vempeleet

Mitä iPhone olisi maksanut vuonna 1991?

Ke, 02/12/2014 - 12:01 By Toimitus
iPhone vuonna 1991

Se on aina mukanamme ja käytämme sitä koko ajan, eikä mieleemme tule lainkaan, että se on huima paketti huipputekniikkaa. Älypuhelin on kerrassaan ällistyttävä laite, kun sitä vertaa vaikkapa aivan lähimenneisyyteen.

TechPolicyDaily.com -nettisivu on tehnyt kiinnostavan laskelman siitä, mitä nykyaikainen iPhone olisi maksanut vuonna 1991. Ilman kameraa, sovelluksia ja käyttöjärjestelmää hinnaksi tulee huima 2,6 miljoonaa euroa!

Laskelma lähtee siitä, että yksi gigabitti flash-muistia, mikä oli uutta ja ihmeellistä vuonna 1991, olisi maksanut tuolloin 33 000 euroa sen sijaan, että nykyisin sen hinta on noin 40 senttiä. Näin ollen 32 GB olisi maksanut 23 vuotta sitten 1,06 miljoonaa euroa.

iPhone 5s:n mikroprosessori A7 on historiallisesti katsoen supertietokone. Siinä on noin miljardi transistoria ja se toimii 1,3 GHz:n kellotaajuudella. Vastaavan laskentatehon, noin 20 500 MIPS, eli 20 miljardia laskutoimitusta sekunnissa, prosessori vuonna 1991 olisi maksanut 454 800 euroa.

Olennainen osa nykyistä älypuhelinta on myös mobiili internet. Sitä ei ihan nykymuodossaan luonnollisestikaan ollut vuonna 1991, mutta silloin oli toki jo kännyverkon kautta mahdollisuus lähettää dataa. Nopeus tosin oli hidas ja hinta suolainen: siitä sai maksaa noin 75 euroa kilobitiltä sekunnissa. Jos tästä lasketaan 15 Mbps:n mukaan hinta, niin saadaan 1,1 miljoonaa euroa.

Yhteensä siis 2,6 miljoonaa euroa.

Lisäksi siis puhelimissa nykyisin on supertarkka kosketusnäyttö, grafiikkaprosessori, 4G-modeemi, WiFi, monen megapikselin kamera ja koko joukko liikeantuerita, kiihtyvyysmittareita ja GPS – suuri osa näistä on tekniikkaa, mitä vuonna 1991 ei edes ollut. Kun nappaan luurin seuraavan kerran käteesi, tätä kannattaa ajatella...ja pohtia, millaista kännyä käytämme 20 vuoden päästä!

Mitä vuoteen 1991 tulee, niin GSM oli silloin vielä kunnolla tulossa: Nokian ja maailman ensimmäinen sarjavalmisteinen GSM-puhelin Nokia 1011 esiteltiin vasta seuraavana vuonna, vuoden 1992 lopussa. Klassikkoluurissa oli 2-rivinen mustavalkoinen nestekidenäyttö sekä 99-paikkainen numeromuisti, sen täydellä latauksella puhumaan 90 minuutin ajan ja valmiustilassa puhelin pysyi 12 tunnin ajan.

Sen seuraajasta Nokia 2110:sta tuli vuonna 1994 Nokian ensimmäinen todellinen hitti. 2100-sarjan puhelimia myytiin kaikkiaan noin 20 miljoonaa kappaletta – ja ne toivat maailmaan myös Nokia tune -soittoäänen.

 

 

Klip-klap-luistin tositoimissa

Ma, 02/10/2014 - 09:39 By Jari Mäkinen
Klappiluistimet

Tänään maanantaina myös suomalaisluistelijat pääsevät tositoimiin olympialaisissa, kun Pekka Koskela ja Mika Poutala kisaavat mitalista pikaluistelun 500 metrillä.

Apunaan heillä, kuten käytännössä kaikilla kisakumppaneilla, ovat klap-luistimet. Siinä missä perinteisissä luistimissa terä on kiinnitetty kenkään kiinteästi, on klap-luistimissa saranan varassa liikkuva terä, jonka ansiosta terä voi olla potkun aikana perinteistä luistinta pitempään kiinni jäässä. Luistelussa vauhti saadaan siitä, että jaloilla potkaistaan taaksepäin, jolloin luistin paitsi luistaa sutjakasti eteenpäin pituussuunnassa, niin myös tarraa kiinni jään pintaan poikkisuunnassa. Mitä pitempään terä pysyy kiinni jäässä, sitä pitempään potku voi kestää, ja sitä paremmin luistelija saa tehoa irti potkustaan. Klap-luistimen ansiosta potku on myös "luonnollisempi", eli jalka liikkuu potkun aikana jouhevasti.

Klap-luistimissa terä on kiinni kengän alla edessä olevassa saranassa, joka tekee mahdolliseksi sen, että terä liikkuu ylös ja alas. Ettei terä liikkuisi hervottomasti, on liikealue rajattu. Terään on myös kiinnitetty jousi, joka pitää sitä normaalisti "perusasennossa", kiinni vaakasuorassa kengän alla asennossa, missä terä on perinteisissäkin luistimissa. Potkun aikana terä taipuu takaa alaspäin ja kun luistin nousee jälleen jäästä ilmaan, terä napsahtaa jousen vetämänä ylös.

Klap-luistin kehitettiin Alankomaissa, pikaluistelun pienessä suurmaassa, missä Amsterdamin vapaan yliopiston urheilutietieden osaston tutkija Gerrit Jan van Ingen Schenau työryhmineen paneutui asiaan vuonna 1979. Idea ei kuitenkaan ollut heidän, vaan erilaisia klap-luistinversioita oli käytetty 1900-luvun alusta alkaen, mutta lähinnä hupimielessä. Ensimmäisenä klap-tyyppisen luistimen patentoi saksalainen Karl Hannes jo vuonna 1894.

Uuden ajan pikaluistelu-klap-luistimen prototyyppi valmistui vuonna 1980 ja ensimmäiset testit kilpailuissa tehtiin vuonna 1981. Luistinvalmistaja Viking kiinnostui asiasta ja ryhtyi tekemään klap-luistimia, joilla kilpailtiin toden teolla ensimmäisen kerran kisakautena 1984/85. Monet tuon ajan huippuluistelijat suhtautuivat uusiin luistimiin penseästi ja joissain tapauksissa kilpailujen sekä luistelutapahtumien järjestäjät kielsivät klap-luistinten käytön, koska niiden pelättiin aiheuttavan ongelmia kaatumistapauksissa.

Vasta 1990-luvulla ideaan alettiin suhtautua vakavammin – pääosin siksi, että parempi metallimateriaalien hallinta teki saranasysteemistä tarpeeksi kevyen ja kestävän. Vuoden 1994-1995 kauden aikana Hollannin nuorten maajoukkue käytti klap-luistimia ja harjoitteli pelkästään niillä, jolloin havaittiin, että heidän aikansa paranivat 6,25%.

Hollannin naisten pikaluistelujoukkue otti klap-luistimet käyttöön vuonna 1996, ja kun niillä rikottiin heti monia ennätyksiä, käytännössä kaikki luistelijat ottivat ne käyttöön seuraavien vuosien aikana. Tonny de Jong oli ensimmäinen klap-luistimilla voittanut kansainvälisten kilpailujen mestari, kun hän löi Gunda Niemannin vuonna 1997 naisten euroopanmestaruuskilpailuissa. Niemann protestoi ja halusi uudentyyppiset luistimet kiellettäväksi, mutta otti itsekin ne käyttöön protestin hylkäämisen jälkeen.

Naganon talviolympialaiset vuonna 1998 olivat ensimmäiset olympiakisat, missä klap-luistimet olivat vakiovaruste, niin naisilla kuin miehilläkin. Ja niinpä sielläkin laitettiin ennätyksiä uusiksi ennätyksellisen paljon.

Kuinka käy tällä kerralla? Joka tapauksessa tänääkin luistelua katsellessa kannattaa kiinnittää huomiota myös siihen, mikä luistelijan kiinnittää jäähän – klip-klap-luistimiin.

Vanha klap-luistin

Klap-luistin kuvattuna vuonna 1936 Haagissa (eli hollanniksi 's Gravenhagessa).

Mitäs me käytettiin ennen kuin oli Riddell Revolution?

La, 02/01/2014 - 13:50 By Markus Hotakainen

Amerikkalaisen jalkapallon Super Bowl -viikonloppuun sopii hyvin uutinen Pittsburghin yliopistossa tehdystä kypärätutkimuksesta. Viisi vuotta kestäneessä selvityksessä oli mukana liki 2 000 Yhdysvaltain yliopistosarjan pelaajaa kahdeksasta eri joukkueesta.

Vertailussa olivat legendaarisen Riddellin kaksi mallia: klassinen VSR4 ja uudempi Revolution, jossa pehmusteiden paksuus on 40 prosenttia suurempi ja posken sekä leuan luuston suojaus oleellisesti parempi. Riddell Revolution ei ole aivan uusi kypärä, sillä se tuli markkinoille jo vuonna 2002. Nyt julkaistu tutkimus aloitettiin kuitenkin melko tuoreeltaan mallin julkistamisen jälkeen, sillä se tehtiin vuosina 2005–2010.

Kaikkiaan 1 833 pelaajan kypärään kiinnitettiin kiihtyvyysmittarit, jotka rekisteröivät päähän kohdistuneet iskut sekä harjoituksissa että otteluissa. Viiden vuoden aikana saatiin talteen tiedot yhteensä 1 281 244 iskusta, joista 64 aiheutti aivotärähdyksen.

Pelaajista valtaosa käytti uudempaa Revolution-mallia. Heiltä mitattiin 958 719 päähän osunutta iskua, joista 37 aiheutti aivotärähdyksen. VSR4-mallin käyttäjillä vastaavat lukemat olivat 322 725 iskua ja 27 aivotärähdystä. Revolution-mallia käyttäneillä pelaajilla oli siis selvästi pienempi todennäköisyys kolhia päänsä vakavasti.

Revolutionia käyttävistä 5,3 prosenttia sai aivotärähdyksen, kun VSR4-mallin käyttäjistä prosenttiosuus oli 7,6. Uudempaa mallia suosivien todennäköisyys saada aivotärähdys on tilastollisesti 46,1 prosenttia klassisen mallin todennäköisyydestä.

Kun yliopistosarjoissa on noin 1,5 miljoonaa pelaajaa, päävammojen väheneminen on jo varsin merkittävällä tasolla. Tutkijoiden mukaan uudemman kypärämallin ansiosta päähän kohdistuneet iskut aiheuttavat vuositasolla 18000–46000 aivotärähdystä vähemmän. Entisenä Vaahteraliigan pelaajana voin todeta, että lajissa saa kolhuja muutenkin ihan riittävästi. 

Tutkimus julkaistiin Journal of Neurosurgery -lehdessä 31. tammikuuta.

 

 

 

 

 

 

 

Lataa langattomasti tötteröllä

To, 01/09/2014 - 13:07 By Toimitus
Kuva: Intel

Las Vegasissa, Yhdysvalloissa, on parhaillaan käynnissä perinteisesti vuoden teknologiamessut avaava CES, Consumer Electronics Show, missä suurin huomio on tänä vuonna kohdistunut älyautoihin ja uusiin, hyvin tarkkoihin ja kaareviin televisioihin.

Pian jo nyt suuret kotien kuvaruudut muuttuvat entistäkin kookkaammiksi ja täyttävät melkein kokonaisen seinän; OLED-näyttöpinnat ovat jo niin ohuita ja taipuvia, että ne muistuttavat melkein tapettia...

Eilen messuilla esiteltiin myös kiinnostava matkapuhelimien, tablettien ja muiden pienten elektroniikkalaitteiden langaton latauslaite. Intelin suunnittelema vempele on ikään kuin kulho, mihin laitteet voisi heittää päivän päätteeksi ja mistä ne on helppo aamulla ottaa käyttöön ladattuina.

Intelin toimitusjohtaja Brian Krzanich esitteli pehmeän, muobista tehdyn kulhomaisen lataustötterön esityksessään, missä hän koitti selittää miten yhtiö koittaa laajentaa mikroprosessoriliiketoimintaansa kaikkeen ympärillämme olevaan tekemällä esineistä älykkäitä. Kyseiset esineet ovat hänen mielessään luonnolisesti Intelin valmistamia tai yhtiön tekniikalla varustettuja, ja niitä voisi ladata tällä kulholla.

Monien muiden langattomien latauslaitteiden tapaan magneettiresonanssiin perustuva kulho on noin 30 cm halkaisijaltaan ja se pystyy lataamaan samanaikaisesti useita sisällään olevia laitteita ilman, että niitä on mitenkään aseteltu tiettyihin kohtiin kulhossa – ne siis voisi oikeasti vain nakata sisään. Hintatietoja ja myyntiintuloaikaa ei kerrottu esityksessä, mutta kyseessä on tuotantoon aikanaan tuleva laite, eikä vain suunnittelukonsepti.

Eläkeläinen testaa: Samsung Galaxy Tab 3

Ke, 12/11/2013 - 15:28 By Eero Mäkinen
Laitteen laatikko

Tiedetuubi testaa laitteita: tässä Eero Mäkinen kertoo miten Samsungin suosittu tablettitietokone sopii ikäihmisen käyttöön ja miten sen sekä Android-käyttöjärjestelmän kanssa pääsee sinuiksi.

-

Tietotekniikka on kehittynyt muutamassa vuosikymmenessä hurjaa vauhtia. Viisikymmentä vuotta sitten taskulaskimet olivat tuntemattomia, mutta nyt ammoisen laskimen kokoiset matkapuhelimet ovat kuin pieniä tietokoneita ja niillä voi tehdä enemmän kuin pöytätietokoneilla vielä jokunen vuosi sitten. Varsinainen puhetoiminto on enää vain pieni osa sen mahdollisuuksista.

Samalla perinteiset pöytätietokoneet ja niiden erilliset näytöt, keskusyksiköt, näppäimistöt ja hiiret ovat monissa kodeissa korvaantuneet kannettavilla tietokoneilla, jotka paitsi säästävät pöytätilaa, niin ovat myös helppoja ottaa mukaan sekä käyttää paikoissa, joissa ei ole sähkövirtaa.

Nyt markkinoille voimakkaasti tulleet tablettitietokoneet asettuvat tässä ketjussa kannettavan tietokoneen ja älypuhelimen väliin.

Yksi uusimpia laitteita on Samsungin Galaxy Tab3. Laitteen ulkomitat on 174 mm x 242 mm ja näytön koko on 10.1" (136 mm x 217mm). Sen paksuus on 7 mm.  

Testattuun malliin ei voinut asentaa sim-korttia, joten se ei voinut käyttää hyväkseen matkapuhelinverkkojen tiedonsiirtoa. Sen sijaan se yhdistyy nettiin langattomalla lähiverkolla, missä sellainen on vain käytettävissä. Esimerkiksi kotona se liittyy vaivattomasti kodin lähiverkkoon.

Ensikokemuksia

Kun laitteen ottaa pakkauslaatikosta, on oltava tarkkana, ettei ohut, liukaspintainen laite lipsahda käsistä lattialle. Lisäksi laite on yllättävän painava verrattuna siihen, minkä tuntuman laitteen koko antaa.

Pakkauksesta löytyy latausta varten USB-kaapeli, joka paitsi yhdistää laitteen tietokoneeseen, niin myös toimii lataamisessa. Sama johto voidaan liittää laturiin.

Näiden lisäksi pakkauksesta löytyy nippu erikielisiä pikaoppaita, joiden avulla pitäisi saada laite käyttökuntoon. Valitettavasti oppaan tekstin koko on niin pientä, että se ei palvele  varsinkaan ikääntynyttä käyttäjäkuntaa. Käyttöohjeen saa toki täydellisempänä ja suurempikokoisena  internetin  kautta Samsungin kotisivuilta, mutta sieltä ei löytänyt muuta kuin englanninkielinen versio oppaasta.  Kun koneen saa omatoimisesti liitettyä nettiin, on ohjekirjaa suppeampi ohje heti aloitussivulla hakuna.

Pakkauksessa olevan ohjeen avulla laitteen saa kuitenkin hyvin käyttökuntoon. Sähköpostien tilit on aika helppo perustaa, jos niistä on hiukankin kokemusta.

Näytön kuva on terävä eikä vilku. Kirkkaus säätyy ympäristön valoisuuden mukaan. Joskus valaistus on jotenkin raja-alueella, jolloin näytön valoisuus vaihtelee tumman ja kirkkaan välillä nopeasti.

Laitteessa on erikoinen älykäs energiansäästökatkaisu, joka perustuu silmän ja laitteen katsekontaktiin. Jos katse siirretään pois, näyttö pimenee. Siinä on hieman opettelemista, mutta lopulta se toimii kohtalaisen hyvin. Mikäli tämä tuntuu vaikealta tai hankalalta oppia, voi ominaisuuden voi kyllä ottaa pois käytöstä.

Paksun näköislehden (testissä käytettiin erityisesti Aamulehden Android-sovellusta) lataukseen laite on hieman heikkotehoinen. Jos selaa lehteä kaikkine kuvineen ja värimainoksineen, yhteys serveriin katkea sellaisen parin kymmenen sivun jälkeen, mutta vika voi olla laitteen sijaan myös lehden puolella. Joka tapauksessa: jos ottaa lehden luettavaksi ilman kuvia ja mainoksia, ongelmaa ei ole. Pienemmän, sähköisen  iltapäivälehden lukeminen mainoksineen ja kuvineen onnistuu hyvin.

Kuvaruutukaappaus

Laitehan tottelee ääntä!

Yksi Samsungin hieno ominaisuus on puhekäskyt. Tämä auttaa erityisesti henkilöitä, joiden käsi vapisee ja on vaikea koskettaa tarkasti näytöllä oikeaa kohtaa. Googlella puhehaku onnistuu oikein hienosti, kun vain lopulta osaa sanoa oikeat hakusanat.

Tabletti täydentää hyvin pöytäkonetta/kannettavaa tietokonetta, mutta jos vähänkin on tarpeita käyttää tietokonetta muuhun kuin sähköpostiin, kalenteriin, internetin selailuun ja pankkiohjelmiin, se ei kuitenkaan korvaa ”oikeaa” tietokonetta.

Parhaimmillaan tabletti toimii yhdessä tietokoneen kanssa ja tietoa laitteiden välillä voidaan siirtää USB-kaapelilla tai bluetooth-yhteydellä. Kytkentä ja yhteyden muodostus käy helposti. Tiedostoja voidaan siirtää tietokoneesta tabletille kätevästi, ja laitetta voi sitten käyttää esimerkiksi kokouksissa apuna. Koneeseen voidaan ottaa vaikkapa kokouksen esityslista ja tehdä siihen suoraan muistiinpanoja. Tiedoston voi sitten siirtää takaisin tietokoneelle joko netin, bluetoothin tai johdon välityksellä. Myös Dropbox, tai jokin muu vastaava tiedostonjakopalvelu, on tässä erinomainen apuväline. Joka tapauksessa laitteessa on hyvän kokoinen näppäimistö, minkä avulla muistiinpanojen teko onnistuu ongelmitta nakkisormillakin.

Kalenteri on käyttökelpoinen. Sinne voi lisätä muistiinpanoja tehtävistä ja sillä tukea muistiaan. Kalenterin ongelmana on kuitenkin se, että sitä ei pysty synkronoimaan (ainakaan helposti) Windowsin kalenterin kanssa. Hälytystoiminta on kätevä, mutta hieman vaikeakäyttöinen.

Kameroita on kaksi. Etukameralla voi ottaa kuvaa selkänsä takaa tai itsestään. Takakamera on laitteen ”varsinainen” kamera, jonka kuvan koko ja resoluutio on myös suurempi. Molempien kameroiden käyttö on muuten helppoa, mutta kuvan tarkennus on vaikeaa, koska se tehdään hipaisemalla sormilla. Sitä pitää kovasti harjoitella, ennen kuin kuva pysyy selvänä ja tarkkana.

Laitteen kuva on selkeä ja terävä, eikä se värise tai ole epämiellyttävä katsoa.

Yksi ominaisuus, jonka valmistaja tuo näyttävästi esille, on tabletin käyttö kaukosäätölaitteena televisiolle. Käyttö edellyttää kuitenkin yhteensopivia laitteita, eikä se vaikuta kovin tarpeelliselta: normaalissa käytössä television oma kaukosäädin on yksinkertaisempi ja suoraviivaisempi käyttää.  

Galaxy Tab verrattuna Applen iPadiin

Periaatteessa laitteet ovat saman kokoisia ja toiminnoiltaan samanlaisia, mutta käytössä Samsung vaikuttaa ”rimpulalta” verrattuna iPadiin. Applen kosketusnäyttä on jämäkkä, ja kun sitä painaa, niin se reagoi heti ja tuntuma on hyvä, mutta Samsungissa kohdentaminen on vaikeampaa ja tuntuma on liian herkkä. Tilannetta voi verrata kahteen autoon, joista molemmilla voi ajaa hyvin kaarteessa ja auto liikkuu eteenpäin hyvin, mutta toisessa ajotuntuma on parempi ja se tuntuu vastaavan täsmällisemmin ohjausliikkeisiin.

Ellei käyttäjällä ole aiempaa kokemusta Android- tai iOS-käyttöjärjestelmistä, on kummankin laitteen käytön oppiminen samankaltaista. Tärkeintä on kummassakin tapauksessa vain uskaltaa kokeilla, muutella säätöjä ja koittaa käyttää konetta näppituntumalta, sillä se opettaa paljon – on hyvä muistaa, että käyttämällä laitteiden rikkominen on hyvin vaikeaa.

Yhteenvetona voisi sanoa, että tabletti voi korvata hyvin aiemmin käytössä olleet paperiset kalenterijärjestelmät (kuten työaikanani käyttämäni TIME/Systemin), jolla hallittiin kalenteria, aikatauluja, kokousmuistioita ja muita sellaisia. Ne ovat erittäin käteviä sähköisessä muodossa.

Tabletilla voi hyvin korvata myös älypuhelimen soittamista lukuun ottamatta, ja itse asiassa tabletin ansiosta puhelimeksi voisi vaihtaa yksinkertaisemman, perinteisen näppäinmatkapuhelimen. Mikäli sellaiseen saisi vielä nopean tiedonsiirron ja bluetooth-yhteyden, niin olisin hyvin iloinen.

Älypuhelimeen verrattuna tabletti on iäkkäämmälle henkilölle erinomainen, koska puhelimen näyttö on pieni (vaikka se olisi suurikokoinen puhelimen näytöksi). Tabletin suurempi koko parantaa käytettävyyttä, koska kaikki tekstit ja toimintonäppäimet on suurempia kooltaan.

Tabletti on myös monipuolisempi ja vaikka sillä ei olekaan helppoa kirjoittaa pitkiä tekstejä, sopii se lyhyisiin muistiinpanoihin erittäin hyvin.  Vaikka laitteet on tehty helpoiksi, on niiden käyttämisessä ja toiminnan ymmärtämisessä tietokonekokemuksesta suuri apu.

Laitteen mitat

Samsung Galaxy Tab 3 10.1

Tekniset tiedot

  • Mitat: 176,1 mm x 243,1 mm x 7,95mm, 512 g.
  • Näyttö: 10.1” TFT-kosketusnäyttö (1280 x 800 pikseliä).
  • Näppäimistö: Kosketusnäppäimistö.
  • Pääkamera: 3 megapikseliä, automaattitarkennus, videokuvaus
  • Etukamera: 1,3 megapikseliä.
  • Käyttöjärjestelmä: Android 4.2.2 Jelly Bean
  • Prosessori: 1,6 GHz.
  • Muisti: 16 Gt. Lisäksi mikro-SD –muistikorttipaikka, joka tukee aina 64 Gt:n kokoisia kortteja.
  • Navigointi: GPS- paikannus.
  • Tietoliikenneyhteydet: Bluetooth 4.0, WiFi 802.11ab/g/n, Wifi Direct, DLNA 1.5,
  • Liitännät: 3,5mm Audio out-liitäntä, micro-USB 2.0, TV-out.
  • Verkko: 4G - LTE / 3G - HSDPA+ / 2G - gprs, edge. Mikro-sim –kortti (vain puhelinliitännällä varustetuissa laitteissa)
  • Sovellukset: Google Play -kaupasta voi ostaa ja ladata tuhansia sovelluksia.
  • Akku 6800 mAh

Jestas! Teran USB-tikku!

Ti, 11/26/2013 - 09:41 By Jari Mäkinen

Tietokoneista ja niihin liittyvistä numeroista puhuttuaessa ei juttu lopu kesken: esimerkiksi omassa ensimmäisessä tietokoneessani oli kallis 16kB:n lisämuisti ja ensimmäinen USB-tikku, jonka sain käsiini, oli kooltaan muistaakseni 64 megaa. Kummatkin olivat hienoja.

Ja nyt: tässä on maailman ensimmäinen 1TB:n muistitikku. Siis 1000 gigaa (noin), mikä on enemmän kuin kannettavan tietokoneeni kovalevy. Sen luulisi riittävän vaikka mihin, mutta kuten tiedetään, lopulta muisti loppuu aina kesken. Ei aikaakaan, kun 1TB ei riitä mihinkään...

Kyseessä on Kingston-yhtiön DataTraveler HyperX Predator 3.0, mikä on tällä hetkellä maailman suurin ja nopein suurikapasiteettinen USB 3.0 -liitännällä varsutettu muistitikku. Se on erinomainen suuria tietomääriä kuljetteleville ja/tai miniläppärillä työskenteleville, koska suuren osan normaalisti koneen muistissa olevista tiedostoista voi ulkoistaa tikulle. Tosin tikun joutuessa hukkaan, häviää myös suuri määrä tietoa – ellei siitä ole kopiota. Samasta syystä laite sopii oikein hyvin myös datavarkaille

Tikusta on myös pienempikapasiteettinen 512GB:n versio. Käytännön kannalta laite on kuitenkin hieman suurehko muistitikuksi, ja sen käyttäminen kannettavalla onnistuu melkeimpä vain pienen jatkojohdon kautta, sillä harvaa kannettavaa tietokonetta voi pitää pöydällä näin iso mohkula USB-portissa suoraan kiinnitettynä.

Laite on periaatteessa jo myynnissä Suomessa, mutta saatavuus on vielä huonoa. Huono on myös laitteen hinta: yli 1300 euroa.

Lataatko vielä kännysi? Tankkaa se!

Pe, 11/15/2013 - 13:43 By Jari Mäkinen
Kännyköiden latausta Afrikassa

Nykyaikaisten älypuhelimien, tablettitietokoneiden ja kaikenlaisten muiden vempeleiden huono puoli on se, että niitä pitää ladata. Esimerkiksi nykykännyköiden akku hiipuu paljon vanhempia puhelimia nopeammin, joten moni joutuu turvautumaan pikalataukseen kesken päivän tai kantamaan mukanaan lisävoimaa ulkoisessa akussa.

Polttokenno voisi olla hyvä ratkaisu paitsi lisävoimaan, niin myös tulevaisuudessa kannettavan elektroniikan varsinaiseksi voimanlähteeksi. Polttokennossa ilman happi ja vety (tai jokin muu vetyä sisältävä aine) reagoivat keskenään elektrolyyttimateriaalin kautta siten, että ne synnyttävät vettä, vähän lämpöä sekä sähkövirtaa. Elektrolyytissä vapautuu elektroneja, jotka viilettävät sähköä johtavalta kerrokselta toiselle ja saavat aikaan sähkövirran. "Pakokaasuna" on vain vettä.

Kaikista hyvistä ominaisuuksista huolimatta polttokennot eivät ole vielä yleistyneet, koska tekniikka on toistaiseksi kallista. Visioissa pienet polttokennot tuottavat kuitenkin virtaa vaikkapa kannettavalle tietokoneelle, minkä voisi ladata esimerkiksi tupakansytyttimiin tarkoitetulla kaasulla.

Laitteita tulee kuitenkin vähitellen markkinoille ja tällä viikolla brittifirma Intelligent Energy toi myyntiin (ennen kaikkea Yhdysvalloissa) pienen polttokennolaturin nimeltä Upp. Laite painaa 500 grammaa ja sen hinta on alle 150 euroa.

Laite toimii siten, että siihen saatavilla oleva vetypanos laitetaan sisään ja Upp on saman tien käyttövalmis. Yhdellä panoksella lataa yhtiön mukaan noin viisi kertaa normaalin älypuhelimen akun täyteen, ja laite itse pystyy tilaamaan puhelimessa olevan sovelluksen avulla lisää panoksia, kun vety alkaa loppua.

Hankaluus on luonnollisestikin se, että laitteeseen sopivat vain sen omat panokset, eikä polttokennojen vetypanoksia ole muutenkaan laajalti saatavissa; niitä saanee pian kuitenkin suurimmista elektroniikkaliikkeistä Euroopassa ja Yhdysvalloissa. Hintatasosta ei ole vielä tietoa.

Verrattuna aikaisempiin kuluttajille tarkoitettuihin polttokennoihin on Upp hyvä ja viimeistellyn tuntuinen laite.

Vaikka Upp toimii kaupungissa ja missä vain, on se kuitenkin omimmillaan paikoissa, missä verkkovirtaa on heikosti saatavilla; muun muassa viidakossa, autiomaissa ja liikennevälineissä. Osassa niistä aurinkovoima on myös hyvä vaihtoehto, mutta pienellä aurinkogeneraattorilla ei saa yhtä nopeasti yhtä suurta virtaa kuin polttokennolla.

Polttokennot yleistyvät

Polttokennojen tekniikka sinällään ei ole mikään uutta, sillä ensimmäiset polttokennot kehitettiin jo vuonna 1839. 1900-luvulla polttokennoja käytettiin vain erikoissovelluksissa, kuten esimerkiksi avaruusalusten sähkönlähteenä, kunnes nyt polttokennoa on saatu kehitettyä hurjasti eteenpäin. Niitä on erilaisia, niiden hyötysuhteet ovat paljon polttomoottoria paremmat ja polttokennotekniikan kehittämiseen panostetaan tällä hetkellä paljon.

Rakenteeltaan polttokenno on hyvin yksinkertainnen, sillä se on vain pönttö, jossa on anodi, katodi ja välissä elektrolyytti, joka estää polttoaineen ja hapettinen suoran yhteyden, mutta joka päästää ionit lävitseen. Laite on siis kuin paristo, paitsi että se toimii niin kauan kuin polttoainetta ja hapetinta riittää. Ja polttoaineena voi olla vety ja happi, tai vaikkapa alkoholi ja sokeri – vaihtoehtoja on monia. Jätteeksi polttokennosta tulee siis vain vettä, joten laite on erittäin kiinnostava moniin sovelluksiin.

Kaupallisesti kaikkein kiinnostavimmat (siviili)sovellukset ovat toistaiseksi sähköautot, mutta tekniikka soveltuu hyvin myös suuren kokoluokan voimalaitoksiin tai vaikkapa pieneen älyelektroniikkaan: jonain päivänä polttokenno voi löytyä jopa laastarista!

Suomessa on tutkittu varsin paljon polttokennoja. Esimerkiksi Äetsään rakennettiin vuonna 2000 Pohjoismaiden ensimmäinen asuintaloon lämpöä ja sähköä tuottava polttokennolaitos, jonka teho oli noin 3kW. VTT, Wärtsilä ja muutamat muut yhtiöt ja tutkimuslaitokset kehittävät laitteita ja suomalainen Hydrocell Oy on eräs tunnetuimmista erikoispolttokennojen valmistajista maailmassa – heidän tuotteensa eivät (ainakaan toistaiseksi) ole aivan kuluttajatekniikkaa!

Hydrocell -yhtiön polttokenno

Hydrocell-yhtiön uraa uurtanut nikkelialuminidia katalyyttinä käyttänyt polttokenno vuodelta 2004 on osa Lontoon Tiedemuseon pysyvää näyttelyä.

Ongelmana normaalikäytön kannalta on ollut – ja on edelleen – tekniikan kalleus, sillä polttokennon sisällä käytetään katalyyttinä mm. jalometalleja. Sopivan, tehokkaan ja edullisen katalyytin löytämisen jälkeen polttokennojen kehitys ottaisi suuren askeleen eteenpäin, ja samalla jättiharppauksen kohti meidän jokaisen arkielämää.

Alla on Engadget-sivuston tekemä Upp-laturin esittely:



Testi: Rannetietokone Pebble

Su, 11/10/2013 - 23:36 By Jari Mäkinen
Pebble ranteessa

Netissä alettiin kohista Pebblestä jo keväällä. Kyseessä olisi ensimmäinen kunnollinen rannetietokone, ja sitä pystyi jo tilaamaan ennakkoon. Niinpä laitoimme tilauksen ensimmäisten joukossa menemään, ja odotettu paketti saapui elokuun puolivälissä. Sen jälkeen tuli markkinoille jo Samsungin Gear -älykello, mutta Pebble on edelleen "se ensimmäinen" ja edullisempana, pienempänä ja yksinkertaisempana pitää vielä pintansa. Etenkin nyt marraskuussa tapahtuneen ohjelmistopäivityksen jälkeen.

Mikä Pebble?

Pebble on ei ole sen suurempi kuin kookas rannekello. Noin sentin paksu, viisi senttiä pitkä, kolme ja puoli leveä. Mukana tulee tukeva kuminen ranneke ja USB-johto, jolla laitetta voi ladata – mutta vain ladata, sillä piuhan kautta kelloa ei voi päivittää tietokoneesta.

Tietokone on itse asiassa tarpeeton, sillä Pebble toimii yhdessä Android tai Applen iOS -laitteiden kanssa sovellusohjelmien ja Bluetooth-yhteyden (2.1 + EDR) kautta. Laite tukee myös tulevia vähän virtaa käyttäviä Bluetooth 4.0 -laitteita, vaikka ei itse olekaan erityisen vähävirtainen.

Pebble itse pyörii hyvin kevyellä Pebble OS -käyttöjärjestelmällä, joka perustuu avoimen koodin FreeRTOS-käyttöjärjestelmään. Käyttäjän kannalta olennaista on se, että systeemi tuntuu olevat hyvin varmatoiminen ja toimii kuin ns. junan vessa.

Laitteen näyttö on harmaasävyinen nestekidenäyttö, jonka koko on 144 × 168 pikseliä. Kellossa on neljä nappia ja kiihtyvyysmittari, joka havaitsee liikkeen kolmen akselin suuntaan ja pystyy muun muassa herättämään näytön, kun kelloa liikutetaan. Näin näyttö syttyy mukavasti henkiin kun käsi nousee korkeammalle, kun kelloa haluaa katsoa. Lisäksi kellossa on värinämoottori, magnetometri ja valovoimakkuusmittari, joka pystyy säätämään taustavaloa ympäröivän valaistuksen mukaan. Sharp-yhtiön tekemä "transreflektiivinäyttö" on hyvin luettavissa myös kirkkaassa päivänvalossa.

Kaikkien uimareiden ja sateessa olevien kannalta positiivista on myös se, että Pebble ei ole vain roisketiivis, vaan myös oikeasti vesitiivis: valmistaja lupaa sen toimivan jopa 50 metriä syvällä vedessä, mutta joka tapauksessa se kestää hyvin uimisen ja suihkussa olemisen. Suihkun olemme testanneet, ja sen kellotietokone selvitti ilman mitään ongelmia. Laite kumisine rannekkeineen on selvästi tehty kestämään vettä, oli se sitten makeaa tai suolaista.

Kellotauluja ja sovelluksia

Mihin Pebbleä sitten voi käyttää? Ensinnäkin se toimii moitteetta kellona, jonka kellotaulua voi vaihtaa vaikkapa mielialan tai tilanteen mukaan. Se voi olla kuin viisarikello, perinteinen digitaalinen kello tai älykkyystesti, missä kellonaika ilmoitetaan erilaisina pisteiden tai muiden kuvioiden kombinaationa. Kellonajan lisäksi näkyviin saa vaikkapa paikallisen lähituntien sääennusteen tai kuun vaiheet.

Erilaisia kellotauluja on ladattavissa netistä satoja, jopa sellaisia, missä kellonaika näkyy automerkin, yhtyeen tai jonkin muun fanituskohteen kanssa.

Kellotauluja on valmiina Pebble-ohjelmistossa ja niitä voi ladata lisää runsaasti eri nettisivujen kautta.

Kiinnostavampia ovat kuitenkin sovellukset, pienet ohjelmat, joita kelloon voi asentaa. Kerrallaan muisti riittää (näissä ensimmäisissä laitteissa) vain noin kahdeksaan sovellusohjelmaan tai kellotauluun.

Saatavana olevia sovelluksia on paljon, mutta hittejä ovat mm. shakki ja monenlaiset muut pelit. Kellon saa myös näyttämään yön ja päivän rajaa sekä tähtitieteellisiä kohteita. Siihen saa sanastoja. Lisäksi Pebbleen saa erilaisia hyvin pätevältä vaikuttavia urheilusovelluksia. Siinä missä pienet esimerkiksi pelit toimivat pelkästään kellossa, vaativat useimmat hyvät sovellukset aktiivisen yhteyden kännykkään, jolloin ne käyttävät hyväkseen nettiyhteyttä tai GPS-paikannusta.

Muun muassa Pebblen juoksu- ja pyöräilysovellus näyttä nopeutta ja matkaa, ja kellon saa myös näyttämään sydämensykettä. Golf-sovellus (jota emme ole testanneet) pitää sisällään kartat 25 000 kentälle. Nämä kaikki toimivat puhelimessa olevan sovellukset etäpäätteenä, jolloin kellosta voi nähdä olennaiset tiedot kännyä taskusta kaivamatta.

Samalla tavalla Pebble pystyy näyttämään soitto-, tekstiviesti- ja sähköpostitietoja, minkä lisäksi sen kautta voi ohjata puhelimen musiikkitoimintoja: kappale näkyy ruudussa ja näppäimillä soiton voi keskeyttää, käynnistää ja hypätä eteen- tai taaksepäin.

Laitetta voi käyttää myös kännykän kameran kauko-ohjaimena.

Pebblen hyvät ja huonot puolet

Pebble on enemmän kuin vain kiva lelu. Paitsi että se toimii kellona, on sen käyttö urheilun aikana mukavaa ja musiikin hallinta kätevää. Se ei ole mitenkään välttämätön tähän, mutta kuten usein uusilla laitteilla, se tekee kännykän käytöstä helpompaa.

Ensimmäinen hyvä asia on laitteen käyttöönotto: laatikossa ei ollut mukana kuin kello rannekkeineen sekä latausjohto, joiden ohessa laatikkoon kirjoitettuna oli kehotus linkata kello kännykän kanssa ja odottaa ohjeita. Kello ja känny alkoivat saman tien jutella keskenään ja pian kello oli käyttökunnossa. Sovellusten lataaminen netistä oli helppoa, kunhan ymmärsi, että tietokonetta ei tosiaankaan tarvitse mihinkään, vaan sovellukset poimitaan kännykällä ja asennetaan siellä joko erilliseksi kännysovellukseksi tai joko Pebblen oman tai muiden erityisten kännysovellusohjelmien kautta. Ne löytää helposti laittamalla hakusanaksi esimerkiksi "pebble apps". Ei siis voisi olla helpompaa!

Perustoiminta on kellotaulun vaihtaminen, ja se on yllättävän miellyttävää. Siten saa melkein tunteen siitä, että voi noin vain vaihtaa kelloa. Etenkin näytön vaihtaminen digitaalisen ja analogisen välillä tuottaa suurta, tosin hyvin primitiivistä ja tyhjänpäiväistä iloa.

Kenties Pebblen hälytys värinällä ja tekstillä ruudussa tulevasta soitosta on osoittautunut kaikkein pätevimmäksi kellon lisätoiminnaksi, sillä kännykän ollessa laukussa meluisassa kaupunkiympäristössä ei sen soittoa aina muuten huomaa. Se tuo käyttöön jotain "oikeaa" lisäarvoa.

Huonoista puolista yksi on ylitse muiden: kellon ja kännyn välisen yhteyden pitäminen päällä koko ajan syö uskomattoman paljon akkua. Sovelluksesta ja käyttömäärästä riippuen kännyä (iPhone 4S) voi joutua lataamaan jopa kesken päivän.

Myös kellon oma akku hupenee silloin nopeasti ja sitä täytyy ladata parin päivän välein. Periaatteessa Pebble lupaa noin viikon toiminta-ajan latausten välissä, mutta käytössämme siihen pääsee vain silloin, kun Bluetooth-yhteys ei ole päällä, eikä kelloa juuri käytä muuten kuin kellonaikaa katsomalla.

Lisähankaluus lataamisessa on kellon oma, erityinen johtonsa: se täytyy matkustaessa muistaa ottaa myös mukaan, jos haluaa kelloa ladata. Esimerkiksi urheilulomalla se on täysin välttämätön, sillä aktiivikäytössä latausta kaivataan kerran vuorokaudessa.

Myös näyttö on nykyisiin värillisiin retinaruutuihin tottuneelle harva ja väritön, joskin se täyttää tehtävänsä hyvin. Seuraavissa versioissa varmasti resoluutio paranee ja värit tulevat pian mukaan.

Ennätimme myös käyttämään kelloa vähän aikaa alle 10 pakkasasteen lämpötiloissa, eikä laite tuntunut olevat kylmästä moksiskaan sen enempää kuin nestekidenäytöllä varustetut laitteet normaalisti. Kylmässä näyttö toimii kuin hidastetussa elokuvassa ja nappeja kannattaa painella varovaisesti.

Etenkin kun ottaa huomioon Pebblen hinnan, 150 dollaria (noin 115 euroa), voi laitetta pitää hyvänä ostoksena. Samalla kuitenkin odotamme jo uutta versiota, mutta tämä ilmiö on tuttu kaikessa viihde-elektroniikassa: mikään ei ole koskaan tarpeeksi ja seuraava versio on aina parempi.

Pebblen laatikko
Pebblen laatikko avattuna
Eri värisiä Pebble-laitteita

Pebblen taustaa

Pebblen kehitti amerikkalainen Eric Migicovsky, joka halusi yksinkertaisen kellon, joka pystyy näyttämään älypuhelimesta tulevia viestejä. Migicovsky sai mukaansa muutaman sijoittajan, mutta se ei riittänyt kellon suunnitteluun ja tuotannon aloittamiseen. Niinpä Pebblen tekemiseen perustettu yhtiö päätti turvautua joukkorahoitukseen ja myydä laitteitaan etukäteen: se onnistui, ja heinäkuun 2013 alkuun mennessä 85000 laitetta oli tilattu - Tiedetuubin laite siinä mukana.

Nyt niiden hankkiminen on jo helpompaa, mutta Suomesta kelloa ei käsittääksemme saa vielä ostettua kaupasta mistään. Netistä sen sijaan sen saa tilattua Pebblen sivujen kautta. Värejä on viisi ja verrattuna vaikkapa Samsungin Gear-kelloon on vielä suuri: siinä missä Samsungissa on kello ja kokoa, on Pebble pieni ja ketterä.

Jäämme odottamaan Applen versiota...

Tulosta hammasharjasi ja harjaa nopeammin

To, 10/03/2013 - 15:45 By Toimitus
3D-tulostettu hammasharja

.
Jos sinulla on jo sähköhammasharja, kenties haluat pian siirtyä takaisin harjaamiseen: tämä hammasharja on nimittäin kaikkea muuta kuin perinteinen.

Blizzident on 3D-tulostettu henkilökohtainen hammasharja, joka on suunniteltu sopimaan vain käyttäjälleen. Hammaslääkärin luona voi teettää ensin suustaan ja hampaistostaan 3D-skannauksen, joka ladataan harjaa tekevän yhtiön nettisivuille. Yhtiö valmistaa sen perusteella "käänteisen" muovikappaleen suun sisäosistasi ja kiinnittää siihen hyvin ohuita harjaksia.

Tällä harjalla ei harjata klassiseen tapaan, vaan se laitetaan suuhun ja sen jälkeen hampaita vain hangataan toisiaan vasten samaan tapaan kuin paikkauksen jälkeen hammaslääkärissä etsitään väripaperin avulla uuden paikan oikeaa muotoa. Yhtiön mukaan vain 15 oikeanlaista hampaiden jauhamisliikettä riittää puhdistamaan hampaat ja niiden välit tehokkaasti.

Hammastahnaa ei tässä levitetä harjaan, vaan kielen päälle. Siitä kielellä sitä nostetaan ylähampaiden pinnalle ja hampaita toisiinsa ilman harjaa hieroen tahnaa siirtyy sopivasti myös alahampaille. Harja puhdistaa samalla myös kielen.

Paremman lopputuloksen lisäksi aikaa säästyy. 3D-harjaukseen kuluu kuuleman mukaan vain kuusi sekuntia, missä on roima ajansäästö perinteiseen harjaukseen verrattuna. Blizzidentin mukaan – lukua lienee siis liioiteltu – tavallinen hammasharjaaminen vie noin 10 minuuttia päivässä, mikäli sen tekee kunnolla harjan ja hammasvälipuhdistimien kanssa, kun taas uudella tavalla tähän kuluu vain minuutti. Yhtiön matemaatikoiden mukaan tämä säästää vuodessa 3285 minuuttia, eli vuositasolla voit käyttää 55 tuntia johonkin muuhun kuin hampaiden harjaamiseen!

3D-tulostamalla tehdyllä hammasharjalla on toki omat huonot puolensa, joista suurin toistaiseksi on se, että harjan tekemiseen käytety 3D-tulostinmuovi ei ole vielä hyväksytty kaupallisesti lääketieteellisessä laitteessa käytettäväksi. Harja sinällään ei kaipaa viranomaisten hyväksyntää, mutta sen muovin turvallisuus pitää testein varmistaa.

Toinen huono puoli on hinta. Yhtiön mukaan harjan tekeminen maksaa 300 Yhdysvaltain dollaria, siis noin 220 euroa, ja suun skannaaminen täytyy tehdä hammaslääkärillä, joka laskuttaa siitä 100-150 euroa. Eivätkä kaikki hammaslääkärit toistaseksi tee skannauksia. Harjan voi hankkia toki myös lapsille, mutta lasten suu muuttuu kasvamisen myötä hyvin nopeasti, joten suu pitäisi skannata ja harja uusia useamman kerran vuodessa.

Kolmas heikko lenkki on lyhyt harjausaika: sen kuluessa hammastahnan fluori ei todennäköisesti ennätä kiinnityä tarpeeksi hampaisiin. Niinpä fluoraus pitäisi sitten tehdä uudelleen.

Jotenkin voisi ennustaa, että tästä hammasharjasta ei tule mitään suurta menestystä, mutta on jännä osoitus 3D-tekniikan mahdollisuuksista!

Alla on yhtiön mainosvideo:

Käytä kännyäsi nousun ja laskeutumisen aikana!

Pe, 09/27/2013 - 11:53 By Toimitus
Pilotti esittelee iPadia lentokoneen ohjaamossa

Yhdysvaltain siviili-ilmailuhallinto FAA:n neuvoa-antava komitea on päätynyt suosittelemaan elektronisten laitteiden käytön sallimista lentokoneissa myös nousun ja laskeutumisen aikana. Kyseessä olisivat pienet, henkilökohtaiset laitteet, kuten älypuhelimet, tabletit, sähkökirjojen lukijat ja muut sellaiset.

Kyseessä on 28-henkisen ryhmän tekemä suositus, joka on osana ensi viikolla julkistavaa asiantuntijaraporttia. Mikäli (kun) FAA tekee päätöksen aikanaan siitä, että laitteita voidaan käyttää koko lennon ajan, seuraavat muut ilmailumääräyksiä antavat viranomaiset tulevat todennäköisesti perässä. Päätös vaikuttaa siis myös täällä Euroopassa.

Monet lentoyhtiöt ovat ottaneet iPadit ja muut tabletit käyttöön ohjaamoissa, missä niillä on korvattu painavat pilottilaukut ja niiden paksut kartta-, ilmailumääräys- ja käyttöohjepaperipinot. Lentäjät ovat luonnollisesti käyttäneet näitä koko lennon ajan.

Matkustamon puolella sen sijaan elektronisten laitteiden käyttäminen on ollut kiellettyä alle kolmen kilometrin (virallisesti 10 000 jalan) korkeudessa, eli lentoonlähdön, nousun ja laskeutumisen aikana. Syynä tähän on ollut vaara laitteiden aiheuttamasta sähkömagneettisestä häiriöstä, mutta käytännössä riski on ollut jo pitkään hyvin pieni, koska koneet ja niiden systeemit on suunniteltu voimakkaitakin häiriöitä vastaan.

Jo viime maaliskuussa määräyksiä ehdotettiin lievennettäväksi, mutta nyt on todennäköistä, että laitteiden käyttäminen tulee sallituksi varsin pian – kenties jo ensi vuoden alussa, ainakin Yhdysvalloissa.

Matkapuhelimen pitäminen verkkoon kytkettynä tulee olemaan edelleen kiellettyä, mutta laitteiden käyttö lentotilassa tulisi sallituksi. Samoin kaikkien muunlaisten radiolähettimien käyttö olisi kielletyä koko lennon ajan – matkustamon lattialla ei siis saisi ajella esimerkiksi kauko-ohjattavalla autolla.