Filippiinienmeri on tyypillisesti noin viiden kilometrin syvyinen, mutta Benhamin kohouman kohdalla vesi on huomattavasti matalampaa. Kohoumaa täplittävät kilometrien läpimittaiset jyrkkäreunaiset vuoret, joista korkein yltää vain 50 metrin päähän merenpinnasta. Piikkimäisten vuorten ympärillä syvyyksissä lymyää Apolakin lähes kilometrin korkuinen pyöreä reunusharjanne.

Tällainen moniosainen rakenne on tyypillinen pitkäikäisille ja monivaiheisille tulivuorille. Tutkijoiden mukaan vuori on tuottanut erityisen paljon laavaa.

Toisin kuin joskus luullaan, kaldera ei suinkaan ole merkki jättimäisestä räjähdyksestä. Se on romahdusrakenne, joka syntyy kun tulivuoren alla oleva suuri magmasäiliö tyhjenee ja yläpuolinen osa vuoresta joutuu tyhjän päälle. Kaldera alkaakin yleensä muodostua vasta purkauksen loppuvaiheessa.

Apolaki saattaa päästä jopa koko Aurinkokunnan kalderoiden top-kymppiin, sillä sekä Venuksen että Marsin suurimmat kalderat ovat sen kanssa jotakuinkin saman kokoisia. Maapallon aiemmin tunnetuista kalderoista suurimpia ovat Sumatran 30x80-kilometrinen Toba, Coloradon La Garita (35x75 km) ja Yellowstone Wyomingissa (halk. ~60 km). Vasta Jupiterin Io-kuusta löytyy varmasti Apolakia suurempia kalderoita, kaikkein suurimpana 290-kilometrinen Tvashtar Patera.

Benhamin 310x330-kilometrisen kohouman tilavuus on noin 130 000 kuutiokilometriä, eli se on lähes tuplasti Havaijin saariryhmän suurimman tulivuoren Mauna Loan kokoinen. Benhamin kohouma saattaa sekin olla vain yksi ainoa suuri tulivuori, mutta kyse voi olla myös useammasta yhteenkasvaneesta vuoresta. Sama epävarmuus koskee Tamun massiivia Japanin itäpuolella, joka on vielä Benhamiakin monin verroin suurempi. Aiempi infografiikkamme suurten vuorten vertailusta voi antaa osviittaa kokoeroista.

Purkauksia ei Benhamin kohouman tienoilta kannata enää odottaa. Tutkijoiden tulkinnan mukaan suurin osa alueen vulkanismista ajoittui eoseeniepookin tienoille, 47–41 miljoonaa vuotta sitten. Lopullisesti koko systeemi hiljeni noin 26 miljoonaa vuotta sitten, eli hyvissä ajoin ennen oligoseenin loppua. Osa purkauksista oli suuria ja räjähtäviä, osa taas maltillisempia.

Vaihtoehtoinenkin teoria Benhamin kohouman huipun montulle löytyy: se voisi olla eräs suurimmista löydetyistä asteroiditörmäyksen jäljistä maapallolla. Tuolloin sen olisi synnyttänyt jotakuinkin 10–20 -kilometrinen asteroidi. Vaikka törmäys juuri suuren tulivuoren huipulle ei olekaan mahdotonta, se vaatisi kuitenkin aikamoista tuuria. Lisäksi seuranneesta räjähdyksestä pitäisi kaiken järjen mukaan näkyä jälkiä useiden tuhansien kilometrien päässä esimerkiksi heitteleen, tsunamisedimenttien sekä vähintäänkin alueellisten joukkotuhojen muodossa. Kalderaselityksessä on vähemmän selittelyn makua.

Rakenteen varma tunnistaminen vaatii kuitenkin lisätutkimuksia.

Benhamin kohouma tunnetaan myös nimillä Filippiinien kohouma ja Luzonin laakio (läheisen pääsaaren mukaan). Paikalliset kalastajat taas tuntevat alueen yläpuolisen merialueen hyvin kalansaaliiden vuoksi ja kutsuvat seutua nimellä Kalipung-awan. Wikipedian mukaan tuo kääntyy jotakuinkin "eristyksissä olevan paikan yksinäisyydeksi".

Lähde: Barretto ja kumpp.: "Benham Rise unveiled: Morphology and structure of an Eocene large igneous province in the West Philippine Basin" (Marine Geology 2019)

Toukokuussa alkaneen parven järistykset alkamispäivästä laskien. (Ranskan geologinen tutkimuskeskus)

Ranskan geologisen tutkimuskeskuksen BRGM:n mukaan Mayotten itäpuolelle keskittynyt parvi on kuitenkin hiipunut hitaasti heinäkuusta lähtien. Tämän jälkeen saari on liikkunut noin kuusi senttiä itään ja kolme etelään.

Vaikuttaa siltä, että saaren itäpuolelle saattaa paraikaa olla syntymässä uusi tuliperäinen keskus. BRGM:n Nicolas Taillefer kertoo mallien viittaavan siihen, että alueella liikkuisi ylöspäin noin 1,25 kuutiokilometriä magmaa. Taillefer johtaa BRGM:n tektonisista ja vulkaanista riskeistä vastaavaa yksikköä. Hän kuitenkin huomauttaa, että "parven sijainti on aivan [geologisten] karttojemme reunalla, ja on paljon, mitä emme vielä tiedä." Järistysparven keskus sijaitsee noin 50 kilometriä saarilta itään - epätarkkuus tosin on huimat 15 kilometriä. Mayotten ympäristön geologia etenkin merenpohjassa ja sen alla tunnetaan varsin huonosti.

Tällä haavaa oudon monotoniselle aallolle annettu paras - vaikkakin alustava - selitys on magmasäiliön kokema resonanssi ja siihen kenties liittyvä ympäröivän kiven hidas luhistuminen. Jossain Mayotten saaren koillispuolella saattaa olla siis magmasäiliö, jossa oleva sula kivi nousi ja laski nopeassa tahdissa. Tai sitten magma loiskui tai hölskyi, tai ehkäpä säiliön läpi kulki jokin paineaalto. Kyse voi myös olla pelkästään säiliön tyhjenemisestä, tai laajentumisesta.

Yksi vaihtoehto on, että juuri järistyskohdan monimutkainen geologia vain sattuu suodattamaan aallot niin, että läpi pääsevät ainoastaan 17 sekunnin pituiset aallot. Se nimittäin tiedetään, että Mayotten alla sijaitsee vaihettumisvyöhyke mantereisen ja merellisen kuoren välillä. Aluetta myös rikkovat moniin suuntiin kulkevat muinaiset Gondwana-mantereen hajoamisesta johtuvat siirrokset. Mayotte sijaitsee pienen ja vielä epävarman Lwandlen laatan pohjoisreunalla.

Merenalaisesta purkauksesta ei kuitenkaan ole vielä merkkejä. Asian varmistamiseksi BRGM:n tavoite on kuitenkin kartoittaa alueen merenpohjaa tarkemmin.

Mayotte kuuluu maantieteellisesti Komorien vulkaaniseen saariryhmään. Mayotten pääsaari Grande-Terre eli Mahoré on kooltaan 39x22 kilometriä, ja sen muodostanut tulivuori on ilmeisesti uinunut noin 4000 vuoden ajan. Tämän lisäksi saariryhmään kuuluu Petite-Terren eli Pamanzin saari, sekä useita pienempiä saaria, luotoja, kareja ja koralliriuttoja. Saarilta on noin 500 kilometriä Afrikan rannikolle ja 300 km Madagaskariin.

Asiasta kertoi Suomessa ensimmäisenä Tiedetuubi.

Lähteet: Wei-Haas: "Strange waves rippled around the world, and nobody knows why" (National Geographic 2018), "Earthquake swarm in Mayotte: a clearer understanding is emerging" (BRGM 2018).

Otsikkokuvassa Petite-Terren saaren rikkipitoinen Lac Dziani -kraatterijärvi (Sherwood / Flickr)

Vapautuvan hiilidioksidin määrä on noin 20 000 tonnia vuorokaudessa. Sekunnissa sitä siis vapautuu 230 kilogrammaa ja tällä tahdilla vuodessa 7,3 miljoonaa tonnia. Tutkijat havaitsivat myös merkittäviä määriä metaania sekä mädältä kananmunalta haisevaa rikkivetyä. Havainnot tehtiin vuoren yllä kaasujen keräämiseen tarkoitetulla lentokoneella lokakuussa 2016 ja lokakuussa 2017.

Löytö varmistaa viime vuosien uumoilut siitä, että Katla varustautuu merkittävään purkaukseen. Kaasun määrä on niin suuri, etteivät tutkijat usko sen voivan olla peräisin esimerkiksi hydrotermisestä aktiivisuudesta, eikä lähde voi toisaalta olla mikään lähivuorikaan. "Kaasun täytyy olla peräisin juuri vuoren alla hiljalleen sulalla kivellä täyttyvästä magmasäiliöstä", Ilyinskaya kuvailee.

Vuoren alle kerääntyy siis magmaa, johon on sitoutunut merkittäviä määriä erilaisia kaasuja. Nyt ilmoille päässeet määrät ovat tuosta kaasusta kuitenkin vain murto-osa. Loput tuprahtavat ilmaan purkauksen myötä.

Kaasuja voi olla vaarallisen suurina pitoisuuksina myös vuorelta alas valuvissa joissa, erityisesti Emstruá luoteessa ja Múlakvísl kaakossa Vikin kylän itäpuolella. Ihmisiä kehoitetaankin noudattamaan erityisen suurta varovaisuutta vuoren lähettyvillä. Fimmvörðuhálsin suosittu retkeilyreitti kulkee aivan Katlan länsipuolelta. Varovaisuus on tarpeen eritoten Katlaa peittävällä Mýrdalsjökull-jäätiköllä, etenkin sen luolissa seikkaillessaan. Sulavesien kovertamiin luoliin järjestetään joskus vaarallisiakin turistiretkiä, vaikka luolat voivat jopa vuoren lepoaikana täyttyä yllättäen vedestä tai myrkyllisistä kaasuista.

Tutkijat painottavat, että Katlaa täytyy nyt seurata entistä tarkemmin. Vielä ei esimerkiksi tiedetä, onko määrä tasaantunut vai kenties yhä kasvussa. Useiden tulivuorten kaasupäästöjen on havaittu kasvavan hieman ennen purkausta. Aikajänne riippuu vuoresta ja sen kulloisestakin käytöksestä.

Huimista lukemista huolimatta kannattaa muistaa, että Katlan tapauksessa kyse on lopulta varsin lyhytaikaisesta episodista. Purkauksen loputtua se palaa todennäköisesti tapojensa mukaan kymmeniä vuosia kestävään hiljaiseloonsa.

Vertailun vuoksi Suomen kasvihuonekaasupäästöt vastasivat vuonna 2017 noin 56 miljoonaa CO₂-ekvivalenttitonnia. Niiden voi siis katsoa olevan noin kahdeksankertaiset Katlan nykytahtiin verrattuna. Ihmiskunta tuottaa fossiilisten poltollaan noin 60 - 100 kertaa enemmän hiilidioksidia kuin kaikki maailman tulivuoritoiminta yhteensä.

Otsikkokuvan taustalla näkyvä Katla on eräs Islannin suurimmista tulivuorista. Saaren runsaan tuhatvuotisen asutushistorian aikana se on purkautunut tyypillisesti 20 - 50 vuoden välein ja yleensä varsin räjähtävällä tavalla. Pisin väli oli 190 vuoden paussi 960 - 1150, jota edelsivät tuhoisa Eldgjá-purkaus ja sen jälkimainingeissa tapahtuneet pari pienempää purkausta.

Viimeinen kunnon purkaus tapahtui vuonna 1918. Tuolloin vuorelta valuneet muta- ja tuhkavyöryt toivat alangolle niin paljon kiviainesta, että meren rantaviivaa siirtyi viitisen kilometriä kauemmas. Tuota seurannutta hiljaiseloa ovat häirinneet vain maanjäristykset, ajoittaiset jäätikkötulvat sekä kolme mahdollista erittäin pientä purkausta vuosina 1955, 1999 ja 2011. Yksikään niistä ei kuitenkaan onnistunut edes sulattamaan reittiä vuorta peittävän jäätikön läpi.

Katlan seuraava purkaus tapahtunee piakkoin, ja vuori onkin purkausvälejä tuijottaen jo hieman "myöhässä" (vaikkei luonto tasaisesti toimikaan). Purkaus aiheuttaa etelärannikolla hyvin todennäköisesti sekä tulvia että terveydelle vaarallisia kaasu- ja tuhkapäästöjä. Vielä ei kuitenkaan voida sanoa onko siihen aikaa vain viikkoja vai jopa muutamia vuosia.

Lähde: Islannin yleisradio

Otsikkokuva: Inga Vitola / Flickr

Yllä: Järistystahti kiihtyi noin viikko sitten. Alla: Järistysten syvyydet kahden viime vuorokauden aikana.

Järistyskeskus sijaitsee merenpohjassa 10 kilometriä Grimseyn saarelta. Grimsey on maan pohjoisin asuttu osa noin 40 kilometrin päässä Islannin rannikolta. 5-kilometrinen saari on Islannin ainoa maa-alue, jonka poikki napapiiri kulkee.

Tähänastinen järistyshuippu sattui aikaisin maanantaiaamuuna. Tuolloin mitattiin myös parven voimakkain, magnitudin 5,2 maanjäristys. Se havaittiin selvästi Islannin toiseksi suurimmassa kaupungissa Akureyrissä, joka sijaitsee noin sadan kilometrin päässä järistysalueelta.

Vaikka järistystahti on jo selvästi hiipunut maanantaisesta, on tilanteen kehittymistä vaikea ennustaa. Alue on ainutlaatuisen monimutkainen, eikä sen tulivuoritoiminnan kommervenkkejä tunneta kovin hyvin. Merenpohjan rakenteita on vaikea tutkia.

Myös säätilanne haittaa järistysten havainnointia. Islannissa riehuu tällä hetkellä puuskittain myrskyksin yltävä tuuli, joka tärisyttää myös maanpintaa lisäten seismometrien kohinaa. Siksipä suurin osa maanjäristyksistä, etenkin pienimmistä, jää havaitsematta.

Alueella sattuu maanjäristyksiä varsin usein sekä helposti liikkuvien tektonisten sivuttaissiirrosten että tulivuoritoiminnan vuoksi. Nykyisenlainen tuhansien järistysten parvi on kuitenkin erittäin poikkeuksellinen.

Seutu kuuluu monimutkaiseen Tjörnesin halkeamavyöhykkeeseen. Se yhdistää Islannin itäisen vulkaanisen alueen Atlantin keskiselänteeseen.

Alustavan tulkinnan mukaan järistykset johtuvat vähintään kolmen halkeaman (kenties juonen) aukeamisesta. Ne alkavat noin 15 kilometrin syvyydellä eivätkä luultavasti ulotu vielä pinnalle (eli merenpohjalle) asti. Niiden kehitys alkoi jo muutama viikko sitten, mutta kiihtyi huomattavasti noin viikko sitten keskiviikkona (14.2.). Halkeamien tarkat mitat ovat yhä tuntemattomia.

Halkeamista saa oivan käsityksen alla olevalla videolla. Siinä pyöritellään 17.2. mennessä sattuneiden maanjäristysten keskuksia. Ne järjestäytyvät kauniisti tasomaisten halkeamien muotoon. Kuution pinnan punertava polygoni vastaa Grimseyn saarta.

Vielä ei myöskään tiedetä, onko magma nousemassa rakoja pitkin ylöspäin. Jos on, jää nähtäväksi, riittääkö paine työntämään laavaa pinnalle asti. Vaikka tilanne etenisi tulivuorenpurkaukseen asti, ei siitä aiheutuisi juurikaan haittaa alueella liikkuville. Purkauskohdan päällä olisi satoja metrejä vettä.

Tsunamivaaraa alueella ei ole.

Pääasiallinen järistysalue on 20–30 kilometrin pituinen. Suomessa samalla leveysasteella se yltäisi Rovaniemen keskustasta Tapionkylään. Suurimmat järistykset tuntuisivat tuolloin selvästi Kemissä asti.

Suomessa asiasta uutisoi ensimmäisenä Tiedetuubi.

Lähteet: Islannin ilmatieteen laitos, VolcanoCafe

Kuvat: Islannin ilmatieteen laitos / Jarmo Korteniemi

Viimeisten viikkojen aikana painanteen kasvu on hidastunut, ja muotokin on muuttunut aiempaa elliptisemmäksi. Tutkijoiden mukaan tämä tarkoittanee, että sulavesiä kertyi jäätikön alle todennäköisesti jo viikkojen ajan ennen kuopan löytymistä marraskuussa, ja tämä jäänalainen vesivarasto tyhjentyi marras-joulukuun vaihteessa. Hypoteesin mukaan allas olisi nyt tyhjä, ja sulavedet virtaisivat tällä hetkellä suoraan pois vuorelta.

Jäätiköltä virtaa sulavesiä nyt noin 35 000 kuutiometriä vuorokaudessa, eli noin puolet islantilaisten talousveden käyttöön verrattuna (n. 67 000 m³/vrk). Virtauksen huippulukemat kuun vaihteessa olivat neljä kertaa suuremmat (n. 120 000 m³/vrk).

Äkillisen tulvan uhka vuorelta saattaa siis olla laantunut.

Islannin yliopiston geofyysikko Magnús Tumi Guðmundsson sanoo vuorelta huokuvan geotermisen lämmön määrän olevan yhä epätavallisen suuri. "Tämä ei liity purkauksen todennäköisyyteen, vaan kyse on geotermisen systeemin muutoksista. Asiaa täytyy seurata tarkasti, mutta on selvää, että tässä ei enää ole kyse tilanteen kiihtymisestä vaan ennemminkin hidastumisesta", Guðmundsson kertoi Islannin yleisradiolle.

Vuoresta kumpuavan ja jäätikköä sulattavan lämmön arvioidaan olevan teholtaan 100–150 megawattia. (Espooseen kaavaillun suomalaisittain syvän ja jättimäisen geotermisen DeepHeat-lämpövoimalan tehoksi kaavaillaan noin 40 MW.)

Etelä-Islannissa sijaitseva Öræfajökull on käyttäytynyt oudosti jo runsaan vuoden ajan, ja sen epäilläänkin olevan heräämässä monisatavuotisen unen jälkeen. Viime aikoina eritoten maanjäristykset ovat yleistyneet, ja on käynyt ilmeiseksi, että vuoren alla on alkanut hiljalleen liikkua magmaa. Tulivuoren purkautumisesta ei kuitenkaan ole vielä mitään merkkejä.

Tiedetuubi seuraa edelleen tilanteen kehittymistä.

Lähde: Islannin yliopiston geologian instituutti

Otsikkokuva: Guillaume Beviere / Flickr

Kartta alueen pelastussuunnitelmasta tulvan ja purkauksenkin varalta (Väestönsuojeluvirasto)

Jo marraskuussa vuorta peittävältä jäätiköltä löydettiin sulamisen aiheuttama painanne ja kuoppa on yhä jatkanut syvenemistään. Syynä on jäätä sulattava Öræfajökullista kumpuava geoterminen lämpö.

Tutkijat seuraavat tarkasti vuorelta mereen johtavien sulavesiuomien vesimääriä ja veden ominaisuuksia. Kvíá-joen virtaama on yhä pysynyt normaalia vuolaampana. Veden sähkönjohtavuus ja hivenaineiden pitoisuudet osoittavat, että lisäys tulee geotermisistä lähteistä vuorelta. Muissa Öræfajökullilta laskevissa pääuomissa (Skaftafellsá, Virkisá sekä Kotá) ei ole havaittu vastaavia muutoksia.

Viranomaiset julkistivat marraskuun lopulla alueen evakuointisuunnitelman. Jos tulva havaitaan, lähetetään alueella oleviin puhelimiin saman tien hätäviesti. Kvíá-joelta on suunnattava itään, muualla taas on pysyteltävä vuoren läheisyydessä, mutta ympäristöä korkeammalla.

Vaara-alueella asuu noin 200 ihmistä, mutta siellä myös käy hyvin paljon vierailijoita. Kesän sesonkiaikaan turisteja voi olla seudulla kerrallaan jopa 2000-3000. Monet ajavat Reykjavikista ihastelemaan vuoren itäpuolella sijaitsevaa kuuluisaa Jökulsárlón-järveä. Luoteispuolelta taas löytyy jäätikkökielekkeiden ympäröimä kaunis Skaftafellin suojelualue.
 

Mittausten mukaan painanteen halkaisija on tällä hetkellä noin 800 metriä ja syvyys keskellä 21–25 metriä. Uusia halkeamia on syntynyt etenkin rakenteen pohjois- ja itäosiin. Mittaukset tehtiin koneeseen asennettua tutkaa käyttäen.

Alueelta on siis sulanut jäätä vähintään miljoona tai kenties muutamia miljoonia kuutiometrejä. Minimissäänkin sulavesiä on siis kertynyt ainakin 30 000 suuren säiliöautollisen verran (á 34 000 litraa) tai kolmanneksen enemmän kuin kaikki suomalaiset käyttävät vettä päivittäin (n. 140 litraa/asukas/vrk).

Poliisit päivystivät ainakin perjantain ja lauantain välisen yön maastossa vuoren kupeessa, pitäen silmällä vuorelta mereen johtavaa Kvía-jokea. Kvían virtaaman on huomattu lisääntyneen huomattavasti sulavesien vuoksi, ja viranomaiset epäilivät tilanteen pahentuvan pian entisestään. Saaren ympäri kulkeva ja paljon käytetty rantatie ylittää Kvían kriittisessä paikassa.

Professori Magnús Tumi Guðmundsson Islannin yliopistolta kuvailee tilannetta Islannin yleisradiolle: "Vesi näyttää syöksyvän suoraan [jää]painanteesta alaspäin. Tämä viittaa siihen, ettei kyse ole mistään varsinaisesta purkauksesta vaan hyvin nopeasta ja voimakkaasta lämpenemisestä. Paljon tässä on jäätä sulanut lyhyessä ajassa. Paikkaa täytyy pitää tarkasti silmällä."

Guðmundssonin mukaan painanne ei vielä ole riittävän suuri, jotta sulavedet voisivat alkaa kerääntymään sinne. Tilanne voi kuitenkin muuttua, mikäli sulaminen jatkuu pitkään nykyisellään tai jopa kiihtyy. Jos vuoren huipulle jossain vaiheessa todella syntyy sulavesijärvi, on vain ajan kysymys, milloin sen jäiset reunat antavat periksi ja tapahtuu mahdollisesti hyvinkin tuhoisa jäätikkötulva.

Viranomaiset ovat valmiita lähettämään alueen kaikkiin puhelimiin automatisoituja sms-viestejä, jos tilanne sitä vaatii. Alueella liikkuvia on myös kehoitettu tarkkailemaan ympäristöä normaalia tarkemmin tulvien varalta. Vaikka jäätikkötulvia sattuukin aika ajoin hieman lännempänä, eivät mahdollisella vaaravyöhykkeellä asuvat ole aiemmin juuri joutuneet varautumaan niihin kotonaan.

Tutkijat kävivät lennolla tarkastamassa myös vuosina 2014-2015 näyttävästi purkautuneen Bárðarbunga-vuoren tilanteen. Siellä ei havaittu merkittäviä muutoksia. Tarkoitus on lentää paluumatkalla vielä outoa hiljaiseloa vuosia viettäneen Katla-vuoren huipun jäätikkönkin yli ja tehdä sielläkin mittauksia.

Tiedetuubi jatkaa tilanteen seuraamista.

Korjaus 18.11. klo 22.00: Pilkkuvirhe korjattu tilavuuslaskuissa. Toimittajan laskemassa arviossa oletetaan, että painanne on symmetrinen ja että jäätä on sulanut painanteen pohjaa myötäilevän pyörähdysellipsoidin kalotin verran.
Päivitys 18.11. klo 23.30: Lisätty tieto automaattiviesteistä.

Lähteet: Islannin yleisradion artikkelit 18.11. klo 15.22, klo 18.39 ja klo 21.21 (Islannin aikaa)
Otsikkokuva: Flightradar

Islannin Katla-tulivuorella sattui jälleen keskiviikkaamuna (7.9.2016) tiukka järistysparvi. Suurin yksittäinen täräys jäi kuitenkin magnitudiltaan vain 3,5:een. Tilanne on toimintaa tarkkailevien vulkanologien mukaan normalisoitunut, eikä välitöntä purkausvaaraa enää tulkita olevan.

Puolitoista viikkoa sitten Katla yllätti epätavallisen voimakkaalla 100 maanjäristyksen parvella, johon kuului kaksi harvinaisen suurta magnitudin 4,5 maanjäristystä. Ne olivat suurimmat Katlalla havaitut järistykset vuosikymmeniin. Toisin kuin aiemmin väitimme, vuonna 1977 vuorella sattui niitä suurempi M5,1 järistys.

Lähes kaikki nyt havaitut maanjäristykset, myös kaikkein isoimmat, liittyvät vuoren normaaliin toimintaan, joka kiihtyy vuosittain kesän edetessä. Lähes kaikki ovat sattuneet kalderan laitamilla ja lähellä pintaa, eli siellä, missä kivi liikkuu kaikkein helpoiten.

Katlalta virtaavista joista havaitut poikkeamatkin ovat nyt normalisoituneet. Sekä jokien virtaamissa että kaasupitoisuuksissa havaittiin merkittäviä muutoksia heti suurten järistysten jälkeen. Syynä lieni geotermisen lämmön sulattaman veden lisääntyminen. Joet vievät vettä vuoren huippua peittävältä Mýrdalsjökull-jäätiköltä mereen.

Tutkijat epäilevät kesällä sattuneiden maanjäristysten johtuvan paitsi jäätikön jokakesäisestä sulamisesta, myös kalderan alle kehittyvän magmasäiliön hitaasta paisumisesta purkausten välillä. Magman suuremmista liikkeistä ei kuitenkaan ole mitään merkkejä.

Katlan edellisestä varmasta "kunnollisesta" purkauksesta on 98 vuotta.

Otsikkokuvassa keskiviikon maanjäristykset Katlalla (Veðurstofa Íslands).