Pahaksi onneksi tutkijoiden tarjoamat todisteet erityisen nuoresta iästä ovat kuitenkin vain geofysikaalisten mittausten pohjalta tehtyjä hajatelmia jäätikön oudosta toiminnasta Hiawathan alueella. Ilman selkeää mallinnusta jäätikön ja sen sulavesien virtauksista nyt ja jääkauden aikana niiden todistusarvo jää kuitenkin lähes olemattomaksi.

Tutkijoilta sietäisi myös kysyä, kuinka esimerkiksi Suomen nuorimmat kraatterit ovat kestäneet ajan hampaat ja toistuvat jäätiköitymiset niin hyvin. Sekä Lappajärvellä että Söderfjärdenillä kun on ikää reippaasti yli 70 miljoonaa vuotta, mutta niinpä ne reunavuoret ovat yhä selvästi näkyvillä.

Pohdinta Hiawathan törmäyksen vaikutuksista jääkauden lopun olosuhteisiin on täysin ennenaikaista, sillä kraatterin iästä ei ole käytännössä mitään oikeaa tietoa. Sen piirteiden pyöristymisen perusteella voidaan toki laskeskella, että erityisen nopea eroosio olisi onnistunut syömään ne nykyiselleen jo 5000 vuoden aikana - mutta aivan yhtä hyvin siinä on voinut kulua myös 50 miljoonaa vuotta, tai kauemminkin. Kraatterin minimi-ikä on siis hyvin liukuva.

Kraatterin iän voi määrittää tarkasti vasta löytämällä törmäyksen sulattamia ja uudelleen kiteytyneitä kiviä, olettaen että kivistä löytyy analysoitavaksi sopivia isotooppeja tai radioaktiivisia alkuaineita. Toinen vaihtoehto on toki selvittää vanhempien ja tuoreempien muodostumien avulla ikähaarukka, johon kraatterin synty sopisi. Tällä hetkellä selvänä on kuitenkin ainoastaan haarukan takaraja: Hiawatha on nuorempi kuin alueen 1,74 - 1,985 miljardia vuotta vanha peruskallio ja vanhempi kuin sitä peittävä Hiawatha-jäätikkökieleke. Ilman kairauksia jäätikköön ja törmäyksen synnyttämiin kiviin ei asiasta ei voida sanoa varmasti yhtään enempää.

Lopuksi: Toisin kuin joistain tiedotteista ja uutisista voi ymmärtää, Hiawathasta 300 km etelälounaaseen löytyneillä Cape Yorkin rautameteoriiteilla ei tiettävästi ole yhteyttä Hiawathaan. Ne kun lienevät peräisin pienehkön rauta-asteroidin hajoamisesta ja hidastumisesta ilmakehässä - juuri tämän vuoksi ne selvisivät pinnalle kymmenien tonnien lohkareina eivätkä hajonneet pienemmiksi. Hiawathan kaltaisia suuria törmäyskraattereita "tehtäessä" kyse on aivan eri luokan tapahtumasta: asteroidi törmää tuolloin maanpintaan niin suurella vauhdilla, että siitä jää jäljelle enintään mikroskooppisia murusia tai ehkä pelkkä alkuaineanomalia. Näennäinen lähietäisyys ei siis kerro yhtään mitään syy-seuraussuhteesta.

Yhtä hyvin voisi väittää, että Haminan pohjoispuolelta löytynyt Metsäkylän meteoriitti olisi jäänne 200 kilometrin päässä sijaitsevan Keurusselän kraatterin törmääjästä. Uskoisiko tätä asiaa kukaan, on sitten täysin eri juttu.

Suomessa aiheesta uutisoi ensimmäisenä Tekniikan Maailma.

Kirjoittaja on kraattereitakin tutkinut planetologi.

Lähteet: Kjær ja kumpp.: A large impact crater beneath Hiawatha Glacier in northwest Greenland (Science Advances 2018), Voosen: Massive crater under Greenland’s ice points to climate-altering impact in the time of humans (Science News, 2018)

Otsikkokuva: NASA scientific visualization studio

Kuvassa aiemmalla lennolla käytetty Falcon 9 laukaisualustallaan Vandenbergin lentotukikohdassa. Kuva: SpaceX.

Otaniemestä Kaliforniaan

Aalto-yliopistossa tehty Suomi 100 -satelliitti kuljetettiin Espoon Otaniemestä lentokoneella Delftiin Hollantiin syyskuun puolivälissä. Satelliitti asennettiin puhdastilassa laukaisusovittimeksi kutsuttuun laatikkoon muutaman muun nanosatelliitin kanssa. Sen jälkeen laukaisusovitin vietiin Yhdysvaltoihin, Seattlen lähellä olevaan Auburniin. Auburnissa se kiinnitettiin kantoraketin nokkaan asennettavaan rakennelmaan, joka kuljetettiin Kaliforniaan Vandenbergin lentotukikohtaan odottamaan laukaisua.

SpaceX -yhtiöllä on Vandenbergissä käytössään laukaisualusta ja tilat, joiden sisällä raketti ja sen hyötykuorma valmistellaan lentoa varten. Osa samalla lennolla lähetettävistä suuremmista satelliiteista liitetään mukaan vasta Kaliforniassa.

Kyseessä on jo kolmas Aalto-yliopistosta avaruuteen lähtevä satelliitti ja neljäs suomalaissatelliitti kiertoradalla. Lisäksi Otaniemessä valmistellaan jo kolmea uutta satelliittihanketta.

Otsikkokuvassa on Suomi 100 -satelliitti ja sen takana toinen samalla kyydillä laukaistava satelliitti odottamassa asennusta laukaisusovittimeen.

*

Teksti on lähes suoraan Aalto-yliopiston tiedote. Kirjoittaja on mukana Suomi 100 -satelliittihankkeessa.

Aleksei Ovchinin ja Nick Hague ovat turvassa laskeutumisen jälkeen, mutta kokivat varsin hurjan laskeutumisen – ja myös pettymyksen, sillä heidän oli tarkoitus olla noin kuusi kuukautta avaruusasemalla. Ovchininille kyseessä olisi ollut toinen avaruuslento ja Haguelle ensimmäinen.

Yllä on Venäjän avaruusjärjestön Roskosmosin twiitti, missä miehistö oli Dzhezkazganissa odottamassa kyytiä Baikonuriin. Heidät haettiin helikoptereilla kapselilta ja vietiin Dzhezkazganiin, mistä he lensivät Baikonuriin. Hague jatkanee sieltä amerikkalaisella koneella suoraan Houstoniin – hieman samaan tapaan kuin hänen oli tarkoitus tehdä vasta ensi maaliskuussa.

Luotettava, mutta huolestuttava

Edellisen kerran vastaavantyyppinen onnettomuus tapahtui miehitetylle Sojuz-alukselle huhtikuussa 1975, jolloin Saljut 4 -avaruusasemalle lähdössä ollut Soyuz-18 -aluksen miehistö joutui keskeyttämään nousun hieman alle viiden minuutin kuluttua laukaisusta. Aluksen korkeus Maan pinnasta oli tuolloin jo paljon enemmän kuin oli tänään, ja siksi he joutuivat kestämään jopa noin 21 g:n hidastuvuuden. He kuitenkin selvisivät hyvin alas.

Vuonna 1983 raketti syttyi tuleen laukaisualustalla ollessaan juuri ennen lentoonlähtöä, jolloin kosmonautit käynnistivät pelastusrakettimoottorit ja nousivat turvaan räjähtävän raketin päältä. Alus nousi huimaa vauhtia ylöspäin ja laskeutui laskuvarjoilla.

Sojuz-alukseen perustuva miehittämätön rahtialus Progress oli samankaltaisessa onnettomuudessa joulukuussa 2016. Kolmannen vaiheen irtoamisen jälkeen alus alkoi pyöriä ja tuhoutui pudotessaan alas ilmakehään; miehitetty Sojuz olisi pystynyt (todennäköisesti) palaamaan alas. Progress-alukselle tapahtui samankaltainen onnettomuus myös elokuussa 2011.

Myös kantoraketti, jolla Sojuz-aluksia laukaistaan, on nimeltään Sojuz. Näitä käytetään myös satelliittien lähettämiseen, ja näilläkin lennoilla on ollut viime aikoina aiempaa enemmän onnettomuuksia. Viimeisin epäonnistunut laukaisu oli marraskuussa 2017.

Paitsi onnettomuuksia, on Sojuz-aluksilla ollut kummallisia hankaluuksia. Tuorein tapaus on avaruusasemalla olleesta Sojuz-aluksesta löytynyt reikä, joka näyttää tarkoituksella tehdyltä.

Kaikesta huolimatta Sojuz ja sen kantoraketti ovat vuosikymmenien kuluessa osoittautuneet erittäin turvallisiksi ja luotettaviksi. Avaruusalus todisti tämän tänään toimimalla juuri suunnitellusti.

Suurin osa avaruuslentäjien koulutuksesta on valmistautumista erilaisiin epänormaaleihin tilanteisiin, kuten esimerkiksi onnettomuuksiin laukaisun aikana. Tällainen ballistinen laskeutuminen on siksi avaruuslentäjille tuttu ja he ovat kokeneet sen aikana olevia suuria voimia mm. sentrifugeilla tehdyissä simulaatioissa.

Avaruusasemalla on tällä hetkellä kolme henkilöä, komentajana toimiva Euroopan avaruusjärjestön Alexander Gerst, venäläinen Sergei Prokopjev ja Nasan astronautti Serena Auñón-Chancellor. Heille onnettomuudesta ei koidu muuta haittaa kuin se, että lähiaikojen koko lentosuunnitelma menee täysin uusiksi.

Esimerkiksi lokakuun loppuun suunnitellut kaksi avaruuskävelyä perutaan, koska Hague, jonka piti tehdä työt Gerstin kanssa, ei ole paikalla avaruusasemalla. Nämä eivät onneksi olleet kiireellisiä.

Seuraava lento asemalle olisi ollut miehittämätön Progress nyt lokakuun 31. päivänä, mutta voi olla, että samankaltaista Sojuz-rakettia käyttävän aluksen laukaisua lykätään onnettomuustutkinnan ajaksi. Marraskuussa laukaistavaksi suunnitellut amerikkalaiset rahtialukset tekevät lentonsa todennäköisesti jotakuinkin suunnitellusti.

Joka tapauksessa lähiaikoina avaruusaseman elämä olisi ollut hieman erilaista kuin viime aikoina, koska Venäjä on vähentänyt osuuttaan miehistöistä. Siksi nyt aluksessa oli kolmen avaruuslentäjän sijaan vain kaksi, ja siksi seuraavan puolen vuoden ajan asemalla olisi ollut kuuden henkilön sijaan vain viisi. Nyt ainakin lähikuukausien ajan Gerst, Prokopjev ja Auñón-Chancellor joutuvat pitämään asemasta huolta. Tämä tarkoittaa todennäköisesti vähemmän tieteellistä tutkimusta ja suunniteltujen avaruuskävelyiden perumista.

Kolmikon oli tarkoitus palata Maahan joulukuun puolivälissä ja seuraavan miehistön oli tarkoitus nousta asemalle joulukuun 20. päivänä. On todennäköistä, että näihin aikoihin tulee nyt muutoksia. Jos onnettomuustutkinta saadaan tehtyä nopeasti ja Sojuzilla voidaan lentää pian uudelleen, on mahdollista, että seuraava miehistö nousee avaruuteen suunniteltua aikaisemmin.

Samalla uusien amerikkalaisten avaruusalusten käyttöönottoa on lykätty. Tuoreimman suunnitelman mukaan astronautit voisivat lentää SpaceX -yhtiön Dragon 2 -aluksella ja Boeingin CST-100:lla vasta ensi kesänä. Miehittämättöminä aluksia testataan ensi vuoden alussa. Paineet alusten saamiseen käyttöön nopeasti ovat suuret, sillä 60-luvulta periytyvä Sojuz alkaa selvästi olla vanha ja Venäjän kyky tehdä niillä lentoja turvallisesti alkaa olla kyseenalainen.

Otsikkokuvana on Gerstin avaruusasemalta ottama kuva kohti avaruutta nousseesta raketista juuri ennen ongelmien alkamista.