Tähtienvälinen kulkuri oli todennäköisesti lähtöisin kaksoistähtijärjestelmästä

Viime syksynä Aurinkokunnan sisäosien halki sujahtanut pitkulainen ’Oumuamua-asteroidi paljastaa yhä salaisuuksiaan, vaikka sitä ei pystytä havaitsemaan enää maailman suurimmillakaan kaukoputkilla.

19.03.2018

Tuore tutkimus antaa vihiä siitä, mistä asteroidi oli mahdollisesti peräisin. Toronton yliopiston Alan Jacksonin johtama ryhmä tarkasteli, miten ’Oumuamuan kaltainen kappale voisi sinkoutua tähtienväliseen avaruuteen.

Mallinnuksen mukaan se on paljon todennäköisempää, jos kyseessä on kaksoistähtijärjestelmä. Samalla selvisi, että kivisiä kappaleita – jollainen ’Oumuamua on – karkaa kaksoistähtiä ympäröivistä planeettajärjestelmistä yhtä tiuhaan kuin jäisiäkin.

"On tosi outoa, että ensimmäinen oman planeettajärjestelmämme ulkopuolelta tullut kappale on asteroidi, sillä komeetta olisi paljon helpompi löytää ja Aurinkokunnasta sinkoutuu paljon enemmän komeettoja kuin asteroideja", Jackson hämmästelee.

Tutkimuksessa tarkasteltiin myös kaksoistähtijärjestelmien yleisyyttä Linnunradassa. Kun tulokset yhdistettiin, kaikki viittasi siihen, että ’Oumuamua on peräisin kaksoistähtijärjestelmästä.

Täsmällistä tietoa alkuperästä on jokseenkin mahdoton saada, mutta tutkijat arvelevat, että ainakin toinen kaksoistähtijärjestelmän tähdistä on melko kuuma ja massiivinen, selvästi Aurinkoa suurempi tähti. Sellaisissa järjestelmissä on enemmän kivisiä kiertolaisia lähellä tähtiä.

Todennäköisesti ’Oumuamua pääsi karkuun jo planeettojen syntyvaiheessa, joten se on saattanut taivaltaa avaruudessa hyvin kauan ennen osumistaan omille kotikonnuillemme.

Mikäli tutkijoiden arvio pitää kutinsa, huomattavan suuri osa tähtienvälisistä vaeltajista on lähtöisin kaksoistähtijärjestelmistä. Jos ja kun niitä löydetään jatkossa lisää, on hyvin todennäköistä, että haaviin jää myös tähtienvälisiä komeettoja.

"Samaan tapaan kuin komeetat auttavat meitä ymmärtämään planeettojen syntyprosessia Aurinkokunnassa, tämä kummallinen kappale saattaa kertoa meille, miten planeetat muodostuvat muissa järjestelmissä", Jackson arvioi.

Tutkimuksesta kerrottiin Royal Astronomical Societyn uutissivuilla ja se on julkaistu Monthly Notices of the Royal Astronomical Society -tiedelehdessä.

Kuva: ESO/M. Kornmesser