Teoksessaan Cinemetrics Frederic Brodbeck on kerännyt ja visualisoinut dataa elokuvista. Taiteilija on luonut elokuville visuaalisen "sormenjäljen" poimimalla ja analysoimalla otteita editointistruktuuria, väriä ja liikettä käsittelevästä informaatiosta ja muuntamalla sen animoiduksi graafiseksi esitykseksi siten, että elokuvat voidaan nähdä kokonaisina vierekkäin samalla näytöllä. 

Teos mahdollistaa sen, että useampia elokuvia voi katsoa samanaikaisesti rinnakkain ja verrata niiden eroja ja yhtäläisyyksiä, esimerkiksi alkuperäisiä verrattuna uusintaversioihin, saman genren elokuvia, eri aikakausien elokuvia tai tietyn ohjaajan eri elokuvia.

Mikä sitten tekee datamuokkauksista taidetta? Paitsi että ne esitetään visuaalisesti kiinnostavassa muodossa ja usein taidegallerioissa, Lev Manovich, newyorkilainen tietotekniikan ja mediateorian professori, kiteytti Renewable Futures -konferenssissa Riiassa lokakuussa: "Taide kuvaa maailmaa jostakin yksittäisestä näkökulmasta, yhden ihmisen kokemuksesta". 

Kommentti on sikäli paradoksaalinen, että taiteilijoiden käyttämä iso data sisältää usein satojen tai tuhansien ihmisten elämää ja kokemuksia. Esimerkiksi Daniel Goddemeyerin, Moritz Stefanerin, Dominikus Baurin ja Lev Manovichin installaatioon ja nettisovellukseen On Broadway on koottu 40 miljoonaa datakohdetta ja sosiaalisen median kuvaa. 

Tämä nykyajan maisemataulu on kaupunkinäkymä, joka on luotu lukuisien ihmisten jakamista instagramkuvista, twiiteistä, taksitilausdatasta, foursquare-kirjoittautumisista ja muusta mediaelämästä. 

Sen sijaan, että tämä "datakaupunki" olisi kuvattu tavanomaiseen tapaan graafeina, numeroina tai karttana, se on kuvallinen interaktiivinen moniperspektiivinen kaupunkimaisema. Teoksella on myös taiteellinen esikuvansa Edward Ruschan 8,33 m pitkässä valokuvateoksessa Every Building on the Sunset Strip vuodelta 1966. 

Cinemetrics-teoksen tuottama tieto tai On Broadway -teokseen koottu data ei ehkä ole yhteiskunnan kehityksen kannalta hyödyllistä tai käyttökelpoista. Mutta taiteilijoiden innovatiivinen työ tuottaa uusia kokemuksia monille ja – mikä parasta – näyttää oivaltavasti, että asioita voi tarkastella monesta näkökulmasta: kaikki ei ole sitä miltä ensivilkaisulla näyttää. 

Nykytaiteessa on jo pitkään ollut pelkän visuaalisuuden lisäksi paljon muutakin. Pelkästään teoksia tuijottamalla niistä ei välttämättä irtoa mitään, vaan tarvitaan myös (taiteilijan antamaa) taustatietoa tai erilaisten yhteyksien ja tilanteiden tajua. 

Datateoksienkin sisältö on paljon muuta kuin visuaalista, mutta silti niissä tuntuu olevan enemmän katsottavaa ja niiden ääressä viihtyy pidempään kuin monien perinteisten taideteosten. 

Riiassa, Latviassa parhaillaan (10.10.–22.11.2015) esillä olevassa Data Drift -näyttelyssä on kauniisti installoituina kiinnostavia töitä kuten elokuvia katsovia tietokoneita (otsikkokuvassa Matrix-elokuvaa), länsimaiden kulttuurihistoria merkkihenkilöiden synnyin- ja kuolinpaikkojen datana vuodesta 600 BC nykyaikaan viidessä minuutissa ja monta muuta post-digiajan datateosta.