaisesta kosmisesta kolarista. 

Toistaiseksi törmäyksen tarkka ajankohta ei ole tiedossa, mutta alueen kallioperä on 300–600 miljoonaa vuotta vanhaa.

Ongelmana on se, ettei tuolta aikakaudelta ole löytynyt esimerkiksi ympäri maailman levinneitä tuhkakerroksia, jotka kertovat muiden muassa 66 miljoonan vuoden takaisesta, Chicxulubin kraatterin synnyttäneestä asteroidi-iskusta.

Australiasta löytyneet törmäysjäljet viittaavat kappaleisiin, jotka päihittävät kooltaan "dinosaurusten tappajan", nykyisen Jukatanin niemimaan kohdalle iskeytyneen kymmenkilometrisen asteroidin.

Niin suuri isku olisi todennäköisesti ollut tuhoisa suurelle osalle paleotsooisen maailmankauden elämää. Toinen uuteen löytöön liittyvä ongelma on, ettei Maan historiasta tunneta joukkotuhoa, joka osuisi ajallisesti yksiin tuplatörmäyksen kanssa.

Glikson arveleekin, että muodostelma voi olla paljon arvioitua vanhempi.

Törmäysjäljet löytyivät, kun Warburtonin tasangolla tehtiin kairauksia yli kahden kilometrin syvyyteen. Maan uumenista saaduissa näytteissä oli muuttuneita kivilajeja, joihin oli kohdistunut hyvin korkea lämpötila ja suunnaton paine – tyypillisiä merkkejä asteroidi-iskusta.

Magneettisissa mittauksissa paljastui kaksi maljamaista painannetta, joiden kohdalla kallioperä muistuttaa koostumukseltaan Maan vaippaa: siinä on runsaasti rautaa ja magnesiumia.

Iskut ovat olleet niin voimakkaita, että niiden paineaalto on saanut alueen 30 kilometrin paksuisen maankuoren halkeilemaan. Glikson uskoo, että törmäysten vaikutuksesta olisi kiveä voinut nousta ylös jopa Maan vaipasta saakka.

Löydöstä kerrottiin Australian National Universityn uutissivuilla ja tutkimus on julkaistu Tectonophysics-lehdessä (maksullinen).

 

Samasta aiheesta

Tutkijat varmistivat: Tunguskan järvi ei ole kraatteri
Jupiteriin törmäsi vastikään asteroidi tai komeetta
Kaksi avaruuskiveä lensi tänään ohi Maan – puolikilometrinen tulossa kohti
Mars räjäyttelemällä asuinkelpoiseksi
Millainen asteroidi tekee isoimmat tuhot?

Suosituimmat tänään

Tällainen oli Starshipin lento 14 – nyt noustiin kiertoradalle saakka
Jutturuletti
Turistipallo nousi stratosfääriin
Koelento: Pipistrel Velis Electro -sähkölentokone
Yksin Marsissa -elokuva 2/2: Tieteellisesti melkein nappiin, muttei läheskään

AIHEALUEET

Avaruus ja ilmailu
Tiede ja tekniikka
Luonto ja ympäristö
Lääketiede ja terveys
Ihmiset ja paikat
Kirjat, elokuvat ja taide

ERIKOISTA

Tiedekiinnostavuuskartta
Jutturuletti
Suorana labrasta
eTuubi
Videot

TIEDETUUBI

Tiedetuubin esittely
Toimitus
Tiedetuubi ja tekoäly
Yhteistyökumppanit
Mediakortti
Information in English

Copyright © 2012-2026 Tiedetuubi - All rights reserved