Päivän kuva 19.10.2013: Kuu pimentyi vähän
19.10.2013

Viime yönä Kuu ajautui melkein Maan täysivarjoon. Puolivarjopimennys alkoi kello 0.48, vaatimaton pimennys oli syvimmillään kello 2.50 ja koko homma oli ohi kello 4.52. Puolivarjopimennyksen aikana Kuun kirkkaus ei ihmeemmin vähene, ainoastaan täysivarjon puoleinen reuna tummuu aavistuksen. Päivän kuvassa on osittainen kuunpimennys viime keväältä. 25. huhtikuuta sattunut pimennys ei ollut kovin paljon viimeöistä kummoisempi, sillä maksimivaiheessakin vain prosentin verran Kuun kiekosta oli täysivarjon puolella. Pimennys oli 2000-luvun osittaisista kuunpimennyksistä toiseksi lyhin. Kaikkein lyhin on odotettavissa 29. syyskuuta 2042, jolloin 0,3 prosenttia Kuun kiekosta piipahtaa täysivarjossa ja osittaisen vaiheen kesto on vain 12 minuuttia.