Tämä ei ole kirja-arvio, vaan tarina siitä, miten Revontulibongarin opas (Into, 2018) syntyi. Taustalla oli citizen science eli kansalaistiede – se on tutkimusta, jonka tekemiseen voi osallistua kuka tahansa.
Alkusysäys hankkeelle tuli Helsingin yliopiston laskennallisen avaruusfysiikan professorin Minna Palmrothin saamasta viestistä, jossa häntä pyydettiin vastaamaan Revontulikyttääjien Facebook-sivulla esitettyihin kysymyksiin. Ryhmässä on melkein 7 500 jäsentä, jotka ovat kiinnostuneita revontulista, niiden synnystä, ennustamisesta ja kuvaamisesta.
Vastaukset keskeisimpiin kysymyksiin muodostavat kuvien ohella kirjan perusrungon.
Kirjan toinen tekijä, Jouni Jussila, on ollut alan tutkijana Oulun yliopistossa ja kuvannut revontulia parinkymmenen vuoden ajan. Aiemmin hän on julkaissut aiheesta kirjan Aurora – Revontulien taivaallinen näytelmä (WSOY, 2002).
Itse lähdin mukaan tietokirjailijana. Omalla kohdallani kimmokkeena oli Melanie Windridgen pari vuotta sitten julkaistu kirja Aurora: In Search of the Northern Lights (Collins, 2016). Tekijä on reissannut eri puolilla pohjoista pallonpuoliskoa – Kanadassa, Islannissa, Norjassa, Ruotsissa, jopa Skotlannissa – revontulten perässä. Yli 300-sivuisessa kirjassa Suomi mainitaan ohimennen vain kolme kertaa.
Suomea ei näemmä tunneta maailmalla revontulista.
Oman kirjamme haasteena oli yhdistää tieteellisen tutkimuksen tuoreimmat tulokset ja sieniopasta muistuttava rakenne. Revontulista käydään läpi niiden värit ja muodot, erilaiset yksityiskohdat, joihin kannattaa kiinnittää huomiota sekä taivaanpalojen katselun että kuvaamisen kannalta, mutta toisaalta niiden synty selitetään nykytietämyksen pohjalta.
Oleellisena elementtinä pidettiin alusta saakka valokuvia. Niiden kohdalla sovellettiin nimenomaan kansalaistieteen periaatetta. Heitimme revontulikyttääjille bongaushaasteen: listalle koottiin revontulien erilaiset värit, muodot ja ilmiöt, joista toivoimme löytyvän upeita kuvia.
Ja niitä myös löytyi! Alan harrastajat ottivat haasteen vastaan ja pommittivat sähköpostilaatikkoamme samalla intensiteetillä kuin aurinkotuulen varatut hiukkaset Maan ilmakehää mahtavan revontulinäytelmän aikana.
Citizen science -pohjalta tehtiin myös kuvien valinta. Viime keväänä Helsingissä Tieteiden talolla kokoontui revontulikyttääjistä koottu ”kuvaraati”, joka kävi läpi kertyneen kuvapaljouden ja valikoi kustakin väri-, muoto- ja ilmiökategoriasta muutaman vaihtoehdon. Lopullinen valinta tehtiin kirjan rakenteen ja tekstin sisällön perusteella.
Kirjan edistyessä bongaushaaste vaihtui haasteeksi saada kuvat painokelpoisiksi. Ongelma ei ollut valokuvien tekninen laatu vaan painotekniikka: kolmeen väriin perustuvat RGB-kuvat piti muuttaa nelivärisiksi CMYK-kuviksi.
Revontulien valo koostuu yksittäisistä aallonpituuksista ja erityisesti vihreä väri on ongelmallinen. RGB–CMYK-muunnoksessa vihreä tuppaa ”sammumaan” ja samalla revontulien rakenteista osa katoaa.
Kirjassa on yli 120 revontulikuvaa, jotka oli käsiteltävä yksitellen. Osa oli niin hankalia, että niiden kohdalla turvauduimme ammattivalokuvaaja Marjo Tynkkysen asiantuntemukseen.
Oppaan tieteellisen osuuden vaikeimpia asioita puolestaan havainnollistavat graafikko Christer Nuutisen piirroskuvat ja -kaaviot. Maan lähiavaruuden plasmafysiikkaa ei selvitetä perinpohjaisesti, mutta oppaan tiedoilla pitäisi jokaisen asiasta kiinnostuneen osata ennakoida oikea – tai vähintäänkin lupaava – ajankohta, jolloin kannattaa lähteä ulkosalle ihmettelemään öistä valonäytelmää.
Se ainakin oli meidän tekijöiden tavoitteena.
Kirja julkistetaan Helsingissä Tiedekulmassa torstaina 4.10. klo 18. Kirjoittajat ovat paikalla ja tilaisuuteen on vapaa pääsy!
Kuvat: Revontulibongarin opas. Jutun kirjoittaja on Tiedetuubin päätoimittaja.
Samasta aiheesta