lehmä

Utahin yliopiston eläintutkimus otti hieman eri suunnan kuin suunniteltiin, kun yksi saaliina käytetyistä lehmistä yksinkertaisesti katosi.

Tutkijat olivat asettaneet luontoon Utahin autiomaassa seitsemän lehmän raatoa, ja he halusivat selvittää miten paikalliset petoeläimet käyttäytyvät.

Raatojen luona oli riistakameroita, ja kun yksi raadoista hävisi viikon aikana, joten tutkijat pääsivät nopeasti syyllisen jäljille: metsäsika, eli mäyrä, oli kaivanut lehmän maakuoppaan.

Se, että metsäsika voi haudata saaliinsa maahan, ei ole mikään yllätys. Mutta se, että se voi haudata paljon itseään suuremman lehmän, on yllätys.

Lehmälle kuopan kaivamiseen kului viisi päivää ja viisi yötä, ja tässä oleva video näyttää miten homma oikein onnistui. Kuvien perusteella työ oli suuri, mutta ei mitenkään yliluonnollisen rasittava.

Mutta nyt kysymys kuuluu: mitä metsäsika tekee myöhemmin raadolla? Kaivaa se ylös ravinnoksi vai antaa maatua omassa rauhassaan.

Jälkimmäinen vaihtoehto ei ole mitenkään tuulesta temmattu, sillä jos raadossa olisi tappava tauti, olisi eläinyhteisön hengissä säilymisen kannalta hyödyllistä, jos joku sen kaivaisi maan alla eristyksiin.

Video: Utahin yliopisto

Lapinlehmä (kuva: Anne Tuomivaara/Arktinen keskus)

Lapinlehmiä on enää hyvin vähän. Nyt niiden maidon tuotannon selvittäminen uudessa hankkeessa, jonka bonuksena saatetaan kehittää uusi terveystuote: lapinlehmän supermaito.

Lapinlehmä, eli pohjoissuomenkarja on Lapin maakunnan oma karjarotu, kertoo Lapin yliopiston tiedote.

Kyseessä on uhanalainen alkuperäisrotu, jonka lisääntyviä yksilöitä on koko maailmassa vain noin tuhat. Siksipä toimet rodun säilyttämiseksi ovat paikallaan.

Yksi näistä on Lapin yliopiston Arktisessa keskuksessa on helmikuun alussa käynnistynyt hanke, jossa kartoitetaan lapinlehmän maidon tuotannon potentiaalia, määrää ja maantieteellistä jakautumista.

Lisäksi selvitetään, miten rodun maitoa ja sen hyviä ominaisuuksia voidaan hyödyntää nykyistä laajemmin.

Lapinlehmän maidon käytön lisääntyminen edesauttaa rodun elpymistä.

Pohjoissuomenkarjan maidon omaleimaisuuden hyödyntäminen (LAPPARI) - hankkeen tavoitteena on koota toimijaverkosto ja kartoittaa toimintamallia, joka tukee lapinlehmän maidon tuotantoa, jatkojalostusta ja käyttöä.

Hankkeen vetäjät toivovat yhteydenottoja kaikilta lapinlehmien omistajilta ja maidon jatkojalostuksesta kiinnostuneilta yrityksiltä, jotta lehmärodun ja sen maidontuotannon nykytilanne voitaisiin selvittää mahdollisimman kattavasti.

Soittoja ja sähköposteja voi lähettää hankkeen johtajalle, yliopistotutkija Päivi Soppelalle (040 013 8805, paivi.soppela(at)ulapland.fi) tai projektikoordinaattori Anne Tuomivaaralle (040 484 4160, anne.tuomivaara(at)ulapland.fi).

Kartoitushankkeessa selvitetään lisäksi sitä, voisiko Lapin kasvava matkailuelinkeino hyödyntää lapinlehmän omaleimaista maitoa ja siitä tehtyjä jalosteita sekä samalla viedä eteenpäin kulttuurihistoriallisesti arvokkaan paikallisen eläinrodun tarinaa.

Hankkeen pidemmän tähtäimen tavoitteena on tukea Lapin maatilojen lähiruokatuotantoa ja jalostusastetta sekä sitä kautta parantaa maitotilojen kannattavuutta.

Lapinlehmä tuottaa korkealaatuista maitoa, joka on valtarotujen karjan maitoa rasvaisempaa ja jonka rasvahappokoostumus on ihmisen ravitsemuksen kannalta edullisempaa. Lapinlehmän maitoa tuotetaan maakunnassa ja lähialueilla jonkin verran, mutta sitä ei vielä erikseen kerätä eikä jatkojalosteta myytäviksi tuotteiksi.

Teksti perustuu Lapin yliopiston tiedotteeseen. Otsikkokuva: Anne Tuomivaara/Arktinen keskus

Tagit

lehmä

lapinlehmä

Arktinen keskus

Lapin yliopisto

suomalainen tutkimus

Jouluseimi on taidemuoto, jolla kuvataan Jeesuksen syntypaikan olosuhteita. Jos seimeä kuitenkin katsoo tarkkaan, se kertoo paljon vanhemmistakin perinteistä. Ne ulottuvat yli 10000 vuoden taa.

Joulun kunniaksi julkaisemme kevyen kolmiosaisen sarjan jouluseimestä. Tässä kolmannessa osassa kerromme aasinsillan kautta aasien ja muidenkin eläinten kesytyksestä.

Seimi ei olisi seimi ilman "alkuperäisimpiä" näyttelijöitään eli eläimiä. Ne edustavat seimen ylivoimaisesti vanhinta perinnettä.

Tallissa pönöttävät karitsat, aasit, härät ja sinne satunnaisesti sijoitettavat kamelit tai possutkin kertovat eläinten ja ihmisen rauhaisasta yhteiselosta. Joku voi tietysti väittää syyn olevan erityisen hetken hartaudessa, mutta realistisesri ajateltuna se on seurausta eläinten kesyttämisestä ihmisen käyttöön.

Arkeologisten todisteiden perusteella voidaan arvioida, milloin kesyttäminen kullakin lajilla tapahtui. Tästä kertovat vaikkapa eläimille suunnitellut vetolaitteet, lajin jäänteiden jatkuvuus ruokailupaikkojen maakerroksissa, sekä eläinten hautaaminen ihmisten lähelle.

Jouluseimen tyyppieläin on aasi, jonka esi-isä on pohjoisafrikkalainen villiaasi. Niitä on käytetty kantojuhtina sekä maidon ja lihan lähteenä jo ainakin 5000 vuoden ajan. Samoihin aikoihin alettiin kesyttää myös kameleita samoihin tarkoituksiin (kaksikyttyräistä Keski-Aasiassa ja dromedaaria Pohjois-Afrikassa).

Lehmien - tai siis nautojen - yhteinen historia ihmisen kanssa on lähes tuplasti kantojuhtia pidempi, sillä alkuhärästä alettiin saada kesyjä muotoja monin paikoin jo lähes 10000 vuotta sitten. Kesyttämistä tapahtui niin Pakistanin, Turkin kuin Pohjois-Afrikankin alueilla. (Ja seimestä tuttu härkähän on siis säyseäksi kuohittu nautasonni.)

Noihin aikoihin huomattiin myös villisikojen kesyyntyvän helposti. Vähiten säikyt ja säyseimmät possut tulivat todennäköisesti ruuan ja suojan perässä lähelle ihmisasutusta ja muuttuivat hitaasti kesysioiksi. Ensimmäisen kerran tämän oletetaan tapahtuneen kenties jossain nyky-Irakin seuduilla.

Kaikkein vanhimmiksi kotieläimiksi (koiran jälkeen) mainitaan usein lampaat. Sitä ne todennäköisesti ovatkin, mutta niiden kehityshistoria on yhä hieman hämärän peitossa. Kaikella todennäköisyydellä lampaat ovat aasialaisten muflonien jälkeläisiä. Niitä kasvatettiin Iranin ja Kaukasuksen tienoilla jo runsaat 10000 vuotta sitten. Eurooppalaisten muflonien on esitetty periytyvän uudelleen villiintyneistä kesylampaista.

Eläinten kesyttäminen liittyy läheisesti maanviljelyn yleistymiseen. Pysyvän asutuksen myötä kesyttämiseen oli paitsi aikaa myös mahdollisuuksia. Säyseät eläimet olivat houkuttelevampia hyödykkeitä ihmisille kuin säikymmät serkkunsa, joten niitä suojeltiin (muilta) pedoilta. Valintapaine suosi eläinyksilöitä, jotka sietivät ihmisten läsnäoloa eivätkä käyttäytyneet agressiivisesti.

Ilman eläimiä ei tarunhohtoinen Jeesuskaan olisi pystynyt viettämään ensimmäistä yötään nöyrästi juuri eläinten pahnoilla ja/tai edes seimessä. Seimi on juuri eläinten syöttökaukalo.

Lue myös aiemmat osat seimisarjastamme: Kotimainen jouluseimi ja Ensimmäinen jouluseimi.

Otsikkokuva: Jenny Sweat / Flickr

Tagit

Tällä viikolla @suoranalabrasta kävi navetassa, oppaana oli tohtorikoulutettava Marjukka Lamminen. Kyseessä oli jo toinen kerta, kun tämä tiedetwiittaushanke oli Viikissä, Helsingin yliopiston Maataloustieteiden laitoksella.

"Olen suhteellisen alkuvaiheessa tohtoriopintojani, väitöskirjaani olen tehnyt nyt puolitoista vuotta", kertoi Marjukka ennen viikon alkua.

"Tutkimuskohteenani on lypsylehmien valkuaisruokinta, tarkemmin mikrolevien käyttö lypsylehmien valkuaisrehuna. Omassa tutkimuksessani minua kiinnostavat erityisesti ympäristönäkökohdat, ja yhtenä näkökantana näissä tutkimuksissani on erilaisten valkuaisruokintojen vaikutus lypsylehmien typen ja fosforin hyväksikäyttöön, joka taas vaikuttavat kotieläintuotannosta aiheutuvaan ympäristökuormitukseen."

Mikrolevät ovat mikroskooppisen pieniä, useimmiten yksisoluisia yhteyttäviä organismeja. Niitä tutkitaan hyvin aktiivisesti tällä hetkellä esim. biopolttoaineen tuotannossa, mutta käyttösovelluskohteita on lukuisia muitakin, kuten esimerkiksi sen käyttäminen eläinten ja ihmisten ravitsemuksessa.

"Valkuaisrehukysymykset ovat todella 'kuuma peruna' tällä hetkellä", Marjukka jatkaa. "Maapallon väestömäärän lisääntyessä ja kulutustottumusten länsimaistuessa kotieläintuotteiden kysyntä näyttää vääjäämättä lisääntyvän, jolloin myös eläinmäärä ja rehuntarve lisääntyy."

"Kun samanaikaisesti olisi pystyttävä ratkaisemaan useita ympäristöongelmia (ilmastonmuutos, biodiversiteettikato ym.), on kotieläintuotannon ja kotieläinten ruokinnan jatkossa perustuttava jatkossa entistä kestävämmälle pohjalle ja kyettävä vähentämään ympäristökuormitusta. Tähän palettiin kuuluvat valkuaisrehut, jotka on tuotettu ympäristön kannalta kestävästi. Mikrolevät ovat yksi vaihtoehto, jotka voisivat täyttää suhteellisen helpostikin nämä kriteerit."

Viikon aikana Marjukka käytti omaa tiliään @lamarjukka ja viestit ohjautuivat myös @suoranalabrasta-tilille sekä ovat tässä alhaalla Storify-tarinana.