ravinto

Tieteiselokuvissa on ruoka- ja juoma-automaatteja, jotka antavat pyynnöstä syötävää. 

McDonaldsin Bostonissa, Yhdysvalloissa tammikuun viimeisenä päivänä esittelemä Big Mac -automaatti on askel kohti tätä pikaruokailun tulevaisuutta.

Onko se hyvä vai huono, on jokaisen itse päätettävissä, mutta rutiininomaisesti purilaisia rasvan käryssä paistavien, minimipalkkaa nauttivien työläisten korvaaminen robotilla on looginen askel.

Tämä laite ei siis vain jaa purilaisia asiakkaille, vaan tekee ne sisällään.

Se paistaa pihvit ja sämpylät sekä pinoaa ne salaattien, tomaattien, kurkkujen ja soosien kanssa taatusti standardin mukaiseksi paketiksi. Jo nythän suurin osa pikaruokaketjujen raaka-aineista tulee ravintoloihin pakastettuina, paloiteltuina ja sopiviksi annosteltuina, joten laite pystyy käyttämään niitä kätevästi hyväkseen.

Tämä ensimmäinen hampurilaisautomaatti tarjosi asiakkailleen aluksi tuotoksiaan ilmaiseksi. Yhtiö halusi paitsi saada näin mainosta – esimerkiksi tämänkin jutun muodossa – mutta myös kerätä kokemuksia ja reaktioita automaattisten hampurilaisten tekemisestä.

Keltaisten kaarien ravitsemusliikkeen tavoitteena on luonnollisesti automatisoida koko ravintola, jolloin asiakas voisi tehdä tilauksen automaatilla joko näytön tai puhetunnistuksen avulla, maksaa kortilla tai etämaksulaitteella, ja poimia annoksensa luukusta.

Kenties jossain vaiheessa Ronaldin näköinen robottitarjoilijakin voi tuoda tarjottimen asiakkaalle.

Sudenkorennot eivät ihan heti ole päätymässä lautaselle, vaikka niistä varmaan saisikin rapsakkaa ravintoa. Suomen hyönteistaloutta sen sijaan ollaan kehittämässä Turun yliopiston ja Luonnonvarakeskuksen yhteishankkeena. Mukana on joukko yrityksiä koko elintarvikeketjun varrelta. 

Tavoitteena on selvittää parhaat edellytykset hyönteisten tuotannolle ja hyödyntämiselle ruuanlähteenä tai raaka-aineena ruokaketjun eri osissa aina hyönteisten kasvattamisesta kuluttajille saakka.

Hyönteiset tarjoavat kestävää ratkaisua ruuantuotannon suuriin haasteisiin, mutta niiden syöminen arveluttaa vielä suurta osaa kuluttajista. Nyt käynnistyvä tutkimus selvittää, miten hyönteisten liittäminen suomalaiseen ruokaketjuun sekä ihmisten että eläinten ravintona onnistuisi käytännössä.

"Mahdollisuus hyönteisten hyödyntämiseen omassa ruokaketjussamme on joka tapauksessa olemassa ja nyt on aika valjastaa tämä potentiaali eduksemme. Alueena hyönteisruoka on kuitenkin niin uusi juttu, ettei tutkimustietoa ole paljoa saatavilla. Hankkeen tavoite on tuottaa yritysten ja tutkijoiden yhteistyöllä uutta osaamista, jolla Suomi nostetaan uudenlaisen kansainvälisen hyönteisbiotalouden eturintamaan", sanoo projektipäällikkö Jaakko Korpela Turun yliopistosta.

Lokakuussa alkanut tutkimus on laajuudessaan ensimmäinen, joka pureutuu uudenlaisen hyönteistalouden kehittämiseen Suomessa. Korpelan mukaan asia edistyy muuallakin Euroopassa pikavauhtia ja hanke pyrkii luomaan hyvät verkostot kansainvälisiin tutkijoihin seuraavia vaiheita varten.

Vahvasti liike-elämälähtöiseen projektiin osallistuu kymmenen yritystä ruokaketjun eri vaiheilta. Mukana on muun muassa elintarvikevalmistajia, kala- ja siipikarjan tuottajia sekä rehuvalmistaja. Kehityksen kannalta oleellista on, että mukana ovat hyönteistalouden kotimaiset pioneeriyritykset Biotus, EntoCube ja Pohjolan Hyönteistalous.  

"Ajatus tutkimuksesta lähti liikkeelle nimenomaan näiden ento-yritysten puolelta. Heillä on jo tarvittava asiantuntemus hyönteisten kasvatuksesta. Tutkimusosapuolina me voimme tuoda muuta sovellettavaa tietoa kasvatuksen ympärille ja itse hyönteisten hyödyntämiseen", arvioi Hilkka Siljander-Rasi Luonnonvarakeskuksesta.

Projekti yhdistää poikkeuksellisella tavalla elintarvikealan, kala- ja siipikarjatalouden sekä ympäristöalan luonnontieteellisen tutkimuksen oikeustieteen ja kuluttajatutkimuksen osaamiseen. Tärkeä osa tutkimusta on ennakoida lähitulevaisuuden muutoksia lainsäädännössä sekä länsimaisten kuluttajien suhtautumisessa hyönteisruokaan.

"Hyönteisruoka tuntuu edelleen kiinnostavan sekä kuluttajia että mediaa. Tutkimusyhteistyössä näemme, miten kuluttajien suhtautuminen kehittyy ja voimme paremmin ennakoida millaisia tulevaisuuden hyönteiselintarvikkeet voisivat olla", sanoo Saarioisten innovaatiojohtaja Mirja Lonka.

Hyönteiset ruokaketjussa on Turun yliopiston ja Luonnonvarakeskuksen toteuttama kaksivuotinen tutkimushanke, jonka päärahoittajana on Tekesin Green Growth -ohjelma. Hyönteisalan yritysten Biotus, EntoCube ja Pohjolan hyönteistalous lisäksi kumppaniyrityksinä ovat Clewer Technology, Huttulan Kukko, HKScan, Leader Foods, RaisioAgro, Saarioinen ja Sybimar.

Uutinen perustuu Turun yliopiston ja Luonnonvarakeskuksen tiedotteeseen Hyönteiset ruokaketjussa -tutkimushankkeesta.

Monet eläimet käyttävät ravintonaan siemeniä tai pähkinöitä, jotka ovat kätkössä kuoren sisällä. Kuoriminen voi olla työläs prosessi ja pettymys suuri, jos piilosta paljastuukin pilaantunut eines tai kuori on tyystin tyhjä. Vahinko on vielä isompi, mikäli eläin varastoi ruokaa talven varalle – kyse voi silloin olla elämästä tai kuolemasta.  

Tuoreen selvityksen mukaan jotkut lintulajit osaavat "punnita" pähkinöitä ja päätellä niiden painosta, onko sisällä syötävää. Arizonassa tehdyssä tutkimuksessa kansainvälinen ryhmä tarkkaili meksikonpensasnärheä (Aphelocoma ultramarina), joka osaa vertailla nokkaan ottamiensa pähkinöiden painoa.

Tutkijat avasivat suuren määrän maapähkinöitä, vaihtoivat niiden sisukset tai tyhjensivät ne kokonaan. Osaan avatuista kuorista lisättiin gramman verran painoa. Kun manipuloituja pähkinöitä tarjottiin linnuille koskemattomien pähkinöiden kanssa, ne osasivat erottaa tyhjät pähkinänkuoret täysistä ja myös eripainoiset pähkinät toisistaan. Linnut valitsivat aina painavammat tarjokkaat.

Toisessa kokeessa isommat pähkinänkuoret avattiin ja niihin jätettiin vain yksi pähkinä. Ne sekoitettiin pienempiin kuoriin, joissa on jo valmiiksi vain yksi suupala. Linnut pystyivät tässä tapauksessa päättelemään, että isommat kuoret olivat liian keveitä, ja koska niissä on jotain "vikaa", päätyivät hylkäämään ne.  

Katsomalla lintujen puuhista kuvattua videota hidastettuna tutkijat totesivat, että kun lintu ottaa pähkinän nokkaansa, se ravistaa sitä aivan kuin kokeillakseen sen painoa. Samalla lintu aukoo hiukan nokkaansa kopistellakseen tarkastelemaansa pähkinää. Sitten se tekee päätöksen ottaa tai jättää pähkinän.

Tutkijoiden seuraavana tavoitteena on selvittää, kumpi linnun "mittausmenetelmistä" on päätöksenteon kannalta keskeisempi, pähkinöiden punnitseminen vai niiden koputtelu.

Tutkimus on julkaistu Journal of Ornithology -lehdessä (maksullinen).

Kuva: M. Fuszara

D-vitamiini on eräs ihmisen välttämättä tarvitsemista vitamiineista, mutta valitettavasti sitä ei saa Suomessa etenkään talviaikaan tarpeeksi ruoasta. Sen on väitetty lisäksi tuovan parannusta moniin vaivoihin. Niinpä sitä kannattaa nauttia lisäravinteena, joskin siitä, kuinka paljon D-vitamiinia pitäisi nappailla lisää, on olemassa monia näkemyksiä.

Oikea annoskoko nousi jälleen keskusteluun valtion ravitsemusneuvottelukunnan julkistettua uudet ravitsemussuosituksensa. Päivitettyjen ravitsemussuositusten mukaan yli 75-vuotiaiden suositeltu päivittäinen D-vitamiiniannos on 20 mikrogrammaa, mutta lääkäreiden mielestä ikääntyneiden luuston terveys edellyttäisi peräti 100 mikrogramman päivittäistä lisäannosta.

Tutkimuksissa pitkäaikaisten suurten D-vitamiiniannosten terveysvaikutukset vielä epäselviä. Asiasta on saatu nyt lisätietoa Itä-Suomen yliopistossa tehtävästä suuresta kliinisestä tutkimuksesta – lajissaan ensimmäisestä.

”Isojen D-vitamiinilisäannosten pitkäaikaisen käytön hyödyistä ja haitoista ei ole vielä riittävästi näyttöä, koska näitä tutkimuksia ei ole tehty”, sanoo ravitsemustieteilijä Sari Voutilainen Itä-Suomen yliopistosta. Voutilainen on siis ravitsemustieteilijä, ei lääkäri.

”Tuskin lääkärikunnassakaan on yksimielisyyttä suurten annosten vaikutuksista. Molempien ammattikuntien edustajat ovat yhtä kiinnostuneita tutkimustuloksista. Pidämme asian perusteellista selvittämistä tärkeänä ennen suositusten uutta muuttamista. Oman tutkimuksemme lisäksi on käynnissä muitakin suuria tutkimushankkeita, joiden tuloksia joudutaan odottamaan ainakin vuoteen 2017.”

Voutilainen tosin toteaa, että lyhyemmissä eli alle vuoden tutkimuksissa isoillakaan annoksilla (100 mikrogrammaa päivässä) ei ole havaittu haittavaikutuksia. Voutilaisen tutkimushankkeen tavoitteena onkin tutkia myös suurempien D-vitamiiniannosten terveysvaikutuksia.

Esimerkiksi sydän- ja verisuonitaudit, luuston hyvinvointi, syövät, masennus, metabolinen oireyhtymä ja aikuistyypin diabetes ovat sairauksia, joihin D-vitamiinin on väitetty auttavan.

”Kaikissa tutkimuksissa tällaisia vaikutuksia ei ole havaittu", väittää Voutilainen. "Väestötutkimuksissa on monia puutteita, eikä niiden perusteella ole helppo päätellä syys-seuraus -suhteita. Vielä ei varmuudella tiedetä, suojaako D-vitamiini todella kaikilta esitetyiltä sairauksilta, vai kertooko korkeampi veren D-vitamiinipitoisuus osittain ihmisten terveemmistä elintavoista ja ruokavaliosta. Kliinisessä tutkimuksessa pystytään kontrolloimaan muita vaikuttavia tekijöitä paremmin”.

”Pääasiassa tutkimme D-vitamiinilisän vaikutusta monien kansantautien syntyyn. D-vitamiinilla voi olla vaikutuksia sydän- ja verisuonitauteihin tai aikuistyypin diabetekseen. D-vitamiini on paitsi vitamiini, myös hormonin kaltainen yhdiste, joka liittyy terveyteen monella tavalla. D-vitamiinin alhaiset pitoisuudet elimistössä voivat kertoa sairaudesta, tai D-vitamiinilisillä voidaan ehkäistä sairauksia. Tämä kaikki on vielä vain arvelua, sillä tutkimustuloksia ei ole tarpeeksi”.

”On todettu, että hyvin suuret D-vitamiiniannokset voivat aiheuttaa muun muassa hyperkalsemiaa eli veren liiallista kalsiumpitoisuutta. Tähän on kuitenkin tarvittu erittäin suuria annoksia, yleensä yli 1000 mikrogramman päiväannosta yli kolmen kuukauden ajan, tai hyvin suuren kerta-annoksen nauttimista.”

Millaisia määriä ja lisiä tutkija suosittelee?

Useiden suomalaisten tutkimusten mukaan veren D-vitamiinipitoisuus (kalsidioli) laskee nopeasti kesän jälkeen ja alkaa nousta vasta huhti-toukokuussa. Auringosta saa ihon muodostamana helposti 100 mikrogrammaa D-vitamiinia vuorokaudessa ja ruokalusikallisesta kalanmaksaöljyäkin 30 mikrogrammaa.

”Suurimman osan vuodesta tasot ovat meillä Suomessa matalat ja 20 mikrogrammaa päivässä on aivan turvallinen ympäri vuoden. Jos siltä tuntuu, niin jopa 50 mikrogrammaa päivässä voi syödä välillä. Turvallisen saannin yläraja on 100 mikrogrammaa vuorokaudessa, joten noilla annoksilla ei haittavaikutuksia pitäisi esiintyä.”

Ravinnosta on vaikeaa saada tarvittavaa määrää D-vitamiinia ja kaikissa ikäryhmissä vitamiinin pitoisuudet ovat jatkuvasti turhan alhaisia. Millaisella ruualla asiaa voisi auttaa? ”Tilannetta voi parantaa syömällä erityisesti kotimaista kalaa. Sitä ei kuitenkaan voi syödä millään niin paljon, että saisi riittävästi D-vitamiinia. Tämän vuoksi olisi hyvä nauttia myös D-vitamiinilla täydennettyjä elintarvikkeita, kuten maitotuotteita, tai käyttää D-vitamiinia sisältäviä ravintolisiä.”

Arvo Ylppö suositteli aikanaan kalanmaksaöljyä lapsille päivittäisenä lisäravinteena.

”Ylppö torjui ohjeillaan riisitautia ja sivutuotteena saatiin D-vitamiinia paljon nykyistä suurempia määriä”, summa Voutilainen. "Ja se oli hyvä juttu".

Ravinnon lisäksi D-vitamiinia saadaan Auringon valosta, koska UVB-säteily muuttaa ihossa olevaa 7-dehydrokolesterolia D3-vitamiinin esiasteeksi. Kesällä auringonvalo on Suomessa merkittävin D-vitamiinin lähde, mutta talvella valoa ei ole riittävästi D-vitamiinin tarpeen tyydyttämiseksi.

Niinpä kannattaa hakeutua apteekkiin ja nauttia D-vitamiinia muodossa tai toisessa – mutta kohtuudella, kunnes toisin todistetaan.

Artikkeli perustuu Suomen Akatemian tiedotteeseen Pitkäaikaisten suurten D-vitamiiniannosten terveysvaikutukset vielä epäselviä.

Tutkijat ovat todenneet, että Etelä-Amerikassa asustavalla kolmivarvaslaiskiaisella, yöperhosilla ja levillä on keskinäinen yhteistyösopimus, josta kaikki hyötyvät. Jonathan Paulin johtama Wisconsin-Madison-yliopiston tutkijaryhmä selvitti erikoisen symbioosin, joka takaa kolmen hyvin erilaisen lajin menestymisen, mutta tekee ne toisaalta toisistaan riippuvaisiksi.

Kolmivarvaslaiskiaiset syövät pelkästään puiden lehtiä, jotka sulavat huonosti ja joiden ravinnepitoisuus on kehno. Niiden aineenvaihdunta on hyvin hidas ja liikehdintä sen mukaista. Laiskiaiset asustavat puiden oksistossa ja laskeutuvat maahan vain noin kerran viikossa kakkiakseen puun juurelle.

Vessareissu on paitsi rasittava – se kuluttaa kerralla liki kymmenyksen eläimen energiavarannoista – myös vaarallinen: puun juurella kykkivä verkkaisesti liikkuva nisäkäs on petoeläimille helppo saalis. Tutkijoita on askarruttanut, miksi nimensä mukainen kolmivarvaslaiskiainen ylipäätään vaivautuu laskeutumaan puusta, kun sen kaksivarpainen serkku hoitaa tarpeensa oksistossa.

Nyt arvoitukseen on löytynyt ratkaisu. Cryptoses choloepi -yöperhoslaji elää ainoastaan laiskiaisen turkissa. Isäntänisäkkään laskeutuessa maahan perhosnaaraat pääsevät munimaan maassa oleviin tuoreisiin ulosteläjiin. Kun munista kuoriutuneet toukat aikansa aterioituaan koteloituvat ja aikuiset perhoset puolestaan kuoriutuvat, ne lentävät laiskiaisen turkkiin parittelemaan.

Kosteassa ilmanalassa laiskiaisen turkki on usein läpimärkä, mikä takaa erinomaiset elinolosuhteet leväkasvustolle. Perhoset kuljettavat mukanaan typpeä, joka on levien kasvun kannalta tärkeä ravinne. Perhosten tuoman "typpilannoitteen" turvin turkissa kukoistavat levät puolestaan tarjoavat laiskiaiselle kovasti kaivattuja lisäravinteita, joita sen syömistä lehdistä puuttuu. Kaikki hyötyvät – paitsi ne epäonniset laiskiaiset, jotka sattuvat joutumaan jaguaarin saaliiksi.

Tutkimus ilmestyi 22. tammikuuta Proceedings of the Royal Society B -julkaisussa ja siitä kerrottiin Royal Societyn uutissivustolla.

Kuva: Stefan Laube