simpanssi

1960-luvun alussa oli käynnissä kiivas avaruuskilpailu. Sen jälkeen kun Neuvostoliitto onnistui lähettämään ensimmäisen keinotekoisen satelliitin Maata kiertämään, valmistelivat niin Neuvostoliitto kuin Yhdysvallatkin ensimmäistä miehitettyä avaruuslentoa. 

Neuvostoliitto oli tässäkin kisassa edellä, koska sillä oli käytössään ylivoimaisesti parempi kantoraketti, mannertenväliseksi ohjukseksi tehty R-7. Amerikassa oli kehitteillä myös vastaava, Atlas-niminen raketti, mutta se osoittautui ensilennoillaan niin epäluotettavaksi, että ensimmäiset miehitetyt lennot päätettiin tehdä pienemmällä Redstone-raketilla.

Tämä tarkoitti sitä, että yksipaikkaiset Mercury-alukset eivät kyenneet kuin tekemään pomppauksen ilmakehän ulkopuolelle avaruuteen ja tulemaan sieltä saman tien takaisin – siis vähän samaan tapaan kuin ensimmäiset avaruusturistit tulevat tekemään.

Yhtä kaikki, Mercury oli täysiverinen (tosin pieni) avaruusalus, ja myöhemmin John Glenn teki sellaisella Atlas-raketin laukaisemana ensimmäisen yhdysvaltalaisen miehitetyn avaruuslennon 20. helmikuuta 1962.

Kuten nyt tiedämme, tämä tapahtui lähes vuotta Juri Gagarinin tekemää ensimmäistä miehitettyä avaruuslentoa myöhemmin; Gagarin teki lentonsa Vostok-avaruusaluksella 12. huhtikuuta 1961.

Tästä päästäänkin siihen, mitä tapahtui tänään vuonna 1961.

Silloin oli kulunut vuorokausi 31. tammikuuta tehdystä ensimmäisestä kunnollisesta Mercury-aluksen koelennosta Redstone-raketin avulla ja spekulaatiot siitä, olisiko simpassin sijaan mukana pitänyt olla ihminen, kävivät kuumina. Sankariastronautin sijaan lehdissä komeili päivän kuvana olevan kaltaisia kuvia. 

Tuolla Mercury-lennolla käytettiin jo alusta, joka olisi kyennyt jo kuljettamaan yhden lentovalmiista astronauteista avaruushyppäykselle, mutta varmuuden vuoksi lento päätettiin tehdä ilman ihmistä kyydissä. 

Sen sijaan mukaan laitettiin siis simpanssi nimeltä Ham. Nelivuotias simpanssi oli koulutettu lentoa varten ja kesti sen rasitukset erinomaisesti. Itse lento kesti 16 minuuttia ja siitä painottomuutta oli noin seitsemän minuuttia. Alus kohosi 173 kilometrin korkeuteen ja lensi parhaimmillaan noin 21 000 kilometriä tunnissa olleella nopeudella.

Lentonsa aikana Ham paineli nappuloita ja väänteli vipuja ohjaamossa, ja sai palkinnokseen banaanipuristeita. Hänen elintoimintojaan tarkkailtiin ja lennon jälkeen oli viimeistään selvää, että myös ihminen pystyisi toimimaan normaalisti avaruuslennon aikana. 

Jo ennen Hamin lentoa monet vaativat ihmisen lähettämistä lennolla avaruuteen, koska näin USA olisi "voittanut" avaruuskilpailun toisen erän, ihmisen lähettämisen avaruuteen. Vaikka hyppäyslento olisi ollut paljon vaatimattomampi suoritus kuin lento kiertoradalla Maan ympäri, olisi näyttänyt julkisuudessa hyvältä. 

Sen sijaan maailma sai katsella tänään 55 vuotta sitten kuvia iloisesti nauravasta Hamista, joka lyhyen avaruusuransa jälkeen jäi eläkkeelle Yhdysvaltain kansalliseen eläintarhaan pääkaupunki Washingtoniin ja kuoli siellä kunnioitettavassa 17 vuoden iässä vuonna 1983.

Alla on vielä kuva Hamista juuri ennen avaruusmatkaansa.

Ensimmäinen amerikkalainen avaruudessa oli lopulta Alan Shepard, joka teki samanlaisen hyppäyslennon kolmea kuukautta Hamin jälkeen (ja paria viikkoa Gagarinia myöhemmin) toukokuun 5. päivänä. 

Kahden miljoonan vuoden takaisten kuuloaistimusten tutkimus vaikuttaa äkkiseltään melko mahdottomalta, mutta Rolf Quamin johtama työryhmä on siihen pystynyt. 

Tietokonetomografian eli kerroskuvauksen ja kolmiulotteisen virtuaalimallinnuksen avulla selvitettiin, millainen ihmisen varhaisten esivanhempien korva oli sisäiseltä rakenteeltaan ja miten niiden kuulo erosi omastamme.

Tutkimuksen kohteena olivat Australopithecus africanus eli afrikanapinaihminen ja Paranthropus robustus eli roteva-apinaihminen. Etelä-Afrikasta Sterkfonteinista ja Swartkransista on löytynyt useita näiden lajien fossiileja. Tutkimuksen mukaan niiden kuuloaisti oli lähellä simpanssien kuuloa, mutta siinä oli myös ominaisuuksia, jotka muistuttivat ihmisen kuuloa.

Ihminen eroaa useimmista muista kädellisistä siinä, että kuuloaistimme on parempi laajemmalla taajuusalueella. Taajuusvälillä 1,0–6,0 kHz, jolle osuu huomattava osa puhutun kielen äänistä, esimerkiksi simpanssit kuulevat pääosin huonommin.

"Tiedämme simpanssien ja ihmisten kuulokäyrien eroavan toisistaan, koska kummankin kuuloaistia on tutkittu elävillä yksilöillä laboratoriossa", Quam sanoo. "Siksi olimme kiinnostuneita tietämään, missä vaiheessa kehityshistoriaamme ihmismäinen kuulokäyrä muotoutui."

Aiemmin Quam kollegoineen on tutkinut 430 000 vuotta vanhoja fossiileja, jotka on löydetty Pohjois-Espanjasta Sima de los Huesosista. Siellä muinoin eläneiden kaksijalkaisten arvellaan olleen neandertalinihmisen esivanhempia. Niiden kuuloaisti osoittautui lähes identtiseksi nykyihmisen kanssa.

Afrikkalaisten apinaihmisten herkin kuulo osui hieman korkeammille taajuuksille kuin nykyisillä simpansseilla ja niillä oli sekä simpansseja että meitä ihmisiä tarkempi kuuloaisti taajuusvälillä 1,0–3,0 kHz. Noin 3,5 kHz:n kohdalla herkkyys huononee, joten korkeammilla taajuuksilla apinaihmisten kuulokäyrä muistuttaa enemmän simpanssin kuin ihmisen kuulokäyrää.

Kääpiösimpanssit ovat luontaisesti ihmistä timmimmässä kunnossa.

Bonobot eli kääpiösimpanssit ovat simpanssien ohella ihmisen lähimpiä elossa olevia sukulaisia. Siksipä nämä uhanalaiset ihmisapinat ovatkin tutkijoille kullanarvoisia tutkimuskohteita. Niiden kulttuureja ja kehon rakennetta tutkimalla voidaan päätellä, millaisia omat esivanhempamme olivat. Fossiloituneet luut kun eivät juuri kerro pehmeistä kudoksista tai käyttäytymisestä. Kaikki erot ja yhtäläisyydet lajien välillä ovat siis tärkeitä tutkimuksen kannalta.

Nyt tutkijat ovat selvittäneet bonobojen kehon eri osien suhteellisia massoja ja verranneet niitä ihmisten vastaaviin. Tulokset olivat systemaattisia, riippumatta sukupuolesta tai siitä oliko bonobo elänyt luonnossa tai vankeudessa. Tutkimuksessa tehtiin ruumiinavaus 13 luonnollisesti kuolleelle apinalle.

Kävi ilmi, että bonobot poikkeavat ihmisestä merkittävästi. Niiden kehossa on paljon enemmän lihasta ja merkittävästi vähemmän rasvaa. Odotetusti meillä on jaloissamme on paljon enemmän lihasta, bonoboilla taas käsivarsissa. Lisäksi ihon määrä - etenkin paksuus - on niillä merkittävästi suurempi kuin ihmisillä. Samankaltaisia tuloksia on saatu aiemmin muiltakin ihmisapinoilta.

Tutkijoiden mukaan syynä on ihmisen kehitys, joka johti sekä urosten että naaraiden rasvaprosentin selvään kasvuun. Vaeltava elämäntapa vaati suurempaa energiavarastoa hengissäpysyttelemiseksi, etenkin lapsia kasvattavilla naarailla. Myös ihon määrä johtunee samasta syystä. Pystykävelyn myötä kuljetut matkat pidentyivät ja nopeutemme kasvoi. Jäähdytysjärjestelmän - hikoilun - kehittyessä ihokin oheni.

Otsikon kysymys on rassannut meitä luultavasti siitä lähtien, kun olemme olleet jollain tasolla tietoisia olemassaolostamme. Olemme päivänselvästi erilaisia kuin mammutit, hirvet, leijonat, haikarat tai rupikonnat.. mutta kuinka se "ihmisyys" määritellään? Mikä erottaa meidät kaikista muista - ja kuinka olemme kehittyneet niin ylivoimaisesti muita dominoivaksi lajiksi?

Seuraavassa lista ihmisille usein erityisen ominaisina pidettyjä asioita. Tarkastellaanpa niitä lähemmin.

1. Elämme varsin pitkään. Monet eläimet tosin elävät paljon pidempään.
2. Olemme suureksi osaksi karvattomia, mutta paksu rasvakerros kyllä löytyy. Muitakin karvattomia nisäkkäitä toki on, eikä rasvan jakautuminen kehossamme juurikaan eroa lähisukulaisistamme. Rasvaa meillä toki on roimasti enemmän.
3. Kuljemme kahdella jalalla (kävellessä itse asiassa suurimman osan ajasta yhdellä!). Nousimme pystyyn seitsemisen miljoonaa vuotta sitten. Kenguruiden ja jättiläismuurahaiskävin ohella olemme ainoita pysyvästi pystyasennossa kulkevia nisäkkäitä. Aikoinaan ilmeisen tehokkaasti metsästäneet teropodit, esimerkiksi tyrannosaurus, kulkivat myös samalla tavoin, hännällään menoaan tasapainottaen. Niiden jälkeläiset, linnut, käyttävät tätä taitoa vieläkin, kuten muutamat muutkin lajit. Ja useat kädelliset liikkuvat hetkittäin kahdella jalalla.
4. Meillä on näppärät kädet. Vastakkaisia peukaloita tosin löytyy monilta eläimiltä, esimerkiksi pandoilta. Ja vaikka ihmisellä onkin ylivoimaisen tarkka pinsettiote, se on myös useilla apinoilla varsin pitkälle kehittynyt. Ja onhan niitä muunlaisiakin tarkkaan toimintaan kykeneviä tarttumaelimiä - esimerkiksi norsuilla ja mustekaloilla.
5. Käytämme työkaluja. Ratkaisemme niiden avulla oman kehomme vajavaisuudesta johtuvia ongelmia, kuten kuinka liikkua nopeammin tai yltää pidemmälle. Työkaluja tosin käyttävät myös simpanssit, krokotiilit, korpit, papukaijat - eläinlista on varsin pitkä. Osa valmistaa työkalunsa huolella, osa taas käyttää ympäristöstä löytyviä valmiita tavaroita "vähän sinnepäin".
6. Olemme kaikkiruokaisia. Esi-isiemme hampaat muuttuivat sitä tasapaksummiksi, mitä lähemmäs Homo sapiensia kehityksessä päästiin. Mitkään hampaat eivät ole erityisen kehittyneet, mutta silti riittävän erikoistuneet että ne sopivat niin lihan kuin kasvistenkin syömiseen. Ja kaikkiruokaisia eläimiä löytyy toki monia muitakin.
7. Kypsennämme ruokaamme lämmittämällä ja saamme siten suhteellisen vähällä vaivalla ravinnosta enemmän irti. Ainoastaan erityisen hyvin opetetut eläimet osaavat kokata samalla tavoin. Siltikin niistä monille maistuu tavalla tai toisella kypsentynyt ruoka, jossa ravintoaineet ovat jo valmiiksi pilkkoutuneet. Monet pedot syövät esimerkiksi mädäntynyttä lihaa, linnut syöttävät poikasilleen osaksi sulanutta ruokaa, ja vaikkapa norsut ja tilhet popsivat mielellään käyneitä marjoja ja hedelmiä.
   
8. Meillä on erityisen iso pää, johtuen kopan sisällä olevista suurista aivoista. Aivomme ovat energiasyöppöjä, joten ruuan valmistustehokkuus ja ravintopitoisuus kulkevat käsi kädessä pään koon kanssa. Ihmissuvun kuupan suurentuminen huipentui neandertalinihmiseen, jonka aivot olivat neljänneksen isommat kuin meillä, noin 1600 cm³. Aivomme ovat eläinlajien vertailussa hyvin isot, mutta eivät täysin ylivoimaiset vaikkapa delfiineihin verrattuna. Toisaalta mustekalat ja jopa mikkiriikkiset hyppyhämähäkitkin ovat suuriaivoisia, mutta niiden hermosto on rakentunut tyystin eri tavalla. Kaskelottien aivot taas ovat eläinkunnan historian suurimmat, ja niiden pää on kattaa kehosta jopa kolmanneksen. Kannattaa muistaa, ettei aivojen koko kerro suoraan älykkyydestä - eikä älykkyyden tarvitse välttämättä olla ihmisen kaltaista.
9. Olemme tietoisia, ajattelemme. Joku voisi kutsua tätä sieluksi, minäksi, tai itseksi. Mutta jälleen: Vaikkemme tiedä mitä tuo todella tarkoittaa edes meissä itsessämme, voimme varsin helposti huomata muidenkin eläinten osoittavan selkeätä itsetietoisuutta.
10. Kommunikoimme. Käytämme symboliikkaa ja abstraktia ajattelua. Piirrämme, puhumme ja kirjoitamme. Mutta sekään ei ole kovin ihmeellistä, kun ottaa huomioon sen kuinka vähän vielä ymmärrämme erilaisten lajien viestintää. Monilla lajeilla esiintyy kielellisiä symboleja. Sellaisia tarvitaan jo niinkin yksinkertaisissa asioissa kuin mehiläisten "kertoessa" toisilleen ruokapaikasta tai mangustien viestiessä vaaran suunnasta. Abstrakti ajattelu on tarpeen vaikkapa työkalun tekemisessä tai johtopäätelmiä ja suunnittelua vaativassa ongelmanratkaisussa. Koko ja muut viittomaan opetetut apinat ovat osoittaneet yllättävää kielellistä lahjakkuutta. Jopa huumoria.
11. Meillä on kulttuuria. Olemme tehneet jo kymmenien vuosituhansien ajan symbolisia tuotteita, kuten luolamaalauksia, Venus-patsaita, kaulakoruja. Kulttuurin avulla opetamme toisiamme, huolehdimme ja välitämme toisistamme. Samaa esiintyy myös eläimillä: Miekkavalailla, delfiineillä ja simpansseilla on selkeitä alueellisia käytös- ja kielieroja, ja ne osaavat eri asioita. Eläimet myös vaikuttavat tuntevan estetiikkaakin: muutamien lajien linnut keräilevät nättejä(?) tavaroita seremoniallisiin kasoihin, ja viittomaan opetetut apinat kertovat suoraan maalaavansa asioita ja tunteita.
12. Harrastamme seksiä ympäri vuoden, eivätkä hedelmällisyysjaksot erotu tänä aikana ulkoisesti mitenkään. Biologisesti ajateltuna tämä tiivistää parisuhdetta ja helpottaa jälkeläisten hoitoa. Ja, aivan kuten ihmiset, myös muut eläimet harjoittavat seksuaalisuuttaan paljon laajemminkin kuin vain suvunjatkamistarkoituksessa. Esimerkkinä vaikkapa bonobot, joille seksi on jatkuvaa ja yhteisön koossapysymistä tukevaa stressinhallintaa.
13. Hyödynnämme muita lajeja. Koirat, kissat, lehmät, hevoset, lampaat - emme tulisi toimeen ilman niitä. Emme kuitenkaan ole yksin, sillä symbioottisista suhteista löytyy pilvin pimein esimerkkejä luonnosta. Muurahaiset lypsävät kirvoja ja kasvattavat sieniä, kalat ja linnut puhdistavat toisten eläinten ihoa ja haavoja, ja linnut näyttävät ihmiselle mehiläispesän paikkoja. Mitä tulee lemmikkieläimiin, niin.. Koko-gorillalla oli kissanpentuja, ja netti on pullollaan videoita oudoista mutta niin söpöistä eläinystävistä. Koira ja oranki, koira ja elefantti, ja villien petokissojen on huomattu joskus (tosin hyvin harvoin) huolehtivan saaliidensa pennuista. Lajienvälistä empatiaa siis esiintyy aivan luonnostaan.
14. Muokkaamme ympäristöämme, luomme omat ekosysteemimme emmekä vain tyydy sopeutumaan olemassaolevaan. Olemme kansoittaneet kaikki mantereet, pystymme piipahtamaan avaruudessa ja valtamerten syvänteissäkin. Tässäkään emme ole ainoita. Myös vaikkapa patoja rakentavat majavat, tai mitkä tahansa pesiä rakentavat eläimet muokkaavat ympäristöään.
15. Olemme tämän planeetan valtalaji, se lienee selvää. Vai onko sittenkään - tarvitsemmehan kuitenkin helposti rikkoontuvaa teknologiaa olemassaolomme ylläpitämiseen. Torakoita, rottia ja muita tuhoeläimiä pidetään usein meitä kestävämpinä tai opportunistisempina. Ja eri lajien mikrobit täyttävät koko planeetan kalliot kilometrien syvyyteen.