Islannin tulivuorten outo lintu, Hekla, on selkeästi valmis purkautumaan. Paine sen magmasäiliössä on jo ylittänyt reippaasti kahden viime purkauksen edellä mitatut tasot ja kasvaa yhä. Tämä selviää vuoren muodonmuutoksia seuraavien laitteiden mittauksista.

Merkkejä uuden aktiivisuuden alkamisesta ei vielä ole, mutta se ei tällä vuorella merkitse yhtään mitään. Mitä kauemmin vuori odottaa, sen suurempia ongelmia se joskus tuottaa.

Hekla on eräs Islannin tuhoisimmista ja toisaalta huonoiten ennustettavista tulivuorista. 1970-luvulta lähtien se purkautui kolmesti kymmenen vuoden tasavälein, mutta on aiemmin pitänyt pitkiäkin taukoja etenkin ennen suuria purkauksia. Nyt edellisestä kerrasta on kulunut 16 vuotta.

Vastikään purkautuneen Bárðarbungan seudulla on sattunut viime aikoina epätavallisen paljon maanjäristyksiä. Samoin on käynyt myös muutamalla muulla lähitienoiden suurella tulivuorella.

Bárðarbungan kuuden kuukauden mittainen purkaus peitti Keski-Islannissa 2014–2015 yli 80 neliökilometrin alueen laavalla. Purkauksessa pinnalle pulpunneen sulan kiven määrä oli ylivoimaisesti suurin koko planeetalla 230 vuoteen. Purkauksen jälkeen siihen liittyneet maanjäristykset jatkuivat vielä kuukausia, mutta hiipuivat hiljalleen, kun kallion jännitystilat laukesivat.

Jo syyskuussa 2015 järistysaktiivisuudessa alkoi kuitenkin näkyä mahdollisia merkkejä magman uudesta kertymisestä vuoren alle. Toukokuussa 2016 aktiivisuus lähti uuteen nousuun.

Maanjäristysaktiivisuus kasvoi kiihkeimmilleen toukokuun puolessavälissä. Voimakkain tärähdys sattui 21.5. ja oli magnituldiltaan 4,4 – eli samaa luokkaa kuin Perämerellä vastikään sattunut järistys siis. Tällä hetkellä Bárðarbungan järistysten määrä on tasaantunut muutamaan kymmeneen päivässä.

Islannin yliopiston ja Meteorologisen laitoksen mukaan uuden aktiivisuuden myötä vuoren purkausriski on kasvanut, mutta vain hieman. Magman noususta kohti pintaa ei ole minkäänlaisia merkkejä. Järistyskeskukset ovat pääosin lähempänä pintaa kuin magman alkava nousu edellyttäisi. Muutamia syviäkin järistyksiä on kuitenkin silloin tällöin rekisteröity.

Tuoreet maanjäristykset voivat johtua magman kertymisestä syvälle vuoren alle, mutta muitakin mahdollisuuksia on. Kalliota voivat rusautella vaikkapa kuuman kallion raoissa kiertävän veden määrän kasvu tai vuorta peittävän jäätikön massamuutokset.

Järistyskeskuksia on ollut lisäksi läheisillä Grímsvotn- ja Askja-vuorilla sekä näitä ympäröivällä seudulla. Muualla kuin Bárðarbungan läheisyydessä ei kuitenkaan ole havaittu yli M3:n järistyksiä.

Kaikki kolme vuorta kuuluvat Islannin suurimpiin, ja jokainen niistä on aiheuttanut erittäin mittavia purkauksia. Vuoret ovat suoraan Euraasian ja Pohjois-Amerikan mantereiden erkanemisalueen yläpuolella. Bárðarbunga ja Grímsvotn lienevät jonkinlaisessa yhteydessä toisiinsa. Ne sijaitsevat Vatnajökull-jäätikön jääpeitteen alla, Askja taas tasangolla pohjoisempana.

Päivitys 16.6.2016: Aktiivisuus on laskenut kesäkuun aikana normaalitasolle. Seuraamme yhä tilannetta.

Juttu perustuu keskusteluihin tulivuoria tutkivien islantilaisgeologien kanssa sekä Islannin Meteorologian instituutin sivuilta löytyviin tietoihin.

Otsikkokuva: Bárðarbungan purkaus syyskuussa 2014. Feo Pitciarn / Flickr

Kirjoitimme jokin aika sitten planeettamme korkeimmasta vuoresta, joka löytyykin yllättäen Ecuadorista. Tämä herätti vilkasta keskustelua sosiaalisessa mediassa. "Suurin" kun voi tarkoittaa monia asioita, ja jopa "korkeuskin" on yllättävän suhteellista.

Maapallolla on useita vuoria, joita kutakin voi ihan todella kutsua planeetan suurimmaksi: Mount Everest, Mauna Kea, Mauna Loa, Tamun massiivi, sekä Chimborazo.

Otsikkokuvassa on hieman perusteellisempi katsaus asiaan infografiikan muodossa. Kaikki vuoret ovat samassa skaalassa, ja kuvan saa tarkemmaksi klikkaamalla.

Päivitys 22.5.2016 klo 19.15: Havaijin vuorten profiili vaihdettu (aiemmpi profiili antoi Mauna Kean korkeudeksi 9,2 km, nykyinen 9,9 km), sekä lisätty symbolien selite ja merenpinta Tamun massiivin kohdalla.

Kuva: Jarmo Korteniemi

Etna on Euroopan korkein aktiivinen tulivuori, 3 350 metriä, ja se on eräs maailman aktiivisimmista tulivuorista – se on purkautumistilassa lähes koko ajan.

Se on niin sanottu kerrostulivuori, eli se on kasvanut (ja kasvaa koko ajan) sitä mukaa, kun sen huipulta valuu hidasliikkeistä laavaa ulos ja se jähmettyy. Tuloksena on jyrkkärinteinen tulivuori, joka koostuu vuorottelevista laava- ja tuhkakerroksista, joiden keskellä on kapeita laavan täyttämiä purkausaukkoja.

Etnan tiedetään purkautuneen kunnolla yli 60 kertaa sitten vuoden 475 eea, mistä on peräisin ensimmäinen kirjallinen dokumentti sen purkautumisesta. Suuria aktiivisuushuippuja on ollut vuosina 1669, 1928, 1949, 1971, 1979, 1991, 2000 ja viimeksi 2001–2002.

Tällä kertaa aktiivisuus ei ole vielä edellisten tasolla, mutta jälleen huomattavasti yli normaalin. Sen huipulla olevista neljästä kraatterista kolme on ollut aktiivisia viime päivinä. Niistä on syöksynyt ylös kaasuja ja laavaa, joka valuu alaspäin alueelle, jolle on aiemminkin valunut paljon laavaa. Toistaiseksi siis tästäkään purkauksesta ei ole aiheutunut harmia kuin lentoliikenteelle, joka joutuu välttämään tuhkapilviä.

Aikanaan Etna tunnettiin nimellä Aetna, joka on todennäköisesti peräisin kreikan palamista ilmaisevasta sanasta aitho. Nimi onkin looginen, koska vuori näyttää olevan koko ajan kuin tulessa.

Etnan tuliperäinen toiminta alkoi noin puoli miljoonaa vuotta sitten Sisilian silloisen rantaviivan tuntumassa sattuneilla vedenalaisilla purkauksilla.

300 000 vuotta sitten vulkaanisuus alkoi ilmetä nykyisestä vuorenhuipusta lounaaseen, kunnes se 170 000 vuotta sitten alkoi siirtyä kohti Etnan nykyistä keskusta. Tämän ajan purkaukset rakensivat tulivuoren ensimmäisen vulkaanisen kerroksen, muodostaen kerrostulivuoren vuorotellen räjähdysmäisiä ja virtaavia purkauksia.

Vuoren kasvu keskeytyi välillä valtavien purkausten seurauksena kun tulivuoren huippu romahti muodostaen kalderan.

Vuonna 2006 julkaistun tutkimuksen mukaan tämä noin 8000 vuotta sitten tapahtunut romahdus synnytti valtavan tsunamin Välimerellä, joka tuntui kaikkialla etenkin itäisellä Välimerellä. 

Tällaisia tsunameita on ollut muitakin Välimerellä historian kuluessa ja niistä tunnetuin on Santorinin valtava räjähdys vuonna 1610 eea. Atlantis-tarinat, siis kertomukset yllättäen mereen valuneesta kaupungista ovatkin todennäköisesti peräisin tällaisista tsunameista. Etnan romahduksen aikaan esimerkiksi nykyisen Israelin alueella ollut Atlit Yam "vajosi" mereen.

Etnan purkausten purkausten tuhkaa on löydetty jopa Roomasta, 800 kilometrin päästä purkauspaikalta.

On täysin mahdollista, että Etna purkautuisi myös hyvin voimakkaasti edelleen. Siksi sitä tutkitaan tarkasti ja se on eräs maailman parhaiten tunnettuja tulivuoria. 

Vuoren viimeaikaisia temppuja voi seurata lähes reaaliajassa mm. mainiolla Volcano discovery -sivustolla.

Alla vielä Etna kuvattuna avaruusasemalta vuonna 2002.

Miksi tulivuoret ja salamointi kuuluvat yhteen? Tutkijat ovat pohtineet asiaa pitkään, sillä vaikka ilmiön perimmäinen selitys on ollut tiedossa, on tarkempi selitys ollut epäselvä.

Pohjimmiltaan kyse on siitä, että tulivuoren purkauspilven sisällä on sähköisesti varautuneita pienhiukkasia. Kun positiivisesti ja negatiivisesti varautuneet hiukkaset ovat erillään toisistaan, syntyy jännite-ero, jota salamat purkavat samaan tapaan kuin ukkosmyrskyissä. Sen sijaan hämärän peitossa on ollut perimmäinen syy siihen, miksi jännite-ero syntyy.

Viime viikolla julkaistut Geophysical Research Letters -lehden artikkelit antavat tähän pari vastausta.

Tulivuoritutkija Alexa Van Eatonin johtaman ryhmän julkaisema tutkimus ehdottaa, että syynä olisivat ilmassa olevat jääkiteet, joita syntyy purkauspilven päälle. Tulivuorenpurkauksessa pääsee ilmaa paitsi tuhkaa, niin myös kaasuja, kuten esimerkiksi vesihöyryä. Kun tuhkapilvi putoaa alaspäin, pysyvät jääkiteet korkeammalla kylmässä ilmassa, ja salamointi näyttää keskittyvän juuri niiden seuduille.

Van Eaton seurasi ryhmänsä kanssa tarkasti Chilessä viime vuoden huhtikuussa tapahtunutta Calbuco-vuoren purkausta ja perustaa arvionsa tästä tehtyihin havaintoihin.

Havaintojen perusteella tosin salamointia oli myös purkauksen myöhemmässä vaiheessa, kun tuhka ja kaasut olivat pudonneet alemmaksi. Vaikka jääkiteet olivat kaukana ylhäällä, esiintyi myös tässä tuhkapilvessä salamoita.

Saksassa, müncheniläisen Ludwig Maximilian -yliopiston tutkija Corrado Cimarelli julkaisi hieman aikaisemmin samassa julkaisusarjassa oman tutkimuksensa, missä hän ryhmineen kertoo kuvanneensa suurnopeuskameroilla ja tutkineensa akustisin ja sähkömagneettisin ilmaisimin jatkuvasti aktiivisen, Japanissa Kyushun saarella sijaitsevan Sakurajima-tulivuoren salamointia.

Havaintojen mukaan purkauksessa ylöspäin lentävä tuhka ja kaikki muu aines hinkkaavat toisiaan vasten siinä määrin, että oikeastaan kaikki vuoresta suihkuava materiaali muuttuu sähköisesti varautuneeksi.

Van Eatonin tulkinnan mukaan kaikissa tulivuorenpurkauksissa tapahtuu tätä sähköistä varautumista ja siitä johtuvaa salamointiakin, mutta voimakas salamointi on tyypillistä etenkin voimakkaissa purkauksissa lähinnä siksi, että silloin purkauspilven päälle muodostuu jääkiteitä.

Tulivuoripurkausten salamoinnin tutkiminen on paitsi kiinnostaa, niin myös tärkeää siksi, että näiden tietojen perusteella voidaan satelliiteista tehtävien tulivuorisalamahavaintojen perusteella arvioida paremmin kaukana asutuksesta ja muista havaintoverkoista olevien tulivuorien tuhkapilvien suuruutta ja leviämistä.

Lisäksi tuhkan sähköisten ominaisuuksien tutkiminen sinällään auttaa esimerkiksi selvittämään paremmin kuinka ja miksi tuhka tarttuu erinomaisesti lentokoneiden suihkumoottorien sisuksiin.

Päivän kuvana on Havaijilla olevasta Kilauean tulivuoresta tehty interferogrammi. Se näyttää kuinka maan pinta on noussut tulivuoren kalderan vieressä noin 10 cm viime keväästä alkaen.

Kuva on saatu aikaan yhdistämällä satelliittien tekemiä tarkkoja tutkahavaintoja alueesta toukokuun 22. päivästä marraskuun neljänteen päivään saakka, ja merkitsemällä väreillä kuvissa tapahtuneet muutokset.

Jokainen eri väririnkula vastaa noin 1,5 cm:n (noin puolta satelliitin käyttämän tutkan aallonpituudesta) muutosta. Kun rinkuloita laskee vähän kuin puun vuosirenkaita, nähdään heti, että muutosta on ollut noin 10 cm.

Kilauean kaldera (keskuskraatteri) näkyy kuvassa oikealla ylhäällä rinkuloiden keskeltä katsottuna alueella, missä sijaitsevat myös Jaggar -tulivuorimuseo ja sen yleisökeskus sekä Volcano house -majatalo.

Viime keväänä kalderan alla oleva laava alkoi nostaa aluetta ylöspäin ja lopulta pinnalle pursusi laavaa näyttävinä virtoina.

Sen jälkeen kalderan alue alkoi vajota alaspäin, mutta maasto eteläpuolella alkoi nousta ylöspäin; laava on selvästi virtaamassa maan alla paikasta toiseen tulivuoren sisällä.

Havaijin tulivuoriobservatorion mukaan Kīlauealla on voimassa varoitus aktiivisuudesta ja sen ilmaliikenteelle aiheuttava vaarataso on ns. oranssi, eli sitä pidetään silmällä mahdollisesti haittaa aiheuttavan purkauksen varalta.

Päivitys 5. elokuuta: 
Tilanne jatkuu odottavana. Varoitustila tosin on laskettu oranssista keltaiseksi, eli purkaus on todennäköinen, mutta merkkejä välittömästä aktiivisuudesta ei nyt ole.

Alkuperäinen juttu:

Karibianmerellä sijaitsevassa pienessä saarivaltio Grenadassa jännitetään merenalaisen Kick 'em Jenny -tulivuoren purkausta. Noin kahdeksan kilometrin päässä pääsaaren pohjoispuolella oleva tulivuori on ollut aktiivinen heinäkuun 11. päivästä alkaen ja Itä-Intian yliopiston seismologisen keskuksen mukaan on todennäköistä, että vuorokauden kuluessa tulivuori purkautuu.

Tulivuoren ympärille on muodostettu suoja-alue ja lähialueiden saaria sekä Venezuelaa on varoitettu mahdollisesta tulivuoden aiheuttamasta vaarasta.

Kick 'em Jenny on noin 1300 metriä korkea, mutta sen huippu on noin 180 metriä meren alla. Kyseessä on ainoa toimiva tulivuori itäisellä Karibianmerellä ja edellisen kerran se purkaantui joulukuussa 2001. Vuorella on havaittu vähintään 12 purkausta sitten vuoden 1939, kun se havaittiin ensimmäisen kerran. Kyseessä oli suurin tunnettu vuoren purkaus, joka nosti tuhkaa lähes 300 metrin korkeuteen ja nosti pari metriä korkeiden hyökyaaltojen sarjan Grenadan rannoille. Tsunami havaittiin myös läheisessä Barbadoksella.

Vaikka tuleva purkaus ei päästäne suurta määrää tuhkaa ja pölyä ilmaan, ei purkauksen voimakkuutta osata sanoa tarkasti etukäteen. Suurin vaara on purkauksen aikaansaama mahdollinen tsunami, joka tuntuisi koko Karibianmeren alueella. Purkauksen tuloksena Grenada tulee saamaan uuden saaren.

Grenada on eräs eteläisimmistä Pienten Antillien saariryhmästä, jotka ovat osa Antillien saariryhmää Karibianmerellä. Ne kurottavat Kuuban ja Haitin itäpuolelta alas Etelä-Amerikan rannikolle, ja ovat meressä tektonisesti aktiivisella alueella, missä Etelä-Amerikan mannerlaatta työntyy Karibian laatan alle ja on synnyttänyt tulivuorisaarten ketjun.

Siihen kuuluvat Grenadan lisäksi matkailuohjelmista ja ristisanoista tuttuja saaria, kuten Antigua ja Barbuda, Barbados, Dominica, Saint Kitts ja Nevis, Saint Lucia, Saint Vincent, Trinidad, Tobago ja myös Ranskalle kuuluvat saaret Martinique ja Guadeloupe sekä Ranskan ja Hollannin jakama Saint-Martin / Sint Maarten.

Näillä kaikilla saarilla on historiassaan suuria tulivuorenpurkauksia, mutta tällä haavaa purkauksia ei ole odotettavissa muualla kuin Grenadalla. Sen sijaan maanjäristysten ja tsunamien vaara on olemassa, ja saarilla näistä varoitellaankin monissa paikoissa.

Kuva: Saari meressä Grenadan pohjoispuolella merenalaisen Kick 'em Jenny -tulivuoren luona. Tulivuoren purkaukset synnyttävät lopulta sen kohdalle myös samankaltaisen saaren.

Suuret tulivuorenpurkaukset viilentävät Maan ilmastoa jopa kymmeneksi vuodeksi, selvittivät tutkijat. Tutkimuksessa selvitettiin purkausten vaikutukset ennennäkemättömällä tarkkuudella viimeisen 2500 vuoden ajalta. Tutkimus julkaistiin heinäkuun alussa tiedelehti Naturessa.

Kosmisten säteiden vaikutusta hyödyntäneen tutkimuksen anti oli, että purkausten ja ilmaston lämpötilavaihtelun aikaskaalat kyettiin sitomaan toisiinsa paljon tarkemmin kuin ennen.

Samalla päästiin eroon tähän asti ilmastotulkintoja vaivanneista turhauttavista oletuksista. Tulokset tarkentavat roimasti muunmuassa IPCC:n malleja tulevaisuuden lämpötiloista.

Jäätä, puuta, tulivuoria ja kosmisia säteitä

Tutkijat käyttivät apunaan maanulkoisia tapahtumia. Alkuvuonna 775 sekä vuonna 994 planeetan ilmakehän koostumus muuttui hyvin äkisti - tosin vain vähän. Tämä tiedetään siitä, että hiilen raskaan ¹⁴C-isotoopin suhteellinen määrä kasvoi tuolloin ympäri maailmaa eläneiden puiden vuosirenkaissa. Vastaavasti sekä Gröönlannin että Antarktiksen jääkairauksista erottuu selvä berylliumin ¹⁰Be -isotoopin piikki. Syynä kumpaiseenkin oli luultavasti kosmisten säteiden aalto, joka muutti ilmakehän isotooppijakaumaa hetkellisesti. Kumpikin havainto on ainutlaatuinen, ja sopii hyvin oletukseen. Aikojen saatossa anomaliat jäivät puiden renkaiden sisään ja tuoreempien jäämassojen alle.

Sekä jääkairauksia että puiden vuosirenkaita on jo pitkään käytetty ilmastohistorian tulkinnassa. Kun jäästä löydetään merkittäviä vulkaanisen tuhkan jäämiä, tiedetään, että jossain tapahtui suuri purkaus. Pohjoisella pallonpuoliskolla sattunut purkaus erottuu lähinnä Gröönlannin jäässä, eteläiset taas Antarktiksella. Päiväntasaajalla alkunsa saava tuhkapilvi näkyy kummassakin. Useimmiten purkauksen aikaan eläneiden puiden vuosirenkaat ovat tuolloin myös normaalia ohuempia. Tästä sitten päätellään, että ilmasto viileni purkauksen aikoihin, koska ilmaan tupsahtaneet rikkiyhdisteet ja muut aerosolit heijastavat auringon säteilyä.

Vaikka puiden ja jään tarjoamat aikasarjat täsmäävätkin erittäin hyvin suuressa mittakaavassa, niissä on kuitenkin tarkemmin katsottuna pientä, 10 - 15 vuoden heittoa. Syy- ja seuraussuhteita on vaikea todeta pitävästi, ja päättelyssä joudutaan luottamaan malleihin ja moniin oletuksiin. Tuollaiset selitykset ovat aina avoimia tulkinnoille ja kritiikille.

Lauantaina (Suomen aikaa) tuli kuluneeksi 200 vuotta Tamboran kuuluisasta tulivuorenpurkauksesta. Se oli monella mittapuulla suurin purkaus koko historiallisena aikana. Tapahtumapaikkana on Indonesia ja vuosi 1815. Sen vaikutukset huomattiin kuitenkin pian ympäri maailman ja kestivät muutamia vuosia.

Purkaus saavutti huippunsa 10.-11.4. välisenä yönä, vaikka olikin alkanut voimakkaina räjähdyksinä jo viisi päivää aiemmin. Ääni kantoi yli 2500 kilometrin päähän, missä sitä luultiin kaukaiseksi kanuunoiden jyrinäksi. Räjähdykset vaimenivat muutamassa päivässä, mutta jatkuivat aina heinäkuun puoleenväliin saakka. Vuori vaimeni lopullisesti - siltä erää - vasta neljän vuoden kuluttua.

Tambora sai aikaan suurimman räjähdyksen, josta on jälkipolville saatu tarkkoja aikalaishavaintoja. Se on historiallisen ajan ainoa varma VEI-7-luokan purkaus (VEI = volcanic explosivity index, vulkaaninen räjähdysasteikko). Minolaisen kulttuurin tuhonnut Theran purkaus Kreikassa (v. 1620 eaa), Uuden-Seelannin Taupo-vuoren purkaus (v. 180), sekä Indonesian Mt. Rinjani (v. 1257) saattoivat kaikki yltää samaan VEI-7 -luokkaan, mutta ne on lödetty jättämiensä jälkien perusteella. Vain Toban tai Yellowstonen tyyppiset "supertulivuorten" purkaukset yltävät vielä suurempaan VEI-8 -luokkaan. Sellaisista viimeisin, Toban purkaus, sattui yli 70000 vuotta sitten.

Tamboran räjähdyksen varsinaista voimakkuutta on hyvin vaikea arvioida, saati sitten suhteuttaa muihin tapahtumiin. Energiamäärän on kuitenkin laskettu vastanneen vähintäänkin 800 megtonnia TNT:tä, jos ainoastaan mittavin räjähdysepisodi otetaan huomioon. Pienimmilläänkin Tamboran räjähdys oli siis 20 kertaa suurempi kuin suurin ikinä räjäytetty ydinpommi, tai toisaalta neljä kertaa voimakkaampi kuin Krakataun räjähdys muutama vuosikymmen myöhemmin. Määrä nousee kuitenkin 33000 megatonniin, jos mukaan tulevat purkauksen aktiivisimmat päivät.

Purkauksen vaikutukset

Tamboran räjähdyksissä nousi ilmaan noin 160 kuutiokilometriä vulkaanista tuhkaa eli kuumaa kivipölyä. Suuri osa tästä on kuitenkin ilmaa ja muista kaasuja, ja laavamääräksi suhteutettuna tuo vastaakin noin 50 kuutiokilometriä. Tuhka nousi yli 40 kilometrin korkeuteen ja levisi pian ympäri planeetan.

Purkauksella oli vähintään 70000 suoraa kuolonuhria, joidenkin lähteiden mukaan lähes 100000. Satojatuhansia lisää kuitenkin menehtyi ympäri maailman tulevina vuosina seuranneisiin lämpötilan muutoksiin, nälänhätään ja tauteihin. Koko maailman väkiluku oli noihin aikoihin miljardin tienoilla.

Suuret tulivuorenpurkaukset viilentävät aina hieman ilmastoa. Useita on seurannut "vuosi ilman kesää", eikä Tambora ole poikkeus: Sen vaikutuksesta lämpötila laski puolisen astetta. Kesä 1816 ja talvi 1817 olivat merkittävästi normaalia kylmempiä ympäri maailman. Ilmasto ei kuitenkaan vain kylmennyt, sillä paikoin sattui myös helleaaltoja. Joillain alueilla sademäärät kasvoivat lähes kaksinkertaisiksi normaaliin verrattuna. Vaikutukset pienenivät ajan saatossa, mutta niiden on arveltu kestäneen havaittavina enimmillään jopa kymmenen vuotta.

Ilmastovaikutukset johtuivat paitsi tuhkasta, myös purkautuneista kaasuista. Tambora puski ilmaan etenkin hiilidioksidia, rikkidioksidia, fluoria ja klooria. Jokaista purkautui muutamia kymmeniä miljoonia tonneja. Krakataun päästöt olivat noin puolet Tamboran määristä.

Tamboran ilmastovaikutukset jäivät kuitenkin paljon pienemmiksi kuin pitkäkestoisempien purkausten. Islannin Eldgja (v. 934) ja Laki (v. 1783) olivat rauhallisia purkauksia, mutta puskivat kaasuja ilmoille pidempään. Kumpikin aiheutti pyöreästi kaksi kertaa Tamboraa suuremmat päästöt.

Entäpä mitä Tamboralle nykyään kuuluu? 2850 metrin korkuinen vuori on yhä paikallaan ja aktiivinen. Viimeisin varmistettu pieni purkaus sattui vuonna 1967. Vuonna 2011 vuorella sattui pitkä sarja maanjäristyksiä ja kaasupurkauksia.

Tarkennus klo 18.05: Otsikossa puhutaan siis Maassa tapahtuneista räjähdyksistä. Havainnot kosmisista tapahtumista, kuten vaikka Auringon purkauksista, Shoemaker-Levy 9:n törmäyksestä Jupiteriin, yms., ovat aivan eri luokkaa.

Otsikkokuva: Tamboran vuoren kaldera syntyi vuoden 1815 purkauksessa. Se ei kuitenkaan ole räjähdyskratteri, vaan romahdus, joka johtui magmasäiliön tyhjentymisestä. Lähde: Wikimedia Commons / Jialiang Gao

Tongan saariryhmän laitamilla tapahtui vuodenvaihteessa 2014-15 tulivuorenpurkaus. Tuloksena merestä kohosi uusi maa-alue, joka kasvoi lopulta kiinni viereiseen ja vanhempaan Hunga Haʻapain saareen. Purkaus loppui tammikuun 26. päivä runsaan kuukauden aktiivisuuden jälkeen. Uusi saari on kooltaan runsaan kilometrin kertaa kaksi, eli pyöreästi Suomenlinnan saariryhmän veroinen.

Geologien mukaan uusi saari on yhä vaarallinen. Sen pinta on yhä kuumaa, jyrkät rinteet voivat olla epävakaita, ja uusi purkaus voi alkaa nopeastikin. Tongalainen hotellinomistaja ja valokuvaaja, Gianpiero Orbassano, ei kuitenkaan välitä varoituksista. Hän kävi maaliskuun alkupäivinä kuvaamassa saaren karua maisemaa, tuloksia voi ihailla Matangitonga-sivuston galleriassa.

Tongan uudella saarella pesii jo tuhansia merilintuja, ja Orbassano kaavailee paikasta myös ihmisille merkittävää turistinähtävyyttä. Kiinnostuneiden turistien kannattaa kuitenkin olla nopeita. He, kuten linnutkaan, eivät saa kauaa nauttia uudesta luontaisesti lämpimästä tukikohdasta.

Otsikkokuva: Tongalaiset uskalikot uuden saaren huipulla (GP Orbassano)