FINNARP 2018 -tutkimusretkikunta palasi takaisin Etelämantereelta

Aboa

Tuorein suomalainen tutkimusmatka Etelämantereella on päättynyt, kun FINNARP 2018 -tutkimusretkikunta palasi Suomeen nyt lauantaina 16.2.2019. Marraskuussa alkanut matka piti sisällään normaalia enemmän myrskyjä ja myös viisi päivää myöhästyneen paluun, mutta silti mittaukset saatiin pääosin tehtyä ja aseman sekä kaluston huollot onnistuivat.

Kuusihenkinen retkikunta lähti Suomesta kohti Aboa-tutkimusasemaa marraskuun lopussa. Alkuperäiseen joukkoon kuuluivat retkikunnan johtaja, emäntä, mekaanikko ja lääkäri sekä kolme tutkijaa. Heidän lisäkseen tammikuussa mukaan liittyivät tekninen erikoisasiantuntija ja FINNARP-operaatioiden päällikkö Mika Kalakoski.

"Etelämanner on ainutlaatuinen ympäristö tutkimuksen tekemiselle", toteaa Kalakoski Ilmatieteen laitoksen tiedotteessa. "Etelämanner on maapallon eristynein alue, ja sieltä saadaan sellaista mittausaineistoa, mitä muualta ei saa. Tutkimus Etelämantereella kertoo meille koko maapallon tilasta. Suomalainen kylmän ilmanalan tutkimus, niin pohjoisessa kuin Etelämantereella, on kansainvälistä kärkitasoa."

Ilmatieteen laitoksella toimiva Suomen Etelämanner-operaatiot FINNARP täytti viime syyskuussa 20 vuotta. Se ylläpitää 30 vuotta sitten pystytettyä tutkimusasema Aboaa ja järjestää Suomen Etelämanner-tutkimusohjelman hankkeiden kenttätyöt. FINNARP avustaa myös Etelämantereen muille tutkimusasemille ja laivoille suuntautuvien suomalaisten tutkimusprojektien toteuttamisessa.

Tutkimusmatkoilla työskennellään vuosittain noin kahden kolmen kuukauden ajan marras–helmikuussa, jolloin Etelämantereella on kesä. Etelämantereen kesälle on tyypillistä jatkuva valo ja voimakas auringon säteily sekä ankarat lumimyrskyt.

Retkikunta menossa lentokoneeseen

Tutkimusta ja huoltohommia

Tällä tutkimuskaudella tehtiin meteorologiseen tutkimukseen liittyviä kenttämittauksia ja keräsi vuoden aikana tutkimuslaitteiden keräämiä jatkuvia havaintoja. Retkikunta pystytti uusia meteorologisia mittauspisteitä, lähetti päivittäin luotauspalloja ja huolsi pysyviä mittauslaitteita.

Tutkimusasemalla myös huollettiin tela-ajoneuvoja, jotka ovat palvelleet tutkimusta jo 20 vuotta. Lisäksi asemalla tehtiin suunnittelutyötä aseman muuttamiseksi entistä ympäristöystävällisemmäksi.

Suomen Etelämanner-tutkimusasema Aboa sijaitsee Kuningatar Maudin maalla 130 kilometrin päässä rannikolta, noin 5 000 kilometrin päässä Etelä-Afrikan Kapkaupungista. Tutkimusasema on pystytetty etelän kesän 1988–1989 aikana. Aboa tarjoaa hyvät työ- ja asuintilat 16 hengen retkikunnille.

Tiedetuubi on normaalisti seurannut aktiivisesti FINNARP-tutkimusretkikuntien toimia, mutta tällä kerralla mm. julkaisujärjestelmäämme tehtävät muutokset ja tavallista hiljaisempi julkaisutahti ovat sotkeneet tätä traditiota. Tämänkin retkikunnan toimia on kuitenkin voinut seurata hyvin Retkikuntaraporteissa, jotka luonnollisesti ovat luettavissa myös jälkikäteen.

 

Aboa iltaruskossa

Juttu on lähes suoraan kopioitu Ilmatieteen laitoksen tiedote. Kuvat: Priit Tisler (kaksi ensimmäistä) ja Vesa Marttila (viimeinen).

Samuel Kaski opettaa koneita oppimaan (video)

Samuel Kaski opettaa koneita oppimaan (video)

Otaniemessä, Aalto-yliopiston Tietotekniikan laitoksen ala-aulassa on akateemikko Teuvo Kohosen muotokuva. Eikä syyttä: hän on kouluttanut useammankin sukupolven tekoälytutkijoita aikana, jolloin Suomessa ei vielä paljoa puhuttu tekoälystä tai koneoppimisesta. Hän oli edellä aikaansa itseorganisoituvine karttoineen.

 

30.10.2018

Eräs Kohosen oppilaista on akatemiaprofessori Samuel Kaski, joka vetää Suomen tekoälykeskus -nimistä aloitetta.

"Olin opiskellut tietotekniikkaa pari vuotta ja lukenut myös neurotieteitä, kun pääsin kesätyöhön Teuvo Kohosen tutkimusryhmään", selittää Kaski.

"En ollut tiennyt, että Suomessa oli mitään niin kiinnostavaa asiaa. Vaikka opinnoissa olin pärjännyt erittäin hyvin, olin hämmästynyt, että pääsin mukaan. Näin jälkikäteen katsottuna oli todella tärkeää päästä mukaan korkeatasoiseen tutkimukseen noin aikaisin. Moni asia kiinnosti, mutta kun ymmärsin, että tällaista voi tehdä tosissaan ja se voi olla oikeasti työ, niin tutkimus vei minut mukanaan.”

Kaski toteaa, että hänkin ottaa lupaavimpia opiskelijoita projekteihinsa mahdollisimman varhain. "Se on huippututkimuksen erittäin hyvä kansainvälinen käytäntö. Vaikka pian väittelyn jälkeen suuntauduin ihan toisiin asioihin, kerron tätä tarinaa silloin tällöin siltä varalta, että nuoria fiksuja opiskelijoita olisi kuuntelemassa. Ehkä joku heistä tulee ajatelleeksi, että tutkimusta voisi kokeilla.”

Tekoälyllä syövän kimppuun

Kaski on kiinnostunut siitä, miten malleja maailmasta voi oppia automaattisesti ja miten näin voidaan ymmärtää tapahtumia sekä soveltaa malleja teknisesti muihin tarkoituksiin."Malli voi olla hyvin datalähtöinen tai sellainen, missä on jo tietoa siitä, miten asiat toimivat. Yleensä se on joku yhdistelmä näistä. Ja sitten tarvitaan aineistoa, joista voidaan oppia ne asiat, joita ei tiedetä valmiiksi. Sitten tarvitaan algoritmi, joka pystyy sovittamaan mallin saatavilla olevaan dataan."

Konkretiaa tälle saadaan esimerkiksi siitä, mitä Kaski on tehnyt viime aikoina: hän on käyttänyt koneoppimista lääketieteellisiin sovelluksiin.

"Genomiikassa iso kysymys on se, miten löydetään geenidatasta ne tärkeät tiedot, jotka voisivat auttaa sairauksien mallinnuksessa ja ennustamaan nykyistä paremmin, mikä hoito tehoaa. Aineistossa on tietoja geenien toiminnoista, metaboliikasta ja muita mittauksia soluista. Esimerkiksi syöpänäytteiden tapauksessa pystyimme määrittelemään, mikä aineistossa on relevanttia ja millaisia ovat riippuvuudet eri tietojen välillä. Tämä on auttanut parantamaan ennusteita siitä, millainen hoito tehoaa tietynlaisen kudosnäytteen perusteella kullekin potilaalle."

Vaikeaa on erityisesti harvinaisten tautien tutkimus. Kun uudesta potilaasta ei ole tarpeeksi tietoja eikä muistakaan potilaista, joilla on sama sairaus, ole paljoa tietoja, on Kasken kehittämin menetelmin saatu ongittua esiin olennaisia kohtia.

"Vaikein ongelma tässä on se, että vaikka olennaisia tietoja on vähän, niin mittaustietoja on aivan tolkuton määrä. Kun puhutaan genomiikasta, niin potentiaalisesti hyödyllisiä muuttujia on miljoonittain. Niistä pitää pystyä valitsemaan aineiston perusteella ne, jotka tulisi ottaa huomioon. Olemme siksi yhdistelleet aineistoja ja keskittyneet eri muuttujien välisiin suhteisiin yksittäisten tietojen sijaan."

Samankaltainen ongelma on lääkkeiden kehittämisessä. Lääkkeet toimivat periaatteessa siten, että niiden vaikuttavat aineet kohdistuvat tiettyihin proteiineihin soluissa. Samalla aineet vaikuttavat myös toisiin proteiineihin ja joskus niistä voi olla myös haittaa.

"Meillä on siis valtava matriisi, jossa on proteiinit vastaan lääkkeet. Tekoälyn avulla voimme ennustaa paremmin, mitä tästä matriisista puuttuu – erityisesti niistä kohdista, joista voisi olla hyötyä erityisesti silloin, kun lääkekehitystä viedään eteenpäin."

Jo nyt suuri osa lääketiedettä on muuttunut hyvin datalähtöiseksi. Kun tietoa on ja sitä voidaan saada yhä helpommin, voidaan asioita kysyä aivan uusilla tavoilla."Lääkkeiden kehittäminen perinteisillä menetelmillä on kovin kallista ja kestää kauan. Samalla esimerkiksi antibioottiresistanssi yleistyy ja monet lääkkeet menettävät tehoaan, joten uusien lääkkeiden kehittämisen pitäisi olla entistä tehokkaampaa, jotta ihminen voisi voittaa kilpajuoksun patogeenejä vastaan."

Ihminen ja kone yhdessä

Kaski painottaa usein, että koneoppiminen, tekoäly ja tekoälyn eri sovellukset ovat parhaimmillaan silloin, kun niitä käytetään ihmisen tukena. Tässäkin konkreettinen esimerkki tulee lääketieteestä: lääkärin vastaanotto.

"Kun lääkäri päättää siitä, millaisia mittauksia potilaalle tehdään, ja kun hän tekee mittausten perusteella diagnoosin ja määrää hoitoa, niin koneesta voi olla paljon apua. Lääkärillä on hyvä koulutus, mutta tekoälyn avulla voidaan saada paljon lisätietoa niistä miljoonista mittauksista, joita genomitieto tuottaa."

Näin päästään täsmälääketieteeseen. Siinä kaikkea saatavissa olevaa solutasonkin tietoa käytetään, kun tehdään kullekin potilaalle yksilöllisesti toimiva hoitosuunnitelma.

"Mutta siis edelleen tarvitaan lääkäri ja ennen kaikkea potilas itse sanomaan, mikä hoito valitaan. Kaikissa hoidoissa kun on sekä sivuvaikutuksia että hyötyjä."

Terminaattoriskenaario

Tekoäly ja sitä käyttävät sovellukset ovat työkaluja, joita voidaan käyttää niin hyvään kuin pahaankin. Kaski painottaa, että suurin riski niiden suhteen onkin sama kuin muun tekniikan kanssa, eli ihmiset käyttävät tekoälyä samalla tavalla toisiaan vastaan kuin kaikkea muutakin nykyistä tekniikkaa.

"Tekoälystä voi olla todella paljon hyötyä ja haittaa, ja siksi eettisiä kysymyksiä pitää pohtia yhdessä demokraattisen yhteiskunnan kehittymisen mukana. Pitää olla tutkijoita, jotka pohtivat kauhukuvia, jotta niiden riski saadaan minimoitua. Mutta silti mielestäni keskitymme liikaa näihin terminaattoriskenaarioihin, joissa tekoälyrobotit ottavat vallan. Se riski on periaatteessa olemassa, mutta mielestäni paljon pienempi kuin moni muu yhteiskunnallinen riski. Siksi voisimme keskustella enemmän siitä, miten tekoälyn avulla voitaisiin tehdä töitä ja ratkoa polttavia ongelmia tehokkaammin ja paremmin."

Tämä on myös yhteiskunnallinen asia, sillä edessä on joka tapauksessa suuria muutoksia, kun monet perinteiset työtehtävät eivät ole enää tarpeellisia. Kasken mukaan varsin harvat ammatit ovat vaarassa kadota kokonaan, mutta suurimmassa osassa ammateista työtehtävät muuttuvat.

"Näin on käynyt aikaisemminkin! Kun kirjoitustaito keksittiin, niin käytännössä kaikki silloiset työtehtävät joutuivat ottamaan huomioon sen, että nyt asioita voidaan kirjoittaa muistiin ja tietoja voidaan jakaa muille. Tekoälyn vaikutukset ovat vain nopeampia. Niiden myötä yhteiskunnasta voi tulla tasa-arvoisempi tai epätasa-arvoisempi. Näistä pitää sitten poliittisesti valita."

Ideoita ei saa vain suihkussa

Kaski on ollut – ja varmasti edelleenkin on – kiinnostunut monista hyvinkin eri asioista, mutta hän kehottaa kaikkia keskittymään olennaiseen.

"Minun alani on menetelmien kehitys, ja sen siunaus ja kirous on se, että hyvä menetelmä on sovellettavissa moneen eri tehtävään. Se tarkoittaa sitä, että pitää kehittää sekä teoriaa että tehdä käytännön sovelluksia, joille on tarvetta erittäin monilla aloilla."

Hän kertoo valinneensa sovellusalueita sen mukaan, missä on ollut kiinnostavia yhteistyökuvioita. Viime aikoina näitä on ollut varsin paljon lääketieteessä, missä esimerkiksi genomiikka tarjoaa nyt paljon uutta tietoa tekoälyn purtavaksi ja tuottaa uusia, jänniä sovelluksia.

"On todella tärkeää, että meillä on tiedeyhteisö, missä on mahdollista törmätä kollegoihin, joilla on ihan uudenlaisia ajatuksia, jotka ovat yhteensopivia oman tutkimuksesi kanssa. Näistä syntyvät uudet innovaatiot. Uudet ideat saattavat tulla noin vain suihkussa ollessa, mutta yleensä sitä on edeltänyt se, että on puhunut oikeista asioista sopivaan aikaan juuri sopivien ihmisten kanssa."

*

Juttu ja video on julkaistu myös Suomen akatemian sivuilla. Ne on tehnyt Tiedetuubin Jari Mäkinen.

Tältä näyttää unenpöpperöinen tuore nobelisti onnittelusoittoon vastatessaan

George Smith vastaa puhelimeen

Tänään julkistettiin Nobelin tämänvuotisen kemian palkinnon saajat, ja nähtävästi yhdessä paikassa kamera oli jo valmiina: George Smith näytti tältä aamutuimaan puhelimeen vastatessaan.

Jatkamme puheluteemaa tämävuosisista Nobel-palkinnoista kertoessamme, sillä jo legendaksi muuttunut ilmiö on jännä.

Se, että onnittelusoitto palkinnonsaajalle on saanut nimen "aamuvarhainen soitto Tukholmasta" heijastaa sitä oletusta, että suuri osa palkituista on Yhdysvalloissa. Kun palkinnosta ilmoitetaan puolenpäivän aikaan Ruotsin kellon mukaan, on silloin Amerikassa itärannikolla aamuyö ja toisella puolella mannerta on päästy vasta puolenyön pimeämmälle puolelle.

Syynä sanontaan on se, että suurin osa palkinnoista on mennyt Yhdysvaltoihin – ja niin kävi tänäkin vuonna, sillä kolmesta palkituista kaksi on sieltä puolelta Atlanttia.

Palkinto jaettiin siis kolmen kesken. Puolikkaan palkinnosta sai Kalifornian teknillisessä yliopistossa, CalTechissä Pasadenassa työskentelevä Frances Arnold ja toinen puolikas jaettiin otsikkokuvassa olevan, Missourin yliopiston George Smithin ja Brittein saarilla Cambridgessä MRC:n molekyylibiologian laboratoriossa vaikuttavan Gregory Winterin kesken.

Kaikki ovat tutkineet niin sanottua suunnattua evoluutiota ja proteiineja, joita immuunisysteemi käyttää tunnistamaan tunkeutujia.

Aihe on suomalaisittain jännä siitä syystä, että Arnold sai kaksi vuotta sitten Millennium-palkinnon juuri työstään suunnatun evoluution alalla.

Arnold onnistui vuonna 1993 tekemään ensimmäiset onnistuneet ohjatun evoluution kokeet entsyymeillä, eli hän onnistui muuttamaan niitä sopivasti ohjaillen erilaisiksi. Oikeanlaisten entsyymien tekotekniikkaa käytetään nyt muun muassa lääkkeiden tekemiseen sekä biopolttoaineiden tekemisessä.

Ohjattu evoluutio tarkoittaa nimensä mukaisesti sitä, että luonnonvalinnan periaatteita voidaan käyttää hyväksi laboratorio-olosuhteissa halutunlaisten entsyymien synnyttämisessä; kyse ei nyt ole niinkään sattumasta, vaan siitä että kehitystä voidaan ohjata sopivaan suuntaan.

Tähän epäsuorasti liittyen Smith kehitti aikaisemmin, jo vuonna 1985 menetelmän, millä bakteriofageja (bakteereja tartuttavia viruksia) voidaan käyttää uudenlaisten proteiinien tekemiseen. Winter puolestaan jalosti tätä tekniikkaa eteenpäin siten, että menetelmän avulla voitiin tehdä uudenlaisia lääkkeitä. Ensimmäinen tällainen hyväksyttiin käyttöön vuonna 2002 ja sittemmin vastaavia on tullut enemmänkin.

Otsikkokuva: Marjorie R. Sable via Nobel-säätiön twitter

Onnittelusoitto fysiikan tämän vuoden Nobel-palkinnosta lähti kolmelle lasertutkijalle

Nobel-puhelin

Tutkijapiireissä odotetaan tällä viikolla soittoa Tukholmasta, ja niinpä Nobel-säätiö julkaisi tänään twitter-tilillään kuvan puhelimesta, mistä soitto lähtee tai soitot lähtevät. Puhelin soi tänään puoleltapäivin Tukholman aikaa kolmessa paikassa: onnittelusoiton saivat Arthur Ashkin, Gérard Mourou ja Donna Strickland.

Donna Strickland on vasta kolmas fysiikan Nobelin saanut nainen. Hänen edeltäjiään ovat vuonna 1963 palkinnon saanut Maria Goeppert-Mayer ja kaikkien (?) naisfyysikoiden esikuva, legendaarinen Marie Curie, joka sai palkintonsa vuonna 1903.

Meidän täytyy onnitella kaikkia naisfyysikoita, koska heitä on olemassa ... minulla on kunnia olla yksi heistä", totesi Strickland puhelun saadessaan.

Palkinto tulee juuri sopivasta CERNissä olevan pienen skandaalin jälkeen. Italialainen, hiukkastutkimuslaitoksen kanssa yhteistyössä oleva Alessandro Strumia oli todennut, että fysiikka on miesten tekemää, eikä naisilla siinä ole oikeastaan osaa. Hän sai luonnollisesti tästä typeryydestä punaisen kortin.

Naisasiaksi tätä Nobel-palkintoa ei kuitenkaan kannata kääntää, sillä kyse on isommasta asiasta.

Tai siis pienemmästä: voittajakolmikko on tehnyt tärkeää työtä pienten, lyhyiden ja hyvin voimakkaiden laserpulssien parissa. Tätä tekniikkaa käytetään nykyisin laajalti teollisuudessa ja lääketieteessä, ja se on avannut kokonaan uusia mahdollisuuksia näissä.

Palkinto siis jaettiin kolmen kesken. 

Puolet yhdeksän miljoonan Ruotsin kruunun (heikon kruunun vuoksi vain noin 870 000 euroa) saa Arthur Ashkin ja toisen puolen jakavat Gérard Mourou ja Strickland.

Jo 96-vuotias konkari, amerikkalainen Ashkin on kehittänyt optisia puristimia, tai laserpinsettejä, jotka pitävät atomeja, hiukkasia ja molekyylejä kiinni lasereilla. Näiden avulla voidaan tutkia ja käsitellä muun muassa viruksia, bakteereita ja muita eläviä soluja ilman, että ne vahingoittuvat. 

Hän on tehnyt tätä tutkimustaan ennen kaikkea (nykyisin Nokian omistuksessa olevassa) Bell-laboratoriossa ja Lucent Technologies -yhtiössä.

ENSTA ParisTechissä, Ranskan kansallisessa edistyneiden tekniikoiden tutkimuskeskuksessa työskentelevä Mourou ja hänen kanadalainen oppilaansa Strickland keksivät puolestaan tavan synnyttää hyvin lyhyitä ja kirkkaita laserpulsseja, jotka ovat erityisesti käytössä silmäkirurgiassa.

Jokainen silmälaseistaan laserleikkauksella eroon päässyt voi siis ajatella lämmöllä Mourouta ja Stricklandia – sekä tämänvuotista fysiikan Nobelia yleisesti.

Lääketieteen Nobel 2018 meni syöpähoitotutkijoille

Tasuku Honjo työryhmänsä kanssa

Tällä viikolla jaetaan jälleen Nobel-kunniaa – ja tulee myös kovasti pettymyksiä, kun palkinnotta jääneet harmittelevat kohtaloaan. Perinteiseen tapaan ensimmäinen palkinnoista meni lääketieteeseen: sen saavat jaetusti amerikkalainen James P. Allison ja japanilainen Tasuku Honjo “löydöistään syövän hoitamisessa immuunipuolustuksen negatiivisen säätelyn avulla".

Palkinnosta päättävän Nobel-lautakunnan mukaan kaksikko on tehnyt uraa uurtavaa työtä taistelussa syöpää vastaan. Heidän työnsä liittyy siihen, miten elimistön oma immuunipuolustusjärjestelmä saadaan hyökkäämään syöpäsoluja vastaan siten.

Lautakunta vertaa löytöä siihen, että immuunisysteemin jarrut voidaan vapauttaa hyökkäämään syöpää vastaan.

James P. Allison on tutkinut proteiinia, joka toimii tällaisena immuunisysteemin jarruna. Hän huomasi miten proteiini saadaan toimimaan siten, että immuunijärjestelmää voidaan käyttää apuna toimivassa syöpähoidossa. Allison toimii Houstonissa olevassa Texasin yliopiston MD Andersonin syöpätutkimuskeskuksessa.

Otsikkokuvassa työryhmänsä kanssa Kioton yliopistossa juhliva Tasuku Honjo on tehnyt samanlaista työtä immuunisuojasolujen proteiinin kanssa, mutta hänen menetelmässään "jarru vapautetaan" hieman eri tavalla. Hänenkin kehittämänsä syöpähoito on osoittautunut hyvin tehokkaaksi.

Lisätietoja palkintoperusteista ja voittajien työstä on Nobel-säätiön tiedotteessa.

Nobel-palkintojen julkistusviikko jatkuu siten, että huomenna tiistaina on vuorossa fysiikan palkinto. Keskiviikkona kerrotaan kemian palkinnon saaja tai saajat, ja perjantaina mennään Osloon, missä ilmoitetaan rauhanpalkinnon saaja. Taloustieteen palkinnosta ilmoitetaan puolestaan ensi viikon maanantaina.

Kirjallisuuden palkintoa ei tänä vuonna jaeta lainkaan – tai siis virallisesti palkinnon antamista on "lykätty toistaiseksi".

Otsikkokuva: Nobel-säätiön twitter-tili.

Virtanen sai bakteerin

Virtasen bakteeri

Tämä on skandaali: A. I. Virtanen jäi aikanaan ilman hänen mukaansa nimettyä bakteeria. Nyt tämä epäkohta korjataan, sillä Helsingin yliopiston maatalous-metsätieteellisen tiedekunnan tutkijat kunnioittavat nobelistiamme nimeämällä löytämänsä bakteerin Acidipropionibacterium virtaneniiksi.

Artturi Ilmari Virtanen (1895–1973) tunnetaan parhaiten maitohappokäymiseen perustuvasta rehun säilömismenetelmästä, josta hän sai kemian Nobelin palkinnon vuonna 1945.

Virtasen propionihappobakteereita koskeva tutkimus on sen sijaan vähemmän tunnettua. Propionihappobakteereihin kuuluu useita merkittäviä lajeja, jotka esimerkiksi valmistavat B12-vitamiinia, ovat mukana aknen synnyssä tai tuottavat propionihappoa teollisuusmittakaavassa.

Propionihappobakteereita onnistuttiin eristämään ja kuvaamaan tieteelle jo 1900-luvun alussa. 1920-luvun alussa A. I. Virtanen tutki suomalaisesta emmentaljuustosta eristämiään propionihappobakteerikantoja, mutta vasta hollantilainen Cornelius Bernadus van Niel loi väitöskirjassaan 1928 propionihappobakteerien systemaattisen luokittelun ja nimistön.

van Niel nimesi bakteerilajeja ensimmäisten propionihappobakteeritutkijoiden kunniaksi. Esimerkiksi B12-vitamiinia tuottava, sveitsiläisjuustoille tyypillinen Propionibacterium freudenreichii sai nimensä Eduard von Freudenreichiltä, myös juustoissa esiintyvä Propionibacterium jensenii puolestaan Sigurd Orla-Jenseniltä ja Acidipropionibacterium thoenii J. Thöniltä.

Virtanen ei kuitenkaan saanut omaa bakteeria, koska hän itsekin uskoi, että hänen eristämänsä kannat kuuluivat jo Thönin mukaan nimettyyn lajiin.

Helsingin yliopistossa on tutkittu erilaisista ympäristöistä eristettyjä propionihappobakteerikantoja ja selvitetty niiden perimän emäsjärjestystä. Suomalaisesta mallastetusta ohrasta eristetyn kannan haaraiset soluketjut ja niiden agar-maljalla kasvaessaan tuottama pigmentti olivat samankaltaisia kuin Virtasen kuvaamilla kannoilla. Kanta myös erosi perimältään riittävästi Acidipropionibacterium thoenii -lajista ja sen tunnetuista sukulaisista muodostaakseen kokonaan uuden lajin.

Tutkijat päättivätkin nimetä lajin Virtasen mukaan.

"Meillä ei tietenkään ole mahdollisuutta tietää varmuudella, onko nyt eristetty uusi laji juuri A. I. Virtasen kuvaama", sanoo Paulina Deptula maatalous-metsätieteellisestä tiedekunnasta. "Päätimme kuitenkin antaa löytämällemme lajille Virtasen uraauurtavan tutkimuksen kunniaksi Acidipropionibacterium virtanenii -nimen,

*

Juttu on Helsingin yliopiston tiedote.

Hyvää lisätietoa A.I.Virtasesta on tässä Valion tekemässä videossa:

CERN-tutkimuskeskuksessa kiihdytettiin kokonaisia atomeita – tulevaisuudessa siintää "gammasädetehdas"

CERNin LHC-kiihdytin, jonka etuosan sisusta on otettu näkyviin

Euroopan hiukkastutkimuskeskuksessa CERNissä pohditaan erilaisia uusia tapoja tuottaa hiuikkastörmäyksiä, jotka kertovat aineen perusolemuksesta. Yksi tällainen on "gammasädetehdas", joka vaatisi sen, että suuressa LHC-hiukkaskiihdyttimessä pyöritettäisiin protonien sijaan atomeita.

Geneven luona oleva CERN:in 27 kilometriä halkaisijaltaan oleva suuri LHC-hiukkaskiihdytin toimii normaalisti siten, että siihen ohjataan pienemmistä kiihdyttimistä protoneita sisältäviä hiukkassuihkuja, jotka laitetaan pyörimään kiihdyttimen sisällä päinvastaisiin suuntiin ja lopulta ohjataan törmäämään toisiinsa.

Tyypillisesti ennen talven huoltotaukoa protonien sijaan kiihdytetään myös atomiytimiä, jolloin saadaan aikaan erilaisia törmäyksiä.

Aina silloin tällöin kiihdyttimellä tehdään myös erilaisia kokeiluita, kuten viime keskiviikkona, 25. heinäkuuta. Silloin LHC pyöritti ensimmäistä kertaa atomeita.

Atomeissa on ydin ja sitä kiertäviä elektroneja. Ytimessä on puolestaan yleensä protoneita ja neutroneita. Elektronit ovat sähkövaraukseltaan negatiivisia ja protonit positiivisia, ja neutronit puolestaan nimensä mukaisesti neutraaleita.

Koska LHC on viritetty toimimaan protoneilla, piti käytettyjen atomiydintenkin olla varaukseltaan positiivisia, joten niissä oli tavallista vähemmän elektroneja. Itse asiassa aika paljon vähemmän, sillä atomeina kokeessa käytettiin lyijyatomeita, joissa oli vain yksi ainoa elektroni.

Ongelmana on LHC:n säätämisen lisäksi se, että lyijy menettää ainokaisen elektroninsa hyvin helposti, jolloin kiihdyttimen tarkasti hiukkasten kanssa synkronoidut magneetit eivät saa siitä enää otetta, vaan atomi törmää kiihdyttimen pienen tyhjiöputken seinään.

Ensimmäisessä kokeessa kiihdyttimeen ohjattiin 24 atomeista koostunutta rypästä ja niitä pyöritettiin hyvin hitaasti suuressa kiihdytinrenkaassa noin tunnin ajan. Sitten tehoa lisättiin ja atomien nopeus kasvoi. Atomeita onnistuttiin pitämään noin kaksi minuuttia kiihdyttimessä, ennen kuin ne ohjautuivat siitä pois. Kiihdytin on tehty siten, että kun hiukkassuihku – tai atomisuihku – ei ole stabiili, se ohjataan pois kohtioon, mihin atomit törmäävät turvallisesti jälkiä jättämättä.

Sen jälkeen LHC resetoitiin ja sen sisälle ohjattiin vain kuusi atomirypästä. Niiden kanssa kaikki toimi paremmin, ja suihku onnistuttiin pitämään kahden tunnin ajan pyörimässä kiihdyttimessä suurella teholla, ennen kuin se tarkoituksella ohjattiin ulos renkaasta.

Tutkijat ennustivat, että teoreettisesti LHC voisi pitää tällaisen omituisen hiukkassuihkun sisällään 15 tunnin ajan, mutta nyt tehdyn kokeen perusteella se voisikin toimia jopa 40 tunnin ajan.

Koe liittyy CERN:in uusien, mahdollisten koelaitteiden testaamisohjelmaan, missä eräs mahdollisista tulevaisuuden laitteista on niin sanottu gammatehdas.

Gammatehtaassa (englanniksi Gamma Factory) kiihdyttimessä kiertävään suurienergiseen atomisuihkuun ammutaan laservaloa, jolloin atomien elektronit hyppäävät korkeammalle energiatasolle ja palaavat sitten sieltä takaisin. Normaalisti energiatasolta alemmalle putoava elektroni vapauttaa tavallista valoa, mutta kun atomit liikkuvat kiihdyttimessä hyvin lähellä valon nopeutta, olisi syntyvä valo hyvin lyhytaallonpituuksista, eli osuisi gamma-aaltojen alueelle.

Gammasäteet puolestaan olisivat niin voimakkaita, että ne voisivat tuottaa tavallisen aineen hiukkasia, mutta myös raskaampia alkeishiukkasia sekä mahdollisesti eksoottisia aineen muotoja, kuten omituista pimeää ainetta.

Tuloksena voisi olla myös myonisäteitä, aivan uudenlainen hiukkassuihku, jonka käyttäminen avaisi uusia mahdollisuuksia hiukkastutkimuksessa. Myonit ovat epävakaita hiukkasia, jotka ovat hieman kuten elektroneja, paitsi että niiden massa on 207-kertainen elektronin massaan verrattuna. Siitä tekee kiinnostavan hiukkastutkimuksen kannalta paitsi sen korkea massa, niin myös se, ettei sillä ole sisäistä rakennetta – törmäystulokset ovat siis yksiselitteisempiä, kuin esimerkiksi LHC:n nyt käyttämillä protoneilla, jotka koostuvat kolmesta kvarkista.

Matkaa näihin uudenlaisiin kiihdyttimiin on vielä paljon, mutta nyt tehty koe antaa toivoa siitä, että sellaisia voidaan joskus vielä tehdä.

Seuraavaksi LHC:n "valovoimaa" lisätään

LHC-kiihdyttimen tehoa on lisätty sen toiminta-aikana jo useaan kertaan, ja lähivuosina sitä parannellaan myös useilla eri tavoilla. Yksi tempuista on lisätä kiihdyttimeen laitteet, joiden avulla törmäyksien määrää saadaan lisättyä.

Nyt hiukkassuihkut osuvat toisiinsa koelaitteiden keskellä yhdessä kohdassa, mutta tavoitteena on saada törmäyskohtaa levennettyä. Silloin toisiinsa osuvat hiukkassuihkut – joissa on paljon protoneita molemmissa – osuvat laajemmalla alueella toisiinsa, jolloin suurempi osa niiden hiukkasista osuu toisiinsa. Nyt suurin osa hiukkasista menee ohi.

"Suuri kirkkaus", eli High luminocity, viittaakin juuri tähän suurempaan törmäysmäärään; törmäyskohdat ikään kuin loistavat paremmin.

Alla oleva CERN:in video selittää, miten LHC:n virittäminen tapahtuu.

Euroopan tiede vyöryy Toulouseen

Capitol Toulousessa

Eteläisessä Ranskassa sijaitseva Toulouse on tällä viikolla eurooppalaisten tiedepiirien keskipisteessä. Sen valtaa joka toinen vuosi pidettävä ESOF, EuroScience Open Forum, eli eurotieteen avoin foorumi. Luvasssa on paljon EU-henkistä puhetta ja tärkeiltä vaikuttavia Brysselin edustajia, mutta myös roppakaupalla kiinnostavia esityksiä, tieteen ja tutkimuksen helmiä ennen kaikkea Euroopasta sekä koko kaupunkiin levittäytyvä tiedejuhla.

Euroopan unionia voi syyttää aiheestakin paljosta turhasta byrokratiasta, pönötyksestä ja tuhlailustakin, mutta se on myös todella merkittävä tieteen ja tutkimuksen rahoittaja sekä edistäjä. Horizon 2020, tällä hetkellä vielä meneillään oleva tiederahoitushimmeli, käyttää 70 miljardia euroa tutkimukseen (mikä oli 23 % enemmän kuin aiempi budjetti), ja seuraava rahoituspaketti vuosiksi 2021-2027 on luokkaa 100 miljardia euroa. Tämä summa on toistaiseksi vielä ehdotus, mutta yleinen tahto tuntuu olevan ehdotuksen kannalla ja todennäköisesti summa on tuota luokkaa.

Kun kaikki tieteeseen ja tekniikkaan liittyvät rahoitukset lasketaan yhteen, noussee summa 160 miljardiin euroon.

Virallisesti EU ei ole kuitenkaan ESOFin järjestäjä, vaan homman hoitaa järjestö nimeltä EuroScience. Kyseessä on Strasbourgissa majaansa pitävä, käytännössä EU:n suojissa toimiva eurooppalaisten tutkijoiden ja tutkijayhteisön järjestö. Sen tärkein toimintamuoto ovat juuri ESOF-tapahtumat.

ESOF on eräs maailman suurimmista koko tieteen kentän kattavista festivaaleista ja selvästi suurin Euroopasssa. Sen pohjana ovat EU-rahoitteisen tutkimushankkeet, mutta onneksi se esittelee aiheita myös paljon laajemmin. Ohelmassa olevien aiheiden kirjo on todella laaja ja luonnollisesti mukana on myös innovaatiopolitiikkaa, poliittista päätäntää yleisesti sekä liike-elämää.

Paikalla on ilmoittautumisten mukaan yli 4000 osanottajaa yli 80 maasta ja tämän viikon aikana pidetään yli 150 esitystä, työpajaa tai tieteellistä seminaaria.

Vaikka painopiste onkin Euroopassa, on tapahtumassa paitsi osanottajien joukossa, niin myös etenkin näyttelyssä väriä muualtakin. Esimerkiksi Etelä-Afrikka ja Korea ovat näyttävästi mukana. Näyttelyssä on myös mukana mm. Viro, mutta Suomi – jälleen kerran – on näkymätön.

Erittäin olennainen osa ESOFia on kaupunkijuhla. Tiede on näkyvissä kaikkialla Toulousessa, sillä kaupungissa on kolmattasataa erilaista tapahtumaa, joihin odotetaan yli 35 000 kävijää.

ESOFin avajaiset

ESOF 2018:n avajaiset kokosivat lavalle politikkojen lisäksi vaikuttavan joukon tutkijoita ja tieteeseen jotenkin liittyviä julkisuuden henkilöitä.

ESOF on mainio konsepti, joka alkoi Tukholmasta vuonna 2004. Sen jälkeen tapahtuma on ollut Münchenissä, Barcelonassa, Torinossa, Dublinissa, Kööpenhaminassa ja Manchesterissa, kunnes nyt on vuorossa Toulouse. Tapahtuman järjestäminen tuo mukanaan "eurooppalaisn tiedekaupungin" tittelin.

Seuraava ESOF pidetään kahden vuoden päästä Italiassa, Triestessä, ja sitten Alankomaissa, Leidenissä. Toivottavasti joskus Helsinki – tai jokin muu suomalainen kaupunki – liittyisi joukkoon.

Tiedetuubi on tällä viikolla paikalla Toulousessa ja välittää tunnelmia tapahtumasta sekä sen yhtydessä olevista kiinnostavista tutustumismatkoista paikallisiin tutkimuslaitoksiin – joita toki olemme esitelleet aika paljon aikaisemminkin, koska Toulouse on ilmailun ja avaruuden suurkaupunki.

Millä kannattaa kulkea pääkaupunkiseudulla: met­rol­la, au­tol­la vai kau­pun­ki­pyö­räl­lä?

Liikennettä Helsingissä. Kuvat: Lauri Koponen ja Atte Koskimaa (flickr)

Suuret muutokset kaupunkirakenteessa ja liikennejärjestelmässä pääkaupunkiseudulla ovat saaneet aikaan sen, että eri paikkojen saavutettavuus on voimakkaassa muutoksessa. Uusi avoin ai­neis­to pal­jas­taa muu­tok­set jaa geoinformatiikka voi näyttää nopeimmat sekä kätevimmät tavat liikkua.

"Pääkaupunkiseudulla on valmistunut viimeisimpien vuosien aikana suuria liikennehankkeit", toteaa apulaisprofessori Tuuli Toivonen Helsingin yliopistosta.

"Kehärata aukesi kesällä 2015 ja Länsi-metro syksyllä 2017. Näiden lisäksi pyöräilyyn on panostettu paljon, ja Helsingissä ja Espoossa on otettu käyttöön kaupunkipyöräjärjestelmä. Myös pyöräilyinfrastruktuurin kehittämiseen on panostettu."

"Uudet tutkimuksemme paljastavat, kuinka nämä muutokset ovat vaikuttaneet matka-aikoihin eri kulkutavoilla paikkojen välillä", hän sanoo.

Toivonen vetää monitieteistä Kaupunkitutkimusinstituuttia, eli Digital Geography Labia Helsingin yliopistossa. Hän oli mukana Tiedetuubin Suorana labrasta twitterhankkeessa viime maaliskuussa ja kertoi viesteissään mm. miten sosiaalista mediaa ja matkapuhelinaineistoja louhimalla päästään aivan uudella tavalla tuottamaan uutta tietoa kestävien kaupunki- ja luonnonympäristöjen suunnitteluun.

Nyt julkistettu tuorein pääkaupunkiseudun matka-aikamatriisi perustuu yhdeksän vuoden aikana tehtyihin havaintoihin pääkaupunkiseudun saavutettavuudesta ja sen muutoksista. Vastaava on julkaistu aiemmin vuosina 2013 ja 2015.

Tutkimusryhmässä on kehitetty laskennallisia työkaluja saavutettavuuden arviointiin, ja matriisin aineisto kattaa tärkeimmät kulkutavat (auto, joukkoliikenne, pyörä, kävely) kahtena eri ajankohtana (aamuruuhka, keskipäivä). Työkalujen ja aineistojen avulla matka-aikoja eri kulkumuodoilla ja ajankohtina voidaan tarkastella vertailukelpoisesti alueellisessa mittakaavassa.

Laskentojen tekeminen ei olisi mahdollista ilman lukuisia tietoaineistoja. Suurin osa näistä on saatavilla täysin avoimesti, kiitos Suomen ja pääkaupunkiseudun kuntien avoimen datapolitiikan.

"Aikasarjojen tekemiseen tarvitaan saavutettavuustyökalujamme, mutta myös muita tietoaineistoja", kertoo Henrikki Tenkanen, joka on ollut vastuussa massiivisten laskentojen tekemisestä.

"Nämä koostuvat joukkoliikenneaikatauluista, autoilun nopeuksia sisältävistä GPS-mittauksista sekä tie- ja joukkoliikenneverkostosta. Pyöräilytietoa on saatu Strava-urheilusovelluksesta ja Helsingin kaupunkipyöräjärjestelmästä."

Tutkimuksesta julkaistiin juuri myös artikkeli Applied Geography -lehdessä: Dynamic Cities: Location-based accessibility modelling as a function of time.

Liikennettä pääkaupunkiseudulla

Pää­kau­pun­ki­seu­dun saa­vu­tet­ta­vuus­ra­ken­teet elä­vät jat­ku­vas­ti

Saavutettavuuden keskeisyysvertailut paljastavat kiinnostavia asioita saavutettavuuden rakenteista eri kulkutavoilla liikkuvien kannalta. Joukkoliikenteellä parhaiten saavutettavat alueet sijoittuvat keskustan tuntumaan. Viime vuosien joukkoliikenteen suuret hankkeet, kuten bussien poikittaislinjat ja kehärata, ovat siirtäneet joukkoliikenteen parhaan saavutettavuuden aluetta hieman aiempaa pohjoisemmaksi. Länsimetrolla on lopulta ollut vähän vaikutusta Lauttasaarta ja Otaniemeä lukuun ottamatta. Ne ovat nousseet keskeisimpien alueiden joukkoon aiempiin vertailuvuosiin nähden.

Autoilijan näkökulmasta keskeisimmät alueet ovat keskittyneet nopeiden kehäteiden varsille. Vertailu viiden vuoden takaiseen tilanteeseen osoittaa, että saavutettavuudeltaan parhaat alueet ovat siirtyneet pohjoisemmaksi. Tämä selittyy Helsingin päätöksellä laskea nopeusrajoituksia järjestelmällisesti erityisesti asuinalueilla sijaitsevien teiden osalta.

"Pyörän parhaiten saavutettavat alueet sijaitsevat pääkaupunkiseudun pyöräilyverkoston keskiosissa, koska pyöräilyä järjestelmällisesti hidastavia tekijöitä on vähän Helsingin keskusta-aluetta lukuun ottamatta", kertoo kaupunkipyöristä pro gradu -työtään viimeistelevä Elias Willberg.

Laaja pääkaupunkiseudun saavutettavuuden muutoksia kuvaava esitys on katsottavissa täältä.

Pyö­rä on kil­pai­lu­ky­kyi­nen kul­ku­vä­li­ne

Kulkutapavertailut paljastavat, että pyörä on erittäin kilpailukykyinen kulkuväline pääkaupunkiseudulla. Pyöräilyä tarkasteltiin nopean (keskinopeus 19 kmh) ja hitaan (keskinopeus 12 kmh) pyöräilijän näkökulmasta. Matka-ajassa mitattuna nopea pyöräilijä saavuttaa esimerkiksi rautatieaseman joukkoliikennettä nopeammin suurimmasta osaa kaupunkia lukuun ottamatta alueita, jotka ovat raideliikenneyhteyksien läheisyydessä.

Pyöräilyssä ei kuitenkaan otettu väsymysefektiä huomioon, joten vertailut pitkien matkojen takaa kuvastavatkin enemmänkin tilannetta, jossa käyttäjällä on sähköpyörä käytössään. Se mahdollistaa tasaisen nopeuden pitkienkin matkojen päähän", toteaa Henrikki Tenkanen.

Tiedot hitaasta pyöräilijästä, jonka keskinopeudet perustuvat kaupunkipyöräjärjestelmästä kerättyyn aineistoon, osoittavat, että pyörä on rautatieasemalle kulkiessa joukkoliikennettä nopeampi, tai yhtä nopea, suurin piirtein sillä alueella, johon kaupunkipyöräjärjestelmän kattavuus tällä hetkellä ulottuu.

Julkisen liikenteen ja autoilun vertailu taas paljastaa, että autoilu on pääosin joukkoliikennettä nopeampi kulkutapa kaikkina kolmena vertailuvuonna, 2013, 2015 ja 2018. Joukkoliikenne on autoilua nopeampi erityisesti raideliikenteen läheisyydessä. Metro- ja juna-asemat erottuvat aineisosta selkeästi, ja niiden läheisyydestä Helsingin päärautatieaseman saavuttaa autoa nopeammin.

Ai­neis­tot ja me­ne­tel­mät hyö­ty­käy­tös­sä

Tutkimusryhmän avoimet saavutettavuusaineistot sekä menetelmät ovat olleet aktiivisesti käytössä niin kaupunkisuunnittelussa kuin yritystoiminnassa.

"Menetelmien avoin julkaiseminen on yhä tavallisempaa, sillä muiden muassa yritykset ovat huomanneet avoimuudesta olevan enemmän hyötyä kuin haittaa liiketoiminnalle", selittää tutkimusryhmässä pro graduaan tekevä ja uusia saavutettavuustyökaluja kehittänyt Jeison Londoño.

Helsingin ja Espoon kaupunkisuunnittelijat ovat käyttäneet työkaluja aktiivisesti uusien liikenneinvestointien vaikutusten arviointiin, ja aineistot on liitetty myös osaksi kaupunkien asukkailleen tarjoamia verkkopohjaisia karttapalveluita. Myös pääkaupunkiseudulla toimivat yritykset ovat käyttäneet aineistoa aktiivisesti kauppapaikkojen suunnittelun tukena.

Avoimiin saavutettavuusaineistoihin sekä menetelmiin kohdistuva kysyntä on innoittanut yliopiston Digital Geography Labin nuoria tutkijoita myös liiketoimintaan.

"Perustamamme Mapple keskittyy saavutettavuuteen ja liikkumiseen liittyvien analytiikkapalvelujen sekä rajapintojen tarjoamiseen eri toimijoille. Jännittävä nähdä, kuinka pitkälle avoimuudella pääsee yritysmaailmassa", pohtii Tenkanen, joka on yksi yrityksen perustajajäsenistä.

Pääkaupunkiseudun saavutettavuutta voi tarkastella eri vuosina kätevästi interaktiiviselta Mapplen tarjoamalta kartalta.

*

Juttu on lähes sellaisenaan Helsingin yliopiston lähettämä tiedote.

Kuvat (via flickr): Atte Koskimaa (vas.) ja Lauri Koponen (oik.).

Mikä kelluu Kitisen joella?

Joet ovat järvien lailla hiilidioksidin ja metaanin lähteitä, mutta mitkä tekijät vaikuttavat kasvihuonekaasujen vaihtoon veden ja ilmakehän välillä? Sitä tutkitaan nyt suurella mittauskampanjalla Sodankylässä.

Jos näet Lapissa, Sodankylässä Kitisen joeklla jotain kummallista kellumassa ja ulkopuolisen näköisiä hiippareita sen ympärillä, ei kannata säikähtää. Ne ovat vain tutkijoita, jotka ovat tulleet tekemään mittauksia.

Helsingin yliopiston Ilmakehätieteiden keskus INAR on nimittäin aloittanut Ilmatieteen laitoksen kanssa syyskuun loppuun kestävän laajan jokimittauskampanjan Kitisen joella.

Kampanjan taustalla on tieto siitä, että järvien tavoin joet ovat yleensä kasvihuonekaasujen, etenkin hiilidioksidin ja metaanin, lähteitä. Mekanismeja jokien kaasunvaihdon takana ei kuitenkaan vielä täysin ymmärretä, minkä vuoksi tarkkaa tietoa tämän kasvihuonekaasulähteen globaalista merkityksestä ei ole.

"Kitinen oli luonnollinen valinta mittauspaikaksi, koska pohjoisten ekosysteemien tutkimuksen merkitys on kasvamassa", sanoo kampanjaa johtava akatemiaprofessori Timo Vesala Helsingin yliopistosta.

"Joki on kooltaan riittävän suuri, niin että paikalle saattoi rakentaa mittauslautan. Ja vieressä olevat Sodankylän geofysiikan observatorio ja Ilmatieteen laitoksen yksikkö tarjoavat hyvät puitteet niin mittauksille kuin tutkijoillekin", jatkaa väitöskirjaansa tähän tutkimukseen liittyen valmisteleva Kukka-Maaria Erkkilä niin ikään Helsingin yliopistosta.

Ki­tinen on hyvä mallijoki

Kampanjassa tarkkaillaan kasvihuonekaasujen pitoisuuksia ilmassa ja vedessä, veden virtausta ja turbulenssia sekä veden lämpötilaa eri syvyyksillä.

Kampanjan avulla pyritään ymmärtämään biologisia, fysikaalisia ja meteorologisia tekijöitä, jotka vaikuttavat kaasujen vaihtoon veden ja ilmakehän välillä. Tätä tietoa voidaan hyödyntää globaaleissa hiilenkierto- ja ilmastomalleissa. Kitisen mittaukset tukevat myös eurooppalaisen kasvihuonekaasujen seurantajärjestelmän ICOS:n työn kehittämistä, sillä vesistöt ovat siinä aliedustettuina.

Mittauskampanja on globaalisti harvinainen ja vaatii kotimaisten partnerien lisäksi laajaa kansainvälistä yhteistyötä; mukana on tutkijoita myös Itä-Suomen yliopistosta, Saksasta German Research Centre for Geosciences -tutkimuslaitoksesta Potsdamista ja Koblenz-Landaun yliopistosta, Ruotsista Lundin, Linköpingin ja Uppsalan yliopistoista, Yhdysvalloista Kalifornian yliopistosta Santa Barbarasta, Venäjältä Moskovan yliopistosta sekä Iso-Britanniasta Southamptonin yliopistosta.

Tulokset kampanjasta tulevat kansainväliseen ja kotimaiseen käyttöön loppuvuodesta 2018.

*

Juttu perustuu Helsingin yliopiston tiedotteeseen. Otsikkokuva: Kukka-Maaria Erkkilä.