Suomalaiset ovat jälleen työn touhussa Etelämantereella. Pääjoukko Finnarp 2016 -retkikunnasta on ollut jo joulukuun alusta alkaen huoltamassa Aboa-asemaa ja ryhmän ainoa tutkija on juuri saapumassa paikalle.
Finnarp 2016 -retkikunta lähti matkaan 2.12. ja sen päätarkoitus on tällä kertaa huoltaa Aboa-tutkimusasemaa ja sen laitteistoja.
Matka asemalle sujui lähes suunnitelman mukaan saksalaisen Neumayer-aseman kautta, mutta työt Aboalla eivät ole menneet aivan yhtä suunnitellusti kuin toivottiin: lumimyrskyt ja kova tuuli ovat haitanneet työtä.
Kuten retkikunnan kiinnostavat raportit kertovat, aseman kunnostus- ja huoltotyöt kuitenkin etenivät, ja etenkin kun tammikuun alussa keli parani, pystyi retkikunta myös liikkumaan alueella laajemmin.
Joukko muun muassa kävi hakemassa polttoainetynnyreitä 120 kilometrin päässä sisämaasta – keikka ei Etelämantereella tiettömällä lumi- ja jäälakeudella ei ole mitenkään helppo!
Saksalaisaseman huoltokaravaani oli jättänyt 20 diesel-polttoainetta sisältävää tynnyriä ennalta sovittuun paikkaan, mistä nelihenkinen partio kävi ne hakemassa kahdella Arctic Truck -jäätikköauton ja trailerin yhdistelmällä. Samalla paikalle vietiin jätettä, jonka saksalaiset poimivat myöhemmin mukaansa.
Edellinen Finnarp-retkikunta testasi tätä menetelmää ja se todettiin kustannustehokkaaksi sekä toimivaksi. Sää oli matkalla pääosin suosiollinen ja ajamista helpotti pääosin hyvä näkyvyys sekä sopiva nollan molemmin puolin vaihdellut kesäinen lämpötila.
Matkalla oli jopa liikenneruuhka, kun jätekonttia samalle kohtaamispisteelle kuljettanut Ruotsin Swedarp-retkikunnan telatraktori tuli paluumatkalla vastaan. Otsikkokuvana on kuva tästä pohjoismaisesta kohtaamisesta.
Keikka kesti 13 tuntia, ja kuten aina Etelämantereella liikuttaessa, oli partiolla mukana yöpymisvarusteet ja paljon ylimääräistä muonaa, koska sää saattaa muuttua epäsuotuisaksi lähes koska tahansa – eikä apuvoimia saada välttämättä paikalle saman tien.
Tänä vuonna päähuomio on Aboan kunnostamisessa, joten tutkimustoiminta on hieman vähäisempää. Mukana on itse asiassa vain yksi tutkija, Maanmittauslaitoksen Paikkatietokeskuksen Geodesian ja geodynamiikan osaston tutkimuspäällikkö Jyri Näränen.
Hän saapuu asemalle vasta tänään – jos kaikki on sujunut hyvin. Noin kuukautta muuta retkuetta myöhemmin matkaan lähtenyt Näränen lensi ensin reittilennolla Dohan kautta Kapkaupunkiin, Etelä-Afrikkaan, ja sieltä 12.1. yöllä Volga-Dnepr -yhtiön Iljushin 76 -kuljetuskoneella. Koneessa oli 48 matkustajan lisäksi tonneittain rahtia.
Kone on Kuningatar Maudin Maalla olevien asemien huoltotoimintaa hoitavan Antarctic Logistics Centre International -yhtiön vuokraama.
Ylemmässä kuvassa on lennoilla käytettävä Iljushin-rahtikone ja alemmassa kuvassa Troll-asema lähellä olevalta vuorelta kuvattuna. Kuvat: Jyri Näränen.
Juuri nyt eteläisen pallonpuolen kesällä on Etelämantereen vilkkain tutkimus- ja huoltoaika, sillä sääolosuhteet mahdollistavat lähes rutiininomaisen lentotoiminnan.
Kuitenkin Etelämanner osoitti arvaamattomuutensa siinä, että Iljushinin alkuperäinen määränpää, Novolazaravskayan jäälentokenttä, oli keskikesän auringossa pehmennyt niin paljon, että sinne ei voinut lentää, vaan Närästäkin kuljettanut lento suunnattiin toiselle Iljushinin vastaanottamiseen kykenevälle kentälle, Norjan Troll -aseman yhteydessä olevalle kiitoradalle.
Edellisellä tutkimuskampanjallaan Näränen lensi myös Trollille, mutta norjalaisten lentologistiikan vuokraamalla Boeing BusinessJetillä.
"Siihen verrattuna Iljushin on aivan eri maailmasta mukavuuden puolesta, mutta Etelämantereelle saavutaan tutkimustyöhön tiedostaen, että mukavuuksia ei aina ole aivan kotiin verrattavissa määrin", viestitti Näränen Trollilta perjantaina.
"Koneet myös palvelevat eri tarkoitusperiä. Norjalaisten lentologistiikka on keskittynyt ihmisten kuljettamiseen, siinä missä ALCIlla iso paino on myös rahdilla, jota Iljushiniin mahtuu monin verroin enemmän kuin BusinessJetiin."
Trollilta Iljushinin matkustajat ja rahti lennätetään paikallisilla syöttölennoilla eteenpäin eri tutkimusasemille. Tätä tarkoitusta varten tällä kaudella ALCIlla on käytettävissä yksi Basler BT-67 (modernisoitu DC-3), sekä de Havilland Canada DHC-6 Twin Otter, joissa molemmissa on sukset alla. Näin koneet voivat laskeutua hyvinkin alkeellisille lentokentille.
Näräsen oli tarkoitus jatkaa matkaa viikonlopun aikana tai viimeistään nyt maanantaina Baslerilla saksalaiselle Neumayer 3 -asemalle, jonne jätettiin neljätoista Alfred Wegener Instituutin tutkijaa ja logistikkoa, ja josta otettiin kyytiin suomalaisten sinne jättämää rahtia.
Tämän jälkeen oli tarkoitus lentää eteenpäin mahdollisimman nopeasti Basen-vuorelle, jolla Suomen tutkimusasema Aboa sijaitsee.
Siitä, miten matka on sujunut, ei tätä kirjoitettaessa ole vielä tietoa. Matkan sujuminen riippuu sääolosuhteista, jotka ovat olleet tammikuun puolivälissä lentotoiminnan kannalta hankalat koko läntisellä Kuningatar Maudin Maalla.
Koko retkikunta palaa Suomeen yhdessä noin kuukauden kuluttua. Suunnitelman mukaan kahdeksanhenkinen joukko lentää ensin Basler-kyydillä Novolazarevskayalle ja sieltä Iljushinilla Kapkaupunkiin. Takaisin Suomessa on tarkoitus olla 14. helmikuuta.
Näränen jatkaa Aboalla Paikkatietokeskuksen (ent. Geodeettinen laitos) 1991 aloittamaa Etelämantereen maannousututkimusta.
Tutkimuksessa tehdään painovoimamittauksia aikasarjana. Yhdessä tarkkuus-GPS-mittauksien ja maannousun mekanismien analysoinnin kanssa voidaan tiedoista tehdä mallinnus koko Antarktiksen maannoususta.
Painovoimamittausten lisäksi tutkitaan mittapisteen stabiilisuutta erilaisin geodeettisin menetelmin, jotta voidaan olla varmoja siitä, että paikalliset muutokset eivät vaikuta aikasarjaan. Samaan tapaan tutkimuksessa mitataan paikallisten jää- ja lumikenttien pinnanmuotoja, jotta paikalliset massanliikunnat voidaan ottaa huomioon aikasarja-analyysissä.
Edellisillä mittauskampanjoilla ollaan jo havaittu, että Aboan lähiympäristössä lumikenttien korkeudet voivat vaihdella jopa useita metrejä vuotuisesti. Vaihtelu on tarpeeksi suurta, jotta sillä on vaikutusta myös paikalliseen painovoimaan.
Pinnanmallinnukseen Näräsellä on tällä kaudella mukana myös ensimmäistä kertaa Paikkatietokeskuksen Fotogrammetrian ja kaukokartoituksen osastolla kehitetty liikuteltava laserskanneri, jolla voidaan nopeasti muodostaa tarkka 3-D malli isoistakin alueista. Näräsen tutkimus on osa Suomen Akatemian rahoittamaa nelivuotista Gravlaser -tutkimushanketta.
Suomen Etelämanner-tutkimusasema Aboa sijaitsee Kuningatar Maudin maalla noin 130 kilometrin päässä rannikolta ja noin 5000 kilometrin päässä Etelä-Afrikan Kapkaupungista. Tutkimusasema on rakennettu vuonna 1988.
Oman tutkimusaseman rakentamisen jälkeen Suomesta on tehty tutkimusmatkoja Etelämantereelle säännöllisesti. Tutkimusaiheet ovat liittyneet mm. meri- ja rakennetekniikkaan, merentutkimuksen eri aloihin, ilmatieteisiin, geologiaan ja geofysiikkaan.
Suomessa Etelämanner-logistiikka Finnarp ylläpitää tutkimusasema Aboaa ja järjestää Suomen Etelämanner-tutkimusohjelman hankkeiden kenttätyöt.
Ilmatieteen laitoksella toimiva logistiikkaryhmän tehtävä Etelämanner-tutkimusmatkojen järjestäminen, tutkimusasema Aboan ylläpito ja tutkijoiden tukeminen Etelämantereella työskennellessä. Tutkimusmatkoilla ollaan joka vuosi muutaman kuukauden ajan marras- ja helmikuun välisenä aikana, jolloin Etelämantereella on kesä ja pakkanen pysyy yleensä -15°C:n lämpimämmällä puolella.
Aboa tarjoaa hyvät työ- ja asuintilat 12 hengen retkikunnille. Tilapäisesti asemalle mahtuu majoittumaan 18 henkilöä.
"Retkikunnan työ on vaativaa Etelämantereella. Useamman kuukauden viettäminen Etelämantereella kaukana muusta maailmasta on vaativaa", kertoo retkikuntaa johtava Mika Kalakoski.
"Siksi matkaan lähtevien retkikuntalaisten sopivuutta tutkimusmatkalle arvioidaan mm. psykologisella testillä."
Tutkimusryhmässä on mukana aina kokki ja lääkäri – molemmat ovat tärkeitä retkikunnan toiminnan ja terveyden kannalta.
"Etelämantereella ei näy televisio, eikä siellä toimi internet tai puhelin. Satelliittijärjestelmän välityksellä voi lähettää ja vastaanottaa sähköpostiviestejä, mutta sekin on hidasta. Vettä suihkuihin ja juomavedeksi saadaan läheiseltä jäätiköltä tai lunta sulattamalla", kertoo Kalakoski arjesta Aboan tutkimusasemalla.
Lisää Aboasta voi lukea alla olevista Tiedetuubin jutuista tai suoraan Finnarpin nettisivuilta.
Sen jälkeen kun Japani laukaisi eilen matkaan geoavaruustutkijan, on tänään laukaisuvuorossa kiinalainen hiilidioksidia mittaava satelliitti. Suomalaiset osallistuvat myös tämän tutkimussatelliitin mittaustuloksien luotettavuuden varmistamiseen Sodankylässä tehtävin havainnoin ja hyödyntävät satelliitin mittaustietoja ilmastonmuutostutkimuksessa.
Kiina on maailman suurin ilmastopäästöjen aiheuttaja, mutta pyrkii myös monin eri keinoin vähentämään päästöjään. Lisäksi kiinalaiset haluavat osallistua yhä tiiviimmin ilmastonmuutokseen ja päästöjen seurantaan.
Maa on myös ratifioinut Pariisin ilmastosopimuksen ja sitoutunut sopimuksen tavoitteeseen, jossa pyritään rajoittamaan ilmaston lämpeneminen kahteen asteeseen verrattuna teollistumista edeltävään aikaan.
Tänään laukaistavaksi suunnitellun TanSat-satelliitin avulla Kiina haluaa selvittää, missä ja miten paljon hiilidioksidia pääsee ilmaan ihmisen toimesta.
Ilmatieteen laitos osallistuu TanSatin keräämien tietojen varmentamiseen vertailemalla Sodankylässä tehtäviä mittauksia satelliitin avaruudesta tekemiin mittauksiin.
Tätä ns. validointia tehdään Sodankylän FTS-mittalaitteen avulla. Se mittaa hiilidioksidin ja metaanin kokonaispitoisuutta koko ilmakehän läpi alhaalta ylös mittaamalla Auringon säteilyn absortiospektrejä lähi-infrapuna-alueella. Osa Auringon säteilystä siis imeytyy ilmakehän molekyyleihin, ja tutkimalla tätä säteilyä infrapunaisen aallonpituusalueella voidaan selvittää kuinka paljon ilmakehässä eri korkeuksilla on hiilidioksidia ja metaania.
Sodankylän tarkka mittalaite kuuluu kansainväliseen TCCON-verkostoon, jonka tarkoituksena on tuottaa korkealaatuista tietoa ilmakehän hiilidioksidin kokonaismäärästä eri puolta maailmaa.
"Tietoa koko maapallon kattavista havainnoista kokonaisjakaumasta tarvitaan, jotta ymmärrämme paremmin, miten hiilidioksidin lähteet ja nielut kehittyvät eri puolilla maapalloa ja mitkä tekijät vaikuttavat ilmakehän hiilidioksidin kokonaismäärään", toteaa Ilmatieteen laitoksen ryhmäpäällikkö Johanna Tamminen Ilmatieteen laitoksen tänään julkaisemassa tiedotteessa.
Ihmisen aiheuttama hiilidioksidin ja metaanin kasvu ilmakehässä on tärkein syy ilmastonmuutokseen. Tästä huolimatta niiden lähteisiin ja nieluihin liittyy vielä paljon epävarmuuksia.
"Onkin tärkeää saada lisää globaaleja mittauksia, jotta voimme paremmin ymmärtää ilmastonmuutokseen liittyviä tekijöitä ja niiden kehitystä tulevaisuudessa", sanoo Tamminen.
TanSatin kaltaiset satelliitit, jotka pystyvät mittamaan kasvihuonekaasuja myös ilmakehän alimmista kerroksista, ovat vielä verrattain uusia. Aiempia merkittäviä satelliitteja ovat japanilaisten rakentama GOSAT ja Nasan vuonna 2014 laukaisema OCO-2.
TanSat laukaistaan radalle, joka on lähellä OCO-2:n rataa, jolloin näiden kahden satelliitin havainnot ovat suoraan vertailukelpoisia.
Ilmatieteen laitoksella on ollut jo yhteistyötä Kiinan kanssa jo vuodesta 2004 lähtien. Yhteistyöhön on kuulunut erilaisia projekteja satelliittihavaintojen hyödyntämiseksi ilmakehän koostumuksen tutkimuksessa. Yhteistyö on tapahtunut Euroopan avaruusjärjestön ja Kiinan Tiede- ja teknologiaministeriön Dragon-yhteisprojektin puitteissa. Aiemmissa hankkeissa on tutkittu mm. otsonikerrosta ja ilmanlaatua.
Loppuvuosi on varsin kiireistä aikaa kantorakettilaukaisuiden suhteen, sillä tänään kiinalaissatelliittia kuljettavan Pitkä Marssi 2D -kantoraketin lisäksi on tarkoitus laukaista vuoden viimeinen Ariane 5 avaruuteen Ranskan Guyanasta, Kouroun avaruuskeskuksesta. Tämän VA234-lennon kyydissä on kaksi tietoliikennesatelliittia. Yllä olevassa kuvassa rakettia ollaan kuljettamassa eilen laukaisualustalle. Kyseessä on jo seitsemäs Ariane 5:n lento tänä vuonna.
Kiina aikoo laukaista lisäksi loppuvuoden aikana lisäksi kaksi muuta rakettia, ja myös venäläiset ovat laukaisemassa yhden.
Jutun TanSat-osuus perustuu Ilmatieteen laitoksen tiedotteeseen.
Pitkästä aikaa olosuhteet ovat taas otolliset revontulien näkymiseen, paitsi että lähipäiviksi sääennuste lupaa varsin kattavaa pilvisyyttä koko maahan. Silti taivaalle kannattaa kuikuilla loppuviikosta!
Ilmatieteen laitoksen avaruussääennusteen mukaan aurinkotuulen nopeus on nyt tavanomainen ja geomagneettinen aktiivisuus vähäistä, mutta huomisesta alkaen tilanteeseen on odotettavissa muutos.
"Pitempi nopean aurinkotuulen jakso alkanee torstain kuluessa ja jatkunee viikonlopun yli. Vähäiset geomagneettiset myrskyt (G1) ja niihin liittyvät revontulet ovat mahdollisia suuressa osassa Suomea loppuviikolla."
Nähtävästi huomenna ja ylihuomenna maapallon kohdalla on otsikkokuvassa näkyvän Auringossa olevan korona-aukon aiheuttama nopean ja hitaan aurinkotuulen alue, joka saa aikaan todennäköisesti kohtalaisen hyviä revontulia. Ne saattavat olla näkyvissä jopa eteläisessä Suomessa. Tämän häiriöalueen perässä seuraava nopea aurinkotuuli saattaa saada aikaan myös revontulia aina joulukuun 10. päivään saakka.
Siis: jos pilvissä on lähipäivien iltoina vähänkin aukkoja, kannattaa hilautua ulos taivasta katselemaan. Ja jos olet lentomatkalla illalla tai yöllä Suomessa, etenkin pohjoisen puolella, niin pilvien päällä revontulten näkyminen on varsin todennäköistä!
Lisätietoja ajantasaisesta tilanteesta saa kätevimmin Ilmatieteen laitoksen Auroras Now! -palvelusta.
Otsikkokuva: NASA / SDO
Auringon näkyvä pinta on tällä haavaa varsin tylsän näköinen, sillä vain yksi vaisu pilkkuryhmä pilkottaa sen pinnalla. Silti viikonlopuksi ja ensi viikolle luvataan mahdollista revontuliaktiivisuutta. Sääli vain, että Suomi on varsin tiiviisti pilvien alla.
Ilmatieteen laitoksen tuoreen avaruussääennusteen mukaan tulossa on useita yleensä avaruussäätä aktivoivia tekijöitä, mutta on epävarmaa, kuinka huomattavia vaikutuksia niillä on.
Auringon kiekon keskellä on pieni koronan aukko, josta lähtevä nopea virtaus saavuttanee Maan lauantaina. Tämän vuoksi revontulten todennäköisyys sunnuntain vastaisena yönä on arvioitu kohtalaiseksi, vaikka aukko on niin pieni, että sen vaikutus voi jäädä varsin vaimeaksikin.
Torstaina Auringossa tapahtui koronan massapurkaus. Se suuntautui luoteeseen, mutta alustavan arvion mukaan se voi sivuta Maatakin sunnuntaina tai maanantaina.
Purkaus ei ollut erityisen voimakas, mutta saattaa silti synnyttää hyvän revontulinäytöksen, jos se saapuu sopivasti alkuyöstä ja sen magneettikenttä sattuu olemaan etelän suuntainen. Tätä mahdollisuutta kannattaa siis pitää silmällä sunnuntain ja maanantain välisenä yönä.
Auringon itäosassa on laajahko koronan aukko, jonka nopea virtaus alkaa vaikuttaa Maahan ensi keskiviikon tienoilla. Käytännössä tuo virtaus voi yhdistyä edellä mainitun massapurkauksen loppuosaan niin, ettei niiden välillä ole selvää eroa. Avaruussää pysynee siis kohtalaisen aktiivisena suurimman osan viikonlopusta ja ensi viikosta.
Yllä oleva avaruussääennuste ei odota suuria avaruusmyrskyjä, mutta mm. spaceweather.com -sivusto on hieman optimistisempi. Sen mukaan Suomen tienoilla korkeilla leveysasteilla kohtalaisen voimakkaan revontulimyrskyn todennäköisyys seuraavan 24 tunnin kuluessa on vain 10 %, mutta sen jälkeen heti todennäköisyys nousee 40 prosenttiin.
Juuri nyt on meneillään kohtalaisen voimakas geomagneettinen myrsky. Sen odotetaan kestävän ainakin tämän yön – kenties pitempäänkin.
Otsikkokuvassa on Yhdysvaltain avaruussäätä havainnoivan keskuksen tilannekuva siitä, miltä magneettista pohjoisnapaa ympäröivä revontuliovaali näyttää nyt. Ja se näyttää hyvältä, kun ajatellaan revontulten näkymistä.
Sää tosin suurimmassa osassa Suomea on parhaillaan kovin pilvinen, mutta jos pilvet väistyvät, kannattaa niiden taakse vilkuilla.
Ainakin pohjoisessa ja myös keskisessä Suomessa varsin todennäköisesti kaunis taivaallinen näytelmä meneillään. Varsin todennäköisesti myös Etelä-Suomi on yön aikana revontulivyöhykkeen alla.
Ilmatieteen laitoksen avaruussääennuste kertoi aikaisemmin tänään, että jo viime yönä havaittiin sunnuntaisen koronan massapurkauksen saapuminen Maahan.
"Aurinkotuulen tiheys nousi merkittävästi vaikka nopeuden muutos jäikin pieneksi", kertoo avaruussääraportti. "Pieni globaali geomagneettinen myrsky (Kp 5) on alkanut aurinkotuulen magneettikentän käännyttyä voimakkaan eteläiseksi klo yhdeksän aikaan."
Ennuste povasi jo tälle yölle kohonnutta revontulten mahdollisuutta, ja se nähtävästi piti hyvin paikkansa. Tilanne jatkunee koko loppuviikon, koska nopeaa aurinkotuulta odotetaan myös perjantaista eteenpäin.
Tämän vuoden syyskuussa jään keskimääräinen laajuus Pohjoisella jäämerellä oli 4,7 miljoonaa neliökilometriä, joka on kaikkien aikojen viidenneksi pienin arvo. Kaikki alhaisimmat merijään laajuudet on mitattu viimeisten kymmenen vuoden aikana.
Ilmastonmuutoksen vaikutuksesta Pohjoisen jäämeren jäänpaksuus on ohentunut, monivuotisen jään määrä ja laajuus on vähentynyt.
Ennen vuotta 2000 merijään vuosittainen pienin laajuus vaihteli 6,2 – 7,9 miljoonan neliökilometrin välillä. Viimeisen kymmenen vuoden aikana jään laajuus on vaihdellut 5,4 – 3,6 miljoonan neliökilometrin välillä. Kymmenen viimeistä vuotta ovat olleet myös kymmenen vähäjäisintä vuotta.
Vuoden 2012 syyskuussa mitattu 3,7 miljoonaa neliökilometriä on koko mittausjakson tähän mennessä mitattu pienin määrä.
"Vuosien välinen ero on normaalia ilmaston vaihtelevuutta, mutta samalla merijään laajuus on pienentynyt koko mittausjakson ajan", toteaa Ilmatieteen laitoksen yksikön päällikkö Jari Haapala ja muistuttaa, että merten jääpeite on yksi ilmastonmuutoksen tärkeimmistä indikaattoreista.
"Muutos on yli 13 % vuosikymmenessä"
Vasemmalla: Merijään keskimääräinen laajuus Pohjoisella Jäämerellä syyskuussa. Oikealla: Merijään syyskuun laajuuden jakaumat vuosina 1979 – 1988 ja 2007 - 2016.
Pohjoisen jäämeren jääpeitettä on mitattu tarkasti vuodesta 1979 alkaen. Kattavimmat tiedot merijään muutoksista saadaan satelliittien mittauksista, joiden perusteella voidaan laskea kuinka merijään peittävä alue muuttuu ja miten se vaihtelee vuosien ja kuukausien välillä.
Voimakkaimmillaan pienentyminen näkyy syyskuussa, jolloin jään vuotuinen peittävyys on pienimmillään.
Pohjoisella jäämerellä merijäätä muodostuu syksyn ja talven aikana ja laajimmillaan jääpeite on maaliskuussa. Kevään ja kesän aikana jääpeite sulaa osittain, ja pienimmillään merijään peittävyys on syyskuussa.
"Vuosi 2016 on ollut jäätutkijoiden kannalta mielenkiintoinen, sillä myös talvella ja keväällä merijään laajuus oli ennätyksellisen pieni", Jari Haapala kertoo.
"Myös havainnot jään paksuudesta kertoivat, että merijään määrä Arktikassa oli poikkeuksellisen alhainen tänä vuonna. Kesäkausi oli alueella kuitenkin keskimääräistä kylmempi ja se ansiosta jääkenttä ei sulanut niin voimakkaasti kuin ennakoitiin
Jään pienin hetkellinen laajuus, 4,14 miljoonaa neliökilometriä, mitattiin syyskuun 10. päivä. Se on kaikkien aikojen toiseksi alhaisin luku.
Syyskuun loppupuoliskolla muodostui merkittävästi lisää uutta jäätä, jolloin syykuun keskimääräiseksi jään laajuudeksi tuli lopulta 4,7 miljoonaa neliökilometriä. Tämä on vuosien 2012 ja 2007 jälkeen viidenneksi pienin arvo.
Uutinen perustuu Ilmatieteen laitoksen tiedotteeseen. Otsikkokuva: fickr / Mariuz Kluzniak
Sodankylässä sijaitsevan Lapin ilmatieteellisen tutkimuskeskuksen yhteydessä on kansallinen satelliittipalvelukeskus, joka palvelee suomalaisia ja kansainvälisiä asiakkaita. Sodankylässä vastaanotettavat satelliittiaineistot tarjoavat rajattomia mahdollisuuksia monelle eri alalle – ja mahdollisuuksia olisi paljon enempäänkin. Tieto voisi tarjota hyvää kasvupohjaa mm. tänään julkistetulle Pohjoisen avaruuskiihdyttämö -idealle.
Sodankylän kansallisessa satelliittipalvelukeskuksessa vastaanotetaan ja arkistoidaan satelliittien välittämiä havaintoja lähes reaaliaikaisesti Suomesta, Euroopasta ja koko pohjoiselta pallonpuoliskolta.
Tietoja käytetään jo nyt esimerkiksi meteorologisissa palveluissa, tulvaennustejärjestelmissä, jääpalveluissa sekä meriliikenteessä, mutta sillä voisi olla laajempaakin käyttöä. harva nimittäin tietää, että Sodankylässä vastaanotettu satelliittidata on avointa ja ilmaista.
Aineistoilla olisi paljon nykyistä enemmän annettavaa myös laajemmalle käyttäjäjoukolle. Sodankylän satelliittipalvelukeskusta on kehitetty viime vuosina niin, että isot satelliittidatamassat on saatavilla myös pilvipalveluna.
"Tämä tarjoaa rajattomia mahdollisuuksia tuotekehitykseen sekä yksityisen ja julkisen sektorin yhteisten ekosysteemien ja kumppanuuksien luomiseen", Ilmatieteen laitoksen tutkimusprofessori Jouni Pulliainen korostaa.
Ilmatieteen laitos hyödyntää itse saatavaa satelliittikuvaa omassa toiminnassaan monella tapaa. Satelliittikuvista räätälöidään tuotteita erilaisiin tarpeisiin, esimerkkejä tästä ovat mm. jääkartat, tulvatilannekuvat, UV-tuotteet ja lumi- ja routakartat. Satelliittihavainnoista kertyviä pitkiä aikasarjoja voidaan hyödyntää myös mm. ilmastonmuutostutkimuksessa.
Tieto on tärkeää erityisesti arktisilla alueilla, joissa ilmastonmuutoksen vaikutukset näkyvät jo nyt erityisen voimakkaasti.
Sodankylän satelliittipalvelukeskuksen yhteistyökumppaneina ovat Eumetsat, Euroopan avaruusjärjestö ESA sekä EU:n Copernicus-ohjelma. Syynä laajaan yhteistyöjoukkoon on se, että Sodankylän on sijainniltaan edullinen polaarirataisten eli napojen yli lentävien satelliittien datan vastaanottoon. Yhteistyötä edesauttaa kuitenkin myös se, että Sodankylän asemalla on valmius vastaanottaa dataa monesta eri satelliiteista ja se, että asema on varustettu maanpintalaittein, joiden avulla voidaan myös varmentaa satelliittimittausten oikeellisuus.
Lisätietoja satelliittipalvelukeskuksesta ja sen tietopalveluista saa sen nettisivuilta: nsdc.fmi.fi
Juttu perustuu Ilmatieteen laitoksen tiedotteeseen. Kuva: Sodankylän satelliittipalvelukeskus.
Ilmatieteen laitos kertoo twiitissään, että Maan magneettikentän suunta on nyt revontulien näkymiselle ja tosiaan: kaikki magneettikentän häiriöisyyttä mittaavat asemat näyttävät parhaillaan punaisia laatikoita. Siis tilanne on hyvin lupaava revontulten näkymiselle!
Otsikkokuvassa oleva kartta näyttää, että Suomessa (siis vihreän linjan yläpuolella) on mahdolliskuuksia nyt revontulten näkymiseen. Jos taivas on siis hiemankin selkeä, kannatta katsella tapahtuisiko yläpuolella mitään.
Myös Ilmatieteen laitos vahvistaa asian:
Maan mag. kentän suunta on nyt revontulien näkymiselle suosiollinen: https://t.co/ybddSCv9FG
— FMI Space (@FMIspace) August 23, 2016
Samoin avaruussäätä seuraava NOAA:n avaruussääennustuskeskus kertoo avaruussään olevan parhaillaan hyvin epävakaan.
Pieni G1-luokan myrsky on parhaillaan käynnissä ja aurinkotuuli on voimakasta sekä rauhatonta, sanoo NOAA:n tilannetiedotus. Todennäköisyys aktiivisuuden jatkumiselle tällä tasolla on suuri, ja itse asiassa nyt näyttää siltä, että ensi illasta ja yöstä on tulossa vieläkin lupaavampi.
Spaceweather.com -sivuston ennusteen mukaan todennäköisyys revontulille Suomen korkeudella on 15% tänä yönä ja 15 % ensi yönä. Kohonneen aktiivisuuden todennäköisyys on 20 % nyt ja ensi iltana/yönä, ja samoin revontulimyrsky on mahdollinen 20 %:n todennäköisyydellä tänään tai huomenna.
NOAA:n Ovation-simulaatio lupaa parempia olosuhteita huomiselle, jolloin revontulia voisi olla myös eteläisessä Suomessa.
Auringon pinta on tällä haavaa varsin rauhallinen, sillä siellä on vain yksi suurehko pilkkuryhmä, AR2579, jonka ei oleteta synnyttävän suurempia purkauksia. Se on kuitenkin parhaillaan kasvamassa.
Sen sijaan koronassa on nyt aukko, jonka kautta kohti Maata puhaltaa tavallista enemmän ja voimakkaammin aurinkotuulta. Nyt purkautuva kaasu vaikuttaa Maahan ja meidän lähiavaruuteemme parin päivän päästä.
Päivitys klo 23.14: Kumpulan taivalla (valojen keskellä Helsingissä) näkyy heikkoja revontulia:
Ennätyskuuma vuosi 2016 jatkuu lämpimänä, sillä toukokuun maailmanlaajuinen lämpötilapoikkeama oli jälleen runsaasti koholla tavanomaisesta. Osasyynä tähän on käynnissä oleva El Niño -ilmiö Tyynellä valtamerellä, mutta sen piikkiin ei kaikkea kummallista säätä voi laittaa.
Ilmatieteen laitoksen kuukausiraportti luettelee tyhjentävästi kuinka kummallinen toukokuu oli eri puolilla maapalloa.
Pohjolassa tilanne oli hyvin kahtiajakoinen, sillä Skandinaviassa oli 2-4 °C tavanomaista lämpimämpää, mutta samalla Suomessa sekä eteläisessä Ruotsissa oli kovasti kesäistä. Uusia kuukauden keskilämpötilaennätyksiä mitattiin muun muassa Etelä-Ruotsin Skoonessa ja Pohjois-Norjan Finnmarkissa, kun samaan aikaan osassa Pohjois-Norjaa jopa yli 5 °C normaalia kylmempää.
Arktisella alueella ei ole vastaavaa kuuta nähty koskaan mittaushistorian aikana, sillä esimerkiksi Huippuvuorilla keskilämpötila oli jopa +1,4 °C normaalia korkeampi ja ylitti pitkän ajan keskiarvon lähes 6 asteella. Entinen ennätys vuodelta 2006 ylittyi 0,5 asteella. Poikkeuksellisen lämmin alue ulottui Huippuvuorilta Novaja Zemljalle sekä Kanadan ja Alaskan rannikoille. Grönlannin lounaisosissa lämpötila kohosi 14. päivänä koko arktisen alueen ennätykseen 21,6 asteeseen
Keski-Eurooppa puolestaan oli kolea ja kostea. Monissa paikoin Ranskaa ja Itävaltaa sekä osassa Saksaa satoi hyvin runsaasti, ja sateet jatkuivat osin kesäkuun puolelle aiheuttaen mittavia tulvia. Suurin yhden vuorokauden sademäärä 124 mm mitattiin 29. päivänä Saksassa.
Amerikan pohjoisosassa oli kuumaa, etenkin Alaskassa, missä toukokuu oli paikoin ennätyslämmin. Teksasissa esiintyi kuukauden lopulla ennätyksellisiä sateita Houstonin luoteispuolella. Suurin 24 tunnin sademäärä oli 444 mm, josta satoi 198 mm yhden tunnin aikana.
Kanadan eteläosissa koettiin kuukauden alussa poikkeuksellinen helleaalto lämpötilan kohotessa yleisesti 30 asteen yläpuolelle. Winnipegissä ylin lämpötila oli 35,2 °C. Kuumuus ja kuivuus aiheuttivat laajoja metsäpaloja, ja lähes 100 000 ihmistä jouduttiin evakuoimaan palojen tieltä.
Samoin Aasian puolella hikoiltiin. Intiaa koetteli ennätyksellinen kuumuus kuukauden puolivälin jälkeen ja maan uusi lämpöennätys 51,0 °C mitattiin 19. päivänä Rajasthanin osavaltiossa. Viereisessä Pakistanissa oli vieläkin lämpimämpää, koska lämpötila kohosi tuolloin 52,2 asteeseen.
Vaikka eteläisellä pallonpuolella on nyt talvi, oli mm. Australiassa syksy toukokuussa vielä paikoitellen hyvin kesäinen. Lämpötilat olivat yli 30 °C:n ja kuukausi oli tilastojen toiseksi lämpimin. Lämpimintä oli vuonna 1958. Korkein lämpötila 40,3 °C ja korkein minimilämpötila 29,6 °C mitattiin kuukauden alkupäivinä.
Antarktiksella lämpötila kohosi toukokuun 26. päivänä uuteen toukokuun lämpöennätykseen 17,2 asteeseen.
Tekstin pohjana on Ilmatieteen laitoksen kuukausiraportti. Kuva: NOOA
Ilmatieteen laitos tutkii myös merten syvyyksiä nyt automaattisella sukellusveneellä. Uivelo on miehittämätön veden alla toimiva tutkimuslaite, joka otettiin käyttöön toukokuun alussa.
Tämä ei suinkaan ole ensimmäinen Itämeren alueella toimiva automaattinen tutkimussukellusvene – eli vedenalainen liidin – sillä suomalaiset testasivat tekniikkaa jo aikaisemmin (katso juttumme vuodelta 2013) yhdessä espanjalaisten kanssa ja havaitsivat sen toimivaksi.
Niinpä Ilmatieteen laitos hankki viime vuonna Slocum G2 -liitimen, joka on suunniteltu toimimaan kauko-ohjatusti matalilla merialueilla.
Laite voi sukeltaa 200 metrin syvyyteen ja se voi Itämeren oloissa toimia jopa kaksi kuukautta yhtäjaksoisesti. Vastaavia laitteita on maailmalla jo noin 600, mutta kyseesäs on ensimmäinen suomalainen sekä eräs harvoista Itämeren alueella olevista.
Liidin mittaa meren vesirungon fysikaalisia ja biologisia ominaisuuksia sukeltaessaan ohjelmoitua reittiä vedenpinnan alla. Uusien sukeltavien robottien avulla voidaan tutkia entistä tarkemmin Itämeren fysikaalisia ominaisuuksia, kuten happipitoisuutta sekä meren lämpötilan ja suolaisuuden vaihtelua sekä virtauksia.
"Liitimen avulla saadaan tietoa, joiden avulla voidaan parantaa merimalleja. Merimalli simuloi veden lämpötilan, suolapitoisuuden ja virtausten käyttäytymistä eli mallien avulla pystytään ennustamaan esimerkiksi merivirtojen muutoksia ilmaston lämmetessä", kertoo Ilmatieteen laitoksen tutkija Kimmo Tikka.
Liidin voidaan laskea veteen pienveneestä ja sen kulkua valvotaan ja ohjataan satelliittien välityksellä. Pinnalla käydessään laite on tiedonvaihtoyhteydessä ohjaajiinsa.
Uiveloksi ristitty liidin teki ensimmäisen lyhyen merimatkansa Helsingin edustalla toukokuun alussa.
Testit tehtiin yhdessä aiemmissa kokeissa mukana olleen espanjalaisen yhteistyökumppanin SOCIB:n kanssa, joka tarkasti liitimen vakauden ja perustoiminnan. Perusteellisempia merikokeita ja reitin ajoa tehtiin viime viikolla yhteistyössä Helsingin yliopiston Tvärminnen eläintieteellisen aseman merialueella.
"Liitimen käyttöönotto sujui hyvin ja varsinainen tutkimustyö voidaan aloittaa jo tänä kesänä", Kimmo Tikka kertoo.
Liidin liittyy samalla osaksi FINMARI-merentutkimusinfrastruktuuria.
Kuva: Ilmatieteen laitos / Kimmo Tikka; video: Ilmatieteen laitos.
Juttu perustuu Ilmatieteen laitoksen tiedotteeseen.
Tiedetuubi © 2012-2024
