Paitsi että kyseessä ei ollut polkupyörä, vaan potkupyörä. 

Saksalainen Karl Drais teki 200 vuotta sitten puusta kaksipyöräisen laitteen, jonka päällä saattoi istua ja mennä eteenpäin jaloilla vauhtia antaen. Hän nimesi laitteensa juoksukoneeksi ja keikarihevoseksi, ja vaikka sitä ei siis poljettukaan, oli se olemukseltaan niin paljon nykypolkupyörän kaltainen, että sitä saattaa pitää fillarin esiasteena.

Syynä laitteen keksimiseen oli ennen kaikkea se, että viljan hinta kääntyi nopeasti nousuun vuosina 1916 ja 1817, koska säätila ympäri maailman oli tuolloin hyvin huono. Sadoista tuli ennätyksellisen huonoja ja siksi esimerkiksi hevosen pitäminen tuli kalliiksi, koska sille piti joka tapauksessa ostaa ruokaa.

Niinpä Drais mietti vaihtoehtoisia kulkea paikasta toiseen ja kehitti pyöränsä. Ensimmäinen polkupyörä (jos sitä nyt voi kutsua polkupyöräksi) oli puurakenteinen pyöriään myöten, siinä oli nahkainen pitkä istuin ja metallinen ohjaustanko. Sen massa oli noin 22 kilogrammaa, mitä voi pitää varsin vähäisenä. 

Drais teki ensimmäisen julkisen ajelunsa tällä pyörällä 12. kesäkuuta vuonna 1817. Hän kulki kotoaan Mannheimista noin 20 kilometrin päässä olleeseen Schwetzingenin majataloon keskinopeudella, joka kuulemma oli noin 15 km/h.

Menopelit eivät kuitenkaan olleet saman tien menestys, vaan ennemminkin pettymys. Paitsi että pula-aika vaikeutti niiden tekemistä, törmäilivät ajajat jalankulkijoihin kapeilla, mukulakivisillä ja mudasta usein liukkailla teillä.

Pyörän suosio kuitenkin kasvoi jopa niin nopeasti, että vielä vuonna 1817 pyöräily jalankulkijoiden kanssa jaetuilla teillä kiellettiin Mannheimissa, ja seuraavana vuonna myös Pariisissa. Lontoossa pyöräily kiellettiin vuonna 1819.

Tällaisenaan potkupyörästä ei kuitenkaan tullut menestystä, vaan vasta kunnollinen polkupyörä ketjuvetoineen ja ilmapyörineen löi itsensä kunnolla läpi. Tämä vallankumous alkoi vuonna 1861 (kymmenen vuotta Draisin kuoleman jälkeen), kun nykyaikainen pedaali ja voimansiirto otettiin käyttöön.

Saksalaiset ovat luonnollisesti innoissaan polkupyörän satavuotisjuhlasta ja siksi siellä on perustettu erityinen nettisivu asialle: www.200jahre-fahrrad.de

Vajaat 400 vuotta sitten tapahtui kummia. Ruotsin monarkki, kuningatar Kristiina, luopui kruunustaan 16.6.1654. Tämä kiistelty ja varsin kuuluisaksi kuninkaalliseksi noussut nainen ehti johtaa maata kymmenen vuoden ajan. Millainen hän oli?

Kuningattaren valtakaudella Ruotsin hovi kukoisti ja siellä vieraili paljon oppineita, taiteilijoita ja filosofeja. Kristiina kuitenkin onnistui velkaannuttamaan valtion kassan pahasti, jakaessaan holtittomasti tunnustuksia ja kiitostiluksia aatelisille ja muille sodassa menestyneille. Hän käytännössä kasvatti Ruotsin aatelissukujen määrän kaksinkertaiseksi aiemmasta. Suurin osa Suomesta oli läänitetty aatelisille - verottomana.

Kristiina valmisteli kruunusta luopumista vuoden päivät, lähettäen omaisuuttaan ja kirjallisuutta etukäteen etelään. Kesän 1654 aikana hän muutti Italiaan ja kääntyi katolilaiseksi. Kristiina kuoli 35 vuotta Ruotsista lähtönsä jälkeen Roomassa.

Yksityiselämässään Kristiina oli varsin kiistelty henkilö. Hän oli päättänyt olla menemättä naimisiin Ruotsin hovin voimakkaasta  painostuksesta huolimatta. Kristiina oli vuosisatansa oppineimpia naisia, ja on edelleen yksi harvoista Vatikaanin hautaholveihin haudatuista naisista.

Ruma ankanpoikanen?

Historiantutkijoita on pitkään askarruttanut Kristiinan ulkomuoto ja käytös. Lapsena hänen huhuttiin olleen karvainen, ja huhujen mukaan palvelijatar pudotti hänet vauvana maahan, aiheuttaen olkapään rikkoutumisen. Hänet kuvataan aikuisenakin taiteessa ja kirjallisuudessa usein rujona ja miesmäisenä. Kristiinan kerrotaan myös kiroilleen ja sikailleen kuin parhaatkin (tai pahimmat) sotilaat.

Tuleva hallitsija kasvatettiin asemansa mukaisesti poikana, mikä on voinut vaikuttaa sekä käytökseen että ulkomuotoon. Hän oli kiinnostunut aktiivisesta urheilusta, kuten miekkailusta ja ratsastuksesta. Italiaan hän saapui miesten vaatteissa ja pää ajeltuna. Ajoittain hän käytti myös erityisen paljastavia mekkoja. Kumpikaan tyyli - liioitellun maskuliininen tai feminiininen - ei kuitenkaan ollut erityisen tavatonta tuon ajan ylhäisönaisten parissa.

Nykykäsityksen mukaan Kristiina oli ilmeisesti seksuaalisesti kiinnostunut lähinnä naisista. Aikanaan hänet leimattiin paitsi lesboksi, myös huikentelevaiseksi prostituoiduksi ja hermafrodiitiksi. Hänen huhuttiin olevan "hyvin läheinen" milloin ylhäisten naisten, milloin miesten kanssa. Vaikka Kristiina kertoikin elämänsä aikana monia epäselviä - salaperäisiäkin - kommentteja olemuksestaan ja kehostaan, hän kuitenkin kielsi omaavansa minkäänlaisia miehisiä sukuelimiä. Vuonna 1965 Kristiinan jäännöksiä tutkittiin, eikä luustosta löytynyt mitään epätavallista.

Pietari Brahe ei liikkunut

Wikipedia kertoo, että kruunun nosto kuningattaren päästä olisi ollut Pietari Brahen tehtävä. Kenraalikuvernöörimme ei kuitenkaan liikkunut paikaltaan, vaan Kristiina joutui nostamaan hallitsijan symbolisen päähineen itse pois. Puheen pidettyään hän lähti hovista. Ruotsin kuninkaaksi kruunattiin myöhemmin päivällä Kristiinan serkku, Kaarle X Kustaa.

Alla Kristiinasta kertovan The Girl King -elokuvan traileri. Mika Kaurismäen ohjaama elokuva tullee teattereihin syksyllä 2015.

Japanin edustalle syntyi pieni saari viime keskiviikkona. Saaren synnyttänyt vedenalainen purkaus sattui noin 1000 kilometriä Tokiosta etelään Nishima-Shima -tulivuoren kupeessa.

Kyseessä ei kuitenkaan ole ainutlaatuinen tapaus: vastaava tapahtuma sattui Islannissa lähes päivälleen 50 vuotta sitten. 15.11.1963 maan etelärannikon edustalle syntyi saari, joka nimettiin Surtseyksi.

Surtsey tarkoittaa "Surturin saarta". Islannin kansalliseepoksen Eddan mukaan Surtur on mustanpuhuva tulijättiläinen, joka sytyttää maailman palamaan maailmanlopun taistelun eli Ragnarökin aikana. Lopuksi hän vaipuu meren aaltoihin. Tämä kuvaa hyvin myös Surtseyn kehitystä.

Purkaus kesti neljä vuotta, joiden aikana saari ehti kasvaa 2,7 neliökilometrin kokoiseksi. Se on suurin tunnettu saari, jonka koko elinkaari on nähty alusta lähtien.

Surtsey julistettiin saman tien suojelluksi - hyvästä syystä. Sen kehitystä on tutkittu tarkkaan koko saaren olemassaolon ajan. Ensin tärkeimpiä olivat ennennäkemättömän suuren vedenalaisen purkauksen vaiheet ja yksityiskohdat. Sittemmin tutkimus on kääntynyt saaren asuttamiseen. Sinne päätyneet eläimet ja kasvit on dokumentoitu hyvin tarkkaan, vuodesta toiseen.

Taloksi asetuttiin nopeasti

Ensimmäiset saaren tulokkaat saapuivat paikalle jo vuonna 1964. Tuuli lennätti mukanaan hyönteisiä sekä Islannista että kauempaa Euroopasta. Rantavesiinkin alkoi juurtua meren tuomaa leväkasvustoa.

Pysyvä elämä sai jalansijaa saaren ollessa puolentoista vuoden ikäinen. Ensimmäiset kasvit aloittivat kasvunsa Surtseyllä 1965. Ensin löydettiin merisinappeihin kuuluva laji (Cakile arctica), seuraavina vuosina rantavenhää (Leymus arenarius), halikkaa (Mertensia maritima) sekä suola-arhoa (Honkenya peploides). Vuoteen 1975 mennessä kymmenkunta lajia oli ottanut saaren vakituiseksi asuinpaikakseen. Toiset kymmenen on kokeillut onneaan, mutta hävinnyt taistelun karua maaperää vastaan.

Tuliperäinen aines on hyvin ravinteikasta, mutta pioneerikasveille vaikeata hyödynnettävää. Tuulen ja veden eroosion täytyy ensin jauhaa kiven mineraaleja pienemmiksi. Yhä senkin jälkeen ongelmana on juurtuminen hiekkaan. Voimakas merituuli ja toistuvat sateet liikuttavat hiekkaista kasvupohjaa jatkuvasti.

Kasvien lajikirjo lähti uuteen kasvuun merilintujen erittäin toimeliaan lannoituksen myötä. Ensimmäiset riskilät (Cepphus grylle) ja myrskylinnut (Fulmarus glacialis) pesivät Surtseyllä vuonna 1970. Tämän jälkeen sitä on asuttanut parikymmentä muuta lintulajia, lokit etunenässä. Vuosittainen pesien määrä liikkuu nykyisin noin tuhannessa. Samalla kasvilajien määrä on noussut useisiin kymmeniin.

Luonnonvaraisten eläinten lisäksi Surtseyn maaperälle saavat nousta ainoastaan tiedemiehet. Heidänkin täytyy varmistaa tarkoilla turvatoimilla, ettei saarelle päädy uusia lajeja heidän vaatteissaan. Kerran jätteiden mukana saarella on itänyt tomaatteja, toisella kerralla perunoita. Kumpikin laji tunnistettiin ja tuhottiin varsin nopeasti.