Akatemiaprofessori Eva-Mari Aro, akatemiaprofessori Markku Kulmala ja emeritusprofessori Ilkka Niiniluoto ovat uusia tieteen akateemikoita.
Tasavallan presidentti Sauli Niinistö myönsi heille akateemikon arvonimen presidentin esittelyssä tänään.
Uudet akateemikot vastaanottavat arvonimensä torstaina 16.3. Helsingissä pidettävässä juhlatilaisuudessa. Tieteen akateemikon arvonimi voi olla samanaikaisesti kuudellatoista erittäin ansioituneella suomalaisella tieteentekijällä.
Akatemiaprofessori Eva-Mari Aro (s.1950) on toiminut Turun yliopiston kasvifysiologian professorina vuodesta 1998 alkaen.
Hänen erityisalanaan on kasvimolekyylibiologinen tutkimus. Aro on luonut uuden fotosynteesitutkimuksen vahvuusalueen Suomen tieteeseen. Samalla hänen johtamastaan laboratoriosta on kehittynyt yksi kansainvälisesti arvostetuimmista fotosynteesitutkimuksen keskuksista.
Viime vuosina Aron ryhmä on selvittänyt, miten fotosynteesikoneisto saadaan valjastettua tuottamaan ihmisille hyödyllisiä yhdisteitä kestävän kehityksen periaatteella. Tutkimuksessa synteettistä biologiaa sovelletaan kemikaalien ja energian tehokkaaseen tuottamiseen yhteyttävien organismien, lähinnä syanobakteerien, avulla.
Tutkimuksessa syanobakteereja ei valjasteta biomassan tuottamiseen kuten yleensä levien bioenergiatutkimuksissa, vaan niistä muokataan ”eläviä” tehtaita, joissa solut toimivat katalyytteinä ja erittävät soluistaan energiarikkaita kemikaaleja kuten esimerkiksi aurinkopolttoaineita. Alan tutkimuksen toivotaan johtavan käytännön läpimurtoon, joka mahdollistaisi luopumisen fossiilisista polttoaineista.
Eva-Mari Aron mielestä tutkimuksen yhteiskunnallinen merkitys kasvaa kovalla vauhdilla.
”Tutkimus on perusedellytys niin erilaisten sovellusten keksimiseksi ja tuottamiseksi kuin poliittisen päätöksenteonkin tueksi. Tutkittuun tietoon perustuva neuvonanto käy entistä tärkeämmäksi hauraaksi ja pieneksi osoittautuneella planeetallamme. Oma vastuuntuntoni tässä asiassa heräsi kymmenisen vuotta sitten, mutta toivon, että nuoremmat ikäpolvet ovat valveutuneempia.”
Akatemiaprofessorina Eva-Mari Aro on toiminut nykyisen, vuoteen 2018 jatkuvan kautensa lisäksi vuosina 1998-2008. Aro johti vuosina 2008-2013 Suomen Akatemian Integroidun fotosynteesi- ja metaboliittitutkimuksen huippuyksikköä, ja parhaillaan hän johtaa Primaarituottajien molekyylibiologian huippuyksikköä (2014-2019).
Eva-Mari Aro on saanut useita kansainvälisiä kunnianosoituksia ja palkintoja ja hänellä on lukuisia kansallisia ja kansainvälisiä luottamustehtäviä.
Hän toimii monissa EU:n tutkimusverkostoissa, niin tieteellisissä kuin tiedepoliittisissakin ja kuuluu useiden isojen tiedepalkintojen kansainvälisiin valintapaneeleihin. Parhaillaan hän on varapresidentti Euroopan Akatemioiden yhteiselimessä (EASAC), joka tuottaa tutkittuun tietoon perustuvia raportteja EU:n komission ja parlamentin päätöksentekoa varten aihepiireinä ympäristö, energia ja biotieteet yleisesti. Vuoden professoriksi Eva-Mari Aro valittiin vuonna 2013.
Akatemiaprofessori Markku Kulmala (s. 1958) on maailman johtava ilmakehän aerosolien fysiikan ja kemian tutkija.
Kulmalan alan kansainvälisessä eturivissä tekemä tutkimus on lisännyt merkittävästi ymmärrystä ilmastonmuutokseen vaikuttavista mekanismeista, mikä luo mahdollisuuksia ilmastonmuutoksen hillitsemiseen ja muutoksen vaikutusten vähentämiseen. Kulmala on yksi ekosysteemien ja ilmakehän vuorovaikutuksia tutkivan uuden tieteenalan perustajista. Varsinkin hänen integroiva lähestymistapansa on muuttanut tutkimusympäristöä ja -asetelmia merkittävästi.
Kulmalan tutkimusryhmä selvittää ihmistoiminnan ja luonnollisten prosessien vaikutusta ilmastoon ja ilman laatuun. Ilmanlaadun ja ilmaston väliset vuorovaikutukset ovat moninaisia ja monimutkaisia. Saasteinen ilma voi muuttaa paikallista ja jopa globaalia ilmastoa ja ilmasto vaikuttaa monella tavalla ilmanlaatuun. Tutkimuksella on merkittävät ympäristölliset, sosiaaliset ja taloudelliset vaikutukset.
”Ilmaston ja ympäristönmuutoksen monimutkaisten keskinäisten riippuvuuksien ja vuorovaikutusten ratkaisemiseen tarvitaan monipuolista kokeellista ja teoreettista työtä sekä jatkuvia mittauksia. Vain näin saadaan riittävästi faktoja, joita voidaan käyttää päätöksenteon tueksi esimerkiksi sellaisissa haasteissa kuin Kiinan ilmanlaadun ratkaisemisessa.”
Markku Kulmala on työskennellyt Helsingin yliopiston fysiikan professorina vuodesta 1996 lähtien. Parhaillaan hän on akatemiaprofessori. Hän oli akatemiaprofessorina myös vuosina 2004-2009 ja 2011-2015. Kulmala on julkaissut yli 900 tieteellistä alkuperäisartikkelia.
Hänen ohjauksessaan on valmistunut 67 tohtoria. Kulmalan julkaisuihin on viitattu ainakin 35 000 kertaa, ja hän on maailman viitatuin geotieteiden tutkija. Vuoden professoriksi Kulmala valittiin vuonna 2012.
”Minua kiehtoo tutkimustyössä uuden löytäminen ja rajojen ylittäminen. On mielenkiintoista pohtia uusia asioita, yhtälöitä ja syy-yhteyksiä ja lopulta ymmärtää niitä”, Kulmala kuvailee.
Kulmala on johtanut Suomen Akatemian huippuyksikköä Ilmakehän koostumuksen ja ilmaston muutoksen fysiikka, kemia ja biologia vuosina 2002-2007 ja Ilmakehän koostumuksen ja ilmaston muutoksen fysiikka, kemia, biologia ja meteorologia vuosina 2008-2013.
Parhaillaan hän johtaa Ilmakehäntutkimuksen huippuyksikköä - molekyyleistä ja biologisista prosesseista globaaliin ilmastotutkimukseen (2014-2019). Arvostetun Euroopan tutkimusneuvoston ERC:n viisivuotisen Advanced Grant -rahoituksen Kulmala sai vuonna 2008.
Markku Kulmala on ollut keskeisessä roolissa myös kansainvälisten tutkimusinfrastruktuurien kehittäjänä ja merkittävän havaintoverkoston perustajana. Useita vuosia kestäneet jatkuvat mittaukset Suomen SMEAR-kenttäasemilla ovat lisänneet Kulmalan johtamien tutkimusyksiköiden kansainvälistä painoarvoa.
Tämä näkyy esimerkiksi kasvihuonekaasujen havaintojärjestelmän (ICOS) -tutkimusinfrastruktuurin päämajan ja koordinaatiovastuun saamisessa Suomeen sekä aerosolin, pilvien ja hivenkaasujen eurooppalaisen infrastruktuurin (ACTRIS) koordinaatiovastuun saamisena Suomeen.
Kulmalan uudet aloitteet Global SMEAR, Pan Eurasian Experiment sekä osallistuminen Kiinan ilmanlaadun ratkaisemiseen ja Silk Road -hankkeisiin lisäävät oleellisesti suomalaisen tutkimuksen näkyvyyttä ja kansainvälistä vaikuttavuutta.
”Odotan, että meillä on merkittävä panos Kiinan ilmanlaadun kohentamisessa. Uskon, että kansainväliset mittausverkot monipuolistuvat ja antavat laadullista tietoa erilaisista ilmastoon vaikuttavista takaisinkytkennöistä”, Markku Kulmala sanoo.
Emeritusprofessori Ilkka Niiniluoto (s. 1946) on tehnyt erittäin merkittävän uran tiedeyhteisössä ja yliopistomaailmassa. Filosofina hän on kirjoittanut laajasti tieteen luonteesta ja tieteellisestä ajattelusta. Samalla hän on koko uransa ajan ollut aktiivinen ja monipuolinen yhteiskunnallinen vaikuttaja ja keskustelija.
Hän on aktiivisesti osallistunut yliopistojen uudistamiseen ja yliopistoista käytävään keskusteluun. Erinomaisena esimerkkinä tästä on Niiniluodon kokoomateos Dynaaminen sivistysyliopisto: sata puhetta ja kirjoitusta vuosilta 1987-2010. Niiniluodon vankkumattoman analyyttinen ote hankaliinkin asioihin on tehnyt hänestä erittäin arvostetun tiedevaikuttajan.
Tieteenfilosofina Niiniluodon kiinnostuksen kohteena on ollut muun muassa tieteellisen tiedon edistyminen: kun kaksi teoriaa kuvaa samaa ilmiötä eri tavoin, niin millä perusteilla voidaan sanoa, että toinen on oikeampi kuin toinen?
Tämä teoksessa Truthlikeness (1987) kehitelty totuudenkaltaisuuden käsite on tieteen kannalta erittäin merkittävä. Tieteellisen realismin merkitystä hän on puolestaan nostanut esiin laajasti siteeratussa kirjassaan Critical Scientific Realism (1999). Hän on julkaissut 200 tieteellistä alkuperäisartikkelia ja kirjoittanut tai toimittanut lukuisia kirjoja.
Niiniluoto pitää tieteentekijöiden roolia keskeisenä, kun yhteiskunnassa haetaan ratkaisuja ajankohtaisiin kansainvälisiin haasteisiin kuten globaaliin monikulttuurisuuteen, digitalisaatioon ja ilmaston lämpenemiseen.
”Kriittistä tieteellistä ajattelua tarvitaan jatkuvasti uudistamaan sivistyksen tietopohjaa ja siihen perustuvaa osaamista. Emme saa alistua demokratiaa rapauttavaan totuudenjälkeiseen aikaan, vaan tieteen on ylläpidettävä totuuden ja oikeudenmukaisuuden kunnioitusta.”
Suomen nousu ja menestys kansakuntana on Niiniluodon mukaan perustunut juuri tieteeseen ja yliopistojen tarjoamaan tutkimuspohjaiseen koulutukseen.
”Jo 1800-luvulta lähtien Suomesta on koulutuksen ja tutkimuksen avulla rakennettu sivistysvaltiota, jolla on oma kieli, historia ja kulttuuri. Itsenäisestä Suomesta on kehitetty demokraattinen oikeusvaltio, turvallinen hyvinvointiyhteiskunta ja dynaaminen tietoyhteiskunta. Kaikissa näissä vaiheissa avoin kansainvälinen vuorovaikutus on ollut avainasemassa”, Niiniluoto korostaa.
Hänestä Suomen tulevaisuudesta voidaan pitää huolta näiden vahvuuksien varassa, kun samalla varmistetaan keskusteluyhteys politiikan ja talouden päätöksentekijöihin kaikille tieteille, jotka arvioivat kriittisesti maailman monimutkaista tilaa ja toiminnan vaihtoehtoja.
”Päätöksentekijät on myös vakuutettava siitä, että tiede on monin tavoin arvokasta ja hyödyllistä, joten tieteelliseen sivistykseen kannattaa sijoittaa. Suomessa toimivilla tieteenharjoittajilla on erinomaiset kansainväliset yhteydet ja verkostot. Kovassa kilpailussa tieteen tason ylläpitäminen ja läpimurtojen saavuttaminen edellyttävät kuitenkin riittäviä voimavaroja.”
Ilkka Niiniluoto oli Helsingin yliopiston matematiikan apulaisprofessori 1973-77, teoreettisen filosofian professori vuosina 1977-2014, vararehtori 1998–2003, rehtori 2003-2008 ja kansleri 2008-2013. Hän toimi puheenjohtajana Suomen Filosofisessa Yhdistyksessä 1975-2015 ja Tieteellisten Seurain Valtuuskunnassa 2000-2014. Niiniluoto on lukuisien kansallisten ja kansainvälisten tieteellisten seurojen jäsen ja on uransa aikana toiminut monissa merkittävissä kansainvälisissä ja kansallisissa luottamustehtävissä.
Juttu perustuu Suomen akatemian tiedotteeseen.
Akatemiaprofessori Sirpa Jalkanen Turun yliopistosta ja akatemiaprofessori Ilkka Hanski Helsingin yliopistosta ovat tieteen uusia akateemikkoja. Tasavallan presidentti Sauli Niinistö myönsi heille akateemikon arvonimen presidentin esittelyssä tänään.
Uudet akateemikot vastaanottavat arvonimensä torstaina 17.9. Helsingissä pidettävässä juhlatilaisuudessa. Tieteen akateemikon arvonimi voi olla samanaikaisesti kuudellatoista erittäin ansioituneella suomalaisella tieteentekijällä. Tasavallan presidentti myöntää tieteen akateemikon arvonimen Suomen Akatemian esityksestä.
Akatemiaprofessori Sirpa Jalkanen (s. 1954) on maailman johtavia tutkijoita ihmisen immuunipuolustusjärjestelmän lymfosyyttien liikkumismekanismien tutkimisessa. Hänenmerkittävimpiin tutkimussaavutuksiinsa kuuluu uusien haitallisista tulehduksista ja syövän leviämisestä vastuussa olevien "liikennemolekyylien" löytäminen ja karakterisointi. Hänen johtamansa tutkimusryhmä on tuottanut uraauurtavia tuloksia ja innovatiivisia havaintoja, jotka ovat mullistaneet käsityksiä immunologiasta ja verisuonibiologiasta. Tutkimus on korkean riskin - korkean tuoton tutkimusta, jolla on mahdollisuudet tuottaa merkittäviä tuloksia vaikeiden tulehdussairauksien hoitoon sekä syövän leviämisen ehkäisyyn.
Jalkanen on valittu akatemiaprofessoriksi kolme kertaa, viimeksi kaudelle 2014-2018. Hän on toiminut Turun MediCity tutkimuslaboratorion johtajana vuodesta 1996 alkaen, Turun yliopiston immunologian professorina vuodesta 2001 ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimusprofessorina vuodesta 2006 alkaen. Tällä hetkellä Jalkanen on yksi Translationaalisen syöpäbiologian huippuyksikön ryhmänjohtajista.
Jalkasen tutkimushavaintojen pohjalta on perustettu kaksi biotekniikkayritystä, jotka käyttävät hänen löytämiään molekyylejä lääkekehityskohteina. Yhteen näistä molekyyleistä kohdistuva lääke toimi erinomaisesti kliinisissä kokeissa akuutin keuhkovaurion hoidossa. Toinen lääkekehityskohde liittyy maksavaurioiden hoitoon. Kumpaankaan edellä mainittuun sairauteen ei ole toimivaa lääkettä. Siten kehitteillä olevilla lääkkeillä on potentiaalia vähentää potilaiden kuolleisuutta ja kärsimystä, sekä samalla tuoda Suomelle taloudellisesti kestävää liiketoimintaa lääkekehityksen alalla.
Jalkasen tutkimusryhmässä on sekä perustutkijoita että kliinisiä tutkijoita, mikä on mahdollistanut korkeatasoisen perustutkimuksen soveltamisen kliiniseen tutkimukseen, tautien diagnostiikkaan ja potilashoitoon. Tutkimusryhmä on verkottunut sekä tunnettujen kansainvälisten yliopistojen (Harvard, Stanford, Cambridge) että kotimaisten yliopisto- ja lääketeollisuuden tutkijoiden kanssa.
Sirpa Jalkasen johtamissa tutkimusprojekteissa on koulutettu kymmeniä kansainvälisiä tutkijoita. Jalkanen on saanut Maud Kuistilan palkinnon ansioistaan tutkijankouluttajana. Hän on ansioitunut myös lääkärien peruskoulutuksen parantamisessa ja syventämisessä.
Sirpa Jalkanen vaikuttaa laajasti myös yhteiskunnassa ja talouselämässä. Hän on saanut useita kotimaisia sekä kansainvälisiä asiantuntijatehtäviä ja hallitusjäsenyyksiä säätiöissä, tutkimusorganisaatioissa ja yrityksissä. Hän on vahva vaikuttaja suomalaisessa tiedekentässä ja toiminut mm. Suomalaisen Tiedeakatemian esimiehenä. Hän viestii tutkimuksestaan esimerkiksi studia generalia luennoilla sekä lehtihaastattelujen ja televisioesiintymisten muodossa.
"Tutkimustyössä kiehtovinta on etsimisen jännitys ja löytämisen riemu. Olen aina yrittänyt tutkia asioita, joita ei tunneta ja joiden tuntemisella olisi merkitystä nimenomaan sairauksien hoidossa tai ehkäisyssä. Tällöin eittämättä on usein kuin pilkkopimeässä metsässä eikä tiedä mihin suuntaan lähteä. Sitten kun yhtäkkiä löytää vastauksen - uuden ilmiön, molekyylin, mekanismin, on kuin aamu sarastaisi ja aurinko nousisi valaisten koko seudun ja tiet uusiin seikkailuihin", uusi akateemikko kuvailee.
Sirpa Jalkasen tutkimustyön arvostuksesta kertovat myös hänelle myönnetyt kotimaiset ja kansainväliset palkinnot. Huomattavimmat näistä ovat Duodecimin nuoren tutkijan palkinto 1987, Äyräpää-palkinto 2008 (arvostetuin kotimainen lääketieteellinen palkinto), FEBS:n myöntämä Datta Medal 2011 ja pohjoismaiden arvostetuin lääketieteen palkinto, Anders Jahre -palkinto 2005.
Myönnettyä akateemikon arvonimeä hän pitää merkittävänä. "Toivonkin pystyväni kantamaan arvoa viisaudella ja käyttämään kokemustani tiedeyhteisön ja yhteiskunnan hyväksi."
Akatemiaprofessori Ilkka Hanski (s. 1953) kuuluu maailman johtaviin tutkijoihin ekologian ja evoluutiobiologian alalla. Hanski on erityisen tunnettu ja arvostettu metapopulaatiokäsitteen ja -teorian kehittäjänä, miltä alalta hän on julkaissut lähes 200 artikkelia ja useita kirjoja. Metapopulaatiobiologian tutkimuskohde on pirstoutuneen elinympäristörakenteen vaikutus lajien ekologiaan ja evoluutioon. Hanskin tutkimustyön erityispiirre on teoreettisen ja empiirisen tutkimuksen kiinteä vuorovaikutus. Hänen vuonna 1991 aloittamansa täpläverkkoperhostutkimus Ahvenanmaalla on ainutlaatuinen ja kansainvälisesti hyvin tunnettu mallisysteemi, jonka avulla on tutkittu monia ekologian ja evoluutiobiologian keskeisiä kysymyksiä. Hanskin johtama Metapopulaatiobiologian tutkimuskeskus Helsingin yliopistossa on ollut Suomen Akatemian huippuyksikkö vuodesta 2000 lähtien.
Hanskin tutkimus on kohdistunut myös luonnon monimuotoisuuden laajempaan merkitykseen ja suojeluun. Uusimmissa tutkimuksissaan hän on selvittänyt ihmisten asuinympäristön biologisen monimuotoisuuden vaikutusta allergioihin ja muihin tulehdusperäisiin sairauksiin.
Hanski on kirjoittanut suurelle yleisölle suunnattuja kirjoja luonnon monimuotoisuudesta ja sen merkityksestä, ja hän osallistuu aktiivisesti luonnonsuojelua ja tutkimusta koskevaan yhteiskunnalliseen keskusteluun. Hanskin johtamassa huippuyksikössä on kehitetty metapopulaatiobiologiaan perustuvia työkaluja ympäristöhallinnon käyttöön, joita on hyödynnetty metsien- ja soidensuojelun sekä elinympäristön ennallistamisen kohdentamisessa. Hänen tutkimustyöllään, kirjoituksillaan ja julkisilla esiintymisillään on ollut suurta yhteiskunnallista vaikutusta.
"Tutkijoilla on poikkeuksellinen asema tietoyhteiskunnassa tiedon tuottajina, tulkitsijoina ja välittäjinä. Toisaalta tutkimustyö on yhä enemmän erikoistunutta, eikä yksittäisillä tutkijoilla ole aina kykyä eikä kiinnostustakaan yrittää ymmärtää tutkimustiedon laajempaa merkitystä yhteiskunnalle ja yhteiskunnallisille muutoksille", Ilkka Hanski sanoo.
"Meillä vallitsee laaja yksimielisyys siitä, että politiikan ja päätöksenteon pitäisi perustua parhaaseen mahdolliseen tutkimustietoon, mutta meiltä puuttuvat sellaiset poliittiset käytännöt, jotka tukisivat tällaista päätöksentekoa. Siksi mahdollisuudet ratkaista isoja ja vaikeitakin ongelmia voivat jäädä käyttämättä."
Hanskin mukaan tutkimus etenee uskomattoman nopeasti monilla alueilla, ja joissain tapauksissa tutkimuksen eteneminen johtaa ennalta arvaamattomiin ja jopa yhteiskuntaa uhkaaviin seurauksiin. Hän peräänkuuluttaakin laaja-alaista keskustelua tutkimuksen kehityssuunnista. "Synteettinen biologia ja keinoäly ovat esimerkkejä tutkimusaloista, joista pitäisi käydä laajaa ja syvällistä keskustelua, mutta joista ei käydä juuri minkäänlaista keskustelua Suomessa."
Ilkka Hanskille on myönnetty lukuisia kansallisia ja kansainvälisiä huomionosoituksia ja palkintoja. Näistä merkittävin on Ruotsin kuninkaallisen tiedeakatemian (KVA) vuonna 2011 hänelle myöntämä Crafoord-palkinto. Sillä palkitaan Nobel-palkinnon ulkopuolelle jäävien tieteenalojen tutkijoita. Muita merkittäviä palkintoja ovat vuonna 2000 myönnetty Balzanin kansainvälinen palkinto ja vuonna 2010 Euroopan tiedesäätiön myöntämä Latsis-palkinto biodiversiteettitutkimukselle. Hänet on kutsuttu maailman merkittävimpien tiedeseurojen jäseneksi: Hanski on Royal Societyn (UK) ja National Academy of Sciences (US) jäsen. Hänelle on myönnetty myös lukuisia kansallisia palkintoja tieteellisestä työstään, tiedekasvatuksesta ja tieteenalansa popularisoinnista, mm. Valtion tiedonjulkistamisen palkinto vuonna 2007.
Hanski on esimerkillinen tieteentekijöiden kasvattaja. Hänen ryhmästään tulee tasaisesti Suomen ja kansainväliselle tiedenäyttämölle uusia huipputekijöitä. Hanskin johtaman huippuyksikön jäsenistä neljä on saanut Euroopan tutkimusneuvoston (ERC) tutkimusrahoituksen Hanskin itsensä lisäksi, mikä on Suomen oloissa poikkeuksellista. Hanski on näin kouluttanut ja innostanut nuorempaa tutkijoiden sukupolvea.
Teksti on Suomen Akatemian lähettämä tiedote lievästi editoituna.
Aalto-yliopiston professori Risto Nieminen ja Helsingin yliopiston professori Irma Thesleff ovat tieteen uusia akateemikkoja. Tasavallan presidentti Sauli Niinistö myönsi heille akateemikon arvonimen presidentin esittelyssä tänään ja luovuttaa arvonimet Säätytalolla Helsingissä.
Tieteen akateemikon arvonimi voi olla samanaikaisesti kahdellatoista erittäin ansioituneella suomalaisella tieteenharjoittajalla. Ulkomaisten tieteen akateemikkojen määrää ei rajoiteta. Tasavallan presidentti myöntää tieteen akateemikon arvonimet Suomen Akatemian hallituksen esityksestä.
Nanotieteiden ja materiaalifysiikan edelläkävijä ja suunnannäyttäjä Risto Nieminen
Risto Nieminen (s. 1948) on Aalto-yliopiston perustieteiden korkeakoulun dekaani, yliopiston johtoryhmän jäsen ja Aalto-professori. Häntä pidetään edelläkävijänä ja suunnannäyttäjänä nanotieteiden ja materiaalifysiikan mallintamisen tieteellisessä tutkimuksessa. Hän on erikoistunut hyvin monipuolisesti materiaalifysiikan laskennallisiin menetelmiin.
Risto Nieminen on toiminut tieteellisissä tehtävissä keskeisissä yliopistoissa ja tutkimuskeskuksissa kotimaassa ja ulkomailla. Näihin kuuluvat Teknillinen korkeakoulu ja sittemmin Aalto-yliopisto, Tieteen tietotekniikan keskus CSC, Jyväskylän yliopisto, Teoreettisen fysiikan pohjoismainen laitos NORDITA Tanskassa ja Ruotsissa, Cornellin yliopisto Yhdysvalloissa ja Cambridgen yliopisto Englannissa. Hän väitteli tekniikan tohtoriksi vuonna 1975.
Nieminen johti Suomen Akatemian rahoittamaa Laskennallisen nanotieteen huippuyksikköä, COMP, Aalto-yliopistossa vuosina 2000–2013. Huippuyksikkö tutkii ilmiöitä, rakenteita ja systeemejä atomi- ja molekyylitasolla materiaalifysiikan näkökulmasta. Nanotieteen tuloksia sovelletaan muun muassa elektroniikan materiaaleissa ja kemiallisessa katalyysissä. Nieminen on toiminut akatemiaprofessorina vuosina 1997–2008.
Niemisellä on huomattava tieteellinen tuotanto, johon myös viitataan; Web of Sciencen tietokantojen mukaan Niemisen h-indeksi on 70. Niemiselle on myönnetty Jenny ja Antti Wihurin rahaston kunniapalkinto tunnustuksena merkittävistä ansioista tieteellisessä tutkimuksessa ja suomalaisen tieteen monipuolisena vaikuttajana. Hänet on myös valittu Vuoden professoriksi.
Uuden akateemikon mukaan huippututkijan aseman tavoittelu ei ollut motiivina, kun hän diplomityöntekijänä päätti 1970-luvulla edetä jatko-opintoihin. ”Vähän lapsenomainen kiinnostus fysiikkaan ja tutkimukseen, uteliaisuus – ne ovat pitkälti ohjanneet urakehitystä. Meillä fyysikoilla on vahva halu ymmärtää, mistä tässä maailmassa oikein on kysymys”, Nieminen kertoo. ”On uskomaton tunne itse ymmärtää asia, jonka kanssa on paininut, ja nähdä muiden soveltavan ideaa. Vertaan tätä luovaan työhön: tutkijalla on väkevä tunneside asiaan, jonka hän kokee omakseen.”
Suomen kansainvälisesti tunnetuin kehitysbiologi Irma Thesleff
Irma Thesleff (s. 1948) on kansainvälisesti tunnettu tutkija, jonka tutkimus on kohdistunut elinten kehitystä ohjaavien mekanismien selvittämiseen. Hän on tutkinut pääasiassa hammasta, mutta myös muut hampaiden lailla alkion pinnasta kehittyvät elimet, kuten karvat ja sylkirauhaset, sekä pään luut ovat olleet tutkimuskohteina. Hän on luonut nisäkkään hampaasta mallin, jonka avulla on päästy pureutumaan sikiökehityksen ohella lajien evoluutioon.
Thesleffin tavoitteena on ymmärtää, miten solut kommunikoivat kehityksen aikana. Solujen väliset vuorovaikutukset ovat yksi tärkeimmistä kehitystä ohjaavista mekanismeista. Ne ovat olleet suomalaisten kehitysbiologien tutkimuksen kohteena jo useassa polvessa 1930-luvulta lähtien. Alan keskeisiä henkilöitä ovat olleet professorit Sulo Toivonen ja Lauri Saxén (Irma Thesleffin väitöskirjan ohjaaja).
Irma Thesleff valmistui hammaslääketieteen tohtoriksi vuonna 1975. Hän on tehnyt uransa Helsingin yliopistossa lukuun ottamatta kauttaan hammaslääketieteellisen tutkimuksen kansallisessa instituutissa NIDCR:ssä Yhdysvalloissa. Hänen johtamansa kehitysbiologian tutkijaryhmä Helsingin yliopiston Biotekniikan instituutissa on alansa tutkimuksen eturivissä. Thesleff on tehnyt yli 300 tieteellistä tutkimusta ja muita julkaisuja, joihin myös viitataan; hänen h-indeksinsä Web of Science-tietokannoissa on 76.
Thesleff toimi akatemiaprofessorina vuosina 1998–2003 ja Suomen Akatemian Kehitysbiologian tutkimusohjelma -nimistä huippuyksikköä hän johti vuosina 2002–2007. Hän on kunniatohtori McGill-yliopistossa Montrealissa, Leuvenin yliopistossa Belgiassa, Debrecenin yliopistossa Unkarissa, Göteborgin yliopistossa ja Karoliinisessa instituutissa Ruotsissa, Oslon yliopistossa Norjassa sekä Kööpenhaminan yliopistossa Tanskassa. Thesleff on kutsuttu Euroopan molekyylibiologian järjestön EMBO:n ja amerikkalaisen tiedejärjestöjen kattojärjestön AAAS:n (American Association for the Advancement of Science) jäseneksi. Hän on vastaanottanut useita palkintoja ja nimityksiä, mukaan lukien lääketieteen Anders Jahre -pääpalkinnon, Apollonia-palkinnon, Isaac Schourin muistopalkinnon sekä Vuoden professori -nimityksen.
”Nimitys akateemikoksi tuli tietenkin yllätyksenä, ja otan sen nöyränä vastaan. Myönnettävä on, että vähän hirvittää liittyä tähän seuraan. Toivon, että voin vaikuttaa nimityksen myötä johonkin tärkeään asiaan tieteessä ja yhteiskunnassa,” Irma Thesleff sanoo uudesta arvonimestään.
Teksti on kopioitu käytännössä suoraan Suomen Akatemian tiedotteesta Risto Niemisestä ja Irma Thesleffistä tieteen akateemikkoja.
Tiedetuubi © 2012-2024
