Pluto-luotaimelle löytyi uusi kohde

Taiteilijan hahmotelma luotaimesta lentämässä PT1:n ohi
Taiteilijan hahmotelma luotaimesta lentämässä PT1:n ohi

Heinäkuussa upeasti Pluton ohi lentänyt New Horizons -luotain jatkaa parhaillaan ohilennon aikana keräämiensä tietojen ja ottamiensa kuvien lähettämistä takaisin Maahan, mutta samalla tutkijat ovat etsineet luotaimelle kiihkeästi uutta kohdetta.

New Horizons on hyvässä kunnossa ja se voisi tehdä vielä paljon muutakin kuin vain mitata tyhjää avaruutta (mikä sinälläänkin on erittäin kiinnostavaa, etenkin aurinkokunnan ulko-osissa). Ongelmana on ollut vain se, että luotain lähetettiin nopeasti tutkimaan Plutoa, eikä sen rataa voitu säätää sellaiseksi, että samalla kertaa olisi automaattisesti voitu käydä tutkimassa kaikkein kiinnostavimpia Pluton seutujen muita kappaleita.

Nyt kuitenkin on löytynyt yksi mahdollinen ohilentokohde: se on ns. Kuiperin vyöhykkeessä sijaitseva pieni kappale, 2014 MU69, joka tunnetaan myös nimellä PT1, eli ”potential target 1”, ”mahdollinen kohde numero 1”. Otsikkokuvassa on taiteilijan hahmotelma luotaimesta lentämässä PT1:n ohi.

Se kiertää Aurinkoa noin 1600 miljoonaa kilometriä kauempana kuin Pluto. Halkaisijaltaan se on todennäköisesti vain noin 45 kilometriä, joten se on olennaisesti suurempi kuin komeetat ja samalla paljon pienempi kuin esimerkiksi Pluto. Se lienee siten tyypillinen Neptunuksen radan ulkopuolella sijaitsevassa Kuiperin vyöhykkeessä oleva kappale.

Kappale oli jo aiemmin listattujen mahdollisten kohteiden luettelossa, mutta nyt New Horizons on valinnut sen ehdotukseensa, jonka se lähettää NASAlle. USA:n avaruushallinnon tulee hyväksyä tarjous, jotta se voisi rahoittaa lennon jatkon. Siitä päätettäessä ehdotus joutuu kamppailemaan vähistä rahoista monien muiden kiinnostavien ehdotusten kanssa, eikä sen läpimeno ole itsestään selvää. 

Tosin jo olemassa olevan, toimivan ja erittäin vaikeasti saavutettavaa kohdetta tutkivalla hankkeella on varsin suuri todennäköisyys tulla hyväksytyksi, etenkin kun kustannukset kokonaan uuden lennon tekemiseen verrattuna ovat pienet.

Jos ehdotus hyväksytään, lentää New Horizons PT1:n ohi tammikuun 1. päivänä vuonna 2019. 

Tai itse asiassa luotain tulee joka tapauksessa lentämään kappaleen ohi, sillä jotta rata saadaan muutettua sopivaksi ohilentoa varten, pitää New Horizons -luotaimella tehdä ratamuutos nyt loka-marraskuussa: sen jälkeen se on joka tapauksessa sopivalla radalla, ja rahoituksesta riippuu tekeekö luotain havaintoja vai ei.

Vaikka ratamuutosta nyt tänä vuonna voi pitää pienenä painostuksena NASAn suuntaan, on ratamuutos samalla helpoin ja vähiten polttoainetta kuluttava, kun se tehdään mahdollisimman aikaisesti. 

Olisi varsin suuri ihme, jos NASA antaisi toimintakykyisen luotaimen lentää PT1:n ohi ilman pientä lisärahoitusta.

Kuva: Piirros näyttää New Horizons -luotaimen radan ulos aurinkokunnasta, Kuiperin vyöhykkeen (liioiteltuna) ja kiinnostavimpien kappaleiden sijainnit. Kuten näkyy, Pluton ohella jännimmät ulkoaurinkokunnan kappaleet Makemake, Eris ja Haumea ovat valitettavasti hyvin kaukana. Pluto on noin 7,5 miljardin kilometrin päässä Maasta ja PT1 on siitä vielä noin 1,6 miljardia kilometriä kauempana. 

Kuvat: NASA / New Horizons

Paras kuva Plutosta (vuonna 1930)

Päivän kuva

Kääpiöplaneetta Plutosta tuli jälleen eilen illalla uusia, huikeita otoksia, joita ihaillessa on hyvä palauttaa mieleen ensimmäiset tuosta kaukaisesta maailmasta otetut kuvat.

Itse asiassa kyseessä eivät ole ihan ensimmäiset kuvat, sillä pieni valopiste onnistuttiin kuvaamaan jo aikaisemmin, mutta sitä ei tunnistettu kauan kaivatuksi planeetaksi. 

Clyde Tombaugh otti Lowellin observatoriossa tammikuussa 1930 yötaivaasta kuvaparin, josta hän löysi tähtien suhteen hitaasti liikkuvan kohteen. Se osoittautui kaukaiseksi kiertolaiseksi, jonka löytyminen oli ollut observatorion perustaneen Percival Lowellin suuri haave. Hän oli kuitenkin kuollut jo vuonna 1916 eikä Pluto edes löytynyt hänen laskelmiensa perusteella, vaan käytännössä sattumalta – toki tarkoituksella tehdyn etsinnän tuloksena. 

Alla on Slate-lehden tekemä mainio video siitä, miten kuvat Plutosta ovat tulleet vuosikymmenten kuluessa paremmiksi ja tarkemmiksi.

Kerrassaan ällistyttäviä kuvia Plutosta!

Kuva Plutosta siten, että Aurinko on sen takana
Kuva Plutosta siten, että Aurinko on sen takana
Komea, mutta väreiltään liioiteltu kova Plutosta

Pluto on jo yllättänyt monta kertaa, mutta tänään illalla Suomen aikaa julkistetut kuvat ja mittaustiedot ovat jälleen aivan ällistyttäviä: Pluton pinnalla näyttää olevan liikkuvia jäävirtoja ja sen kaasukehä on usvainen.

Kaukainen, käytännössä geologisesti kuolleeksi taivaankappaleeksi oletettu Pluto on paljastunut aktiiviseksi paikaksi, missä on paksuhko kaasukehä, monimuotoisia maisemia pinnalla sekä kenties myös jännittäviä kemiallisia reaktioita.

Noin 130 kilometrin korkeudelle kääpiöplaneetan pinnasta ulottuva usva (otsikkokuvassa) on kenties suurin yksittäinen löytö, joista tänään julkistetuissa kuvissa ja tiedoissa kerrottiin. Kuten aiemmin Saturnuksen kuun Titanin havainnoista on huomattu, on usvamainen kaasukehän alaosa kenties tyypillinen piirre aurinkokunnan ulko-osien suurille kappaleille.

Kuten Titanilla, on myös Pluton usvassa selviä kerroksia: tihein osa ylettyy noin 50 kilometrin korkeudelle ja toinen raja on 80 kilometrin korkeudessa. Selvästikin kaasukehän tiheys (ja lämpötila?) nousee alaspäin tultaessa, joten pinnalla on kenties myös nestemäisiä aineita – ennen kaikkea typpeä. 

Tämä saattaa ainakin osittain selittää sen, että Sputnik Planumissa näyttä olevan ohuita jääkansia, jotka ovat virtaamassa. Joko ne ovat virranneet aikanaan ja jäätyneet siten, että ne näyttävät olevan edelleen liikkumassa, tai sitten ne ovat juuri parhaillaan liikkeessä. Luotaimen pikainen ohilento tapahtui niin nopeasti, ettei liikettä voi havaita. Plutossa joka tapauksessa kaikki käy hitaasti kameran kannalta, vaikka geologisesti tapahtumat olisivatkin liikkeessä.

New Horizons -luotaimen varatiedejohtaja John Spencerin mukaan vastaavanlaisia piirteitä jäässä on havaittu vain Maasta ja Marsista aurinkokunnassa.

Lisäksi luotaimen mittalaitteet osoittivat Sputniktasangon keskellä olevan runsaasti typpeä (mikä ei ole yllätys, koska Plutossa typpeä on joka puolella), hiilimonoksidia ja metaania jään muodossa.

Pluton lämpötiloissa nämä voivat olla liikkeessä maanpäällisten jäätiköiden tapaan ja osa jäästä näyttää valuvan vanhemman maa-aineksen päälle Tombaughin alueen (Pluton sydämen muotoinen vaalean alueen) eteläpuolella.

Komea, mutta väreiltään liioiteltu kova Plutosta

Lämpötila-arviot näyttävät muutenkin olevan hieman hakusessa, sillä aiempien arvioiden mukaan kaasukehässä ei voisi olla sumua yli 30 kilometrin korkeudessa. Tämä ja liikkeessä oleva jää viittaavat siihen, että lämpötila Plutossa on arvioitua korkeampi. Mikä siihen sitten on syynä, jää vielä pohdittavaksi, tosin heti mieleen tulevia vaihtoehtoja on kaksi: joko Pluton sisällä olevan ytimen lämmitys tai Pluton ja Kharon-kuun vuorovesivoimien aikaan saama pieni liike.

Kuvissa Pluton pinnalla näyttää olevan myös Titanista tuttua punertavaa vivahdetta, mikä usvamaisen kaasukehän kanssa viittaa siihen, että pinnalla – ja kenties kaasukehässäkin – saattaa olla monimutkaisiakin hiilivety-yhdisteitä. (Yllä oleva kuva on kuitenkin väreiltään liioiteltu; Pluto on komea, mutta ei aivan näin mehevän näköinen!)

Titanissa Auringon ultraviolettivalo rikkoo metaanikaasua ja se saa todennäköisesti aikaan monimutkaisempien hiilivetyjen muodostumista. Samoin Plutossa tuloksena voi olla etyleeniä ja asetyleeniä ... ja niitä New Horizons havaitsikin.

Kun nämä putoavat alemmaksi kaasukehässä, ne saavat aikaa usvaa. Matalammalla, missä tiheys on vielä hieman suurempi, muodostuu edelleen esimerkiksi toliinia, mikä saanee aikaan esimerkiksi Titanin kaasukehän tiilenruskean sävyn. Pinnalle pudotessaan ne saattavat näyttää vieläkin tummemmilta, etenkin kontrastin vaikutuksesta selvästi vaaleamman pinnan vieressä.

Kenties jäätikköjen halkeama-aludeiden, niin sanottujen polygonien ympärillä sekä muualla halkeamilta näyttävissä kohdissa oleva tumma aine on juuri tätä.

Kuten tämänkin viikon aikana, jatkaa New Horizons tietojensa ja kuvien lähettämistä vielä ensi vuoden loppuun saakka. Tiedonsiirto kaukaa 12,2 miljoonan kilometrin etäisyydeltä on hidasta ja luotaimen muistissa on vielä yli 95% kaikista viime viikon ohilennon aikana kerätyistä tiedoista.

Pluton pinnanmuotojen nimiä

Yllä Pluton pinnanmuodoille annettuja nimiä. (Kaikki kuvat: NASA/Johns Hopkins University Applied Physics Laboratory/Southwest Research Institute)

Luotaimen lähettämistä kuvista tehty animaatio lennosta Sputniktasangin ja Hillaryvuorten yli.

Ceresin mystiset valopisteet paljastettu – niistä tulee kaasua

Ceresin mystiset valopisteet
Ceresin mystiset valopisteet

Ceresin pinnalla havaitut omalaatuiset kirkkaat pisteet ovat saamassa selityksen.

Ne eivät ole (yllätys, yllätys!) keinotekoisia valoja, vaikka sellainen ylivalotettuja kuvia katsellessa tulee helposti mieleen, vaan niillä on vähemmän yllättäen täysin luonnollinen selitys. Tai tässä vaiheessa vielä virallisesti pari varteenotettavaa teoriaa: joko ne ovat pinnan alla olevasta jäästä pilkistäviä kohtia tai esimerkiksi suolaa, joka heijastaa hyvin valoa. Nämä heitettiin ilmaan heti sen jälkeen, kun NASAn Dawn-luotain havaitsi nämä omalaatuisesti valoa heijastavat alueet Ceresin pinnalla.

Dawnilla on kameroiden lisäksi joko joukko muita tutkimuslaitteita, kuten esimerkiksi infrapunaspektrometri, joka voisi saada hyvinkin nopeasti tietoja pilkkujen alueella olevan maaston koostumuksesta, mutta toistaiseksi sillä ei ole voitu saada kunnolla havaintoja näistä alueista. Kuten aiemmin Vesta-asteroidia tutkittaessa, on spektrometrissä ollut nytkin jostain syystä toimintahäiriöitä, mikä on rajoittanut havaintojentekoa olennaisesti.

Kuten kerroimme viime viikolla, on Dawn siirtymässä parhaillaan lähemmäksi kääpiöplaneettaa ja elokuusta alkaen se pystyy analysoimaan paremmin myös pintaa. Sen lentokorkeus pinnasta tulee olemaan vain noin 1500 km.

Herschelin tekemät havainnotChristopher Russell, luotaimen päätutkija, kertoi tuoreimpia mietteitään pilkuista eilen NASAn Amesin tutkimuskeskuksessa pidetyssä kokouksessa, ja hän otti esiin vanhoja, eurooppalaisen Herschel-avaruusteleskoopin viime vuonna tekemiä havaintoja (ks. graafi oikealla). Niiden mukaan vähintään neljäsosa Ceresin massasta on vettä, eli Ceresissä olisi vettä olennaisesti enemmän kuin muissa havaituissa asteroideissa.

Lisäksi havaintojen mukaan Ceresin pinnalta purkautuu sen ympärille vesihöyryä, joka muodostaisi paikallisesti enemmän tai vähemmän ohuen kaasukehän Ceresin ympärille.

Tuoreiden Dawnin tekemien havaintojen mukaan kaikkein kirkkaimpien pisteiden kohdalla Ceresin pinnalla on kaasua. Nämä pisteet sijaitsevat kraatterissa, joka on nimetty epävirallisesti Occatoriksi.

Russelin mukaan Dawnin ottamissa kuvissa näkyy tietyistä kulmista katsottaessa selvästi sumumaista usvaa pisteiden yläpuolella, ja usvaa näyttää tulevan lisää aina säännöllisin väliajoin. Se peittää noin puolet kraatterista ja rajautuu selvästi korkeampien reunojen sisäpuolelle. 

Osa tutkijoista pitää edelleen suolapitoista, valoa heijastavaa materiaalia todennäköisempänä kirkkaiden pisteiden selityksenä, mutta nämä usvahavainnot yhdessä Herschelin tietojen kanssa viittaavat enemmän kiiltävään jäähän ja siihen, että se höyrystyy muodostaen kraatteriin usvamaisen paikallisen kaasukentän. Tämä osaltaan selittää pisteiden utuisuutta.

Ceresin pinnalla on muuallakin selvästi kirkkaita pisteitä, mutta Occatorin sisällä oleva rykelmä on suurin ja selvin.

Lisätietoja myös ”pyramidista”

Russell kertoi esityksessään myös muita alustavia tuloksia. Esimerkiksi Dawnin mittausten mukaan Ceres on hieman oletettua pienempi, ja sen vuoksi se on neljä prosenttia aiemmin laskettua tiheämpi. 

Ceresin pinnalla oleva pyramidin muotoinen vuori on noin viisi kilometriä korkea ja saattaa olla hyvinkin sukua Plutosta löytyneille vuorille. Vuori saattaa olla jäätä, joka puskee pinnalla olevan tummemman kiviaineksen läpi. 

Kenties nämä kaksi kääpiöplaneettaa paljastuvat muutenkin kaukaisiksi serkuksiksi keskenään. Aikaisemmin planeetaksi tituleerattu Pluto luokitellaan nyt kääpiöplaneetaksi, kun taas aiemmin vain asteroideista suurimpana tunnettu Ceres on nyt myös kääpiöplaneetta. 

Onkin erinomaisen kiinnostavaa saada tuoreita tietoja näistä molemmista juuri nyt samaan aikaan. Kun näihin yhdistetään vielä Rosetta-luotaimen tutkimukset omalaatuiseksi komeetaksi osoittautuneesta Churyumov-Gerasimenkosta, ei planeettakunnan tutkimusta voi sanoa nykyisin ainakaan tylsäksi!

Hyvin valoa heijastavia kohtia on joka puolella Ceresin pintaa, kuten tässä pohjoiselta pallonpuolelta otetussa kuvassa.

Kuvat: NASA/JPL-Caltech/UCLA/MPS/DLR/IDA

Uudessa Pluto-kuvassa näkyy lisää jäävuoria

Pluton jäävuoria
Pluton jäävuoria

NASA on julkistamassa huomenna perjantaina lisää viimeviikkoisen Pluton ohilennon aikana otettuja kuvia, mutta New Horizons -tiimi julkisti jo nyt yhden väläyksen tulevasta: kuvassa näkyy jäävuoria Pluton "sydämen", Tombaugh Region reunalla.

Kyseessä eivät ole samat vuoret, joista saatiin kuvia jo viime viikolla; ne ovat 110 kilometrin päässä näistä nyt kuvista havaituista vuorista. Vuoret ovat mahdollisesti jopa 1,5 kilometriä korkeat ja koostuvat oletettavasti jäästä, joka Pluton hyytävässä kylmyydessä käyttäytyy kuin peruskallio täällä maapallolla. 

Pluton pinnanmuotojen nimet ovat aiheuttaneet kuluneen viikon aikana paljon hämmennystä, joten tässä lyhyt kertaus: Pluton huomiota herättävä, hieman sydämeltä näyttävä muodostelma on nimetty Pluton löytäjän Clyde Tombaughin mukaan Tombaugh Regioksi, eli Tombaughin alueeksi. Sen sisällä oleva, viime viikon kuvissa hyvin näkyvä laaja tasanko on puolestaan Sputnik Planum, eli Sputniktasanko. Sen viereltä löytyneet korkeat vuoret on nimetty Edmund Hillaryn parina Mount Everestille nousseen nepalilaisen Tenzing Norgayn mukaan.

Kuvassa näkyville vuorille ei ole annettu vielä nimiä, mutta varmastikin huomenna sellaiset tullaan kuulemaan.

Huomiota herättävää kuvassa on se, että siinä näkyy selvästi kraatterien täplittämää, tummaa pintaa vasemmalla, ja nuorempaa jäätikköä oikealla. Keskialueella on selvästi kraattereita, joiden sisällä on selvästi nuorta, vaaleaa sedimenttiä (tai jäätä). Tutkijoiden kannalta juuri tämä raja-alue vanhan pinnan ja nuoren jäätikö välillä on erittäin kiinnostava, koska siinä paitsi näkee mitä Pluton "todellinen" pinta on, niin myös millaiset voimat mylläävät jäätikköä sekä kuinka paljon aurinkokunnan ulko-osissa on ollut meteoripommitusta vuosimiljardien kuluessa – tai mahdollisesti onko Pluto syntynyt aikanaan lähempänä Aurinkoa ja joutunut jostain syystä hyvin soikealle radalleen vasta myöhemmin.

Kuvassa tumma alue vasemmalla on miljardeja vuosia vanhaa, kun taas vaalea jäätikkö oikealla ei ole kuin maksimissaan 100 miljoonaa vuotta vanhaa. 

New Horizons -luotaimen LORRI-teleskooppi otti tämän kuvan lähiohituksen aikaan viime viikon tiistaina 14. heinäkuuta noin 77 000 kilometrin etäisyydeltä, ja se otettiin vastaan maanantaina 20. heinäkuuta. Kuvan yksityiskohdat ovat noin kilometrin kokoisia. 

Tämä viikon loppuun mennessä lennonjohto ja tutkijat toivovat saavansa jo noin 2% kaikista ohilennon tiedoista. Kuun loppuun mennessä noin 5% tiedoista saataneen siirrettyä luotaimen muistista Maahan. Saamme nauttia uusista Pluto-kuvista vielä kuukausien ajan!

Jäähyväiset Plutolle – tutkijat suunnittelevat jo paluuta sinne

Pluto ja Kharon
Pluto ja Kharon

Pluton lähiohituksesta on tätä kirjoitettaessa kulunut vain nelisen vuorokautta, mutta New Horizons -lennon tutkijaryhmä suunnittelee jo tulevaisuutta.

Luotaimesta on saatu tähän mennessä vain vajaat 2% sen keräämistä tiedoista takaisin Maahan, ja arvion mukaan tämän heinäkuun loppuun mennessä luku on jo 5%. Loput tiedot – ja niiden mukana kaikkein kiinnostavimmat lähikuvat – tulevat seuraavien kuukausien aikana ja kestää ensi vuoden loppuun saakka saada kaikki tiedot talteen.

Yksi tuoreimmista Maahan saaduista kuvista on yllä oleva "jäähyväiskuva", jonka New Horizons otti Plutosta ja Kharonista niistä etääntyessään tiistaina.

Luotain kuvaa ja mittaa vielä parin kuukauden ajan aktiivisesti, eli tietoja saadaan vielä lisää, mutta sen jälkeen huomio kääntyy sadonkorjuuseen: tutkijaryhmä hajotetaan, kun yksittäiset tutkijat alkavat analysoida saatuja kuvia ja tietoja sekä pohtia mitä kaikkea ihmeellistä Plutosta löytyikään. Tähän mennessä olemme kuulleet vain pikaisesti saatuja ensikommentteja, emme pohdittuja ja muihin havaintoihin suhteutettuja tuloksia.

Lennonjohto puolestaan keskittyy "vain" lataamaan tietoja Maahan sekä tekemään silloin tällöin mittauksia, jotka kertovat aurinkokunnan ulko-osien säteily- ja hiukkaspitoisuuksista sekä magneettikentästä. 

Samalla tähtitieteilijät koettavat löytää New Horizonsille uutta ohilentokohdetta. Tiedetään, että ulkoaurinkokunnassa ns. Kuiperin vyössä on monia kappaleita – kenties jopa Plutoakin suurempia – ja olisi erinomaista, jos luotain voitaisiin ohjata lentämään sellaisen ohitse. Paitsi että kohteiden löytäminen on hankalaa, tekee yrityksestä vieläkin haasteellisemman se, että luotaimen rataa ei pysty muuttamaan kovinkaan paljoa. Kappaleen siis pitäisi olla jotakuinkin nykyisen lentoradan tienoilla.

Onkin todennäköisintä, että New Horizons liittyy Voyagerien 1 ja 2 sekä Pioneer-luotainten 10 ja 11 joukkoon ja lentää yksinkertaisesti tehtävänsä nyt suoritettuaan ulos aurinkokunnasta. Se ei kuitenkaan saavuta koskaan Voyagereita, sillä ne saivat jättiläisplaneettojen ohilennoistaan niin paljon lisää vauhtia, että ovat nopeimpia ihmiskunnan tekemiä laitteita – vaikka New Horizons laukaistiin matkaan vauhdikkaammin.

Luotain saavuttaa sadan AU:n etäisyyden vuonna 2038 ja jos se on silloin toiminnassa, se voi tutkia heliopaussia – aluetta aurinkokunnan ja tähtienvälisen avaruuden välillä – samaan tapaan kuin Voyagerit tekevät nyt. Ja sen jälkeen luotain pullahtaa alueen läpi itsekin interstellaariseen avaruuteen.

Laskeutuja Kharoniin?

Pluto-lennon "isä" Alan Stern on suunnitellut jo mahdollista seuraajaa New Horizons -luotaimelle. Hän ehdottaa Kharon-kuun pinnalle lähetettävää laskeutujaa, joka voisi tutkia paitsi kuuta sekä sen kaasukehää, niin myös havaita jatkuvasti Plutoa. Kharon kääntää koko ajan saman puolen kohti Plutoa (samaan tapaan kuin oma Kuumme) ja siksi Pluton puoleiselta alueelta voisi katsella koko ajan kohti Plutoa.

Lento olisi varmasti kiinnostava, mutta samalla jo nyt saatujen kuvien ja tietojen mukaan Pluto vaikuttaa kovin paljon Neptunuksen Triton-kuulta, ja sinne voisi olla vieläkin jännempää mennä takaisin. Paitsi että se olisi edullisempaa, niin silloin luotain voisi tutkia myös Neptunusta sekä sen muita kuita. 

Järjestelmällisesti sanaa "planeetta" Plutosta käyttänyt Stern on luonnollisesti hyvin innostunut Plutosta, ja onkin varsin epätodennäköistä, että sinne palattaisiin pitkiin aikoihin. Triton ja ennen kaikkea Saturnuksen kuu Titan ovat varmasti listalla ennen Plutoa, niin jännittäväksi ja kiinnostavaksi paikaksi kuin se osoittautunutkin.

Lisäksi ulkoaurinkokunnan tutkimukselle on yksi, yllättävä hidaste: energiapula. Kaikki luotaimet, jotka ovat lentäneet Jupiteria kauemmaksi, ovat käyttäneet sähkövirran tuottamiseen niin sanottua ydinparistoa, jonka polttoaineena on Plutonium-238. Aurinkopaneeleista ei ole iloa, koska valoa on niin vähän, eikä muita käyttökelpoisia energialähteitä ole keksitty.

Lisäksi mm. Mars-kulkija Curiosity käyttää ydinparistoa ja pienet plutonium-pohjaiset napit huolehtivat muidenkin Mars-kulkijoiden lämmittämisestä.

Kuva: New Horizons -luotain ja sen ydinparisto, joka näkyy hyvin etualalla olevana mustana möhkäleenä.

Plutonium-238 on varsin vaarallinen aine, koska se säteilee voimakkaasti alfahiukkasia, mutta ei muita hiukkasia. Sitä täytyy valmistaa erityisesti (yleensä ydinaseiden ydinmateriaalin tekemisen ohessa) ja esimerkiksi Yhdysvallat luopui sen valmistamisesta vuonna 1988. Vuodesta 1993 alkaen Yhdysvallat on ostanut sitä myös Venäjältä, mutta silti tällä haavaa varastoissa on enää 35 kg plutoniumia avaruuslaitteissa käytettäväksi ja siitä vain noin 17 kg kelpaa ydinparistojen polttoaineeksi. 

Ellei ainetta aleta valmistaa lisää tai sitä saada NASAn käyttöön sotilailta (joilla sitä toki on), ei uusia ydinparistoja voida tehdä enää vuoden 2022 jälkeen. Tuotannossa on tällä haavaa yksi ydinparisto vuonna 2020 laukaistavaan Mars-kulkijaan, joka on periaatteessa Curiosity-kulkijan kopio, ja sen jälkeen plutoniumia riittää enää kahteen samankaltaiseen paristoon. 

On onneksi mahdollista, että Yhdysvallat käynnistäisi uudelleen plutoniumin tuotannon ja voisi tehdä sitä uudella, edullisemmalla ja turvallisemmalla tavalla noin 1,5 kilogrammaa vuodessa.

Silti: paluu Plutolle on vain kaukainen haave, ja viime viikolla koettu jännitysnäytelmä jäänee meidän kaikkien nyt elossa olevien ainutlaatuiseksi kokemukseksi. Onneksi uusia, varmasti huikeita kuvia on vielä tulossa!

Plutosta pakenee avaruuteen 500 tonnia typpeä tunnissa

New Horizons -luotain on lähettänyt jälleen Maahan uusia ällistyttäviä Pluto -havaintojaan. Niistä kerrottiin juuri loppuneessa NASAn tiedotustilaisuudessa.

Pluton "sydänkuvion" kirkkaat länsi- ja keskiosat on nimetty "Sputnik Planumiksi". Alue vaikuttaa olevan kauttaaltaan hiilimonoksidi- eli häkäjään peitossa. Se on ainoa paikka missä koko pallolla ainetta on löytynyt. Häkä sublimoituu ja virtaa ylös kaasukehään.

Sputnik Planumilla risteilee suuria 20-25 km läpimittaisia monikulmioita. Niiden syntymekanismi on kuitenkin erittäin epäselvä. Polygonien läpimitta on samaa luokkaa kuin Marsistakin löydetyt "jättipolygonienkin". Samankaltaisten piirteiden löytyminen näinkin kaukaa voi auttaa hahlomaan kummankin paikan geologiaa paremmin. Tällä hetkellä selitysmalleja Pluton piirteille on useita: Kyse voisi olla joko pinnan laajamittaisesta tiivistymisestä lämpötilan vaikutuksesta, tai sitten tehostuneesta sublimoitumisesta piirteiden välisillä alueilla.

Yllä: Pluton sydänkuvion keskustan tienoilla maasto koostuu suurista polygoneista. Skaala: 100 mailia = 161 km, 20 mailia = 32 km.

Sputniktasangolta löydettiin myös tummia viiruja, jotka vaikuttavat tuulen aiheuttamilta. Tuulen sijaan kyse voi tosin olle myös geysirien kaltaisista pinnanalaisista purskahduksista, samaan tyyliin kuin Tritonillakin tapahtuu. Tummasta keskuksesta lähtevät viirut himmenevät kauemmas mentäessä. Tutkijoiden mukaan on mahdollista, että kyse on hiilivedyistä.

Kaasukehästä häviää rutkasti typpeä

Pluton kaasukehästä häviää alustavan tiedon mukaan roppakaupalla typpeä: Alustava arvio on noin 500 tonnia tunnissa. Avaruudessa ionisoituvasta kaasusta muodostuu Plutolle pitkä, aurinkotuulessa lepattava typpipyrstö. Pyrstö näkyy otsikkokuvan taustalla sinisenä.

Karkaavan materian määrä on valtava. Esimerkiksi Marsin kaasukehästä katoaa vain tonni tunnissa. Pluton pienempi painovoima päästää tavaraa helpommin pois.

Jos nyt havaittu ainemäärä ekstrapoloidaan Pluton koko 4,5 miljardin vuoden historian ajalle,  kääpiöplaneetan pinnalta olisi hävinnyt 300–3000 metrin paksuinen kiinteän typen kerros. Tämä on kuitenkin erittäin spekulatiivista, sillä kaasun häviämistahti vaihtelee varmasti jo vuoden aikana hyvin paljon, saati sitten miljoonien tai miljardien vuosien skaalassa.

----

Alla on NASAn tänään julkaisema, kuvista koostettu video, joka näyttää miltä maisema vaikutteisi sen yli lennettäessä. Kuvissa olevat paikat on nimetty Norgay Montesiksi (Norgayvuoret) ja Sputnik Planumiksi (Sputniktasannoksi). Vuoristo on saanut nimensä Tenzing Norgayltä, Edmund Hillaryn Everest-vuorelle johdattaneelta shepra-oppaalta, joka todennäköisesti oli huipulla myös ensimmäisenä.

Pluto-kuvat ja animaatio: NASA / JHUAPL / SWRI

Pluton kuusta löytyi outo vuori kuopan pohjalta

Kuva: NASA / JHUAPL / SWRI
Kuva: NASA / JHUAPL / SWRI

Uusimmassa Maahan lähetetyssä kuvassa näkyy Kharonin reuna-alueita. Kuva on näpsäisty 79000 kilometrin päästä, noin puolitoista tunttia ennen lähintä ohitusta.

Kuvassa näkyy enimmäkseen tasaista aluetta ja pieniä kraattereita. Lisäksi mukana on höysteenä muutamia viivoja. Ne ovat pinnassa olevia halkeamia  tai railoja, ja käytännössä jatkoa koko palloa kiertävälle halkeamavyöhykkeelle.

Oudoin piirre on kuitenkin kuvan ylälaidassa. Kyse on kuopassa olevasta vuoresta. Toistaiseksi tutkijat ovat olleet siitä ymmällään. Kyse voi olla todella oudosta kraatterista, jonka pohja on ponnahtanut takaisin ylös. Tällaisia on olemassa muuallakin, mutta yleensä ponnahdus koskee vain aivan kraatterin keskiosia. Toisaalta kyse voi myös olla pintaan vajonneesta vuoresta, kuoppaan kertuyneestä materiasta - tai jostain aivan muusta.

Monttuvuori on oudoin Kharonista löydetty piirre.

Analyysien tulokset voivat kuitenkin vielä muuttua.

New Horizons kiusoittelee tutkijoita

New Horizonsin Maahan lähettämät kuvat eivät ole missään tapauksessa vielä täysikokoisia tai -tarkkuuksisia versioita. Ne ovat enemmänkin "sneak peak" -tyylisiä kiusoittelukuvia. Kuvia on pakattu erittäin tehokkaasti, mikä lyhentää lähetysaikaa ja varmistaa edes alustavien kuvien saannin jos jotain sattuu menemään luotaimessa vikaan. Samalla pakkaus kuitenkin huonontaa kuvanlaatua roimasti.

New Horizons härnää tutkijoita lähetysohjelmistonsa mukaan. Se lähettää ensin huonon version, ja vasta jonkin ajan kuluttua paremman. Tarkimmat versiot lähetetään Maahan kenties vasta kuukausien päästä.

Juuri nyt käynnissä on uusi tiedotustilaisuus, jossa luultavasti kerrotaan uusista aineistoista. Palaamme siis kohta takaisin asiaan!

NASAn tiedotustilaisuus: Pluto on aktiivinen kappale

Hetki sitten päättyneessä NASAn tiedotustilaisuudessa paljastettiin uusia kuvia, joissa sekä Pluto, Charon että Hydra-kuu näkyvät paljon tarkemmin kuin aikaisemmissa otoksissa.

Kiinnostavimpia ovat tietysti itse kääpiöplaneetasta saadut kuvat – tai tarkemmin sanottuna kuva. Aikaisempaan verrattuna kymmenkertaisella erotuskyvyllä otetuista kuvista on toistaiseksi saatu Maahan saakka vain yksi, mutta sekin sai yleisön haukkomaan henkeään. 

Sydämenmuotoisen alueen – jolle on annettu Pluton löytäjän kunniaksi nimeksi Tombaugh Regio – etelälaidalla olevalla alueella näkyy hyvin tasaista pintaa, mutta toisaalta myös yli kolmen kilometrin korkuisia vuoria. Sen sijaan kraattereita ei näy lainkaan.

Alan Sternin, New Horizons -luotaimen päätutkijan mukaan se viittaa hyvin nuoreen, ehkä alle sadan miljoonan vuoden ikäiseen pintaan. Alue on voinut olla geologisesti aktiivinen vielä äskettäimminkin, mahdollisesti jopa parhaillaan.

Vuorten korkeus puolestaan osoittaa, että ne ovat mitä ilmeisimmin vesijäätä. Pluton pinnalla on myös typpi-, metaani- ja hiilidioksidijäätä, mutta niistä ei voi muodostua näin korkeita pinnanmuotoja. 

Muita jäitä onkin vain ohut kerros. Se puolestaan edellyttää, että etenkin typpeä ilmaantuu pinnalle jostain lisää, koska sitä on karannut vuosimiljardien kuluessa avaruuteen satojen metrien paksuista kerrosta vastaava määrä. Toistaiseksi ei tiedetä, mistä typpeä voisi pinnalle tulla, mutta nyt tutkijat tietävät etsiä kuvista esimerkiksi mahdollisia hyisiä geysirejä.

Jättiläisplaneettojen jäisten kuisten aktiivisuus johtuu vuorovesivoimien vapauttamasta lämmöstä, mutta Pluton tapauksessa tällaista lämmönlähdettä ei ole. Silti kääpiöplaneetta näyttää edelleen olevan aktiivinen, vaikka sillä on ikää saman verran kuin muillakin Aurinkokunnan kappaleilla eli yli 4,5 miljardia vuotta.

 

Myös Pluton suurimmasta kuusta Kharonista julkaistiin tarkka kuva. Erotuskyky on viisinkertainen aiempiin kuviin verrattuna. Pohjoisnavalla oleva tumma alue, todennäköisesti suuri törmäyskraatteri, on nimetty Mordoriksi. Se on ilmeisesti ohuen typpijääriitteen peitossa, sillä sitä ympäröivät pienemmät kraatterit ovat lähiympäristöineen paljon vaaleampia.

Etelämpänä on liki tuhannen kilometrin mitalta korkeita jyrkänteitä. Ne kertovat geologisesta aktiivisuudesta, samoin jyrkänteiden eteläpuolella oleva tasainen alue. Kuun laidalla näkyy jyrkänteisiin nähden liki kohtisuoraan suuntaan kulkeva kanjoni, jolla on syvyyttä jopa kymmenen kilometriä. 

 

Hydrasta julkaistiin kuva, jonka erotuskyky on kaksi kilometriä pikseliä kohti. Tähän saakka edes kuun läpimittaa ei ole pystytty määrittämään tarkasti, mutta nyt Hydran kooksi on saatu mitattua noin 45 x 30 kilometriä. Hydra on todennäköisesti suureksi osaksi vesijäätä, sillä se heijastaa noin 45 prosenttia siihen lankeavasta auringonvalosta. Heijastuskyvyltään se on siten Pluton ja Kharonin välimaastossa.

Lisää tarkkoja kuvia ja tietoja esimerkiksi Pluton metaanijäästä kertovista infrapunahavainnoista, joita tilaisuudessa käsiteltiin hyvin rajallisesti, on luvassa perjantaina. Sekä tulevina viikkoina ja kuukausina.

Pluton piirteitä: haljennut sydän, Balrog ja Cthulhu

Pluton pinnan salaisuudet alkavat hiljalleen avautua tutkijoille. Osa New Horizons -luotaimen lähettämä aineistosta sopii hyvin Maasta tehtyihin tutkimuksiin. Osa taas ei sovi ollenkaan, edes toisiinsa.

Aineita pinnalla ja pinnan päällä

Kuvan keskellä näkyy "sydän".  Se on muodostunut kahdesta osasta: vasen vaikuttaa olevan valtava törmäysallas ja oikea taas laajalle levittäytyvä kraatteroitunut tasanko. Syväntä täyttävä vaalea materia on yhtälailla kaksijakoinen, mutta aineista ei ole vielä täyttä selvyyttä. Kyse voi olla typpilumesta (N2), häkä-jäästää (CO), kummastakin, tai jostain muusta. Häkä-ideaa tukee se, että tuo aines on saatu kartoitettua jo Maasta käsin. Havaittu muoto täsmäisi hyvin ainakin vasempaan "sydämen" lohkoon.

Pluton napajäätikkö koostuu tiettävästi typpi- ja hiilidioksidijäästä. Maasta tehtyjen tutkimusten perusteella Pluton väritys muuttuu alituiseen: pohjoinen alue kirkastui ja eteläinen tummui 1993-2004, ja lopuksi koko Pluto muuttui punertavammaksi. Kyse on vuodenaikojen vaihtelun aiheuttamasta sublimaatiosta, jäätymisestä ja aineiden siirtymisestä eri alueille kääpiöplaneetan pinnalla.

Yllä: Pluton parhaiten nähdyn puoliskon alustava kartta. Värit ilmentävät erilaisia geologisia yksiköitä. Katso myös aiempi kartoitus vastakkaiselta pallonpuoliskolta. Kuva: NASA / JHUAPL / SRI / Jarmo Korteniemi (kartoitus).

 

Pluton kaasukehä aiheuttaa tutkijoille yhä harmaita hiuksia. Pitkän linjan Pluto-tutkija Ralph McNutt on varsin skeptinen aiemmin julkistetun typpi-ionilöydön suhteen. Hänen mukaansa on varsin todennäköistä, että kyse oli aurinkotuulen aiheuttamasta anomaliasta. Tämä olisi myös paremmin linjassa sen kanssa, mitä muut tutkimukset ovat kertoneet Pluton kaasukehästä. Se ei olekaan niin mittava kuin aiemmin luultiin.

Vaikuttaa siltä, että Kharon nappaa osan Plutosta karkaavista aineista. Kharonin tumma alue voi hyvinkin olla suuri allas, johon päätyy kasoittain Plutosta peräisin olevaa materiaa. Tumma aines nimittäin vaikuttaa varsin erilaiselta kuin loppu Kharonista, mutta varsin samankaltaiselta kuin naapurinsa ekvaattorin juuri nimetyt alueet (tai oikeastaan koko Pluto). Oletus on, että kyse on hiilipitoisista ja punertavista toliineista.

Uutta nimistöä

Tiistaina pidetyssä tiedotustilaisuudessa julkistettiin kartta, johon on nimetty Pluton ekvaattoria kiertävät tummat läikät (otsikkokuva). Mukana on esimerkkejä niin kirjallisuudesta (Cthulhu ja Balrog) kuin mytologiastakin (Meng-p'o, Krun, Ala, Vucub-Came ja Hun-Came). Nimet eivät ole virallisia, vaan yleisökampanjan avulla kerättyjä. Ne voivat siis vielä muuttua ennen IAU:n hyväksyntää.

Nimet heijastelevat muutoinkin Pluto-systeemin tuonpuoleiseen viittaavaa nimittelyä: Kuista Kharon on kreikkalaisessa mytologiassa Haadeen lautturi, Styx on virta manalan ja elävien maailman välillä. Nix on Kharonin äiti, ja Kerberos manalaa vartioiva hauveli. Kääpiöplaneetta itse on manalan jumala – roomalaismytologiassa, tosin.

Kirjoittaja taas on luotainkuvien analysointiin erikoistunut planetologi.

Päivitys klo 16.15: Lisätty tieto Maasta tehdyistä tutkimuksista.

Lähteinä käytetty NASAn kuvia sekä MSNBC:n artikkelia sekä Emily Lakdawallan Twitter-tilillään raportoimia asioita tiedotustilaisuudesta.