Tätä on odotettu: lantatietoa kaikille

Ei haittaa, vaikka et ole tullut aktiivisesti ajatelleeksi lantaa. Tutkijat ovat nimittäin sitä pohtineet, ja pian tietoa lannasta tarkennetaan ja yhtenäistetään Itämeren suojelukomission jäsenmaiden yhteisen hankkeen avulla.

Kotieläinten lanta on merkittävin ravinteikas sivuvirta Suomessa ja koko Itämeren alueella. 

Ravinteiden kierrätystä kehitetään niin kiertotalouden edistämiseksi kuin vesistö- ja ilmapäästöjen vähentämiseksi. Kansainvälisestä yhteistyöstä on hyötyä arvokkaiden ravinteiden hyödyntämisessä ja päästöjen vähentämisessä.

Lannan hyötykäytön tehostamiseksi täytyy viranomaisilla ja muilla toimijoilla olla käytössään täsmällinen tieto lannan määristä ja ominaisuuksista. Tietoa lannasta tarvitaan esimerkiksi kansallisten ja kansainvälisten velvoitteiden tasapuolisessa taakanjaossa.

Nykyisellään yhtenäistä ohjeistusta kansallisen lantatiedon keruulle ei ole olemassa. Lokakuussa 2017 käynnistyneessä kansainvälisessä MANURE STANDARDS -hankkeessa tietovajetta paikataan. Hankkeessa luodaan yhteiset ohjeet lantatiedon keruulle kaikkiin Itämeren valtioihin.

Normilannasta tietoa moneen käyttöön

Suomessa lantatietoa tuotetaan kahdella tavalla: tilakohtaisista lantanäytteistä tehtävillä analyyseillä sekä Suomen normilanta -järjestelmän avulla. Viimeksi mainittu on Luonnonvarakeskuksen (Luke) ja Suomen ympäristökeskuksen (SYKE) yhteinen työkalu kattavan lantatiedon tuottamiseen.

Suomen normilanta -järjestelmä tuottaa lantatiedot päätöksenteon tarpeisiin. Se laskee Suomen kotieläintuotannon lantojen määrän ja ominaisuudet eläinryhmittäin ja lantatyypeittäin.

Tieto saadaan eritetylle sonnalle ja virtsalle sekä eläinsuojasta poistetulle ja peltoon levitettävälle lannalle eläinpaikkaa tai tarkasteltavaa aluetta kohti. Tuotetun lannan määrän lisäksi tuloksena ovat lannan kuiva-aineen, orgaanisen aineen, kokonais- ja liukoisen typen, kokonaisfosforin sekä kokonaiskaliumin määrät ja pitoisuudet.

Normilanta-järjestelmästä saatavia tietoja käytetään jo ilman epäpuhtauksien päästöinventaarioissa ja käyttöä ollaan laajentamassa esimerkiksi ravinnetaseiden laskentaan.

Normilanta tuottaa lantatiedon myös Suomen biomassavarannot kartalle kokoavaan Biomassa-atlakseen sekä Ravinnelaskuriin, ensi vuonna julkaistavaan alueellisten ravinnekiertojen suunnittelun viranomaistyökaluun.

MANURE STANDARDS harmonisoi Itämeren alueen lantatiedot

Itämeren alueella lantatiedon keruun menetelmiä on nykyisellään lähes yhtä monta kuin maitakin. Ongelman ratkaisemiseksi Itämeren suojelukomission (HELCOM) jäsenmaat ovat asettaneet  tavoitteeksi luoda kansalliset lannan ravinnesisältöjen standardit ja yhteiset ohjeet niiden käytölle. Tätä tavoitetta toteuttamaan käynnistettiin MANURE STANDARDS -hanke.

Hankkeessa kehitetään ohjeet lantatiedon keruuseen lanta-analyyseillä ja lannankäsittelykyselyillä. Lisäksi luodaan yhteinen pohja lantalaskennalle. Näiden tuottaman uuden lantatiedon vaikutuksia arvioidaan ravinnekiertojen tehokkuuden, päästöjen ja tilojen talouden kannalta. Lisäksi laaditaan suunnitelma ohjeiden käyttöönottamiseksi Itämeren maissa.

MANURE STANDARDS -hankkeen koordinaattorina toimii Luonnonvarakeskus ja partnereita on kaikista Itämeren alueen yhdeksästä maasta. Työhön osallistuu kunkin osallistujamaan virallisesta lantatiedosta vastaavia tahoja, HELCOM sekä tuottaja- ja neuvontajärjestöjä.

Suomesta hankkeessa on Luken lisäksi mukana SYKE ja Maa- ja metsätaloustuottajien keskusliitto MTK ry. Kaksivuotinen hanke saa rahoituksensa EU:n Itämeriohjelmasta.  

Teksti on lähes suoraan Suomen ympäristökeskuksen tiedotteesta.

Kemiallisia aseita Itämerellä

Toisen maailmansodan aikana Itämereen upotetut kemialliset aseet muhivat edelleen meren pohjassa. Monet upotuspaikat on laajan tutkimushankkeen tuloksena merkitty karttaan, mutta niiden suhteen tehtävistä toimista ei ole kuitenkaan päästy yksimielisyyteen.

Helsingin yliopiston Kemian laitoksen yhteydessä toimii Kemiallisen aseen kieltosopimuksen instituutti (VERIFIN), jonka tutkijat kertoivat eilen kaikille avoimessa KumpulaNyt-tilaisuudessa Itämereen upotettujen kemiallisten aseiden vaikutuksista ja riskeistä sekä analyysimenetelmistä.

Erityistä huomiota ja huolta suomalaisittain herättävät saksalaiset kemialliset ammukset, joita toisen maailmansodan päätteeksi Liittoutuneet upottivat noin 50 000 tonnia Itämeren pohjaan. Kemikaaleja liukenee veteen, rannoille huuhtoutuu aseiden jäännöksiä ja troolarit yrittävät väistellä upotuskohtia.

Puolen metrin syvyyteen sedimentin alle hautautunut romu hapettomassa syvänteessä on varsin vaaratonta. Tämä on tilanne esimerkiksi Tanskan Bornholmissa. Gotlannin eteläpuolen kovapohjaisilla alueilla ammukset ovat sen sijaan merivirtojen heiluteltavana. 

Romua ei voi noin vain kerätä pois, koska hauraaksi ruostuneiden säiliöiden liikuttelu levittäisi myrkkyjä entisestään.

"Kaloissa on havaittu muutoksia, mutta mikä on todellinen syy, sen selvittäminen on vielä kesken", sanoo VERIFINin tutkija Martin Söderström.  "Itämereen on upotettu myös tavanomaisia aseita ja räjähteitä eikä näiden vaikutuksia tiedetä." 

Söderström on ollut mukana kehittämässä erilaisia erilaisia kromatografisia ja spektrometrisiä menetelmiä kemiallisten taisteluaineiden analyysiin. Hänen nykyinen tehtävänsä on kehittää analyysistrategioita ja koordinoida VERIFIN tekemiä analyyseja.

Kemiallisten aseiden upotuspaikat
Kartta näyttää tärkeimmät kemiallisten ammusten ja aseiden upotuspaikat Itämerellä. Suomea lähimmät paikat ovat Gotlannin koillispuolella Gotska Sandön luona.

Arseenia ja muita ikäviä kemikaaleja – ongelmavyyhti on sotkuinen

Kemiallisten aseiden vaikutusten kannalta on olennaista tietää miten ne vaikuttavat kalan elimistöön ja mitkä aineet siirtyvät kaloihin tai muihin meren eliöihin. Näitä asioita pyritään selvittämään muun muassa mallintamalla, jotta haittoja ja riskejä pystytään arvioimaan ja toimenpiteitä perustelemaan päättäjille.

Myös kemikaalit muuntuvat aikojen saatossa. Tutkivat löysivät kaksi uutta kemikaalia, jotka ovat syntyneet bakteerien vaikutuksesta. Myös arseeniyhdisteitä tutkitaan.

Itämeren rantavaltioille huoli on yhteinen, ja siksi asiaa on tutkittu jo pitkään. Näin on tehty esimerkiksi laajassa Chemsea-tutkimuksessa, jota jatketaan vast'ikään käynnistyneessä DAIMON-projektissa. Siinä tutkitaan kemiallisten ja tavanomaisten aseiden aiheuttamaa riskiä meriekosysteemille, ihmisen toiminnalle ja ihmisen terveydelle. Mukana on viranomaisia ja tutkimuslaitoksia Suomen lisäksi Puolasta, Liettuasta, Saksasta, Ruotsista, Hollannista ja Norjasta.

Onkin tärkeää, että aivan vieressämme olevien kemiallisten aseiden riskejä tutkitaan edelleen, eikä tieto jää vain pienen piirin salaisuudeksi.

Juttu perustuu Helsingin yliopiston tiedotteeseen.

Tvärminnen tutkimusalus on antiikkinen - Stig auttoi hankkimaan uuden

Helsingin yliopisto on päättänyt hankkia uuden tutkimusaluksen Hangossa sijaitsevalle Tvärminnen eläintieteelliselle tutkimusasemalle. Nykyinen tutkimusvene Saduria ei enää täytä nykyaikaisia vaatimuksia.

Uusi alus on 16 metriä pitkä katamaraani, joka soveltuu rannikonläheiseen tutkimukseen. Katamaraani varustetaan tarkoituksenmukaisilla nostimilla ja vinsseillä ja nykyaikaisella näytteenottovälineistöllä. Lisäksi aluksella on tilaa enintään 30 hengen kurssi- ja tutkimusryhmille.

Uusi alus otetaan näillä näkymin käyttöön ennen vuoden 2017 loppua Suomen 100-vuotisjuhlan yhteydessä.

Alus tulee merkittävästi parantamaan Tvärminnen mahdollisuuksia harjoittaa korkealaatuista ja nykyaikaista merentutkimusta rannikonläheisessä ympäristössä. Uusi alus kasvattaa myös Suomen kapasiteettia rannikonläheisessä Itämeritutkimuksessa ja merentutkimuksessa kansanvälisellä huipputasolla.

Suuren avun aluksen hankkimiseen antoi vuorineuvos Stig Gustavson, joka ohjasi 70-vuotissyntymäpäivätervehdyksensä, yhteensä 800 000 euroa, Helsingin yliopistolle. Itämeri-tutkimus on tunnetusti Gustavsonille läheinen asia, joten alus on luonteva sijoitus lahjoitukselle.

Kaikkiaan uusi alus maksaa noin 1,7 miljoonaa euroa.

Kuva: Alf Norkko
Juttu perustuu Helsingin yliopiston tiedotteeseen.

Aranda ja venäläinen sukellusvene lähekkäin

Venäläiskorvetti ja sukellusvene taka-alalla horisontissa. Kuva: VR-Shipping

Suomen ympäristökeskuksen tiedotteen mukaan tutkimusalus  r/v Aranda väisti eilen Venäjän laivaston pyynnöstä kansainvälisellä merialueella Gotlannin itäpuolella liikkunutta venäläistä sukellusalusta.

Siinä missä viime vuoden syksyllä Venäjän laivasto häiritsi kahdesti Arandan liikkumista kansainvälisillä vesialueilla ja kohtaamiset koettiin suomalaisaluksella uhkaavina, ei tällä kertaa hämmennystä ollut ilmassa lainkaan: tapahtumien jälkeen jälkeen SYKE ja Arandan varustamo VR-Shipping tarkensivat toimintaohjeita vastaavia tilanteita varten.

Eilen kohtaaminen kesti yhteensä noin 2,5 tuntia, ja tilanne hoidettiin yhteisymmärryksessä. Varustamon suomalainen miehistö ja ruotsalainen tutkimusryhmä eivät kokeneet tilannetta uhkaavana.

Aranda on tällä hetkellä Ruotsin meteorologisen ja hydrologisen tutkimuslaitoksen tutkimusmatkalla kansainvälisellä merialueella.

Tapahtumat käynnistyivät varhain tiistaiaamuna, kun Aranda oli normaalisti ottamassa näytteitä Latvian talousvyöhykkeellä. Venäläiseltä sota-alukselta otettiin yhteyttä ja pyydettiin väistämään sukellusalusta. Aranda vaihtoi kurssiaan.

Seuraavan kerran venäläiset pyysivät väistymään uudestaan noin tunnin kuluttua, kun Aranda oli jo siirtynyt Ruotsin talousvyöhykkeellä sijaitsevalle näytteenottopisteelle. Aranda kuitenkin jatkoi näytteenottonsa loppuun, ja venäläisaluksen kapteeni kehotti Arandaa välttämään siirtymistä itään päin, missä oli kaksi sota-alusta ja sukellusvene.

Tilanteen loppuvaiheessa paikalle saapui myös Ruotsin armeijan lentokone tarkkailemaan tilannetta. Venäjän sotalaiva ohitti tällöin Arandan noin 600 metrin päästä. Kohtaaminen oli ohi noin klo 9 aikaan.

Otsikkokuvassa on venäläiskorvetti ja sukellusvene taka-alalla horisontissa (kuva: VR-Shipping).  

Tiedote on Suomen ympäristökeskuksen tiedote lähes suoraan lainattuna.
 

Arandan tapaus ei ollutkaan häirintä

Päivitys 14. lokakuuta

Tapauksista tulleiden lisätietojen mukaan kyseessä ei näytäkään olleen häirintä, tai ainakaan Venäjän laivaston toimet eivät olisi olleet kansainvälisten merialueiden sääntöjen vastaisia. Nähtävästi venäläinen korvetti eri pystynyt jostain syystä tekemään suuria ohjausliikkeitä, ja siksi oli ilmoitti asiasta radiolla ja lipulla normaalikäytännön mukaisesti. Se, että alus oli rajoitetusti ohjauskykyinen saattoi liittyä esimerkiksi uuden sukellusveneen koeajoon tai luotaimen hinaamiseen.

Ulkoministeriön tiedotteen mukaan ministeriön, liikenteen turvallisuusviraston Trafin ja Suomen ympäristökeskuksen Syken asiantuntijat tapasivat maanantaina 13. lokakuuta ulkoministeriössä. Keskustelun pohjana oli Syken raportti tapahtumista Itämerellä 2. elokuuta ja 2. syyskuuta. Trafin edustaja totesi, ettei kyseessä ollut yleistä meriturvallisuutta vaarantava tapaus. Trafi on lisäksi selvittänyt asiaa varustamolta, eikä jatkotoimiin ole meriliikenteen turvallisuuden näkökulmasta tarpeen ryhtyä.

Alla olevaa alkuperäistä juttua ei ole muutettu, mutta sitä lukiessa kannattaa pitää mielessä, että ns. häirintä ei ole ollut todennäköisesti tarkoituksellista. On mahdollista, että tapaukset on koettu Arandalla uhkaavampina kuin ne ovat olleet – sota-aluksen ja helikopterin tuleminen laivan lähelle on poikkeuksellista.

Aranda on juuri lähdössä uudelle tutkimusmatkalle ja sen miehistön ohjeistusta on tarkistettu vastaavien tapausten varalta.

-----------

Suomen ympäristökeskus ja Ilmailun uutissivusto Lentoposti kirjoittavat, että Venäjän laivasto on häirinnyt elokuussa ja syyskuussa kahdesti Suomen ympäristökeskuksen merentutkimusalus Arandan työtä ja liikkumista kansainvälisillä vesialueilla.

Tapausten aikaan Aranda oli Ruotsin meteorologisen ja hydrologisen tutkimuslaitoksen (SMHI) tutkimusmatkalla eteläisellä Itämerellä. Kamov Ka-27 -helikopteri ja sen tukialuksena toiminut Venäjän merivoimien Steregushchy-luokan korvetti Boikiy pyrkivät SYKE:n tiedotteen mukaan estämään Arandan pääsyn normaalille näytteenottopisteelle kansainvälisellä merialueella Ruotsille kuuluvan Gotlannin saaren itäpuolella.

Ensimmäisellä kerralla 2.8. venäläinen sotalaiva kehotti kahteen otteeseen radioyhteyksien kautta Arandaa muuttamaan kurssia. Aluksi Aranda toimi pyyntöjen mukaisesti, mutta toisella kerralla ilmoitti pysähtyvänsä tutkimuspisteelle. Tutkimusalus Arandalta tehtiin havainto pinta-ajossa olevasta sukellusveneestä.

Toisella kerralla 2.9. venäläinen helikopteri lähestyi Arandaa muutamaan otteeseen, minkä jälkeen sotalaiva otti myös kurssin suoraan Arandan perää kohden ajaen hyvin läheltä ohi. Aranda piti tilanteesta huolimatta suuntansa ja vauhtinsa. Kuva ohituksesta on alla.

Arandan hoitovarustamon VG-Shippingin jälkimmäisestä 2. syyskuuta tapauksesta julkaisemien kuvien perusteella kyseessä oli moderni Venäjän merivoimien Stereguski-luokan korvetti Boikiy (runkonumero 532).

Kuva: VG-Shipping

Laivojen tunnistaminen kansainvälisillä merialueilla ja lentokoneiden lähellä lentäminen kansainvälisessä ilmatilassa ei ole kiellettyä. Se on jopa normaalia toimintaa, mihin myös suomalaiset ottavat osaa.

Sen sijaan laivojen tai ilma-alusten lähelle tuleminen ei ole suotavaa, etenkin jos kyseessä on tutkimusta tekevä alus. Kyseisissä tapauksissa tieteellinen työ jouduttiin keskeyttämään ja Arandalla olleet SMHI:n tutkijat sekä suomalaisen varustamon miehistö kokivat tilanteen uhkaavana.

Tapahtumien varmistuttua niistä on välittömästi toimitettu tiedot edelleen vastuuviranomaisille ja muille tarvittaville tahoille. SYKE on päättänyt selkeyttää toimintaohjeita vastaavien erityistilanteiden varalle.

Suomenlahden meripuolustusalueen komentajan YLE Uutisille antaman lausunnon mukaan tapaukset saattavat liittyä venäläisten Pietarin telakalta valmistuneiden uusien sukellusveneiden koesukelluksiin.

Lisäksi Gotlannin itäpuolella kulkee Venäjän ja Saksan yhdistävä kaasuputki. Arandan häirintäpäivämäärien välillä Suomessa uutisoitiin myös kolmesta ilmatilaloukkauksesta.

Kamov Ka-27 -helikopteri. Kuva: WIkipedia

Silakkaa sietäisi popsia enemmänkin

Kuva: Ville Oksanen / Flickr

Silakan myrkkypitoisuudet ovat Suomen vesillä laskeneet roimasti. Toisin kuin etelämpänä Itämerellä, laskusuhdanne jatkuu meillä yhä. Syynä ovat luultavimmin teollisuuden ympäristöystävällisemmät prosessit.

Asia selvisi pitkän aikavälin vertailussa. Suuren työryhmän tutkimuksessa verrattiin silakan dioksiini- ja PCB-pitoisuuksia 30 vuoden aikana. Seuranta on tehty Eviran toimesta ja yhteistyössä RKTL:n, THL:n ja SYKE:n kanssa. Tutkimusta on johtanut Eviran Anja Hallikainen. Uusi raportti, jonka pääkirjoittajana on Riikka Airaksinen THL:stä, esiteltiin tiistaina 18.2. osana Kansallinen Itämeritutkijoiden foorumin julkaisusarjaa. Asiasta uutisoivat aiemmin YLE ja Suomen Luonto.

Airaksisen raportti kertoo, että silakoiden myrkkypitoisuudet ovat laskeneet noin 2,8 prosenttiyksikön vuosivauhtia. Kokonaislasku 70-luvun lopulta on lähes 90 %, ja jatkuu yhä.

Silakka on ylivoimaisesti tärkein saaliskalamme. Sitä saadaan vuodessa vajaat 100 miljoonaa kiloa. Suurin osa tästä menee eläinten rehuksi (turkistarhoille tai kalankasvattamoille) tai vientiin. Ja, mikä vielä oudompaa, viedystä kalasta 90 % käytetään ihmisravintona. Naapurimaissa.

Siksi onkin hyvin paradoksaalista, että samalla kun meillä koto-Suomessa kalan kokonaiskulutus on kasvanut, meillä käytetään kotimaista kalaa vuosi vuodelta vähemmän. Tuontikalaa kuluu nykyisin kaksi kertaa niin paljon kuin kotimaista, vaikka vain kymmenen vuotta sitten määrät olivat tasoissa. Mistä ihmeestä on kysymys?

Kotimaista kalaa pelätään turhaan

Suomalaisten mieleen lienee iskostunut liiankin syvälle, että juuri lähivesien kaloissa on myrkkyjä, ja siksi niitä pitää välttää. PCB, DDT, ATP, EKG, WWW, mitä niitä myrkyllisiä kirjainyhdisteitä nyt olikaan, niitä on kaloissa. Ja etenkin silakassa!

Asia ei ole aivan näin yksinkertainen. Kannattaa ymmärtää Eviran laatimat syöntisuositukset oikein ja olla pelkäämättä turhaan.

Yleisesti: mitä nuorempi kala, ja mitä pienempiä annoksia, sen useammin kalaa kelpaa syödä. Pari kertaa viikossa on täysin ok. Lähes kaikki suomalaisten syömä kala voisi ihan hyvin olla kotimaista.

Suurimmat myrkkymäärät (olivat ne sitten raskasmetalleja, dioksiineja tai lähes mitä vain) löytyvät petokaloista. Etenkin komeista, kyrmyniskaisista, isoista ja vanhoista. Pitkän elinkaaren aikana niiden elimistöön on kerääntynyt runsaasta ruuasta paljon myrkkyjä. Siksi juuri Itämeren lohta ja taimenta, tai sisävesien haukea ei tulisi syödä kovin usein.

Sama pätee myös silakoihin. Muutaman vuoden ikäisissä niiden dioksiini- ja PCB-pitoisuudet lähtevät selkeään kasvuun. Syy on kalojen ravinnossa. 15-senttisinä silakat vaihtavat aiemman planktonravinnon pohjaeläimiin, eli siirtyvät ylemmälle ravintoketjun portaalle. Uuteen ravintoon on ehtinyt kertyä enemmän myrkkyjä, jotka vuorollaan siirtyvät isoihin silakoihin. Mutta jopa niitä voi syödä turvallisesti kerran kuussa.

Myös WWF:n mielestä silakkaa voisi huoletta käyttää paljon enemmän ihmisruuaksi. Toisin kuin monen muun kalalajin, silakan pyynti on nimitäin jokseenkin kestävällä pohjalla.

Lähes jokainen meistä voisi suosia kotimaista kalaa. Se on paitsi terveellistä, myös ekologista. Jos ei tykkää suolasilakasta niin saahan siitä sushiakin.

Perjantai 21.2.2014: Korjattu Airaksisen raportin vastuualueiden yksityiskohtia.

Kuva: TeppoTK / Flickr

Kuvituskuvan kalat - lienevät silakoita - eivät liity tutkimukseen, mutta ovat silti maukkaita oikein valmistettuna.