Näinä päivinä Venus ja Jupiter näkyvät taivaalla hyvin lähellä toisiaan. Jos yksinäänkin kumpikin näistä kirkkaista planeetoista näyttää komealta iltataivaalla, ovat ne yhdessä näky, jota jopa taivasta tuntemattomat ihmiset huomatessaan pysähtyvät ihmettelemään. Niiden välinen etäisyys oli pienimmillään eilen, jolloin välimatkaa oli alle kaksi astetta.
Siis täysikuu olisi peittänyt molemmat hyvin taakseen, jos se olisi ollut samalla suunnalla. Kaksikon välinen etäisyys on noin 2/3 Kuun halkaisijasta.
Kyseessä on aivan normaali ilmiö: Venus, Maa ja Jupiter ovat nyt kukin radoillaan sellaisissa kohdissa, että täältä katsottuna Venus ja Jupiter näyttävät olevan samalla suunnalla – ja jopa lähes samassa paikassa. Venus on kaksikosta kirkkaampi, se on tähtitieteilijöiden jargonin mukaan magnitudiltaan -4,14 (mitä miinuksempi, sitä kirkkaampi), ja Jupiter on -1,37. Kun arvo on negatiivinen, on kyseessä aina jo selvästi kirkas kohde.
Taivaanmekaniikan ansiosta kumpikin planeetta näyttää nyt lähes saman kokoiselta kiikarilla tai kaukoputkella katsottaessa, sillä vaikka aurinkokuntamme suurin planeetta Jupiter on paljon suurempi kuin Venus (halkaisijat 152 000 km ja 12 100 km), on Jupiter 910 miljoonan kilometrin päässä ja Venus "vain" 77 miljoonan.
Se, että planeetat osuvat lähelle toisiaan tähtitaivaalla, ei ole mitenkään erikoista, mutta Venus ja Jupiter eivät ole olleet näin lähellä toisiaan pariin tuhanteen vuoteen. Itse asiassa Sky & Telescope -lehden avustaja Fred Schaaf äkkäsi, että tapaus on lähes samanlainen kuin kaksi tai kolme vuotta ennen ajanlaskun alkua. Silloin Jupiter ja Venus olivat paitsi hyvin lähellä toisiaan, jopa vain noin asteen päässä toisistaan, niin lisäksi ne olivat aivan kuten nyt kirkkaahkon (magnitudi 1,35) Regulus-tähden luona, joten voi olla, että tätä on pidetty Betlehemin tähtenä.
Betlehemin tähdestä ei ole havaintoja, mutta näky on siis saattanut olla siis samankaltainen kuin nyt näkyy taivaalla. Etenkin etelämpänä maapallolla, missä kaksikko loistaa hyvin tummansinisellä taivaalla, on näky sykähdyttävän kaunis ja epätavallinen. Juuri tämänkaltaisia tapauksia on aikanaan pidetty jumalten ilmoituksina tai taivaiden merkkeinä.
Suomesta näky ei ole aivan niin hieno, mutta Venus ja Jupiter näkyvät kyllä taivaalla lännessä ennen kuin ne laskevat noin klo 23 eteläisessä Suomessa. Vaikka taivas ei ole täysin tumma, ne pystyy näkemään kyllä. Reguluksen näkemisen kanssa saattaa tehdä jo tiukkaa.
Taivaan asennon eri puolilla Suomea näkee kätevästi Ursan nettisivuilla olevasta interaktiivisesta tähtikartasta. Kartassa Venus peittyy vielä tänään Jupiterin taakse, mutta se on siellä iltataivaalla lännessä. Ursan Taivaanvahti-järjestelmässä on myös kuvia tapauksesta.
Yllä olevan kuvan on ottanut kirjoittaja Ranskassa.