Puoli kymmenen jälkeen vaalea revontulivyö oli siirtynyt jo suoraan pään yläpuolelle ja sitten sen pohjoisreunalla alkoi tapahtua. Tasainen kajo silpoutui teräviksi säteiksi, jotka suuntautuivat kohti taivaan lakipistettä. Vihertävän värin rinnalle ilmestyi punaista, ja koko vyö alkoi elää.

Revontulisäteet syttyivät ja sammuivat, vaihtoivat paikkaa ja muodostivat paikoin tihentymiä. Ja sitten ilmestyi revontulikorona, joka on merkki voimakkaasta avaruusmyrskystä. Etelä-Suomessa sellaista ei kovin usein pääse ihailemaan, mutta tällä kertaa se valloitti laajan alueen taivaalta.

Kaikkein kirkkaimmat tulet leiskuivat taivaan lakipisteen eteläpuolella. Korona kiemurteli, oikaisi välillä säteensä ja muodosti sitten taas välkkyviä silmukoita. Loistetta alkoi olla ympäri taivasta eikä kameran kanssa pysynyt enää perässä. 

Kuten tavallista, näytelmän huipentuma oli ohi vajaassa kymmenessä minuutissa. Siellä täällä leimahteli vielä yksinäisiä säteitä ja koronakin yritti parhaansa mukaan kerätä voimiaan uuteen kirkastumiseen.

Spektaakkeli oli kuitenkin nähty. Mutta kohta täytyy mennä takaisin ulos – kaiken varalta.