paikat

Jules Verne näytti miten kirjoituspöydällä voi matkata maailman ääriin

Su, 12/09/2018 - 09:12 Jari Mäkinen
Jules Verne L'Algerie -lehden kannessa kesällä 1884

Jules Verne hämmästyttää edelleen. Vaikka ihminen on jo käynyt kuussa ja tunkeutunut jo merten syvyyksiinkin, niin Vernen 1800-lukuiset tieteiskertomukset elävät vielä edelleen. ”Sen minkä joku pystyy kuvittelemaan, joku pystyy joskus tekemään”, sanotaan Vernen sanoneen, ja se kannattaa pitää mielessä vielä nyt 190 vuotta mestarin syntymän jälkeen; kaikkea hänen kuvittelemaansa ei vielä ole tehty!

”JoulukalenteriLähes jokainen on törmännyt joskus Jules Verneen. Vaikka kirjallisuudesta ei piittaisikaan, ovat hänen tarinansa tulleet tavalla tai toisella tutuiksi, ja hänet tunnetaan. Vernen romaaneissa ihmiset tekivät sellaista mitä kukaan ei ollut koskaan tehnyt. Hänen sankarinsa olivat uuden ajan tutkimusmatkoilijoita, jotka eivät vain tyytyneet seilaamaan laivoillaan tuntemattomien saarien suojaisiin poukamiin, vaan kapteeni Nemo, Robur Valloittaja ja Impey Barbicane kollegoineen lähtivät tieteen ja tekniikan rajamaille.

Ja kaikki tapahtui siihen aikaan, kun tiede ja tekniikka olivat pop, niistä puhuttiin ja niistä haaveiltiin, mutta kukaan ei kyennyt kuvittelemaan niin huimia matkoja ja sellaisia laitteita kuin Jules Verne.

Vernen papereita

Juristista turistiksi

Nantesissa, Ranskassa asunut Vernen perhe sai pojan helmikuun 8. päivänä 1828. Jules syntyi maailmaan, missä ensimmäinen höyrylaiva oli juuri purjehtinut Atlantin yli ja Beethoven sävelsi kovaa vauhtia yhdeksättä sinfoniaansa. Pikku-Jules vietti iloisen lapsuuden ja aloitti kirjoittamisen jo 12 vuoden iässä kirjoittamalla kurjia runoja. Koulun jälkeen hän lähti Pariisiin lakia lukemaan, mutta pykälien lisäksi hänen kynästään irtosi myös runoja ja näytelmiä, kunnes 25-vuotiaana hän kirjoitti ensimmäisen tieteellisen romaaninsa.

Vuonna 1851 julkaistu ”Viisi viikkoa ilmapallossa” oli menestys ja se innosti Vernen jatkamaan uraansa kirjailijana. Lakikirja siis sai jäädä.

”En ole koskaan ollut erikoisen kiinnostunut tieteestä sinällään”, kertoi Jules Verne haastattelussa vuonna 1895, ”mutta kaikenlaiset tieteelliset löydöt ja uudenlaiset tekniset keksinnöt ovat aina olleet mielestäni kiinnostavia”.

Erityisen innostunut Verne oli maantieteestä, minkä vuoksi hän keräsi karttoja ja ahmi tutkimusmatkailijoiden kertomuksia. Hän leikkasi sanomalehdistä kiinnostavia uutisia ja tilasi tieteellisiä aikakauslehtiä. Hän matkusti itse minkä pystyi ja rakasti yli kaiken merta. ”Merimiehen ammatti on ammateista paras”, sanoi Verne kerran, vaikka samalla pitävänsä ihan liikaa rauhallisesta elämästä ja mukavuudesta. Kenties matkustaminen mielikuvituksen avulla olikin hänelle paras tapa toteuttaa mielihalujaan.

Ilmalaiva, sukellusvene ja kuuraketti

1800-luvun alussa teollisen vallankumous oli kovaa vauhtia käynnissä ja tekniset keksinnöt korvasivat hevosia ja ihmisiä monissa tehtävissä. Tutkimusmatkailijat kolusivat maailmankartan valkoisia läiskiä läpi ja näytti siltä, että koko ihmiskunta oli uuden ajan kynnyksellä.

Erityisesti Britanniassa uutta aikaa otettiin hurraten vastaan. Kirjailijat kirjoittivat runoja silloille, lokomotiiveille ja tehtaille. Insinööri oli arvostuksessa heti kuninkaallisten jälkeen. Samaan aikaan kanaalin toisella puolella ei kehitys mennyt eteenpäin yhtä vauhdikkaasti, ja niinpä monien maanmiestensä tapaan Jules Verne katsoi kaihoten pohjoiseen. Hän ei kuitenkaan osannut englantia, mutta luki kaikki ranskaksi käännetyt Dickensit ja muut innokkaasti läpi. Verne oli itsekin kuin brittiläinen maalaisherasmies aina huolitellussa mustassa puvussaan, ja osaksi varmaan siitä syystä hänen mielestään juuri englantilaiset olivat hyviä sankareita seikkailukertomuksissa. Ja kun sankari ei ollut britti, hän oli amerikkalainen.

Verne ei ollut kovinkaan syvällinen ihmiskuvaaja, mutta tekniset laitteet hän hahmotteli pikkutarkasti. Hänen kirjoissaan pääosassa eivät olekaan ihmiset, vaan koneet. ”Viisi viikkoa ilmapallossa” kertoo nimensä mukaisesti huimasta ilmapalloseikkailusta, joka on uskomattoman todentuntuinen ja teknisestikin asiantunteva, vaikka Verne ei tiennyt mitään palloilusta eikä ollut sellaista koskaan nähnytkään.

Pallosta askel eteenpäin oli ”Robur Valloittajassa” ollut ilmalaiva Albatrossi, joka oli ilmaa raskaampi ja pysyi ilmassa suurien potkurien avulla. Ranskalaisen Blanchardin ja englantilaisen Cayleyn kokeet ilmaa kevyemmillä ja raskaammilla lentolaitteilla oli selvästi vaikuttanut Verneen, joka linjasi jo tuolloin nimenomaan ilmaa raskaammat lentokoneet merkittävämmäksi vaihtoehdoksi tulevaisuudessa. Ja Albatrossi lensi jo vuonna 1886, eli 17 vuotta ennen Wrightin veljeksiä.

Ilmapallot olivat kuitenkin näpertelyä kapteeni Nemon sukellusveneeseen ja kuualukseen verrattuna. Nemon Nautilus käytti voimanlähteenään meren sähkövirtoja, joista Verne oli kuullut. Kuumatkalle puolestaan lähdettiin suuren tykin avulla, ja kun lukee kuinka Verne kertoo tykin suunnittelusta ja sen rakentamisesta, ei voi olla uskomatta tykin rakentamisen mahdollisuuteen.

Tosin esimerkiksi Apollo-alusten suunnitteluun verrattuna tyyli oli hienosteempi, sillä Vernen herrat keskustelivat, päättelivät, tekivät nopeita päässälaskuja, joivat teetä ja söivät hyvin, ennenkuin kolme miestä ja koira pakattiin luotiin ja ammuttiin kohti kuuta. Nykyajan näkökulmasta Vernen teksti on paitsi kauasnäkevää, niin myös hupaisaa.

Selvänäköä 2000-luvulle

Jules Verne oli vaatimaton mies. Hän eli suurimman osan elämästään Amiensissa omassa tiilitalossaan. Hän meni nukkumaan illalla kello kahdeksan ja oli työn ääressä jo aamulla kello viisi. Sen jälkeen hän kirjoitti yhteentoista ja teki iltapäivän mitä lystäsi. Verne kirjoitti tekstinsä keskimäärin kuuteen kertaan uudelleen, minkä jälkeen hän ei suostunut muuttamaan siitä sanaakaan. Tällä vauhdilla hän ehti kirjoittamaan vuodessa normaalisti kaksi kirjaa.

Kirjojensa perusteella Verne ei ollut suoranainen futuristi, vaikka hän synnyttikiin mielessään huikeita laitteita ja kuvitteli monia tulevaisuudessa tuttuja asioita. Hän käytti tieteen uusia löytöjä ja tuoretta tekniikkaa hyväkseen ilmiömäisen nerokkaasti, mutta hänen tarinansa tapahtuivat hänen omana aikanaan.

Jopa myöhemmin löytynyt, kadonneeksi luultu kertomus ”Vuonna 2889” on hyvin 1800-lukuinen, vaikka tapahtuukin kaukana tulevaisuudessa. Ihmisten välinen kanssakäyminen ja koko yhteiskunta on kuin 1800-luvun lopun Ranskasta, vaikka vuoden 2889 ihmisillä olikin käytössään lentäviä autoja, busseja ja junia, rajattomasti energiaa tuottavia voimalaitoksia, ”totalisaattori” (eli tietokone) ja kuvapuhelin.

Ihmiset hallitsivat maapallon säätä, heille pumpattiin ruokaa asuntoihin putkea pitkin ja asunnoissa oli erikoiset pukeutumishuoneet, jotka pesivät, ajoivat parran ja pukivat asukkaat automaattisesti.

Hauskana yksityiskohtana Verne kertoo 1900-luvun lopussa japanilaisten keksimästä värivalokuvauksesta, joka vuonna 2889 oli saatu kehitettyä täydelliseksi.

Jules Verne oli siis ainutlaatuinen visionääri ja hyvä tarinankertoja, mutta ollakseen varsinainen mullistaja, oli hän aivan liian konservatiivi. Sille kuitenkin kaikki kunnia, varsinkin kun Verne kirjoittaa tästä itsekin Robur Valloittajan sanoin (suomennos Pentti Kähkösen):

”Olen päätynyt siihen käsitykseen, ettei pidä liiaksi kiirehtiä mitään, ei edistystäkään. Tiede ei saa menna tapojen ja tottumusten edelle. Meidän tulee harrastaa kehitystä, ei vallankumouksia. Sanalla sanoen: kaikki aikanaan. Minä olen nyt tullut liian aikaisin - minun olisi turha yrittääkään päästä voitolle vastakkaisista ja ristiriitaisista pyrkimyksistä. Kansat eivät ole vielä kypsyneet yksimielisyyteen.”

Vernen näköinen seikkailutalo

Jules Vernen kotitalo Amiensissa, Pohjois-Ranskassa Sommen maakunnassa on nykyisin hänen nimeään kantava museo. Se on jopa päivämatkan väärti Pariisissa vierailtaessa. Museossa on entisöitynä Vernen kirjasto ja työhuone, minkä lisäksi talossa on hänen teoksistaan, työskentelystään ja hänestä itsestään kertova moni-ilmeinen ja -osainen näyttely. Museo on mielenkiintoinen sekoitus seikkailulinnaa ja 1800-luvun porvaristaloa, ja siellä vierähtää helposti puolikin päivää.

Verne ja hänen vaimonsa Honorine asettuivat taloksi Amiensin ydinkeskustan laidalla Longueville-bulevardilla olevaan taloon vuonna 1882 ja asuivat siellä vuoteen 1900 saakka. Muuton aikaan Verne oli 54-vuotias ja uransa huipulla: hän oli kuuluisa, hänen kirjansa tuottivat hyvin rahaa ja hänellä oli hyvin varaa vuokrata kokonainen talo Amiensista, maanviljelyksestä rikkaan Sommen tärkeimmästä kaupungista.

Museotalon tunnistaa sen tornista.

Punatiilisessä, romattisessa talossa oli – ja on edelleen – kaksi kerrosta, suuria huoneita ja sokkeloita sekä torni, missä oli näköalatasanne. Keittiö, aputilat ja hevostalli olivat erillisessä siivessä, missä nykyisin sijaitsee museon sisäänkäyntihalli.

Talossa oli myös komea puutarha sisäpihalla, mutta se tuhoutui vuosien saatossa, ja viimeistään 1970-luvulla tehdyissä "parannuksissa" se menetti olemuksensa. Vaikka talo on nyttemmin kokonaan entisöity, ei puutarhaa ole enää palautettu vanhaan ilmeeseensä.

Talo rakennettiin vuosina 1854-1858 ja oli komeimmillaan Vernen asuessa siellä 1800-luvun lopussa. Se kärsi maailmansodissa ja rapistui, kunnes vuonna 1980 Amiensin kaupunki osti talon itselleen. Talo avattiin museona yleisölle pari vuotta kestäneiden muutostöiden jälkeen vuonna 1988, minkä jälkeen vuosina 2005 ja 2006 museossa tehtiin toinen perinpohjainen remontti. Museo avasi ovensa nykyisessä muodossaan keväällä 2006.

Miten paikalle pääsee?

Pariisista Amiensiin pääsee kätevimmin junalla, Gare du Nordin rautatieasemalta. Suora junamatka kestää noin tunnin ja 20 minuuttia, ja junia lähtee aamuisin ja iltaisin noin tunnin välein, päivällä parin tunnin välein.

Kävelymatka asemalta museolle on vain 5-10 minuuttia.

Museo on avoinna lokakuun 15. päivästä huhtikuun 14. päivään maanantaisin, keskiviikkoisin, torstaisin ja perjantaisin klo 10-12:30 ja 14-18. Lauantaisin ja sunnuntaisin vain lounasajan jälkeen iltapäivisin klo 14-18. Tiistaisin museo on suljettu.

Kesäaikaan museo on avoinna illalla puolta tuntia pitempään klo 18:30 saakka ja viikonloppuna klo 11 alkaen, minkä lisäksi se on avoinna myös tiistaisin klo 14-18:30

Tiedot kannattaa tarkistaa museon nettisivuilta ennen käyntiä. Ja kun matkaa museoon suunnittelee, kannattaa varata aikaa myös Amiensiin tutustumiseen. Kaupungissa on kaunis vanha kaupunki ja muun muassa kuuluisa katedraali.

Yhteystiedot

La Maison de Jules Verne
2, rue Charles Dubois
80000 Amiens
Puh. +33 3 22 45 45 75
Sähköposti: maisondejulesverne@amiens-metropole.com
Museon nettisivut (myös englanniksi)

Juttu on julkaistu alun perin jouluna 2013.

Tiedetuubin esittelemiä tiedekeskuksia ja muita kiinnostavia kohteita

Maailman vanhin museo

Ma, 12/03/2018 - 06:25 Markus Hotakainen

Oxfordin Broad Streetiltä, Trinity Collegea vastapäätä, löytyy maailman vanhin museokäyttöön pystytetty rakennus. Siinä toimii nykyään Oxfordin yliopiston alainen Museum of the History of Science eli tieteenhistorian museo.

”JoulukalenteriOld Ashmolean Building valmistui vuonna 1683 ja siinä avautui maailman ensimmäinen yleisölle avoin museo. Perustana oli Elias Ashmolen (1617-92) mittava kokoelma, mutta alkuun rakennuksessa oli paljon muutakin kuin vain museotoimintaa.

Kellarikerroksessa toimi kemian laboratorio, jossa harjoitettiin “kokeellista filosofiaa”, ja katutasossa “Luonnonhistorian koulu”, jossa järjestettiin luentoja ja havaintoesityksiä. Varsinaiseksi tieteen historian museoksi kompleksi alkoi muotoutua 1920-luvulla, kun Lewis Evans (1853-1930) lahjoitti sille mittavan tieteellisten instrumenttien kokoelmansa.

Museon kokoelmat kattavat laajasti tieteen historiaa antiikin ajoista 1900-luvun alkupuolelle asti.

Erityinen painopiste on tavalla tai toisella tähtitieteeseen liittyvässä esineistössä: aurinkokelloja, astrolabeja, kvadrantteja, kaukoputkia ja matemaattisia “laskukoneita”. Myös kemian ja sähkömagnetismin tutkimuksessa käytettyä välineistöä on paljon.

Museolla on lisäksi monipuolinen kirjasto, jossa on vanhoja käsikirjoituksia, erilaisia taulukoita sekä vanhoja paino- ja valokuvia. Museo on kiinnostava paikka jokaiselle tieteen historiasta kiinnostuneelle ja monien näyttelyesineiden äärellä kokee jonkinlaista hiljaista hämmennystä: tuon kaukoputken läpi William Herschel katseli tähtiä, tuolle liitutaululle Albert Einsteinin kirjoitti yhtälöitään, tuolla ”langattomalla lennättimellä” Guglielmo Marconi mullisti viestiliikenteen.

Museon kokoelmat ovat valtavat ja kolmessa kerroksessa on esillä vain noin viidesosa yli 18 000 esineen muodostamasta tieteenhistoriallisesta aarteistosta. Melkeinpä voisi sanoa, että sekin on vähän liikaa.

Vaikka esimerkiksi astrolabi, arabien kehittämä tähtitieteellinen havaintolaite ja sekstantin varhainen edeltäjä, on kiehtova osoitus entisaikojen ihmisten tietämyksestä – ja monet niistä upeita käsityötaidon ilmentymiä – viidennen vitriinin jälkeen niitä ei enää jaksa ihailla samalla antaumuksella. Eikä ihme, sillä 170 astrolabin kokoelma on maailman laajin.

Perusnäyttelyn lisäksi museossa on myös vaihtuvia näyttelyitä ja siellä järjestetään opastettuja kierroksia, yleisöesitelmiä ja ohjelmaa sekä perheille että kouluille. Museon monipuolisilta nettisivuilta löytyy lisäksi mittava online-kokoelma ja multimediaosasto videoineen ja podcasteineen. Museoon on vapaa pääsy, mutta maanantaisin se on suljettu.

Valokuvaaminen on sallittua, mutta monin paikoin hämärässä museossa se on hankalaa, sillä salaman ja jalustan käyttö on kielletty.

Juttu on julkaistu alun perin 14. joulukuuta 2013.

Tiedetuubin esittelemiä tiedekeskuksia ja muita kiinnostavia kohteita

Nollan tähden hotelli

Pe, 09/19/2014 - 13:49 Jari Mäkinen
Null Stern Hotel

Sveitsissä, juustostaan ja komeista alppimaisemistaan tunnetussa Appenzellin kaupungissa on eräs maailman kummallisimmista hotelleista: vuonna 2009 avattu Null Stern Hotel, siis Nollan tähden hotelli, jonka mottona on ”Täällä ainoa tähti olet sinä”.

Kiinnostavan hotellista tekee kaksi seikkaa: ensinnäkin se on pyrkinyt, ja hyvin onnistunutkin, erittäin minimalistiseen olemukseen, ja toiseksi, kenties koska myös hotellin mukavuus on saatu minimoitua, se suljettiin vajaan vuoden toiminnan jälkeen. Hotelli jäi kuitenkin henkiin museona, jota tosin voi pitää myös omalaatuisena industialistis-arkkitehtoonisena tilataideteoksena.

Taiteijaveljesten Frank ja Patrik Riklinin perustama hotelli sijaitsee ydiniskua varten suojautumiseen varten tehdyssä bunkkerissa 1960-lukuisen ankean kerrostalokorttelin alapuolella kallioperässä. Ajatuksena oli mahdollisimman ankea ja yksinkertainen hotelli, missä palvelut, huonekalut ja oikeastaan kaikki on viety äärimmäiseen minimiin.

Hotellin sisäänkäynti on raskas metallinen pommisuojaovi, minkä jälkeen on pienenpieni vastaanottotiski. Siitä asiakkaat ohjataan kahteen suureen saliin, joissa on kuusi yhden hengen sähkyä ja neljä parivuodetta. Siinä missä peseytyminen ja tarpeiden tekeminen tapahtuu erillisessä, tosin kaikkien kanssa jaetussa erillisessä huoneessa, ei vuoteiden välissä ole minkäänlaisia seiniä tai edes näköesteitä.

Ainoa viihdyke hotellissa on yksi, yhteinen vanha televisio.

Koska lämmitystä ei luonnollisestikaan ole, voivat jotkut vilukissat kokea hotellin hieman kylmäksi. Heitä varten on kuumavesipulloja, niitä sellaisia muovisia brittisarjoista tuttuja litteitä lämmittimiä, jotka laitetaan peiton alle jalkopäähän. Samasta viileysseikasta johtuen tarjolla on aikaisesta aamusta alkaen kuumia juomia.

Tai siis oli, sillä nyt hotelli on enää museo. Riklin-veljesten mukaan hotelli on kommentti yhä naurettavammaksi käyvään hotellitrendiin, missä yksinkertaisesta yöpymisestä on tehty kokonaisvaltainen kokonaisvaltainen, ja siksi hyvin kallis kokemus. He kaavailivat siitä kautta maailman levittäytyvää ketjua (tosissaan tai ei), missä erilaisiin ankeisiin paikkoihin perustettaisiin paikan hengen mukaisia pieniä boutique-hotelleja.

Erilaiset design-hotellit lisääntyvät koko ajan, mutta samalla suuri osa hotelleista käytännössä laskuttaa lisää siitä, että ne ovat vähentäneet palveluitaan ja sisustustaan minimiin. Tästä äärimmäisiä esimerkkejä ovat kapselihotellit sekä ketjut, joissa huoneeseen pääsee netin kautta saatavalla koodilla ja koko vastaanottotiski on muutettu automaatiksi sekä luuriksi. Joissain tapauksissa onneksi myös hinta on minimalistinen, ja yöpymiskokemuksen sijaan väsynyt matkaaja saa vain sen, mitä hän kaipaa: suihkun ja hyvän vuoteen.

Alla on vielä ammoinen Null Stern Hotelista tehty video:

Kylässä Einsteineillä Bernissä

Ke, 08/27/2014 - 22:59 Jari Mäkinen
Olohuone

Sveitsissä, noin tunnin ajomatkan päässä Zürichistä, sijaitsee UNESCOn maailmanperintölistalla oleva paikkakunta nimeltä Bern. Kun sen vanhasta kaupungista, Aarejoen mutkasta, nousee joenuoman päälle Bernin uudempaan ja nykyiseen varsinaiseen keskustaan, voi sieltä löytää tieteen historian kannalta varsin kiinnostavan rakennuksen: talon, missä Albert Einstein laittoi fysiikan uusiksi.

”JoulukalenteriAlbert Einstein muutti nuorena varsin usein. Hän syntyi Ulmissa, Saksassa, varttui Münchenissä, ja opiskeli Sveitsissä, Zürichissä. Hän suoritti siellä diplomityönsä vuonna 1900, jolloin hän seurusteli jo opiskelutoverinsa Mileva Marićin kanssa.

Albert oli keskinkertainen opiskelija, mutta oli kiinnostunut tietellisestä tutkimuksesta. Hänen ensimmäinen julkaistu artikkelinsa julkaistiin keväällä 1901, ja se käsitteli kapillaari-ilmiötä. Artikkeli toi hänelle nimeä, mutta ei niin paljoa, että kukaan olisi palkannut hänet mihinkään yliopistoon. Niinpä hän joutui työskentelemään opettajana.

Vuonna 1902 hän kuitenkin sai paikan Bernissä sijaitsevassa Sveitsin patenttitoimistossa, ja vaikka työ elektromagneettisten laitteiden patenttihakemusten 3. luokan käsittelijänä ei ollutkaan mikään unelma-ammatti, hän muutti ja aloitti työt.

Bernissä Albert ja tuleva vaimonsa Mileva asuivat pisimpään (1903-1905) aivan kaupungin historiallisessa keskustassa sijaitsevassa Kramgasse 49:n toisen kerroksen kaksiossa. Tuossa asunnossa Albert viimeisteli ajatuksensa, jotka tekivät hänestä maailman kuuluisimman tieteentekijän – ensimmäisen sekä todennäköisesti edelleen suurimman tieteen megajulkkiksen.

Asuntoon noustaan kapeita kierreportaita pitkin, jotka toki on nyttemmin muutettu vierailijoita kestäviksi ja koristeltu avaruudellisesti. Toisesta kerroksesta pääsee kuitenkin sisälle asuntoon, mikä on yllättävän pieni. Olohuoneen lisäksi on jotakuinkin entisellään oleva eteinen ja lipunmyyntihuoneeksi muutettu keittiö. Vieressä on pieni makuuhuone.

Kalusto on edelleen lähes alkuperäinen, tosin sieltä ja täältä jälkikäteen kerättynä. Näihin kuuluu työpöytä, jolla Albert kirjoitti vuoden 1905 viisi läpimurtoartikkeliaan.

Koko rakennus on muutettu Einstein-taloksi. Toisen kerroksen asunnon yläpuolinen samankaltainen kaksio on nyt museo, missä on yksinkertainen näyttely sekä videohuone, ja alapuolella on kahvila, joka kantaa yllättäen nimeä ”Einstein”. Pikaisen käynnin perusteella sitä voi suositella.

Vaikka museo ei tuo juurikaan uutta Einsteiniä ja hänen työtään edes ylimalkaisesti tuntevalle, on paikassa luonnollisesti omalaatuinen henki. Ja Bernissä voi edelleen aistia sen saman tunnelman, mikä siellä aikanaankin jo oli.

Kun palataan vuoteen 1903, eivät Milena ja Albert asuneet vielä yhdessä. He saivat jo aikaisemmin ensimmäisen lapsensa, mutta tyttölapsi annettiin (ajan hengen mukaisesti) kasvattivanhemmille, koska lapsi syntyi avioliiton ulkopuolella ja vanhemmat olivat nuoria sekä hyvin vähävaraisia.

Kun pariskunnan toinen lapsi, poika, alkoi odottaa itseään, Albert ja Milena menivät naimisiin ja päättivät muuttaa yhteen samaan kotiin. Tuon asunnon osoite oli Kramgasse 49.

Einsteineillä oli laaja ystäväpiiri, joka koostui pääasiassa työn puitteista tulleista tuttavista, mutta myös musiikinharrastukseen liittyen. Albert laajensi kuitenkin tätä edelleen liittymällä toukokuussa 1903 Bernin luonnontieteelliseen yhdistykseen, mikä toi hänelle ystäviksi erityisesti korkeakoulujen opettajia. Heidän kauttaan hän sai käyttöönsä koulujen laboratoriot ja joulukuussa 1903 Einstein piti yhdistyksessä ensimmäinen esitelmänsä.

Albertin tieteellisen kiinnostuksen kohteet vaihtelivat, mutta Berniin muutettuaan hän suuntautui pääasiassa fysiikan silloisiin suurimpiin kysymyksiin. Hän ei osannut sanoa mikä niissä viehätti, mutta hän piti näiden vaikeiden asioiden pohtimisesta ja olikin mietiskellyt Zürichin opiskeluvuosista alkaen etenkin lämpödynamiikkaa, lämmön liiketeoriaa, atomien olemassaoloa ja kokoa, sekä liikkuvien kappaleiden sähkömagnetismia.

Työpäivät patenttitoimistossa olivat pitkiä, mutta niiden lisäksi Albert antoi yksityisopetusta lähes päivittäin. Hän teki tyypillisesti 48-tuntisia viikkoja. Siitä huolimatta (kenties osin työajalla) hän pystyi pohtimaan fysikaalisia kysymyksiä sen verran korkeatasoisesti, että hän julkaisi noin kerran vuodessa artikkelin sen ajan arvostetuimmassa Annalen der Physik -julkaisussa.

Se, että hän ei onnistunut saamaan työtä yliopistossa, oli kenties hänelle tässä hedelmällisessä vaiheessa hyödyksi: hän joutui työskentelemään yksin, vapaana akateemisista paineista ja perinteistä. Siitä huolimatta Einstein oli pettynyt siihen, että hänen työtään ei arvostettu.

Sitten koitti vuosi 1905, annus mirabilis, jolloin berniläinen patenttivirkailija laittoi fysiikan uusiksi – ja arvostusta tuli lopulta Nobelinkin verran. Maaliskuusta syyskuuhun 1905 Einstein julkaisi kaikkiaan viisi artikkelia kolmelta fysiikan alalta, ja niistä jokainen olisi tuonut hänelle paikan tieteenhistoriassa. Valosähköinen ilmiö, Brownin liike, massan ja energian verrannollisuus (E=mc²) sekä erityinen suhteellisuusteoria (mihin kuuluisa kaava ei suoraan kuulunut) olivat kokonaan uusia näkemyksiä maailmaan ja pohjustivat aivan uutta fysiikkaa.

Albert Einstein itse piti valon valosähköisestä ilmiöstä, eli valon kvanttiluonteesta kertonutta artikkeliaan tärkeimpänä, koska hänen omasta mielestään suhteellisuusteorian siemen oli lähinnä Maxwellin ja Lorenzin töiden jatkoa.

Jo huhtikuun 1905 lopussa Albert sai valmiiksi valmiiksi väitöskirjansa Zürichin teknillisellä yliopistolla, mutta asuinpaikka pysyi Bernissä vuoteen 1907 saakka. Silloin Albert lähti maailmanmaineeseen – ja avioliitto Milenan kanssa kariutui, pitkälti maineen ja tieteellisen työn sysättyä perhe-elämän syrjään.

Einsteinhaus

Kramgasse 49

3000 Bern 8

www.einstein-bern.ch

Sisäänpääsymaksu 6 frangia tai 4,50 frangia opiskelijoilta. Euroillakin saa maksaa. Huom: luottokortteja ei hyväksytä!

Avoinna joka päivä klo 10-17.

Tiedetuubin esittelemiä tiedekeskuksia ja muita kiinnostavia kohteita

Savi-idoleita Jokiniemestä

Pe, 08/08/2014 - 16:15 Toimitus
Heurekan arkeologiset yleisökaivaukset Vantaan Jokiniemessä

Vantaan Jokiniemessä 10 päivää kestäneet Heurekan arkeologiset yleisökaivaukset saivat hienon päätöksen keskiviikkona 6. elokuuta, kun kaivauksilta löytyi jo toinen harvinainen savi-idoli.

Edellisenä päivänä oli juuri tehty ensimmäinen, sikiötä muistuttava savi-idolilöytö. Molemmat löydökset ovat lähes 6 000 vuotta vanhoja ja edustavat kampakeraamista kulttuuria noin kivikauden puolivälistä. Runsaimmat löydöt tulivat kohdasta, jossa näyttäisi olleen kaksi hautaa lähekkäin. Vainajista ei ollut säilynyt jälkiä.

Tiedekeskus Heurekan, Helsingin yliopiston alumnitoiminnan ja arkeologi Jan Fastin yhteistyössä järjestämillä yleisökaivauksilla Vantaan Jokiniemessä oli keskiviikkona 6.8. kaivauksien lopetuspäivä. Mukana kaivauksissa oli viimeisinä päivinä Arkeologian harrastajat Ango ry:n jäseniä. Molemmat harvinaiset savi-idolilöydöt teki arkeologian harrastaja Kyllikki Rosenström. Kaivauksia johtaneen Jan Fastin mukaan löydöt ovat ainutlaatuisia, sillä harvoin saviesineet ovat säilyneet näin hyvin tai niitä on saatu ehjinä ylös.

Kaikkiaan kymmenen päivää 28.7.–6.8.2014 kestäneillä Jokiniemen yleisökaivauksilla ahkeroi viime viikolla lähes sata arkeologiasta kiinnostunutta, ensimmäistä kertaa kaivauksiin osallistunutta Helsingin yliopiston alumnia. Kaivajat vaihtuivat joka päivä. Lisäksi kaivauksilla oli mukana Ango ry:n jäseniä ja kokeneita arkeologeja ohjaajina.

Vastaavanlaiset yleisökaivaukset järjestettiin edellisen kerran Jokiniemen alueella vuosina 1990–1994. Kaivauksien johtajana tälläkin kertaa toiminut Jan Fast oli paikalla myös yli kaksikymmentä vuotta sitten, kun samaiselta alueelta löydettiin vastaavanlainen savi-idoli, joka esitti parrakasta miehen päätä. Tuolloin idoli sai Fastin mukaan kansainvälistäkin huomiota, koska kampakeraamiset kulttuuriesineet ovat hyvin harvinaisia.

”Nyt tehdyt löydöt ovat vieläkin hienompia ja aivan omaa luokkaansa, koska ne ovat säilyneet niin hyvin. Nämä savi-idolit ovat parasta museokamaa. Tällaiset esineet kertovat muinaisten ihmisten elämästä paljon enemmän kuin esimerkiksi ruukunpalat. Näistä saadaan hienot näytteet kivikautisesta kulttuurista Kansallismuseoon." kertoo Fast.

Heurekan arkeologiset yleisökaivaukset Vantaan Jokiniemessä

Jokiniemen kivikautinen asuinpaikka löydettiin vuonna 1982. Alueella on suoritettu arkeologisia kaivauksia aiemmin sekä Museoviraston että Heurekan toimesta. Heurekan kaivauksilla vuosina 1990–1994 alueelta löydettiin erittäin runsaasti merkkejä kivikautisesta asutuksesta ajalta noin 4000–3000 vuotta ennen ajanlaskua alkua. Suurimman löytöryhmän muodostivat tuolloin kivikautiset saviastianpalat, joita löydettiin kymmeniätuhansia. Kaivausalueilta löytyi silloin myös melko runsaasti kiviesineitä, nuolenkärkiä, kaapimia, kivikirveiden kappaleita sekä niiden valmistuksessa syntynyttä jätettä eli niin sanottuja iskoksia. Löytöalue, joka nyt on lähellä Keravanjoen rantaa, oli kivikaudella meren rannalla.

Tämän vuoden kaivauksien päälöydökset ovat kahden savi-idolin lisäksi meripihkakorujen kappaleet, piikiviset nuolenkärjet, joista yksi on ilmiömäisen hyvin säilynyt, sekä tuhansia saviastianpaloja. Runsaimmat löydöt olivat kahden lähekkäisen hautakuopan kohdalla. Hautapaikoista todistaa tumma maa-aines, jonka väriin vuosituhansien aikana kokonaan hajonnut orgaaninen aines on vaikuttanut.

Heureka järjestää yleisökaivaukset Jokiniemessä ensi kesänä laajemmalla alueella ja pidempikestoisina. ”Tämän kokemuksen perusteella on varmaa, että innokkaita kaivajia löytyy ja saamme uuden kosketuksen kivikauden kulttuuriin” toteaa Heurekan elämysjohtaja Mikko Myllykoski.

Teksti perustuu käytännössä suoraan Heurekan 7.8.2014 lähettämään tiedotteeseen.

Otaniemessä kasvaa solupihvi

Ma, 05/05/2014 - 23:08 Markus Hotakainen
Petrimaljalla on hiirensoluista kasvatettu pihvi. Purkeissa on polymeerimuotteja, joiden avulla solut kasvatetaan. Kuva Ulla Taipale

Syömään! -kurssi valottaa ruokakulttuuriin, tuotantoon ja kulutukseen liittyviä kysymyksiä

Aalto-yliopiston Syömään! Ruoka on valmis! -ohjelma kokosi huhtikuussa Teurastamon Kellohalliin ruokaluennoille kymmeniä tiedonnälkäisiä ihmisiä kuulemaan ja keskustelemaan ruokakulttuuriin, ruoan tuotantoon ja ruoan kulutukseen liittyviä puheenvuoroja.

Ohjelma jatkuu tämän viikon aikana opiskelijoille suunnatuilla käytännön työpajoilla Aalto Biofilian laboratoriossa Otaniemessä. Kansainvälisten taiteilijoiden toteuttamissa työpajoissa opetellaan kohutun laboratoriolihan valmistamisperiaatteet ja analysoidaan prosessoitua ruokaa laboratoriomenetelmin.

Ohjelma huipentuu lauantaina 10. toukokuuta ArtMeatFlesh-kokkitapahtumaan Teurastamon Flavour Studiossa. Japanilaisen Iron Chef -tv-shown innoittamassa tapahtumassa kaksi taiteilijoista, MTT:n tutkijasta ja keittiömestareista koottua joukkuetta valmistavat ruokaa ja valaisevat proteiinintuotannon käytäntöjä ja salaisuuksia – sekä spekuloivat lihansyönnin mahdollisilla vaihtoehdoilla lähitulevaisuudessa. Vauhdikas show antaa tilaa ruoan maistelulle ja kuumallekin keskustelulle.

ArtMeatFlesh on ilmainen tapahtuma ja se pidetään englannin kielellä. Tilaa on rajoitetusti, joten yleisöä pyydetään saapumaan paikalle hyvissä ajoin mahtuakseen sisään Flavour Studioon. Tapahtumassa tarjoillaan maistiaisia. Lisätietoja löytyy tapahtuman facebook-sivulta.

 

 

Työpajat:

 

5.–6.5. klo 9–16

Culinary Forensics / Prototyping Food Cults

Zack Denfeld & Catherine Kramer

Food-secure eaters are increasingly concerned about testing and understanding the ingredients they put into their bodies. They are constantly on the lookout for allergens, GMOs and classes of food that have become socially downgraded (carbs, gluten, etc.)

This workshop gives participants a chance to experiment with a variety of food tests, and invent and create artifacts and rituals for future food cults. What kind of cultural rituals and norms may  emerge around ingredients in the near future, and what will the interfaces and interactions for keeping unwanted ingredients out of one’s diet look like?

Some of the tests we are considering are gluten and GMO related; some honey and fish will be analyzed, too.

The Center for Genomic Gastronomy

http://genomicgastronomy.com/about

 

8.–9.5. klo 9–16

In-Vitro Meat Workshop

Oron Catts

This two days’ workshop will cover the theory and practice of growing meat outside of the body of the animal using tissue engineering technologies. Percipients will learn the basics of culturing meat (mice muscle cells) and will explore different  methods that are currently developed in the area of in-vitro meat. The theoretical component will critically examine the scientific, ethical, ecological and cultural claims and narratives of cultured beef.

Oron Catts

http://www.symbiotica.uwa.edu.au/residents/catts

 

10.5. klo 18.30 – noin klo 22

ArtMeatFlesh-tapahtuma Teurastamon Flavour Studiossa

Työpajankatu 2, Sörnäinen

This live cooking show forces two teams of artists and scientists to face-off in a kitchen, where they will confront lab grown meat, future food cults, a secret ingredient and the very strong stomachs of the audience. Join us to taste, debate or reject a future where meat from animals has disappeared entirely. The audience will be the judge of these recipes and rituals from the future, helping to decide if mankind should move towards automated protein factories or strange new festivals of excess and penance.

Featuring:

Oron Catts (SymbioticA)

Catherine Kramer & Zack Denfeld (The Center for Genomic Gastronomy)

Laura Gustafsson (Toisten Historia)

Sirpa Kurppa (MTT)

Chefs Jouni Ukkonen and Sami Tallberg

 

Lisätietoja:

Ulla Taipale

050 595 7724

ulla.taipale@aalto.fi

Biofilian nettisivuilla yksityiskohtaisempia ohjelmatietoja englanniksi ja suomeksi.

Mahdollisia vierailuja otetaan vastaan työpajojen aikana Otaniemessä Biofilia-laboratoriossa.

 

Onnea 25-vuotias Heureka!

Pe, 04/25/2014 - 10:39 Toimitus

Heureka on niin olennainen osa suomalaista tiedemaisemaa ja pääkaupunkiseudun matkailua, että harvoin tulee ajatelleeksi, että se on ollut paikallaan Vantaan Tikkurilassa vain 25 vuotta. Tai toisaalta, se on ollut siellä jo 25 vuotta, sillä suurin osa maailman interaktiivisista tiedekeskuksista on nuorempia: vuonna 1989 avattu Heureka on konkari, joka tunnetaan maailman tiedekeskuspiireissä paitsi historiastaan, niin myös korkeasta tasostaan.

Kävijöitä on vuosittain keskimäärin lähes 300 000 ja Heureka on nykyisin yksi Suomen suosituimmista vapaa-ajan keskuksista.

Ellet ole vähään aikaan käynyt Heurekassa, on siihen nyt hyvä tilaisuus moninaisissa nyt 25-vuotistapahtumissa – ja meille muille ne ovat jälleen hyvä syy hilautua Tikkurilaan. Syntymäpäiviä juhlitaan 26.-29.4.  ja luvassa on monenlaisia työpajoja, erikoisesityksiä ja ohjelmia.

Lauantaina 26.4. klo 10-17

Koko päivän:  

- Tiedepuisto Galilei avaa kesän 2014! Galilei on kesäaikaan avoinna oleva ulkoalue, jossa on suurikokoisia musiikin, matematiikan ja fysiikan ilmiöihin perustuvia kohteita.
- Auditoriossa kooste menneiden vuosien Heureka-mainoksista.
- Planetaariossa jokaisen elokuvan alussa Näin planetaario rakentui -timelapse (2 min).
- Koripallostadionilla uusi rottavideo.
- Pikkuaulassa kooste Helsingin Sanomien Heureka-artikkeleista.
- Pikkuaulassa 3D-printtausta.
- Aulassa esillä Tiedeleirien T-paitoja menneiltä vuosilta.

Klo 10.00 Tunnista oma Kalevala Koru.
Klo 10.30-16.30 Menninkäiset lukevat Maan alla –satuja.
Klo 10.30 Shäbäng! näyttelyssä.
Klo 11.15 Shäbäng! näyttelyssä.
Klo 11.30 Rottakoripallo.
Klo 11.30 Tiedettä pallolla.
Klo 12.00 Heurekan uusi pop-up tiedeteatteri avaa ovensa! (aula, planetaarion edusta).
Klo 12.30 Tarttolainen tiedekeskus Ahhaa: Exclusive Science Show (Galilei).
Klo 13.00-14.00 Hopeajuhlan erikoisluennot (auditorio). Pekka Pyykkö: Hopean kemiaa ja Terja Pelkonen, Kalevala Koru: Hopeakoruja ja huipputeknologiaa.  
Klo 13.10 Rottakoripallo.
Klo 14.00 Tiedettä pallolla.
Klo 14.00-16.00 Kalevala Koru: mallinna oma koru -työpaja ja korusuunnittelun demo. Tunnista oma Kalevala Koru ja kuule sen tarina.
Klo 15.00 Rottakoripallo
Klo 15.30 Tarttolainen tiedekeskus Ahhaa: Exclusive Science Show (Galilei).
Klo 16.00 Tiedettä pallolla.

Klo 17-18 Heureka suljettu.

Klo 18-21 (K-18) Aikuisten ilta.

Klo 18.00-20.45 Molekyylidrinksulogia-työpaja (ravintolan kabinetti).
Klo 18-19 Speed dating tutkijoiden kanssa, ravintolan kabinetti, innoittaja soittaa kelloa 5 min välein. Mukana Markus Jokela, Nina Kaminen-Ahola, Anu Katainen, Manu Tamminen, Harri Kuosa, Anna-Liisa Laine, Tapio Lokki, Kalle Palomäki ja Minna Palmroth. Lue lisää tutkijoista.
Klo 18.30 Michael Bradke: Hand Clapping. Matemaattinen musiikkishow. (auditorio).
Klo 18.30 Sonic Visions* (38 min), (planetaario).
Klo 18.45 alkaen suurnopeuskamerakuvausta (eväidensyöntipaikka).
Klo 19.00 Anu Hopia: Cocktailien tiedettä (ravintola).
Klo 19.20 Sonic Visions* (planetaario).
Klo 20.00 Michael Bradke: Sounding Numbers. Matemaattinen musiikkishow. (Auditorio).
Klo 20.10 Sonic Visions* (38 min) (planetaario).

*) Sonic Vision -show. Pituus 38 min. Tajunnanräjäyttävä visuaalinen matka musiikin maailmaan. Musiikista vastaavat mm. Radiohead, U2, Coldplay, David Bowie ja Moby.

K-18 aikuisten ilta: sisäänpääsy 15 euroa, Veikkauksen kortilla 5 euron alennus. Ei vapaalipuilla, ei Club-kortilla.

Tiedetuubi on mukana illassa ja tekee sen tapahtumista videon.

Sunnuntaina 27.4. klo 10-18

Sunnuntaina kaikki yli 6-vuotiaat lastenlipulla näyttelyihin. Samalla lipulla pääsee myös planetaarioon, jossa on erityisesityksiä koko päivän ajan. Planetaariossa on 135 paikkaa. Paikkoja ei varata etukäteen, vaan ne jaetaan saapumisjärjestyksessä.

Koko päivän:

- Galilei auki.
- Auditoriossa kooste menneiden vuosien Heureka-mainoksista.
- Planetaariossa jokaisen elokuvan alussa Näin planetaario rakentui -timelapse (2 min).
- Koripallostadionilla uusi rottavideo.
- Pikkuaulassa kooste Helsingin Sanomien Heureka-artikkeleista.
- Pikkuaulassa 3D-printtausta.
- Pop-up-teatteria.
- Aulassa esillä Tiedeleirien T-paitoja menneiltä vuosilta (1999-2013).

Klo 10.00-11.30 Kaikki ilmapallosta -työpaja, non-stop, (ryhmätila A+B).
Klo 10.00 alkaen Tunnista oma Kalevala Koru.
Klo 10.30-16.30 Menninkäiset lukevat Maan alla -satuja.
Klo 10.30 Tiedettä pallolla: Lunta pallolla, tutkija Pauli Paasonen.
Klo 11.00 Kaluoka´hina (planetaario).
Klo 11.00 Idea-ahjo avautuu: klo 11-16 Keep Loop ja Hiilipuu-toimintapiste.
Klo 11.30 Rottakoripallo.  
Klo 11.30-14.00 Leluhakkerointia-työpaja, non-stop (ryhmätila C).
Klo 11.30 Michael Bradke: Mouth Music.
Klo 11.45 Matkalippu maailmankaikkeuteen (planetaario).
Klo 12.00 Tiedettä pallolla: Lunta pallolla, Pauli Paasonen .
Klo 12.30 Kaksi pientä lasinpalaa (planetaario).
Klo 12.45 Rottakoripallo.
Klo 13.00 Helena Telkänranta luennoi, (auditorio).
Klo 13-17 Kaikki ilmapallosta-työpaja, non-stop (ryhmätila A+B).
Klo 13.15 Zula-partio ja suuri sääseikkailu (planetaario).
Klo 13.30 Tiedettä pallolla.
Klo 13.45 Michael Bradke: Cultural Claptrap.
Klo 14.00-16.00 Kalevala Korun Mallinna oma koru -työpaja ja korusuunnittelun demo. Tunnista oma Kalevala Koru ja kuule sen tarina.
Klo 14.00 Kosmiset törmäykset (planetaario).
Klo 14.20 Rottakoripallo + Kuinka koulutan rottani-esitys.
Klo 14.30 Tiedettä pallolla: Lunta pallolla, tutkija Pauli Paasonen.
Klo 15.00 Elämää etsimässä: olemmeko yksin? (planetaario).
Klo 15.30 Tiedettä pallolla.
Klo 16.00 Heureka-luento: Sini Merikallio: Aurinkopurjeella avaruudessa (planetaario).
Klo 16.30 Tiedettä pallolla.
Klo 17.00 Heureka-luento: Tapio Markkanen: Raivopää paholainen muinaisen Egyptin taivaalla (planetaario).

Maanantaina 28.4. klo 10-17

Koko päivän:

- Galilei auki.
- Auditoriossa kooste menneiden vuosien Heureka-mainoksista.
- Planetaariossa jokaisen elokuvan alussa Näin planetaario rakentui -timelapse (2 min).
- Koripallostadionilla uusi rottavideo.
- Pikkuaulassa kooste Helsingin Sanomien Heureka-artikkeleista.
- Pikkuaulassa 3D-printtausta.
- Pop-up-teatteria.
- Aulassa esillä Tiedeleirien T-paitoja menneiltä vuosilta (1999-2013).

Klo 10.00 Tunnista oma Kalevala Koru.
Klo 11.00 Rottakoripallo.
Klo 12.00 Rottakoripallo.
Klo 13.00 Kuinka koulutan rottani-esitys.
Klo 14.00-16.00 Kalevala Korun Mallinna oma koru -työpaja ja korusuunnittelun demo. Tunnista oma Kalevala Koru.
Klo 14.30 Rottakoripallo.
Klo 15-21 Tiedettä pallolla non-stop.
Klo 15-17 Hiilipuu- ja Keep Loop –toimintapiste.

Tiistaina 29.4. klo 9-17

Tiistai on suunnattu erityisesti kouluryhmille.

Koko päivän:

- Galilei auki.
- Auditoriossa kooste menneiden vuosien Heureka-mainoksista.
- Planetaariossa jokaisen elokuvan alussa Näin planetaario rakentui -timelapse (2 min).
- Koripallostadionilla uusi rottavideo.
- Pikkuaulassa kooste Helsingin Sanomien Heureka-artikkeleista.
- Pikkuaulassa 3D-printtausta.
- Pop-up-teatteria.
- Aulassa esillä Tiedeleirien T-paitoja menneiltä vuosilta (1999-2013).

Klo 9-14 Hiilipuu- ja KeepLoop-toimintapiste.
Klo 10.00 alkaen Tunnista oma Kalevala Koru.
Klo 10.30-16.30 Menninkäiset lukevat Maan alla –satuja.
Klo 9.30-15.30 Leluhakkerointia, non-stop (ryhmätila A).
Klo 9.30-15.30 Hyrräpaja.
Klo 9.30-13 Pop-up-teatteria.
Klo 10-14 Tiedettä pallolla.
Klo 10.40 Rottakoripallo.
Klo 12.00 Lipputietovisa: Miten hyvin tunnistat eri valtioiden lippuja? (auditorio).
Klo 12.00 Rottakoripallo.
Klo 14.00-16.00 Kalevala Korun Mallinna oma koru –työpaja ja korusuunnittelun demo. Tunnista oma Kalevala Koru.
Klo 14.30 Rottakoripallo

Tiedetuubin esittelemiä tiedekeskuksia ja muita kiinnostavia kohteita

Tagit

Eiffel-torni 125 vuotta

Ma, 03/31/2014 - 10:57 Jari Mäkinen
Eiffel-torni alhaalta

Sen huomaa jo lentokoneesta Pariisin lentokentälle saapuessa, jos vain osaa katsoa oikeaan suuntaan: Parisiin keskustassa Seine-joen vasemmalla rannalla 7. kaupunginosassa sijaitseva 300-metrinen torni on kaupungin maamerkki, ja on ollut sellainen tänään 125 vuoden ajan. Torni avattiin 31. maaliskuuta 1889 kaksi vuotta, kaksi kuukautta ja viisi päivää kestäneiden rakennustöiden jälkeen.

Vaikka torni onkin nykyisin ranskalaisen kulttuurin symboli, on syy sen olemassaoloon on hyvin anglosaksinen. Kun Lontoossa pidettiin vuonna 1851 maailman ensimmäinen suuri maailmannäyttely (tai kuten koko nimi silloin kuului, "Suuri kaikkien maailman maiden teollisen tuotannon näyttely"), haluttiin vastaava näyttely pitää myös Pariisissa. 1880-luvun puolivälin johtava poliitikko Jules Ferry ehdotti virallisesti sellaisen järjestämistä, ja niin marraskuussa 1884 allekirjoitettiin valtiollinen määräys siitä, että näyttely pidetään Pariisissa 5. toukokuuta - 31. lokakuuta 1889.

Ajankohta ei tietenkään ollut sattumaa: samaan aikaan juhlittiin Ranskan vallankumouksen satavuotisjuhlaa.

Samalla syntyi ajatus suuresta, Ranskan tieteen ja tekniikan tasoa näyttävästä rakennelmasta. Erilaisia ajatuksia heiteltiin, mutta eniten kiinnostusta herätti rahoituksen puutteeseen kariutunut amerikkalaissuunnitelma 1000 jalan korkuisesta tornista. Insinöörit Thomas Clark ja Samuel Reeves olisivat halunneet rakentaa Philadelphiassa vuonna 1876 pidettyyn maailmannäyttelyyn metallisen tornin, jonka korkeus olisi ollut tuon noin 300 metriä ja joka olisi ollut alaosastaan noin 45 metriä leveä, kaventuen huipussa noin 9-metriseksi.

Ranskassa vastaavan rakentamista ehdottivat metallirakentamiseen erikoistuneen Eiffel & Cie -yhtiön johtavat insinöörit Maurice Koechlin ja Émile Nouguier. Vaikka torni kantaakin Eiffelin nimeä, sen ensimmäisen suunnitelman teki Gustave Eiffelin sijaan yhtiön pääarkkitehti Stephen Sauvestre, joka muutti alkuperäiset hahmotelmat esteettisemmiksi.

Maailmannäyttelyn monumentista järjestettiin kuitenkin kilpailu, jonka Eiffel-yhtiö voitti tammikuussa 1887. Työt alkoivat lähes välittömästi ja parhaimmillaan työmaalla oli 250 työntekijää.

He kantoivat kasaan yli 18 000 metalliosaa, jotka niitattiin toisiinsa kiinni noin 2,5 miljoonalla niitillä. Niittien ansiosta rakenne on joustava, mikä tuulen ja lämpölaajenemisen vuoksi on välttämätöntä; tornin korkeus muuttuu noin 15 cm pelkästään lämpötilan vaihtelemisen vuoksi. Korkeutta tornille tuli lopulta 312 metriä (nykyisin TV-maston kanssa 324 metriä) ja sen takorautaisen rakenteen massa on noin 7 300 tonnia.

Eiffel oli edelläkävijä työmenetelmien ja turvallisuuskulttuurin  suhteen, sillä yleensä suurissa hankkeissa kuoli monia ihmisiä puutteellisten kaiteiden ja turvamenetelmien vuoksi. Tornia rakennettaessa tähän kuitenkin kiinnitettiin huomiota, ja lopulta vain yksi työläinen kuoli, kun hän putosi alas hissejä asennettaessa.

Kun torni oli valmis 125 vuotta sitten, järjesti Eiffel suuret juhlat. Hinnaksi tornille tuli 7 800 000 frangia, mikä oli eräs suurimmista tuon ajan hankkeista.

Sehän pilaa Pariisin!

Eiffel-torni oli valmistumisensa jälkeen 40 vuoden ajan maailman korkein rakennelma, kunnes New Yorkin Chrysler Building meni 319 metrillään sen ohitse.

Aluksi pariisilaiset inhosivat uutta, kaupunkikuvan tärvellyttä metallitornia. Sen purkamista välittömästi maailmannäyttelyn jälkeen vaadittiin, mutta Eiffel oli kuitenkin saanut luvan pitää tornia 20 vuoden ajan; tornihan oli alusta alkaen avoinna turisteille, jotka maksoivat hissimatkasta huipulle. Tämän ajan tornin kustannuksia siis voitaisiin kattaa lipputuloilla, mutta sen jälkeen tornin omistus siirtyisi Pariisin kaupungille, joka purkaisi sen. Alkuperäisten kilpailusääntöjen mukaisesti tornin täytyi olla helposti purettavissa, joten myös kaupunki aikoikin tuhota monien vihaaman tornin määräajan umpeuduttua.

Eräs näistä vastustajista oli kirjailija Guy de Maupassant, joka kuitenkin kävi lähes päivittäin tornin ravintolassa lounaalla. Hän ei kuitenkaan sanojensa mukaan ihastellut tornia, vaan "se vain on Pariisin ainoa paikka, josta ei näy Eiffel-tornia".

Mutta niin vain silmä tottui torniin, eikä vuonna 1909 sitä haluttukaan purkaa. Estetiikan lisäksi asiaan vaikuttivat koko ajan tulevat lipputulot sekä se, että tornin huipulle oli laitettu radioantenni.

Tornin nykyinen muoto on peräisin vuodelta 1959, jolloin nyt siellä oleva radiomasto asennettiin.

Se on nykyisin Pariisin, ja samalla Ranskan, toiseksi suosituin turistikohde Notre-Dame -kirkon jälkeen yli 7 miljoonalla vuosittaisella vierailijallaan. Maksullisten kohteiden joukossa se on kuitenkin ykkönen koko maailmassa: liki 270 miljoonaa kävijää on käynyt Eiffel-tornissa.

Tornin rakenne

Tornin ensimmäinen tasanne sijaitsee 57 metrin, toinen 115 metrin ja kolmas 275 metrin korkeudella. Ylin ravintolakerros on 300 metrin korkeudessa.

Kolmannen tasanteen ylin kerros, jota usein kutsutaan myös neljänneksi tasanteeksi, on EU-alueen korkeimmalla sijaitseva julkinen näköalatasanne. Sen korkeus merenpinnasta on tarkalleen 279,11 m virallisen laskelman mukaan. Lontoon Shard (245 m) ja Berliinin TV-torni (204 m) jäävät siis Eiffelin varjoon.

Tornissa on neljä hissiä, yksi jokaisessa "jalassa". Ylös voi myös kävellä, mutta silloin joutuu tamppaamaan yhteensä 1 665 porrasta. Kirkkaalla kelillä ylimmältä tasanteelta voi nähdä lähes 60 kilometrin päähän.

Ensimmäisessä kerroksessa sijaitsevat matkamuistomyymälät, Altitude 95 -ravintola sekä postitoimisto, josta voi lähettää Eiffel-tornin leimalla varustettuja postikortteja. Toisessa kerroksessa sijaitsee yhdellä Michelin-tähdellä palkittu Jules Verne -ravintola, minne vie suoraan yhdessä jalassa oleva hissi.

Torni maalataan joka seitsemäs vuosi, ja edellisen kerran tämä tehtiin vuosina 2009-2010. Kyseessä oli tornin 19. maalauskerta.   Parhaillaan tornin hissejä ollaan uusimassa ja ensimmäisen tasanteen suuri remontti on juuri valmistunut.

Legendan mukaan Gustave Eiffel olisi käyttänyt tornin kolmannessa kerroksessa ollutta pientä huonetta työtilanaan, mutta tämä ei pidä paikkaansa – ainakaan täysin. Hän nähtävästi on viihtynyt pitkiä aikoja siellä sijainneessa säähavaintohuoneessa, mutta kun hän tapasi Pariisissa vierailleen Thomas Edison tuossa huoneessa, tarina Eiffelistä ja hänen Eiffel-tornissa olleesta työhuoneestaan alkoivat levitä ympäri maailman. Eiffelhän oli tuolloin jo tunnettu Yhdysvalloissakin, mutta ei suinkaan tornistaan, vaan vuonna 1886 New Yorkissa paljastetusta vapaudenpatsaasta. Patsaan suunnitellut Frederick Auguste Bartholdi ei ollut ajatellut lainkaan teoksensa mekaanista kestävyyttä, joten hän pyysi Eiffeliä tekemään sille metallisen tukirakenteen. Niinpä Eiffel piirsi patsaan pinnassa olevien taivutettujen toisiinsa niitattujen kuparilevyjen alle tulleen rautaisen tukirakenteen, joka paitsi piti patsaan pystyssä, niin myös tuki pinnan kuparilevyjä pysymään oikeassa asennossa ja oikeilla paikoillaan.

 

Sammuta valot lauantaina

Pe, 03/28/2014 - 16:31 Toimitus
Mursu

Maailman luonnon säätiön WWF:n Earth Hour -ilmastotempausta vietetään jälleen tulevana lauantaina 29. maaliskuuta.

Kyseessä on maailmanlaajuinen ilmastotapahtuma, jonka ajatuksena on sammuttaa turhat valot sammutetaan tunnin ajaksi ilmaston puolesta. Suomessa aika on kello 20.30–21.30. Tämän symbolisen eleen avulla jokainen voi ilmaista huolensa ympäristön tilasta ja ilmastokriisistä päättäjille.

Kun turhat valot sammuvat, näkyy myös tähtitaivas paremmi – jos ei vain ole pilvistä. Revontulia ei valitettavasti ole erityisemmin näkyvissä, mutta niiden esiintymisen todennäköisyys pohjoisessa on noin 15%.

Tähdet eivät kuitenkaan ole tärkein asia Earth Hourissa. Tänä vuonna sen teemana on erityisesti arktisen alueen tilannne, sillä juuri siellä ilmastonmuutos vaikuttaa voimakkaimmin. Arktiksen lajit, kuten jääkarhu, naali ja mursu, eivät selviydy ilman jäätä ja lunta. Arktiksen tilanteeseen voi kuitenkin vielä vaikuttaa, sillä ratkaisu on jo olemassa. Fossiilisten polttoaineiden korvaaminen uusiutuvalla energialla on tärkein ilmastokriisin ratkaisu.

Myös sinä voit vaikuttaa: helpointa on allekirjoittaa vetoomus kestävästi tuotetun uusiutuvan energian puolesta.

Lisätietoa päivän eri tapahtumista on Earth Hour -kartalla ja koko Earth Hour -tempauksesta WWF:n kampanjasivuilla.

Maya-intiaanien koripallokenttä

Pe, 03/21/2014 - 17:47 Toimitus
Maya-pallokenttä

Maxcanússa, Jukatanin niemimaalla sijaitsevan teknillisen yliopiston uuden koripallokentän rakennustyöt keskeytyvät ikävästi, kun rakentajat löysivät vanhan Maya-intiaanien raunioita. Kaivurit osuivat vanhaan kiveen, joka oli vaaleanpunaisen värinen ja selvästi hyvin vanha.

Tilanne ei ole mitenkään omituinen, sillä alueella on runsaasti raunioita, ja niinpä tavalliseen tapaan paikalle kutsuttiin arkeologi tutkiman löydön merkitystä.

Tällä kerralla tilanteesta teki mielenkiintoisen se, että koriskentän rakentajat olivat tekemässä omaansa täsmälleen samalle paikalle, missä intiaanit olivat pelanneet 2000 vuotta sitten omaa koripalloa muistuttavaa pallopeliään.

Mayojen pallopelikentän koko oli noin 19 x 7 metriä, ja päissä  olleiden korien sijaan pallot heitettiin sivuilla seinässä pystyssä olleiden vaaleanpunaisesta kivestä tehtyjen renkaiden läpi. Kivirenkaat on koristeltu Puuc-tyyliin ja tutkijoiden mukaan kenttä on tehty joskus 250 EAA - 600 vuotta ajanlaskun alun jälkeen, siis karkeasti noin 2000 vuotta sitten.

Peli, mitä ei kannattanut hävitä

Meksikon kansallisen arkeologisen laitoksen Eunice Uc kertoo, ettei pelin tarkkoja sääntöjä tunneta, mutta peliä pelattiin todennäköisimmin tönimällä palloa eteenpäin lanteella, joskin joissain muunnelmissa palloa sohittiin myös sauvoilla tai heiteltiin käsillä koripallon tapaan. Pallo oli 10-20 cm halkaisijaltaan ja saattoi painaa parista sadasta grammasta aina useaan kiloon.

Vaikka yksityiskohdat pelistä ovat hieman hämäriä, on selvää, että peli oli liittyi läheisesti uskonnollisiin rituaaleihin. Pahimmillaan hävinneen joukkueen kapteeni uhrattiin jumalille.

Guatemalasta löytyneissä kirjoituksissa mainitaan, että pelin taustalla on myyttisten kaksosten Hunahpun ja Ixbalanquen taistelu alamaailman valtiaita vastaan. Kaksoset voittavat, minkä vuoksi heidän isänsä muuttuu maissikuninkaaksi. Peli, ja pelikentän sijainti rikkaalla maalla kukkulan juurella, viittaakin sen tärkeyteen maanviljelyksessä.

Kaikkiaan 26 vastaavaa pelikenttää on löydetty eri puolilta Jukatanin niemimaata. Tämä oli tosin ensimmäinen Maxcanústa löydetty, ja vaikka siitä ollaan iloisia, joutuu yliopisto nyt etsimään koripalloa varten toisen paikan.

Lisää tietoa Maya-intiaanien pallopeleistä on mm. täällä mesoamerikkalaiseen kulttuuriin erikoistuneella sivustolla ja tarkemmin löydöstä kertoo mm. The History Blog jutussaan Basketball court builders find Maya Ball Game court.

Piirros pallopelistä