kartta

Titanin geomorfologinen kartta (Lopes ja kumpp. 2019)

Saturnuksen suurimman kuun Titanin pinnasta on tehty ensimmäinen koko pallon kattava kartta. Tutkimus on oiva osoitus usealla erilaisella tiedelaitteella kerättyjen monien aineistojen yhteispelistä.

Tutkijat ovat vihdoin saaneet valmistettua yleisluontoisen geologisen kartan Saturnuksen Titan-kuusta. Kooste julkaistiin maanantaina Nature Astronomy -tiedejulkaisussa.

Kartta antaa kuvan dynaamisesta maailmasta, jota täplittävät dyynit, järvet, tasangot, kraatterit ja muut maastonmuodot.

"Titanilla on aktiivinen metaaniin perustuva nesteen kierto, joka on muokannut monimutkaista geologista maisemaa. Se on pinnaltaan yksi geologisesti monimuotoisimmista kappaleista Aurinkokunnassa. Vaikka Titanin ja maapallon aineet, lämpötilat ja painovoimakin ovat hyvin erilaiset, monet pinnanmuodot näillä kahdella kappaleella ovat hyvin samankaltaisia. Siksi ne voidaan tulkita saman geologisen prosessin aikaansaamiksi. Karttamme osoittaa, että erilaiset geologiset maastot sijaitsevat selvästi eri leveysasteilla ja kattavat erilaisia alueita", kuvailee artikkelin ensimmäinen kirjoittaja, Rosaly Lopes, planetologi Jet Propulsion Laboratorystä.

Kartta perustuu Nasan Cassini-luotaimen aineistoihin. Cassini kiersi Saturnusta 2004-2017 ja ohitti tuona aikana Titanin yli 120 kertaa. Cassinista irtautunut Euroopan avaruusjärjestön Huygens-laskeutuja tömähti Titanin pinnalle tammikuussa 2005.

Titan on Saturnuksen suurin kuu. Sillä on Maan tavoin paksu ja lähinnä typestä koostuva kaasukehä, joka tosin on lähes läpinäkymätön. Titan on myös Maan ohella ainoa tunnettu taivaankappale, jonka pinnalla esiintyy pysyvästi nestettä. Veden sijasta Titanin taivaalta tosin sataa metaania ja etaania. Meillä nuo hiilivedyt ovat kaasumaisia, Titanin kylmässä ilmastossa taas nesteitä.

Toisin kuin Maasta, Kuusta, Marsista ja monista muista taivaankappaleista tehdyt kartat, Titanin kartta ei perustu perinteiseen kuva-aineistoon. Syynä on Titanin lähes läpinäkymätön kaasukehä. Titania onkin tutkittu niin kameroilla, SAR-tutkalla, korkeusmittaritutkalla, spektrometreillä että monilla muilla laitteilla.

Kartoituksessa käytettiin pääasiallisesti Cassinin tutkan keräämää, kartoitukseen sopivaa heijastusdataa. Siitä SAR-aineistossa oli kuitenkin niin ammottavia aukkoja, ettei se kattanut kuin alle puolet Titanin pinnasta. Globaalin kartan aikaansaamiseksi oli pakko käyttää vaihtoehtoisia datoja.

Paikkaamiseen käytettiin useiden muiden tiedelaitteiden keräämiä tietoja. Tehtävään kelpasivat jopa paksun metaaniusvan läpi otetut hämyisät näkyvän valon ja infrapuna-alueen kuvat, joista erottuu vain suurimpia pinnanmuotoja. Aluksi tuo muu data korreloitiin tutka-aineiston kanssa siellä, missä niiden kuvauspeitto oli yhtenevä. Kun pinnan yksiköt tunnistettiin muiden aineistojen yhteispelillä, onnistuttiin tulkitsemaan millaisia maastotyyppejä tutkan aukkopaikoista löytyy.

Nyt julkaistulta kartalta erottuvat Titanin kuusi suurinta, laajimmalle levinnyttä ja selvintä maastotyyppiä. Tutkijat saivat myös määritettyä missä järjestyksessä eri rakenteet ovat syntyneet.

Kaikkein nuorimpia piirteitä ovat Titanin järvialueet ja dyynikentät. Molempien synty ja alati jatkuva muutos on dynaamisen kaasukehän ansiota.

Titanin päiväntasaaja on kuivaa aavikkoa, jota peittää laaja dyynien vyö. Yksittäiset dyynit ovat tyypillisesti vain kilometrin tai kahden levyisiä, mutta jopa satojen kilometrien pituisia. Niitä liikutteleva tuuli puhaltaa pääsääntöisesti lännestä itään. Repaleiset dyynit peittävät lähes Venäjän kokoisen alan.

Lähempänä napoja taas on kosteampaa, sillä vuotuinen sademäärä on siellä suurempi. Napojen läheltä löytyykin noin 650 järvi- tai meriallasta. Juuri tällä hetkellä vellovat metaani- ja etaanijärvet tosin sijoittuvat lähelle pohjoisnapaa, kun taas etelässä järvialtaat ovat pääosin kuivuneet. Syynä tähän on luultavasti ilmaston radikaali muutos: Useissa järvialtaissa on merkkejä sekä toistuvista tulvista että kuivista kausista. Yhteenlaskettuna järvet kattavat jotakuinkin Pohjoismaiden laajuisen alueen.

Dyynejä ja järviä ennen syntyivät tasangot, jotka peittävät yhä leijonanosan eli 2/3 Titanin pinnasta - jotakuinkin Euraasian mantereen laajuisen siivun. Tasankoja on useaa alatyyppiä, mutta niiden alkuperää ei vielä oikein osata täysin selittää. Kyse lienee sedimenteistä, jotka ovat lähinnä hiilivetyä.

Titanin järven lähellä on usein tasankojakin vanhempia "labyrinttimaisia" seutuja, joissa näkyy muinaisia virtausuomia. Ne lienevät jonkinlaisia karstialueita, joissa neste on onnistunut rankasti syövyttämään pintamateriaa. Hieman vastaavia piirteitä löytyy myös maapallon kalkkikiviseuduilta.

Titanin ylivoimaisesti vanhimpia piirteitä ovat lukemattomat lyhyet itä-länsisuuntaiset vuorijonot, sekä muunlainen kumpuileva maasto. Tällaiset seudut ovat syntyneet kauan sitten Titanin nuoruudessa, kuun jäähtyessä, kutistuessa ja rypistyessä. Vuoret ovat tyypillisesti alle parin kilometrin korkuisia, mutta kaikkein korkein huippu kohoaa 3337 metrin korkeuteen.

Kartalle on merkitty myös Titanin muutamat harvat törmäyskraatterit. Niiden vähyydestä päätellään, että kraatterit häviävät keskimäärin jo muutamassa sadassa miljoonassa vuodessa - eli geologisesti varsin nopeasti.

Sekä vuoret että kraatterien seinämät koostuvat vesijäästä eli Titanin peruskalliosta. Kaikkia muita alueita peittää orgaanisista yhdisteistä koostuvan sedimenttiaineksen kerros.

Ylimalkainen globaali kartta on vasta kartoituksen ensimmäinen vaihe. Kuva Titanista tulee terävöitymään kun tutkijat perehtyvät yksittäisiin alueisiin. Tämä prosessi saattaa viedä jopa vuosikymmeniä.

Katso myös täyden resoluution kartta!

Lähde: Lopes ja kumpp.: "A global geomorphologic map of Saturn’s moon Titan." Nature Astronomy 2019. https://doi.org/10.1038/s41550-019-0917-6 (maksumuurin takana)

Tagit

Pohjana kaikessa karttoihin liittyvässä on karttajärjestelmä – tai useammat sellaiset. Niiden suhteen on tullut eteen ongelma: nykyiset koordinaattijärjestelmät eivät pysty ottamaan maankuoren liikkeitä ajantasaisesti huomioon. Siksipä työn alla on uusi, entistä joustavampi koordinaattijärjestelmä.

Pohjoismaisen geodeettisen komission (NKG) yleiskokous pidettiin Helsingissä viime viikolla (3. – 6. syyskuuta). Siellä keskusteltiin tiiviisti paitsi paikannustarkkuudesta, niin myös tästä uudestatulevaisuuden koordinaattijärjestelmistä.

"Senttimetrin korkeudenmääritystarkkuuteen on mahdollista päästä uudella tarkemmalla pohjoismaisella geoidimallilla, jota parhaillaan tehdään NKG:n työryhmässä pohjoismaisena yhteistyönä, kertoo vanhempi tutkija Mirjam Bilker-Koivula Maanmittauslaitoksen Paikkatietokeskuksesta.

"Geoidimalli antaa kansallisen korkeusjärjestelmän ja satelliittipaikannuksella määritetyn korkeuden välisen eron, ja mallin tarkkuudesta riippuu, kuinka tarkasti satelliittipaikannuksella voidaan määrittää korkeuksia. Nyt tarkkuus on muutamia senttimetrejä."

Pohjoismaisen geodeettisen komissio jatkaa dynaamisten koordinaattijärjestelmien tutkimusta päämääränä tehdä suositus Pohjoismaiden karttalaitoksille uudeksi järjestelmäksi vuoteen 2022 mennessä.

Monet uudet sovellukset, kuten älyliikenne, vaativat tarkkaa reaaliaikaista koordinaattijärjestelmää. Esimerkiksi mannerlaattojen liike ja maannousu vaikuttavat koordinaattijärjestelmiin. Nykyiset koordinaattijärjestelmät eivät pysty ottamaan näitä muutoksia ajantasaisesti huomioon.

Parhaillaan käynnissä on pilottiprojekti, jossa tutkitaan dynaamisen koordinaattijärjestelmän luomista Islantiin.

Islannissa maankuoren liikkeet heikentävät hyvin nopeasti perinteisten koordinaattijärjestelmien tarkkuutta ja luotettavuutta. Islantiin kehitettyjä menetelmiä voidaan soveltaa myös meillä Suomessa.

Satelliittnavigaatioon perustuva tarkka korkeusmittari.

Yhteistyöllä enemmän hyötyä

Viime viikolla Helsingissä kokoustaneet karttatutkijat kehottavat pohjoismaisia karttalaitoksia luomaan yhteisen strategian pohjoismaisen paikannuspalvelun kehittämiseen ja tutkimukseen, jotta jo tehdyt laajat investoinnit tulevat mahdollisimman tehokkaasti käytettyä.

"Viimeisen viiden vuoden aikana on Metsähovin, Onsalan ja Ny Alesundin geodeettisiin perusasemiin investoitu kymmeniä miljoonia euroja", toteaa osastonjohtaja Markku Poutanen Paikkatietokeskuksesta.

"Myös tarkan satelliittipaikannuksen tukiasemia ja geodeettista infrastruktuuria on kehitetty kaikissa Pohjoismaissa. Paikannuksen ja navigoinnin käyttöön saadaan entistä tarkempia ja luotettavampia datoja, ja näiden saumaton yhteiskäyttö koko Pohjolan alueella on erittäin tärkeää."

"Tämä voidaan saavuttaa vain koko pohjoismaisen geodeettisen yhteisön yhteistyöllä", Poutanen sanoo.

Juttu on hieman muokattu Maanmittauslaitoksen tiedote.

Tagit

kartta

koordinaatit

maanmittauslaitos

Palkittu japanilainen maailmankartta soveltuu moneen tehtävään. Kartta on joustava, eikä se vääristä mantereiden pinta-aloja kuten perinteiset kartat.

Lempinimestään huolimatta tämä kartta on paljon enemmän kuin origami.

Japanilainen taiteilija-arkkitehti Hajime Narukawa kehitti uudenlaisen kartan, joka kuvaa planeettaamme ehkä entistä paremmin. AuthaGraph -kartta näyttää kaikki maa-alueet oikeassa koossa, ja sillä voi kuvata maailmaa monesta eri näkövinkkelistä. Monipuolinen kartta pyrkii minimoimaan vääristymiä.

Se toimii sekä kaksi- että kolmiulotteisena.

Marraskuun 2016 alussa kartta sai kansainvälistä huomiota voitettuaan Good Design Grand Award -palkinnon. Japanilaisessa suunnittelukisassa tärkeintä on jokapäiväisen ihmiselämän rikastuttaminen.

Kartat auttavat hahmottamaan ympäröivää maailmaa paremmin. Niihin liittyy kuitenkin ongelma: Kolmiulotteisen pinnan vääntäminen 2D-kuvaksi aiheuttaa aina vääristymiä. Joskus pinta-alat menevät miten sattuu, toisinaan uhrina ovat suunnat tai etäisyydet.

Tunnettu Mercatorin projektio esimerkiksi vääristää pahasti napojen lähiseutuja. Juuri sen vuoksi Grönlantia luullaan joskus Australiaa suuremmaksi, Venäjä näyttää valtaavan lähes koko itäisen pallonpuoliskon, eikä Etelämantereen laajuudesta saa yleensä oikeastaan mitään käsitystä. Karttojen kummallisuuksista voi lukea lisää aiemmasta kestosuosikkijutustamme.

Uuden AuthaGraph-kartan idea on projisoida ja katkaista pallopinta niin, etteivät maa-alueet katkea kesken, ja näyttää lopputulos perinteiseen tyyliin suorakaiteena. Kartta on myös dynaaminen: sen keskipistettä pystyy siirtämään, ja koko karttaa voi käännellä moneen suuntaan. AuthaGraph osoittaa, ettei planeetan pinnalla ole mitään keski- tai ääripisteitä.

AuthaGraph tehdään pilkkomalla pallopinta kolmioiksi, projisoimalla ne tetraedrin pinnalle, ja avaamalla se lopulta kaksiulotteiseksi pinnaksi. Kartasta on helppo tehdä myös kolmiulotteisia versioita (yllä), minkä vuoksi sillä on myös lempinimi "origamikartta".

Jatkamalla karttaa muutaman kerran joka suuntaan, saadaan aikaan mosaiikki. Sellaisella voidaan seurata vaikkapa historiallisia tutkimusretkiä (alla) tai satelliittien ratoja. Mosaiikilla reitti ei katkea tai sotkeennu edellisiin saman paikan ohituksiin.

Mosaiikin käytöstä on selvä hyöty, sillä se kohdistaa huomion itse matkaan. Itse reittiä joutuu seuraamaan hetki hetkeltä, ja paikka ikään kuin liikkuu matkan mukana. Perinteisellä kartalla hahmotus painottuu reissun alku- ja loppupäihin, jotka on vain yhdistetty jollain viivalla.

AuthaGraphissa on myös ongelmia. Suurin niistä ehkä on, etteivät pohjoinen ja etelä enää sijaitsekaan kartan ylä- ja alaosassa. Toisaalta se on suuri etu - asioita kannattaa usein katsoa hieman perinteistä poikkeavalta kantilta.

Kartta ei myöskään ole vielä täydellinen. Sen kolmiopohjaa tulisi tarkentaa rankasti, jotta pinta-alat ympäri pallon vastaisivat täysin toisiaan. Siinä siis on yhä vääristymiä, vaikkakin vain pieniä.

AuthaGraph olisi oiva tapa esittää monenlaisia globaaleja ja muuttuvia aineistoja, kuten merivirtoja tai tuulioloja. Kartasta ei kuitenkaan tiettävästi ole vielä nettiversiota, jossa sen ominaisuuksiin voisi perehtyä tarkemmin. Leveys- ja pituusasteiden mukaan järjestetyn tiedon vääntäminen AuthaGraphille kun vaatii rankasti muokkausta.

AuthaGraph kehitettiin alunperin jo vuonna 1999, minkä jälkeen se on saavuttanut suosiota Japanissa. Sitä käytetään esimerkiksi sikäläisissä lukion oppikirjoissa.

Kartan nimi, AuthaGraph Map, tarkoittaa sama-alaista eli oikeapintaista karttaa. Nimi juontaa juurensa englannin (authalic graphic map) kautta kreikasta (autos + ailos + graphikos) ja latinasta (mappa mundus).

Paperisia AuthaGraph-karttoja voi tilata⇒ Suomeenkin, noin 35 euron kappalehintaan.

Lisätietoa löytyy projektin kotisivuilta⇒ sekä Miraikan-teknologiamuseon sivuilta⇒.

Tagit

Erikoinen yksiulotteinen maailmankartta näyttää sijainnit tavalla, jota et varmaankaan ole ennen nähnyt. Uskotko tietäväsi, kuinka pitkälle pohjoiseen ja etelään paikat ulottuvat? Tarkista tästä pitävätkö käsityksesi kutinsa!

Tiesitkö, että kun katsot karttaa, kartan tyyli voi hyvin vaikuttaa käsityksiisi maailmasta?

Perinteiset maailmankartat ovat kaksiulotteisia, pallokartat vielä todenmukaisempia. Niistä näkee maiden muodot ja sijainnit varsin kätevästi... vai näkeekö? Tällaisilla kartoilla yksityiskohtien määrä on niin valtava, ettei kaikkea pysty millään hahmottamaan. Myös projektiot häiritsevät ja aiheuttavat aivan huomaamatta pahoja mielikuvavääristymiä.

Ratkaisu ongelmaan voi yllättäen olla yksinkertaisempi yksiulotteinen kartta. Kuulostaako oudolta? Sitä se onkin:

Yllä valtiot esitetään pystypalkkeina. Merkitystä on vain pohjois–etelä -ulottuvuudella. Hahmottamisen helpotukseksi maat on värikoodattu sijaintinsa mukaan.

Maat on aseteltu tarkoituksella eri järjestykseen kuin luonnossa. Näin tulee vertailtua kohteita, jotka eivät normaalisti olisi vierekkän. Ja kauemmaskin kannattaa kurottaa — tiedätkö esimerkiksi, kuinka etelässä tai pohjoisessa Japani, Australia tai Mongolia todella ovat?

Kartta voi aluksi vaikuttaa sekavalta, mutta siihen kannattaa perehtyä. Ahaa-elämykset maailman todellisesta luonteesta ovat kutkuttavia.

Karttojen aiheuttamia väärinkäsityksiä pyöritellään lisää kestosuosikkijutussamme Kuinka suuri Suomi on ja muita karttojen kummallisuuksia.

PS. Tarkalleen ottaen yksiulotteinen kartta olisi yksi ainoa viiva, johon mahtuisi vain muutama valtio. Tässä kartassa on siis sarja 1D-karttoja vieri vieressä. 2D-karttojen maailmassa samanlaista ulottuvuuksien rinnakkaisuutta olisi pinota läpinäkyviä kalvokarttoja päällekäin.

Otsikkokuva: Charles Clegg / Flickr
Kartta: Jarmo Korteniemi / Tiedetuubi

Tagit

Päivän kuvana on tänään kartta Mars-planeetasta. Se näyttää vanhalta, toisille maanosille ulottuneiden tutkimusmatkojen ajalta peräisin olevalta, mutta pitää sisällään aivan tuoreinta karttatietoa punaista planeettaa kiertäviltä luotaimilta.

Päivän kuva Kartan on piirtänyt Washingtonin yliopistossa hyttysten aivoja tutkiva tohtoriopiskelija Eleanor Lutz, joka pitää varsin jännittävää infografiikkablogia nimeltä tabletopwhale.com. Kartta on napattu myös sieltä, ja sivulla on myös muita hyvin jännittäviä piirroksia.

Vain osaa Marsin pinnasta esittävä kartta sinällään on varsin suoraviivainen, eikä kaipaa suuremmin selittelyitä. Pohjana Lutzilla on ollut koko joukko tuoreita topografisia Mars-karttoja, joiden perusteella hän piirsi käsin kartan vanhaan tyyliin.

Mukana on kuitenkin hieman muutakin: Lutz on lisännyt Marsin pinnalla olevien paikkanimien kohdalle hieman niiden historiaa. Lisäksi hän on laittanut paikoilleen Marsiin laskeutuneita aluksia.

Tätä tutkiessa voisi vierähtää vaikka koko tämä sunnuntaipäivä!

(Kartan saa näkyviin hieman suurempana sitä klikkaamalla.)

Tagit

Åbo Akademin säätiön yhteydessä toimivan Donner-instituutin Approaching Religion -verkkojulkaisun tuore numero on omistettu Mercator-Hondius-atlakselle, ja sen ovat toimittaneet yliopistonlehtori Janne Tunturi ja tohtorikoulutettava Johanna Skurnik Turun yliopiston yleisen historian oppianeesta.

Mercator-Hondius-atlas perustuu maailmankuulun alankomaalaisen kartografin Gerardus Mercatorin vuonna 1595 julkaistuun atlakseen, joka on karttakirjallisuuden perusteos.

"Mercatorin tarkoituksena oli luoda kartoin ja tekstein kokonaisesitys maapallosta. Hän kuitenkin kuoli kesken hankkeen ja atlas jäi kesken", tutkija Janne Tunturi kertoo.

"Hanketta jatkoi toinen kartografi, Mercatorin painolaatat hankkinut Jodocus Hondius."

Hondius liitti mukaan uusia karttoja ja Petrus Montanus kirjoitti atlakseen latinankieliset tekstit. Atlaksen kartat ovat kuuluisia, mutta noin kolme neljännestä siitä on tekstejä. Siksi atlas heijastelee myös uuden ajan alun tekstuaalista maailmankuvaa.

Yllä on Pohjoisnapa ja sen ympäristö Mercator-kartan mukaan.

Tarkka kartta perustuu uusimpaan tietoon

Tunturi on käyttänyt teosta aiemmin tieteen historian ja kirjahistorian opetuksessa. Nyt tehdyssä julkaisussa atlasta käsittelevät niin yleisen historian, kulttuurihistorian kuin englannin kielen tutkijatkin.

"Hondiuksen kartta oli globaalin maailman esitys 1600-luvun alussa, sillä hän piti huolta siitä, että maapallon jokainen alue esiteltiin. Ensi kerran vuonna 1606 painetussa atlaksessa on sulassa sovussa Mercatorin tekemiä, Hondiuksen tekemiä ja Hondiuksen muualta hankkimia karttoja."

Atlas syntyi aikana, jolloin löytöretket toivat eurooppalaisten tietoisuuteen ja hallintaan uusia alueita samaan aikaan, kun uskonsodat ja Habsburgien vallan vähittäinen pieneneminen vaikuttivat Euroopan tilanteeseen.

"Atlas on moderni kirja siinä mielessä, että se pyrkii mahdollisimman objektiiviseen esittämiseen. Merihirviöitä lukuun ottamatta mielikuvituksellisia olioita tai asioita ei juuri esiinny."

Kartassa maapallo on jaettu maanosiin, joista Eurooppaa käsitellään ylivoimaisesti tarkimmin.

"Kartta on yllättävän tarkka ja perustuu selvästi uusimpaan tietoon, jota oli suhteellisen helposti saatavilla Amsterdamin kaltaisessa kaupan keskuksessa", Janne Tunturi sanoo.

Donner-instituutin kokoelmissa oleva paksu ja tukeva Mercator-Honidus-atlas on vuoden 1613 painos. Se on poikkeuksellisen hyväkuntoinen, eikä siitä puutu lehtiä.

Yleisö pääsee tutustumaan atlakseen Donner-instituutin kirjastossa. Kirjasto on auki ma-pe klo 9-16.

Tämä teksti on Jussi Matikaisen kirjoittama Turun yliopiston tiedote käytännössä suoraan kopioituna.

Tagit

Matkailu avartaa, sanotaan. Samoin tekee karttojen katselukin. Tiedätkö, onko Ahvenanmaan alue laajempi kuin Azorit, tai kuinka pitkä matka on Pekingistä Shanghaihin? Mihin suuntaan Helsingistä pitää lähteä, jos haluaa lentää suoraan San Franciscoon? Mitä on maapallon toisella puolella? Osaisitko pistää Grönlannin jäätikön, Amatsonin sademetsän ja Saharan aavikon kokojärjestykseen? Esittelemme muutamia netin karttapalveluita ja pelejä, jotka avaavat etäisyyksiä ja mittakaavoja.

Päivitys 12.1.2016 klo 12: Jutun lopusta löytyy nyt lista esitellyistä nettisivuista.

Vääristyneet mielikuvakartat ovat hauskoja. Niitä ihmetellään median teettämissä gallupeissa ja käsitellään myös asiateksteissä. Niistä riittää loputonta hupia vaikkapa nettivitsien muodossa (1, 2, 3, 4, 5, 6).

Mielikuvakartta on piirtynyt jokaisen ihmisen päähän, ja kaikilla se on tavalla tai toisella vääristynyt. Jos et usko, piirrä paperille kartta kaikista muistamistasi paikoista. Ilman mallia, tietysti. Kartalla tutut ja läheiset paikat nähdään isoina ja yksityiskohtaisina. Kaukaiset ja vieraat seudut taas ovat pieniä ja ylimalkaisia, tai ainakin nimetyt kohteet ovat siellä paljon harvemmassa. Samalla suunnat ja mittakaavat heittävät häränpyllyä.

Tuntemattomampi osa maailmaa tuntuu helposti pieneltä ja kaukaiselta, ja samalla vähemmän tärkeältä.

Ilmiötä voi havainnollistaa vanhoilla maailmankartoilla. Ptolemaioksen versiossa (yllä) Välimeren itäpäädyn seutu näyttää hyvin samankaltaiselta kuin nykykartoissa, mutta esimerkiksi Pohjois-Euroopan tarkkuus on kaukana oikeasta. Kartta kuvaa silloisen ja sikäläisen parhaan tallennetun tiedon tasoa.

Aivan samoin myös mielikuvakarttamme kertovat itse omaksumastamme tiedosta. Käsityksestämme todellisuudesta.

Kuinka mielikuva sitten suhtautuu oikeaan maailmaan? Asia on hyvä tarkistaa ja samalla päivittää mielikuvatietoja. TheTrueSize -palvelu auttaa: Siinä aktivoidaan haluttujen valtion rajat 'kalvoiksi', joita voi sitten liu'utella haluttuun paikkaan muualla maailmassa. Tuttua ja tuntematonta voi siten vertailla.

Suomen ääriviivoilla on hyvä aloittaa, sillä se lienee ainakin tutuhko. Miltä maamme sitten näyttää maailmalla? Tiesitkö esimerkiksi, että Shanghaista Pekingiin on pyöreästi sama matka kuin Turusta Utsjoelle? Tai että Suomi mahtuisi kokonaan Kaspianmereen? Grönlantiin mahtuisi yli kuusi Suomea, Amatsonin sademetsään niitä menisi 15 ja Saharan aavikolle hulppeat 25! Uusi-Seelanti ja Kuuba ovat kumpikin Suomea pidempiä. Suosituimmat suomalaisten lomasaaret Välimerellä ja Atlantilla mahtuisivat Etelä-Suomen alueelle. Yht'aikaa, vaivatta.

Listaa yllättävistä suhteista voisi jatkaa loputtomiin. Alla muutamia esimerkkejä kuvakaappauksina:

Eräs mielikuvakarttojen automaattinen vääristäjä on perinteinen maailmankartta. Kun pallomainen planeetta piirretään millaiseksi kaksiulotteiseksi kuvaksi tahansa, jotain vääristyy aina. Useimmiten uhrina ovat napojen lähellä sijaitsevat kohteet, jotka venyvät suhteessa suuremmiksi kuin päiväntasaajan tienoilla olevat paikat. Tämän huomaa vaikkapa TheTrueSizessa hiissaamalla Suomea pohjoisesta etelään, tai pyöräyttämällä kalvoa hieman kenolleen alalaidan kompassista. Pelkästään kääntämällä Suomi paikallaan ylösalaisin on jo ihan opettavaista.

ScribbleMapsin tai FreeMapToolsin etäisyyslaskimilla huomaa, kuinka myös etäisyydet ja suunnat vääristyvät karttaprojektioissa. Suorin reitti Helsingistä San Franciscoon ei suinkaan mene karttaa pitkin länteen, vaan Tampereen ja Vaasan kautta pohjoisluoteeseen. Jotakuta voi yllättää, että Kanarialle on pidempi matka kuin Mongoliaan. Ja koska asumme pallolla, Alaska on lähempänä kuin New York.

Tietokonepelit havainnollistavat projektioiden vääristysefektejä interaktiivisesti. Ja onhan maantietopelejä toki muitakin: Kaikkien maailman valtioiden tai pääkaupunkien nimien muistelu on yllättävän haastavaa, puhumattakaan paikkakuntien tai maisemien mahdollisimman tarkasta sijoittamisesta kartalle. Varoitus: Noihin voi jäädä koukkuun!

Sivuhuomautus: Jos lähdit lukemaan juttua otsikon pohjalta, tietääksesi Suomen pinta-alan tarkan suuruuden, niin on pakko tuottaa pettymys: Sitä ei nimittäin tiedetä tarkkaan, ainoastaan minimi- ja maksimiarviot tiedetään.

Syitä tähän on neljä. Ensinnäkin asia riippuu määrittelystä: Jos lasketaan vain kuiva maa, paras arvio on 303892,46 km². Yleisimmin siihen lisätään makean veden peittämä alue, mikä tekee yhteensä 338440,83 km². Halutessaan mukaan voi ympätä merialueetkin, jolloin saadaan 390905,88 km².

Rajaviivojen veto on kuitenkin toinen juttu: kuinka suuren osan ajasta "kuivan maan" täytyy todella olla kuivana, kuinka kuivaa kuiva on, ja miten pienet kivet ja rannan mutkat laskuissa edes huomioidaan? Pitkärantaisella maalla tuollainen on yllättävän oleellista (vaikka ongelma ei ole samaa luokkaa kuin äärettömyyksiä hipova rantaviivan pituus). Makean ja suolaisen veden raja taas on sananmukaisesti veteen piirretty viiva. Kolmanneksi laskut riippuvat aina käytettyjen pintamallien tarkkuudesta (tästä voi halutessaan vaikkapa repiä sensaatiomaisia otsikoita). Neljänneksi itse maakin muuttuu: jotkin alueet kuivuvat ja toiset joutuvat veden alle.

Samalla tavoin Suomen keskipistekin on varsin epävarma määriteltävä.

Maamme ääripisteet ovat toki fiksattuja. Niitä ihmetellessä kannattaa vilkaista esimerkiksi pohjois- ja etelärajojemme leveyspiireille sattuvia seutuja. Tiesitkö vaikkapa, että valtaosa Kanadaa on Suomea etelämpänä? Tai että Grönlannin ja Suomen eteläraja on yhtä etelässä, ja että Iso-Britannia ulottuu sitä pistettä pohjoisemmas?

Jos kotimökin tai vaikkapa lomakohteen tarkka koordinaatti kiinnostaa, asia selviää LatLong-palvelusta.

Lopuksi vielä mielikuvitusleikki. Mitä löytyisi maapallon läpi kaivetun reiän päästä, tismalleen toisella puolelta planeettaa? Monttu olisi kiinalaisten ihmeteltävänä vain, jos liikkeelle on lähdetty Chilestä tai Argentiinasta. Uusi-Seelanti taas toimii vastapuolen paikkana ainoastaan espanjalaisille. Vastapuolen näyttävä Tunneling map -palvelu näyttää, että Suomesta kaivettu kuoppa täyttyisi loppuvaiheessa pahasti ja erittäin kylmällä vedellä:

Tässä vielä listattuna muutamia netin tarjoamia mielenkiintoisia maantiedepalveluita ja -pelejä:

The True Size: Valtioiden kokovertailua kartalla. Huomaa kartan kääntömahdollisuus kompassista.
Scribble Maps: Etäisyyslaskin kahden karttapisteen välillä.
Free Map Tools: Etäisyyslaskin kahden karttapisteen välillä.
Tunneling Map: Kertoo maapallon toisella puolen olevan pisteen.
LatLong: Kertoo pisteen karttakoordinaatit.
Map Projection Transitions: Projektioita havainnollistava liikkuva maailmankartta. Huomaa alasvetovalikko ja mahdollisuus liikutella karttaa hiirellä.
Mercator Puzzle 1: Peli, sijoita valtioiden ääriviivat oikealle paikalle kartalla. Samat 15 havainnollistavaa valtioita.
Mercator Puzzle 2: Peli, sijoita valtioiden ääriviivat oikealle paikalle kartalla. Vaihtelevat valtiot.
Jet Punk / valtiot: Peli, muistele kaikkien maailman valtioiden suomenkieliset nimet. Englanninkielinenkin versio löytyy.
Jet Punk / pääkaupungit: Peli, muistele kaikkien maailman pääkaupunkien suomenkieliset nimet. Englanninkielinenkin versio löytyy.
Kuntavisa: Peli, sijoita Suomen kunnat kartalle mahdollisimman tarkkaan.
Earth Picker: Peli, sijoita näkymät maailmalta kartalle mahdollisimman tarkkaan.
Peda.net: Lisää maantietopelejä.
Tilastokeskus: Suomen maantiedon perusasioita.
Tiede: Suomen keskipisteen määrittelyä.
Wikipedia: Suomen ääripisteet.
Wikipedia: Suomen pohjoisrajan leveyspiiri (70° pohjoista leveyttä)
Wikipedia: Suomen etelärajan leveyspiiri (60° pohjoista leveyttä)

Otsikkokuva ja kartat jutun keskellä: TheTrueSize (kuvakaappaus).
Ptolemaioksen kartta: Johannes Schnitzerin tulkinta vuodelta 1482
Viimeinen kartta: TunnelingMap (kuvakaappaus)

Tagit

Päivän kuvana on pitkästä aikaa jälleen kartta: nyt maailmankartalle on merkitty planeettamme valokuvatuimmat paikat.

Ikään kuin lämpökarttana tehdyssä kuvassa tummat alueet ovat paikkoja, mistä kuvia ei juuri ole, kun taas punainen ja erityisesti keltainen näyttävät paikat, mistä on ladattu paljon kuvia panoramio-sivustolle. Kartta on siis siinä mielessä puutteellinen, että se sisältää lähdemateriaalinaan kuvia vain yhdestä kuvasivustosta ja samalla rajaa kuvauksen vain nettiin ladattuihin kuviin, tosin pelkkien kuvien lisäksi mukaan on otettu paikkoihin liittyvät katunäkymät sekä wikipedian, wikivoyagen, foursquaren ja google plus -palvelun artikkelit paikoista.

Paikkoja valittaessa niiden nimet on valittu sen mukaan mitä nimeä k.o. paikasta ovat wikipedian ja foursquaren käyttäjät käyttäneet yleisimmin. Paikkoja kartassa on kaikkiaan 15 000 ympäri maailman ja esim. suurkaupungeista tiedot muutaman neliökilometrin alueelta on laskettu yhteen ja summattu yhdeksi pisteeksi.

Koko zoomattava ja hakutoiminnoilla varustettu kartta on osoitteessa www.sightsmap.com.

Tagit

Planeettatutkimuksessa eletään harvoin näin historiallisia aikoja. Aiemmin täysin tutkimaton kohde suurenee silmissä - tai ainakin luotaimen kamerallaan ottamissa kuvissa. Uudet Mars-luotaimet, komeettojen tai asteroidien lähemmät kartoitukset... ne eivät ole mitään tähän verrattuna. Nyt päästään täysin uuden kohdetyypin kimppuun.

Päätin kaivaa planetologi-minäni naftaliinista ja kartoittaa kääpiöplaneetan. Ja tietysti sen kuun, kun sellainen on nyt noinkin kivasti hollilla. Näin siitä huolimatta, että New Horizonsin tutkijat luultavasti julkaisevat vielä tänä iltana uusia, entistä tarkempia kuvia. Ja jokainen uusi kuva voi tietää tulkinnan muuttumista kertaheitolla. Ainakin, kun tarkkuus paranee tätä vauhtia. Kärjistetysti sanoen pikselimäärän merkittävä lisäys voisi vaikkapa osoittaa, että aiemmin lehmäksi luultu otus olikin hevonen, tai sitten leikkimökki.

Mutta minua kiinnostikin tietää juuri tuosta asiasta. Kuinka paljon se tulkinta sitten oikein muuttuu kuvien välillä?

Pluto-kuvissa on toki yksi perustavanlaatuinen ongelma: kuvassa näkyvä alue ei pysy samana. Pallojen pyöriessä vanhat piirteet siirtyvät pois näkyvistä ja horisontin takaa paljastuu uusia tilalle. Mutta se ei haittaa. Paljoa. Oletukseni on, että joka puolelta palloa löytyy yksityiskohtia.

BLOG

Lue lisää Pluton ja Kharonin alustavat kartat

Tabula Selenographica, Johann Ebersberger (1742)

Otsikkokuvan kartta ei liity tapaukseen.

Yhdysvaltain geologian tutkimuskeskus USGS julkaisi viime maanantaina uudet pohjakartat Kuusta. Ne perustuvat Kuuta yhä kiertävän NASAn LRO-luotaimen muutaman vuoden takaisiin ja huolella käsiteltyihin ja projisoituihin aineistoihin.

WAC-laajakulmakameran aineistosta tehty kartta Karttoja on kaksi: Ensimmäinen on laajakulmakameran tasalaatuinen näkymä koko pallon pinnasta (vasemmalla), toinen taas on topografian (Kuun pinnanmuodot) näyttävä kartta (oikealla). Käytännössä nämä kartat ovat nyt parhaiten kalibroituja standardikarttoja mitä naapuristamme on tähän mennessä tehty.

Karttoja selailevan kannattaa muistaa, että niiden mittakaava vaihtelee huomattavasti. Pääkarttojen projektio on Mercator, joka vääristää kokoja huomattavasti. Napojen lähellä taas käytetään polaarista stereografista projekiota.

LRO-luotain (Lunar Reconnaissance Orbiter) ryhtyi kartoittamaan Kuuta vuoden 2009 kesällä.

Kartat voi ladata netistä PDF-tiedostoissa kahdella tarkkuudella:

-----------------------------------------------
Karttalehti      Matala resol.    Korkea resol.
-----------------------------------------------
1: Albedo       58 MB (lataa)    251 MB (lataa)
2: Topografia   55 MB (lataa)    472 MB (lataa)
-----------------------------------------------

Alkuperäiset ja korjatut LOLAn topografia-aineistot löytyvät NASA:n Planetary Data Systemin tai USGS:n Astrogeology-projektin sivuilta. Niiden tarkkuus on paljon karttoja suurempi - globaali aineisto on useita gigatavuja! Data on sisällöltään varsin yksinkertaista (sisältää lähinnä vain koordinaatti- ja korkeustiedot), mutta käyttö vaatii jonkin verran perehtymistä.

Tagit