Retkikunta kävelemässä köysistönä kohti Aboaa. Kuva: FINNARP2024.

Aboa avattiin virallisesti uuteen tutkimuskauteen 18. joulukuuta iltapäivästä, kun retkikunta saapui paikalle. 

Pian Aboan avaamisen jälkeen ruotsalainen nelimiehinen Swedarp-retkikunta saapui DC-3 suksilentokoneella Aboan välittömässä läheisyydessä sijaitsevalle Wasa-tutkimusasemalle.

Aboalla oli jo käynyt kymmenen päivää ennen retkikunnan saapumista kansainvälisen RINGS-mittauskampanjan tutkimusryhmä tekemässä referenssimittauksen. Aboan sijainti on kansainvälisestikin kiinnostava ja tutkimusaseman ympärivuotiset sääasemat, seismiset mittaukset ja GNSS-asema pitkine aikasarjoineen, sekä satelliittitutkaheijastimet tukevat laajasti Etelämantereella tehtävää tutkimusta.

Päällisin puolin asema oli hyvässä kunnossa, mutta kahden päivän päästä vanhan voimakonerakennuksen seinä pullistui ulospäin vanhoissa rakenteissa olevien painumien ja roudan aiheuttamien voimakkaiden jännitysten vuoksi. Hannu ja Kalle saivat kuitenkin estettyä lisävahingot ja aloittivat heti korjaustyöt.

Aseman muu toiminta, lämpö, vesi- ja ruokahuolto sekä viestiyhteydet ovat toimineet tavanomaiseen tapaan. 

Alexandra on saanut lääkintämateriaalin purettua ja järjestettyä lääkintäkonttiin. Sääasema on toiminnassa ja pääasiassa Sari lähettää automaattisen sääaseman lisäksi havaintoja muille asemille kolmesti päivässä. 

Pekka on valmistanut ateriat ja saanut rahtina saadun muonan purettua ja järjestettyä muonakonttiin. Kokki on kenties retkikunnan tärkein henkilö!

Hannu ja Kalle generaattorihuoneessa purkamassa aseman vanhoja generaattoreita. Kuva: FINNARP2024.

Joulun aika Aboalla meni tiiviisti työn merkeissä. Jouluaattoiltana asemalle saapui odotettu ja toivottu lahja. 

Priit Tisler oli lentänyt Trollilta suoraan Saksan Neumayer-asemalle, missä sijaitsee myös FINNARP:in välivarasto eli depo. Yhteistyönä saksalaisten kanssa toteutettiin traverse eli pintakuljetus. Kuljetuksen tarkoituksena oli turvata Aboan polttoainehuolto useamman vuoden ajaksi.

Raskasta rahtia kuljetettiin traktorikaravaanina jäätikköä pitkin 400 kilometrin matka. Matka sujui ilman ongelmia ja kesti neljä päivää. 

Kolmen erikoisvarustellun Pisten Bully telakuorma-auton karavaani parkkeerattiin Basenin juurelle, mistä Mika haki Priitin ja saksalaiset mukana olleet Stefanin ja Klausin joulusaunaan ja -aterialle sekä hyvin ansaitulle levolle.

Joulupäivä alkoi kuten mikä tahansa työpäivä. Etelämantereella aikaa ei riitä tuhlattavaksi vaan työt tehdään hyvän sään aikaan. 

Polttoaineen siirto kuljetuskonteista aseman varastorekiin alkoi välittömästi jouluaamuna. Tyhjennettyihin kontteihin pakattiin vastavuoroisesti aseman jätteitä – mitään ei heitetä luontoon.

Tapaninpäivänä aseman uudet voimakoneet saatiin Aboalle DC-3 -lennolla. Jo aamusta näköpiirissä oli sumua ja lennon onnistuminen vaati hyvin merkityn laskeutumisalueen jäätikölle, jatkuvan sään seurannan ja yhteyden lentokoneeseen. 

Juuri ennen vahvan sumupilven peittäessä maiseman, DC-3 ehti laskeutumaan turvallisesti. Aseman uudet voimakoneet saatiin telakuorma-autojen lavoille ja kuljetettua ylös asemalle.

Aboan uusia generaattoreita puretaan DC-3 lentokoneesta jäätiköllä. Kuva: FINNARP2024.

Lentomiehistö pääsi nauttimaan Aboan vieraanvaraisuudesta näkyvyyden mennessä täysin nollille jäätävän sumun peittäessä maiseman. Tutkimusaseman seinustalla liehuivat Viron, Ruotsin, Saksan ja Kanadan liput paikalla olevien kansallisuuksien kunniaksi.

Sumu hälveni jo seuraavana päivänä ja jälleen kerran DC-3:n sukset irtosivat jäätiköstä ja kone häipyi horisonttiin. Jätteiden pakkaus ja lumityöt jatkuivat usean päivän ajan, mutta ennen uudenvuoden aattoa retkikunta ehti asentamaan 40 kilometrin päähän Fossilryggen nunatakille seismometrin mittaamaan maan ja jään järistyksiä kesäkauden aikana. 

Sää oli kesän hienoin, tyyni, kirkas taivas ja lämpötilakin kävi + 1 C asteessa.

Sari ja Priit asentamassa seismometriä Fossilryggen-nunatakille. Kuva: FINNARP2024.

Uudenvuoden aattona traktorijuna oli jälleen koottuna jäätiköllä, keulat kohti Saksan Neumayer-asemaa. Polttoainelasti oli vaihtunut jätteeksi. Yksi Pisten Bully oli ajettu reen päälle paluumatkaa varten, sillä Priitin kausi jatkuu Aboalla. Vuosi vaihtui Aboalla perinteisesti ”Panama Jackin” hengessä ja Pekka oli loihtinut pöytään hienon kokoelman merellistä syötävää. Jälleen vahva jäinen sumu peitti maiseman.

Vuoden ensimmäisenä päivänä Stefan ja Klaus aloittivat paluumatkan. Retkikunnan ensimmäinen vaihe on onnistunut ja työt jatkuvat omalla porukalla.

Ennen viikon loppua Alexandra ja Mika kaivoivat ja nostivat talven lumikertymän syvyyksistä sääasema AWS5-akuston. Sari ja Priit veivät vielä toisen seismometrin Plogen-nunatakin huipulle mittaamaan. Kalle ja Hannu jatkoivat uusien generaattorien asennusta ja Pekka on huolehtinut että ravintoa on saatavilla.

Etelämantereen elokuvajuhlat

Eräs FINNARPin erikoinen ja ainutlaatuinen perinne on järjestää joka tutkimuskausi elokuvajuhlat. Kyseessä oli jo 15. kerta, kun Simojukka Ruipon kuratoima valikoima elokuvia matkasi Etelämantereelle.

Yleisönä ja raatina ovat tammikuun lopussa ja helmikuun alussa Aboalla olevat henkilöt. Heille filmifestivaali on hyvä tapa rentoutua raskaan ja ympäri kellon kurottavan työn keskellä.

Aboan päydällä oli luonnollisesti poppareita, kun filmejä katsottiin. Kuva: FINNARP2024.

Mukana tällä kertaa oli kymmenen elokuvaa – dokumentteja, animaatioita, kokeellisia elokuvia ja näytelmäelokuvia Euroopasta, Aasiasta ja Amerikasta.

1. BAKELITE: Julie Gautier, France -23, Fiction, 7min

2. A SHORT FILM ABOUT KIDS: Ibrahim Handal, Palestine/ France -23, Fiction, 10min

3. MOTHER'S PRIDE: Shiva Krish, India -24, Documentary, 20min

4. CALF: Jamie O'Rourke: Ireland -23, Fiction, 15min

5. DEATH OF AN EXTRA: Mikhail Zheleznikov, Israel/ Russia -23, Experimental/ Documentary, 10min

6. FANTASY IN A CONCRETE JUNGLE: Mehedi Mustafa, Bangladesh -23, Experimental/ Documentary, 15min

7. MADELINE: Raquel Sancinetti, Canada -23, Animation/ Documentary, 15min

8. NUN OR NEVER: Heta Jäälinoja, Finland -23, Animation, 11min

9. THE FILM MIGHT BE WHITE: Sebastian Johansson Micci, Sweden -23, Fiction, 14min

10. THE LITTLE OTHER: Andres Tenusaar, Estonia -24, Animation, 12min

Voittajaa ei ole vielä julkistettu, mutta kun se ilmoitetaan, lisäämme sen tähän juttuun. 

Juttu on lähes suoraan kopioitu Ilmatieteen laitoksen tiedote. Kuvat: Priit Tisler (kaksi ensimmäistä) ja Vesa Marttila (viimeinen).

Antarktiksen jäätikön nopeuskartta (metriä vuodessa). Valkoinen viiva näyttää, missä jäätikkö alkaa kellua. Jäätikkövirrat näkyvät nopeimmin virtaavina alueina. Pine Island (PIG) ja Thwaites (TG) -jäätiköt ovat nopeimmat. Nämä kaksi kuljettavat suurimman osan Antarktiksen menettämästä jäästä mereen.

Jäätiköiden sulamista voitaisiin tutkijoiden mukaan hidastaa kolmella tavalla. Ensimmäiseksi sulamista kiihdyttävän lämpimän meriveden pääsy jäähyllyjen alle voitaisiin estää penkereillä. 

Toiseksi, jäähyllyjä voisi tukea rakentamalla mereen keinotekoisia saaria siihen kohtaan, missä jäähyllyt alkavat kellua. 

Kolmanneksi, jäätiköt liukuvat niiden pohjalla olevan ohuen vesikerroksen päällä ja jäätiköiden virtaamista voisi hidastaa kuivaamalla niiden pohjakallion joko johtamalla veden muualle tai jäädyttämällä sen. 

"Kehittyneet jää/valtamerimallinnukset auttavat arvioimaan esitettyjen ideoiden tehokkuutta", kertoo sovellusasiantuntija Thomas Zwinger.

Näiden esitettyjen toimien mittakaavat ja kustannukset ovat verrattavissa nykyisiin suuriin maa- ja vesirakennushankkeisiin, mutta lisähaasteen tuovat pitkät etäisyydet ja napa-alueiden karut olosuhteet. 

Keinotekoisia saaria on rakennettu esimerkiksi Hong Kongin uudelle lentokentälle, Norjassa vettä johdetaan jäätikön alta kalliotunneleita pitkin vesivoimalaitokseen ja Grönlannissa nopeimmin virtaavan jäätikön eteen rakennettavan penkereen pituus olisi vain viisi kilometriä ja korkeus sata metriä.

Mahdollisten riskien selvittäminen, etenkin paikallisiin ekosysteemeihin kohdistuvien, vaatii huolellista kenttätyötä ja tietokonemallinnusta. Jäätiköt tarvitsevat pohjakallion kartoitusta ja sulamisnopeuden määritystä. Eteläisen jäämeren ilmastomallia pitää kehittää ja Pohjois-Atlantin virtauksia Grönlannin jäähyllyihin pitää selvittää.

Tutkijoiden mielestä suurin riski on, ettei tehdä mitään tai että nämä toimenpiteet eivät toimi. Rakennustöiden vaikutukset jäisivät pieniksi ja paikallisiksi verrattuna jäätiköiden romahtamiseen ja maailmanlaajuiseen nopeaan merenpinnan nousuun.

Jäätiköiden vakauttaminen geotekniikan keinoin ei vähennä kasvihuonekaasujen aiheuttamaa ilmaston lämpenemistä. Jäätiköiden kohtalo riippuu viime kädessä siitä, kuinka nopeasti päästöt vähenevät. Jos kasvihuonekaasujen päästövähennysten huippu saavutetaan pian, jäätiköiden säilyttämisen pitäisi olla mahdollista.

Jos päästöt jatkavat kasvuaan, tavoitteena on hallita jäätiköiden romahtamista, tasoittaa merenpinnan nousunopeutta ja helpottaa sopeutumista.  

*

Juttu perustuu Arktisen keskuksen tiedotteeseen. Otsikkokuva: CSIRO.

Kaksi muutakin muistomerkkiä

Maantieteellisellä etelänavalla on kaksi muutakin historiallista jäännettä.

Ensimmäinen niistä on peräisin joulukuulta 1911. Silloin norjalaisen Roald Amundsenin retkikunta saapui ensimmäisenä etelänavalle ja pystytti sinne telttansa. Tämä tapahtui tarkalleen 14. joulukuuta 1911.

Yllä olevassa kuvassa on retkikunta katsomassa telttaansa: vasemmalla Amundsen, ja siitä oikealle Helmer Hanssen, Sverre Hassel ja Oscar Wisting. Kuvan otti Olav Bjaaland.

Teltta on sittemmin hautautunut lumen alle, eikä sen tarkkaa sijaintia tiedetä, mutta se on silti julistettu historialliseksi muistomerkiksi. Arvioiden mukaan teltta on noin 17 metriä pinnan alla noin kahden kilometrin päässä nykyisestä etelänavasta.

Toinen historiallinen paikka on ensimmäisen Argentinan retkikunnan paikalle vuonna 1965 jättämä lipputanko. Se on puolestaan noin puolen kilometrin päässä asemalta.

Video vuodelta 2016

Alla oleva video näyttää etelänapamerkin paljastuksen vuonna 2016. Valitettavasti nakujuoksua ei ole kuvattu...ainakaan virallisesti.

Juttu perustuu Ilmatieteen laitoksen tiedotteeseen ja retkikuntaraporttiin. Kuvat: Priit Tisler.

Jutussa on käytetty myös Helsingin yliopiston tiedotuksen lähettämää materiaalia.

Ylemmässä kuvassa on lennoilla käytettävä Iljushin-rahtikone ja alemmassa kuvassa Troll-asema lähellä olevalta vuorelta kuvattuna. Kuvat: Jyri Näränen.

Juuri nyt eteläisen pallonpuolen kesällä on Etelämantereen vilkkain tutkimus- ja huoltoaika, sillä sääolosuhteet mahdollistavat lähes rutiininomaisen lentotoiminnan.

Kuitenkin Etelämanner osoitti arvaamattomuutensa siinä, että Iljushinin alkuperäinen määränpää, Novolazaravskayan jäälentokenttä, oli keskikesän auringossa pehmennyt niin paljon, että sinne ei voinut lentää, vaan Närästäkin kuljettanut lento suunnattiin toiselle Iljushinin vastaanottamiseen kykenevälle kentälle, Norjan Troll -aseman yhteydessä olevalle kiitoradalle.  

Edellisellä tutkimuskampanjallaan Näränen lensi myös Trollille, mutta norjalaisten lentologistiikan vuokraamalla Boeing BusinessJetillä.

"Siihen verrattuna Iljushin on aivan eri maailmasta mukavuuden puolesta, mutta Etelämantereelle saavutaan tutkimustyöhön tiedostaen, että mukavuuksia ei aina ole aivan kotiin verrattavissa määrin", viestitti Näränen Trollilta perjantaina.

"Koneet myös palvelevat eri tarkoitusperiä. Norjalaisten lentologistiikka on keskittynyt ihmisten kuljettamiseen, siinä missä ALCIlla iso paino on myös rahdilla, jota Iljushiniin mahtuu monin verroin enemmän kuin BusinessJetiin." 

Trollilta Iljushinin matkustajat ja rahti lennätetään paikallisilla syöttölennoilla eteenpäin eri tutkimusasemille. Tätä tarkoitusta varten tällä kaudella ALCIlla on käytettävissä yksi Basler BT-67 (modernisoitu DC-3), sekä de Havilland Canada DHC-6 Twin Otter, joissa molemmissa on sukset alla. Näin koneet voivat laskeutua hyvinkin alkeellisille lentokentille.

Näräsen oli tarkoitus jatkaa matkaa viikonlopun aikana tai viimeistään nyt maanantaina Baslerilla saksalaiselle Neumayer 3 -asemalle, jonne jätettiin neljätoista Alfred Wegener Instituutin tutkijaa ja logistikkoa, ja josta otettiin kyytiin suomalaisten sinne jättämää rahtia.

Tämän jälkeen oli tarkoitus lentää eteenpäin mahdollisimman nopeasti Basen-vuorelle, jolla Suomen tutkimusasema Aboa sijaitsee.

Siitä, miten matka on sujunut, ei tätä kirjoitettaessa ole vielä tietoa. Matkan sujuminen riippuu sääolosuhteista, jotka ovat olleet tammikuun puolivälissä lentotoiminnan kannalta hankalat koko läntisellä Kuningatar Maudin Maalla. 

Koko retkikunta palaa Suomeen yhdessä noin kuukauden kuluttua. Suunnitelman mukaan kahdeksanhenkinen joukko lentää ensin Basler-kyydillä Novolazarevskayalle ja sieltä Iljushinilla Kapkaupunkiin. Takaisin Suomessa on tarkoitus olla 14. helmikuuta.

Näränen jatkaa Aboalla Paikkatietokeskuksen (ent. Geodeettinen laitos) 1991 aloittamaa Etelämantereen maannousututkimusta.

Tutkimuksessa tehdään painovoimamittauksia aikasarjana. Yhdessä tarkkuus-GPS-mittauksien ja maannousun mekanismien analysoinnin kanssa voidaan tiedoista tehdä mallinnus koko Antarktiksen maannoususta.

Painovoimamittausten lisäksi tutkitaan mittapisteen stabiilisuutta erilaisin geodeettisin menetelmin, jotta voidaan olla varmoja siitä, että paikalliset muutokset eivät vaikuta aikasarjaan. Samaan tapaan tutkimuksessa mitataan paikallisten jää- ja lumikenttien pinnanmuotoja, jotta paikalliset massanliikunnat voidaan ottaa huomioon aikasarja-analyysissä.

Edellisillä mittauskampanjoilla ollaan jo havaittu, että Aboan lähiympäristössä lumikenttien korkeudet voivat vaihdella jopa useita metrejä vuotuisesti. Vaihtelu on tarpeeksi suurta, jotta sillä on vaikutusta myös paikalliseen painovoimaan.

Pinnanmallinnukseen Näräsellä on tällä kaudella mukana myös ensimmäistä kertaa Paikkatietokeskuksen Fotogrammetrian ja kaukokartoituksen osastolla kehitetty liikuteltava laserskanneri, jolla voidaan nopeasti muodostaa tarkka 3-D malli isoistakin alueista. Näräsen tutkimus on osa Suomen Akatemian rahoittamaa nelivuotista Gravlaser -tutkimushanketta.

Aboa on Suomen tukikohta Etelämantereella

Suomen Etelämanner-tutkimusasema Aboa sijaitsee Kuningatar Maudin maalla noin 130 kilometrin päässä rannikolta ja noin 5000 kilometrin päässä Etelä-Afrikan Kapkaupungista. Tutkimusasema on rakennettu vuonna 1988. 

Oman tutkimusaseman rakentamisen jälkeen Suomesta on tehty tutkimusmatkoja Etelämantereelle säännöllisesti. Tutkimusaiheet ovat liittyneet mm. meri- ja rakennetekniikkaan, merentutkimuksen eri aloihin, ilmatieteisiin, geologiaan ja geofysiikkaan. 

Suomessa Etelämanner-logistiikka Finnarp ylläpitää tutkimusasema Aboaa ja järjestää Suomen Etelämanner-tutkimusohjelman hankkeiden kenttätyöt. 

Ilmatieteen laitoksella toimiva logistiikkaryhmän tehtävä Etelämanner-tutkimusmatkojen järjestäminen, tutkimusasema Aboan ylläpito ja tutkijoiden tukeminen Etelämantereella työskennellessä. Tutkimusmatkoilla ollaan joka vuosi muutaman kuukauden ajan marras- ja helmikuun välisenä aikana, jolloin Etelämantereella on kesä ja pakkanen pysyy yleensä -15°C:n lämpimämmällä puolella. 

Aboa tarjoaa hyvät työ- ja asuintilat 12 hengen retkikunnille. Tilapäisesti asemalle mahtuu majoittumaan 18 henkilöä. 

"Retkikunnan työ on vaativaa Etelämantereella. Useamman kuukauden viettäminen Etelämantereella kaukana muusta maailmasta on vaativaa", kertoo retkikuntaa johtava Mika Kalakoski.

"Siksi matkaan lähtevien retkikuntalaisten sopivuutta tutkimusmatkalle arvioidaan mm. psykologisella testillä."

Tutkimusryhmässä on mukana aina kokki ja lääkäri – molemmat ovat tärkeitä retkikunnan toiminnan ja terveyden kannalta.

"Etelämantereella ei näy televisio, eikä siellä toimi internet tai puhelin. Satelliittijärjestelmän välityksellä voi lähettää ja vastaanottaa sähköpostiviestejä, mutta sekin on hidasta. Vettä suihkuihin ja juomavedeksi saadaan läheiseltä jäätiköltä tai lunta sulattamalla", kertoo Kalakoski arjesta Aboan tutkimusasemalla. 

Lisää Aboasta voi lukea alla olevista Tiedetuubin jutuista tai suoraan Finnarpin nettisivuilta.