Skip to header Skip to main navigation Hyppää pääsisältöön Skip to footer

Main navigation

  • Etusivu
  • Aihealueet
    • Avaruus
    • Tiede
    • Tekniikka
    • Luonto ja ympäristö
    • Terveys ja lääketiede
    • Ihmiset
    • Taide
    • Paikkoja
    • Arvioita
  • Videot ja podcastit
  • Uusimmat jutut listana
  • Jutturuletti
  • Tiedekiinnostavuuskartta
Tiedetuubi
Onnea 40-vuotias Microsoft!
Jari Mäkinen
04.04.2015

Microsoft vuonna 1978

Edelleen maailman suurin ohjelmistoyhtiö Microsoft perustettiin tänään 40 vuotta sitten. Nyt yhtiössä on yli 125 000 työntekijää, se on maailman kolmanneksi arvokkain yhtiö ja sen käyttöjärjestelmä on liki 90% maailman tietokoneista, mutta vuonna 1975 se oli vain yksi monista elektroniikka- ja tietokoneyhtiöistä, joita Yhdysvalloissa perustettiin uuden ajan kynnyksellä.

Yhtiön perustivat kaksi yliopisto-opintonsa keskeyttänyttä nörttiä, Bill Gates ja Paul Allen. Gates toimi vuoteen 2000 yhtiön toimitusjohtajana, minkä jälkeen hän on jatkanut yhtiössä “neuvonantajana”. Hän, kunten Allenkin, ovat keskittyneet pääasiassa säätiöidensä ja yhtiöidensä kautta hyväntekeväisyyteen ja kiinnostavien start-upien rahoittamiseen. 

Gates on luvannut antaa 95% valtavasta omaisuudestaan pois hyväntekeväisyyteen ennen kuolemaansa, ja on jo rahoittanut pääosaa hankkeista hallinnoivaa Bill & Melinda Gates -säätiötä 28 miljardilla dollarilla.

Netissä on vuotanut julkisuuteen Gatesin Microsoftin työntekijöille lähettämä kirje, missä hän kertoo yhtiön perustamisesta ja kehottaa ylväästi Microsoftia ponnistelemaan edelleen ns. paremman elämän puolesta.

“Viekää teknologian voima kaikkien saataville, yhdistäkää ihmisiä keskenään ja tehkää henkilökohtainen tietojenkäsittely mahdolliseksi kaikkialla”, kirjoittaa Gates.

Vaikka yhtiö on viime aikoina rimpuillut tuotteissaan ja yrityksissään luoda uusia menestyksiä, on se osoittanut merkkejä piristymisestä uuden toimitusjohtaja Satya Nadellan aikana. Yhtiöllä on myös erityinen maine monien suomalaisten mielessä, koska sen huomassa makaavat nykyisin Nokian matkapuhelimet.

Gates on otsikkokuvana olevassa Microsoftin henkilökuntaa vuonna 1978 esittävässä potretissa alhaalla vasemmalla, Allen keskellä oikealla. (Kuva: Microsoft) Alla on esimerkki siitä, että yhtiön alkuaikoina koodaamiseen ei suhtauduttu täysin vakavamielisesti.

Samasta aiheesta

Tietokoneen hiiri 35 vuotta – taustalla Fittsin laki ja NASAn lopettama rahoitus
Virtuaalilasit testissä – ihan kivat, mutta…
Onnea 40-vuotias Microsoft!
Microsoft Surface - läppäri vai tabletti?

Suosituimmat tänään

Tällainen oli Starshipin lento 14 – nyt noustiin kiertoradalle saakka
Jutturuletti
Turistipallo nousi stratosfääriin
Koelento: Pipistrel Velis Electro -sähkölentokone
Yksin Marsissa -elokuva 2/2: Tieteellisesti melkein nappiin, muttei läheskään

AIHEALUEET

Avaruus ja ilmailu
Tiede ja tekniikka
Luonto ja ympäristö
Lääketiede ja terveys
Ihmiset ja paikat
Kirjat, elokuvat ja taide

ERIKOISTA

Tiedekiinnostavuuskartta
Jutturuletti
Suorana labrasta
eTuubi
Videot

TIEDETUUBI

Tiedetuubin esittely
Toimitus
Tiedetuubi ja tekoäly
Yhteistyökumppanit
Mediakortti
Information in English

Copyright © 2012-2026 Tiedetuubi - All rights reserved