Puolimatkassa toukokuuta taivasta koristi halonäytelmä, joka oli paitsi poikkeuksellisen kirkas myös poikkeuksellisen laaja-alainen ja pitkäaikainen. Jokseenkin kautta maan ja käytännössä koko päivän tähti- ja ilmakehäharrastajat mutta myös tavalliset kadunmiehet ja -naiset saivat ihmetellä taivaalla loistavia renkaita ja kaaria.

Korkealla ilmakehässä oli runsain mitoin jääkiteitä, joissa taittunut ja heijastunut auringonvalo sai aikaan halomuotoja, niin kaikkein yleisimpiä, mutta myös varsin harvinaisia. Halojen kirkkaus ja runsaslukuisuus vaihteli paikasta ja samalla paikallakin kellonajasta toiseen.

Tyypillisesti näkyvissä oli 22 asteen rengas ja sitä sivuavat kaaret, jotka parhaimmaillaan muodostivat soikion renkaan ympärille. Molempien synty selittyy kuusikulmaisilla, lyijykynänpätkää muistuttavilla jääkiteillä, joiden läpi kulkevat valonsäteet taittuvat kahteen kertaan.

22 asteen rengas pysyy samanlaisena Auringon korkeuden muuttuessa, mutta sivuavien kaarien ulkomuoto riippuu voimakkaasti Auringon korkeudesta. Aamulla ja illalla ylläsivuava kaari muodostaa jyrkän v:n, aamu- ja iltapäivällä loivat "lokinsiivet", ja keskipäivällä Auringon ollessa korkeimmillaan sivuavat kaaret näkyvät 22 asteen rengasta loivasti ylä- ja alapuolelta viistävänä soikiona.

Auringon molemmin puolin näkyivät sivuauringot, jotka syntyvät niin ikään kuusikulmaisissa, mutta laattamaisissa kiteissä, jotka leijailevat ilmassa vaaka-asennossa. Sivuaurinkojen etäisyys 22 asteen renkaasta muuttuu korkeuden mukaan. Auringon ollessa matalalla ne ovat kiinni 22 renkaassa, mutta korkeuden kasvaessa ne etääntyvät siitä yhä kauemmas.

Valon taittuessa jääkiteissä se myös hajoaa väreiksi samaan tapaan kuin prismassa tai sadepisaroissa, jolloin tuloksena on sateenkaari. 22 asteen renkaassa, sivuavissa kaarissa ja sivuauringoissa voi siksi nähdä sateenkaaren värit.

Toukokuun alussa Vaasasta pohjoismaiselle matkalleen startannut Komeettarekka on parhaillaan Tanskan Århusissa reittinsä Suomesta katsottuna kaukaisimmassa paikassa, ja lähtee tänään illalla paluumatkalleen. Se pysähtyy vielä Kööpenhaminassa, Linköpingissä ja Södertäljessä ennen kuin rantautuu Turkuun sunnuntaina 18.5.

Turussa rekka pysähtyy Kauppatorille ja on siellä avoinna klo 9-18. Rekassa voi tutustua eurooppalaiseen Rosetta-luotaimeen, sen komeetan pinnalle marraskuussa laskeutuvaan Philae-laskeutujaan sekä yleisesti pyrstötähtiin.

Sen jälkeen maanantaina 19.5. ja tiistaina 20.5. rekka on Helsingissä Narinkkatorilla. Maanantaina rekassa vierailee myös ESAn Mark McCoughrean, tiedeohjelman ylin tiedotusvastaava ja Rosetta-lennon johtava tutkija.

Hän pitää myös yleisöesitelmän illalla yhdessä suomalaisten Rosetta-asiantuntijoiden kanssa Porthanian salissa PIII klo 17:15 alkaen. Luvassa on varmasti vuoden eräs jännittävimmistä avaruusalan esiintymisistä Suomessa, sillä kuulemme tuoreimpia tietoja tänä vuonna komeettansa luokse saapuvasta Rosetta-luotaimesta ja sen historiallisesta tutkimusmatkasta: tarkoitus on paitsi laskeutua ensimmäisen kerran pyrstötähden pinnalle, niin myös lentää sen mukana lähelle Aurinkoa ja seurata miten komeetat muuttuvat kuolleista likaisista lumipalloista kaasua hurjasti syökseviksi pysrtötähdiksi.

Tilaisuuden koko ohjelma on seuraava:

17.15 Tuoreimmat uutiset Rosetta-lennosta (Mark McCaughrean, ESA)
18.00 Suomalaiset mukana Rosetta-lennossa (Sini Merikallio, Ilmatieteen laitos)
18.20 Mikä ero on komeetalla ja asteroidilla? Aurinkokunnan pienkappaleiden omituinen elämä (Mikael Granvik, Helsingin yliopisto)
18.40 Osuuko komeetta Marsiin ensi lokakuussa vai ei? Siding Spring -komeetta suuntaa punaiseen planeettaan. (Markus Hotakainen, Tiedetuubi)
19.00 Tilaisuus päättyy

Tapahtuma järjestetään Helsingin yliopiston Porthanian salissa PIII (Yliopistokatu 3, 00100 Helsinki) ja sinne on vapaa pääsy.

Rosetta-rekan idea perustuu vuonna 2012 Suomessa kiertäneeseen Avaruusrekkaan. Pohjoismaiselle kiertueelle lähtevä rekka varustetaan ja on myös suunniteltu suomalaisvoimin. Kiertuetta seurataan mm. ESAn Rosetta-blogissa, lennon Facebook-sivulla sekä twitterissä hakusanalla #rosettatour.

Runsaasti kuvia matkalta on myös Avaruusrekan Facebook-kuvakansiossa.

Kiertueen Suomen osuuden yhteistyökumppaneina toimivat ESA, Tekes, Ilmatieteen laitos ja Tähtitieteellinen yhdistys Ursa.

Rekan Suomen kiertueen jäljellä olevan osan aikataulu on seuraava:

18.5. Turku, Kauppatori klo 9-18
19.5. Helsinki, Narinkkatori klo 9-18
20.5. Helsinki, Narinkkatori klo 9-18
21.5. Lahti, Kirjastoaukio klo 9-18
22.5. Tampere, Laukontori klo 9-18
23.5. Jyväskylä, Aren aukio klo 9-18
24.5. Seinäjoki, Kauppatori klo 9-16

Tervetuloa!

****

Huomio tiedotusvälineille:

ESAn Mark McCoughrean on tiedotusvälineiden tavattavissa maanantaina 19.5. iltapäivällä klo 15-17.

Lisätiedot ja McCoughreanin haastattelupyynnöt:
Jari Mäkinen (+33 6 37 01 51 90 tai jari.makinen@kupla.com).

Kun Richard Branson perusti Virgin galactic -yhtiön vuonna 2004, oli sen tarkoitus aloittaa kaupalliset turistilennot avaruuteen vuonna 2009. Nyt aikataulu on myöhässä jo viitisen vuotta, ja edessä näyttää olevan vielä pitkä tie, ennen kuin ensimmäiset turistit nousevat hyppylennoilleen avaruuden virallisen raja yläpuolelle.

Vaikka kyse on "vain" pomppauksesta avaruusaluksella 100 km:n rajan yläpuolelle, on kyse teknisesti vaativasta hankkeesta, sillä kyseessä on ensimmäinen kerta, kun aikomus on tehdä avaruuslentoja rutiininomaisesti kaupallisten lentojen turvallisuuskriteerien mukaan. Koska koko uusi, orastava avaruuslentobusiness nojaa tällä hetkellä Virgin Galacticiin, on luonnollisestikin hyvä, että yhtiö ei hoppuile.

Lentoihin käytettävä avaruusalus SpaceShipTwo on tehnyt viime aikoina koelentojaan hyvin harvakseen. Se käytti moottoriaan ilmassa ensimmäisen kerran huhtikuussa 2013 ja on lentänyt vain kerran sen jälkeen ennen kuin se syöksyi taivaalle rakettimoottoriaan testaten tammikuun 10. päivänä. Kyseessä oli siten vasta kolmas kerta, kun rakettimoottori sytytettiin lennossa. Vaikka yhtiö ei ole kertonut koelennoistaan mitään täsmällistä, nähtävästi moottori on saanut aikaan haluttua enemmän tärinää, joten sitä on paranneltu.

Nyt näyttää kuitenkin siltä, että seuraavaa koelentoa joudutaan odottamaan ainakin kesäkuun loppuun. Syynä ei ole SpaceShipTwo, vaan sen kantoalus White Knight 2.

The Sunday Times -lehdessä julkaistun artikkelin mukaan kantoaluksen siivistä on löydetty halkeamia, jotka vaativat pikaista korjaamista. Lisäksi sen laskuteline täytyy vaihtaa. Halkeamat ovat ikäviä ja niiden korjaamiseen menee aikaa, mutta onneksi koneet valmistaneella Scaled Composites -yhtiöllä on kenties eniten maailmassa kokemusta omalaatuisten komposiittirakenteisten koneiden tekemisestä ja korjaamisesta.

Näillä näkymin kone pääsee jälleen ilmaan kesäkuussa ja pystyy testien jälkeen kantamaan avaruusalusta lennoilleen todennäköisesti vasta kesäkuun lopussa.

Keskiviikkona 7. toukokuuta klo 20:30 Suomen aikaa komeetta 67P/Churyumov-Gerasimenkoa lähestyvä Rosetta-luotain käytti neljää pientä rakettimoottoriaan 45 minuutin. Kyseessä oli komeettaluotaimen ensimmäinen ratamuutos pitkiin aikoihin, ja aloitti konkreettisesti pitkän manöveerin, jolla Rosetta vempautetaan kohdekomeettansa luokse.

Parhaillaan Rosetta on enää noin 1,7 miljoonan kilometrin päässä komeetasta ja lähestyy sitä ratamuutoksen (ja nopeuden hidastamisen) jälkeen noin 755 metrin sekuntinopeudella.

Tätä seuraa kymmenkunta muuta rakettimoottorien käyttöä kesäkuukausien aikana, ennen kuin luotain saapuu perille 6. elokuuta – jos kaikki sujuu nykyisen suunnitelman mukaan. Kesäkuusta alkaen 67P näkyy Rosettan kameroissa paljon paremmin kuin suurimmillakaan maanpäällisillä kaukoputkilla kuvattaessa, joten tarkempien tietojen perusteella lähestymistä ja sen aikataulua voidaan muuttaa vielä kesällä. Komeetan ja Rosetta-luotaimen välinen etäisyys on vähemmän kuin 50 000 km kesäkuun 4. päivästä alkaen.

Sekä Rosetta että komeetta ovat tällä hetkellä kumpikin omalla kiertoradallaan Auringon ympärillä ja niiden radat osuvat lähelle toisiaan nyt kesällä – koko vuosikymmenen kestäneen matkanteon tarkoituksena on ollut juuri päästä tällaiselle radalle.

Nyt Rosetta on muuttamassa rataansa aivan kuten suurempaan laivaan kiinnittyvä luotsialus aavalla valtamerellä: lähestymällä kohdettaan hitaasti ja siirtymällä sen viereen varovaisesti. Käytännössä Rosetta vähentää nopeuttaan ja hissuttelee kohti komeettaa rakettimoottorien poltoilla edestä päin sitä lähestyen, huolellisesti komeetasta irtoavaa materiaalia (siis sen parhaillaan kehittyvää pyrstöä) varoen.

Itse asiassa tämä ensimmäinen ratamuutos oli enemmänkin testi, jolla varmistettiin että Rosettan laitteet ja rakettimoottorit toimivat kunnolla. Se pudotti suhteellista nopeutta komeetan suhteen "vain" 20 metrillä sekunnissa.

Seuraava ratamuutos on toukokuun 21. päivänä ja siitä eteenpäin ensin joka toinen viikko ja sitten kerran viikossa heinäkuun loppuun saakka. Lopulta 23.7. luotaimen ja komeetan välinen nopeusero on enää vain 7,9 m/s.

Sen jälkeen alkaa loppulähestyminen. Elokuun 3. päivänä tapahtuva ratamuutos vääntää radan sellaiseksi, että Rosetta tulee lähimmillään vain 70 kilometrin päähän komeetasta sen sijaan että se viilettäisi sen ohi 200 kilometrin etäisyydeltä. Niiden välinen nopeusero vähenee silloin vaivaiseen yhteen metriin sekunnissa. Ja sitten, 6. elokuuta, Rosetta kiepauttaa itsensä kiertoradalle 67P:n ympärillä.

Käytännössä tosin rata vetovoimaltaan hyvin heikon komeettaytimen ympärillä on hyvin epävakaa, joten lennonjohdon täytyy pitää luotainta puolipakolla oikealla radallaan ja huolehtia siitä, että se pysyy kaukana mahdollisista kaasupurkauksista.

Kaksi vuotta sitten Suomea kiertänyt Avaruusrekka lähtee jälleen matkaan! Toukokuussa se kiertää Suomen lisäksi Norjaa, Tanskaa ja Ruotsia ja pysähtyy kaikkiaan 16 paikkakunnalla.

Nyt rekan kyytiin on lastattu Euroopan avaruusjärjestö ESAn komeettaluotain Rosettaa ja sen huikeaa tutkimusmatkaa esittelevä näyttely.

Matkallaan rekka pysähtyy monenlaisissa paikoissa, mutta kenties eksoottisin tapaaminen on 3. toukokuuta Oulussa, missä rekka ajaa Tiedekeskus Tietomaan pihaan ja tapaa siellä juuri avautuneessa Age of the Dinosaur -näyttelyssä dinosaurukset. Komeetat ovat dinojen tapaan taivaiden ammoisia jättiläisiä, ja todennäköisesti joko asteroidi tai komeetta, joka törmäsi Maahan 66 miljoonaa vuotta sitten, päätti dinosaurusten valtakauden maapallolla.

Huima matka pyrstötähden intiimiin elämään

Yli vuosikymmenen ajan avaruudessa kohti kiinnostavaa pyrstötähteä lentänyt Euroopan avaruusjärjestön Rosetta-luotain saapuu tänä vuonna perille.

Se heräsi pitkästä horroksestaan tammikuussa ja lähestyy nyt komeettaa nimeltä 67P/Churyumov–Gerasimenko. Näillä näkymin Rosetta saapuu sen luokse nyt toukokuussa ja alkaa kiertää sitä elokuussa. Marraskuussa se lähettää komeetan ytimen pinnalle laskeutujan.

Ainakin kahden seuraavan vuoden ajan Rosetta seuraa komeettaa sen matkalla lähemmäs kohti Aurinkoa ja näkee miten kuollut, jäinen komeetan ydin herää henkiin Auringon lämmön vaikutuksesta ja muuttuu vähitellen hurjasti kaasua syökseväksi pyrstötähdeksi.

Koskaan aikaisemmin emme ole päässeet katsomaan näin läheltä ja intiimisti: miten pyrstötähti toimii ja mistä se oikein koostuu? Kyseessä on samalla myös matka ajassa taaksepäin, sillä komeettojen oletetaan olevan jäänteitä Aurinkokunnan alkuajoilta lähes viiden miljardin vuoden takaa.

Rosetta on eräs ihmiskunnan hurjimmista nykyajan tutkimusmatkoista!

Suomella on olennainen osa lennolla. Rosetta-luotaimessa ja Philaessa on mukana kuusi tieteellistä mittalaitetta, joiden suunnittelussa ja rakentamisessa Ilmatieteen laitos on ollut mukana. Laitoksen tutkijat osallistuvat samoin tieteellisten havaintojen käsittelyyn ja analysointiin. Myös Rosettaa koossa pitävä runko on suomalaista tekoa.

Uusimmassa Annales Geophysicae -sarjassa julkaistu pitkä, yhtenäinen Auringon aktiivisuutta kuvaava havaintosarja osoittaa, että Auringon aktiivisuus on 2000-luvulla ollut selvästi vähäisempää kuin 1900-luvun keskivaiheilla, jolloin aktiivisuus oli vuosisataisen kehityskulkunsa huippulukemissa.

Ajassa täytyy mennä nykyhetkestä noin sata vuotta taaksepäin, jotta löytyy jakso, jolloin Auringon aktiivisuus ja avaruussääilmiöt maapallon läheisyydessä olivat yhtä heikkoja kuin viimeisten noin 10 vuoden aikana keskimäärin.  Sähkömagneettisille vaihteluille alttiina olevien teknologisten järjestelmien, kuten satelliittien ja maanpäällisten sähkönsiirtoverkkojen kannalta on tärkeää tietää, minkälaisiin äärimmäisiin avaruussään muutoksiin ja niiden aiheuttamiin riskeihin on varauduttava tulevina vuosina.

Tämä yhtenäinen suomalais-venäjäis-brittiläisenä yhteistyönä tehty avaruussäätä ja -ilmastoa kuvaava aikasarja perustuu pitkälti satelliittihavaintoihin ja historiallisiin magneettisiin rekisteröinteihin. Se antaa myös varmennettua tietoa Auringon osuudesta ilmastonmuutokseen: Auringon aktiivisuudella on ilmastonmuutoksessa pieni, joskaan ei merkittävä osuus.

167 vuotta geomagneettista tietoa

Auringon aktiivisuutta on tutkittu tieteellisesti yli 400 vuoden ajan alkaen aina siitä, kun Johannes Fabricius julkaisi ensimmäisen artikkelin auringonpilkuista maaliskuussa 1611. Havaintojen mukaan Auringon aktiivisuus muuttuu selvästi noin 11 vuoden välein, ja tämän pystyy kuka tahansa huomaamaan katsomalla Auringon pinnalla olevien pilkkujen määrän muuttumisesta – Auringon pintaa ja sen ilmiöitähän voi katsoa vaikka kiikarilla, kunhan muistaa suojautua Auringon kirkkautta vastaan joko suodattimella tai heijastamalla kuvan paperille kiikarin takana. Aurinkoon ei saa katsoa suoraan, etenkään millään optisella laitteella.

Toinen tapa seurata Auringon aktiivisuutta ja sen Maahan aiheuttaman vaikutuksen seurauksia on mitata Maan magneettikentän vaihteluita sekä havaita revontulia. Niin sanotun avaruussään alkuperä on Auringossa tapahtuvissa hiukkaspurkauksissa ja muissa äkillisissä energian vaihteluissa eli Auringon aktiivisuudessa. Avaruussää ilmenee maapallon lähiavaruuden muutoksina siellä vallitsevan sähköisten ja magneettisten olosuhteiden sekä varattujen hiukkastiheyksien häiriöinä.  Yksi näkyvä ilmentymä tästä on maapallon napa-alueiden ympäristössä esiintyvät revontulet.

Avaruussään ja Auringon aktiivisuuden sähkömagneettisia vaihteluja voidaan havaita maan pinnalta herkillä laitteilla erityisissä geomagneettisissa observatorioissa. Observatorioita tai vastaavia automaattiasemia on toiminnassa parisensataa.  Magneettisten observatorioiden havainnot maailmalla ulottuvat 1800-luvun alkukymmenille.

Pitkien havaintosarjojen avulla on voitu rekonstruoida avaruussään hitaita vaihteluja. Riittävän hyviä ja yhtenäisiä havaintosarjoja varhaiselta 1800-luvulta ei ole säästynyt paljon. Ilmatieteen laitoksen edeltäjän, Helsingin yliopiston magneettis-meteorologisen observatorion rekisteröinnit ovat olleet aikakauden olosuhteisiin nähden poikkeuksellisen luotettavia, tarkkoja ja pitkäkestoisia. Ne kattavat aikavälin 1844–1897 ja käsittävät noin kaksi miljoonaa yksittäistä havaintoa tunnin välein jatkuvan aikasarjan muodossa. Havaintoja tehdään edelleen Ilmatieteen laitoksen Nurmijärven observatoriossa.

Annales Geophysicae -lehden artikkelissa on tutkittu magneettisten observatorioiden havaintojen avulla saatavaa tietoa avaruussään- ja avaruusilmaston vaihteluista ja suomalaiset, Ilmatieteen laitoksen Helsingissä kirjaamat tiedot muodostavat tutkimuksien keskeisen havaintomateriaalin 1800-luvun osalta.

Satelliitit seuranneet Aurinkoa 1970-luvulta lähtien

Satelliitit ovat keränneet tietoja Auringon aktiivisuudesta ja avaruussäästä jo 1970-luvulta lähtien. Näillä havainnoilla voidaan sitoa samaan aikaan tehdyt magneettiset maanpintahavainnot täsmällisiin Auringon aktiivisuutta kuvaaviin suureisiin kuten esimerkiksi aurinkotuulen nopeuteen ja sen mukana kulkeutuvan magneettikentän voimakkuuteen.

Silti yhä edelleen maanpäälliset havainnot ovat tärkeässä osassa.

Juttu perustuu Ilmatieteen laitoksen tiedotteeseen.

Mitä tapahtuu, kun kymmenien kilometrien läpimittainen asteroidi iskeytyy Maahan yli 70 000 kilometrin tuntinopeudella?

Koko planeetta alkaa vavahdella noin 11 Richterin maanjäristyksen voimalla. Ankaraa tärinää jatkuu vähintään puolen tunnin ajan. Ilmakehä kuumenee niin, että merten pintavedet kiehuvat. Törmäys nostattaa kilometrien korkuisia tsunameja.

Iskukohdasta sinkoutuu höyrystynyttä kallioperää, joka leviää ympäri maapallon ja sataa jäähdyttyään alas pieninä pisaroina ja pikkukivinä. Liki 500 kilometrin läpimittaisen kraatterin synnyttänyt impakti on niin voimakas, että se särkee maankuoren ja sysää ehkä liikkeelle mannerliikunnat.

Onko Hollywood tuottanut jälleen uuden, entistä suurempaa tuhoa kuvaavan naurettavan katastrofielokuvan? Ei ole – onneksi – vaan tutkijoiden mukaan näin on todella tapahtunut. Aikaa kosmisesta kolarista on kuitenkin jo 3,26 miljardia vuotta.

Chicxulubin kraatterin synnyttäneessä ja dinosaurukset tappaneessa 65 miljoonan vuoden takaisessa iskussa arvioidaan vapautuneen energiaa vähintään miljardi kertaa enemmän kuin Hiroshiman atomipommin räjähdyksessä. Paljon varhaisemman iskun rinnalla se jää kuitenkin melkein suutariksi.

Aalto-yliopistossa opiskelijavoimin rakennettava Suomen ensimmäinen satelliitti Aalto-1 otti tänään taas yhden askeleen lähemmäksi pääsyään avaruuteen, kun tarjouspyyntö sen laukaisemiseksi avaruuteen laitettiin julkiseen hakuun.

Normaalin valtion hankintamenettelyn mukaisesti satelliitteja avaruuteen laukaisevat yhtiöt voivat nyt tarjota rakettiaan Aalto-1:n viemiseksi avaruuteen: kyseessä on ensimmäinen kerta, kun Suomesta tehdään tällainen tarjouspyyntö. Käytönnössä pienikokoinen ja kevyt Aalto-1 tullaan laukaisemaan muiden satelliittien kanssa jonkin suuremman hyötykuorman ohessa, eli samalla kyydillä avaruuteen pääsee useampikin satelliitti. Pyynnön laittaminen julkiseksi on kuitenkin tärkeä askel ja konkreettinen merkki siitä, että Aalto-1 alkaa olla nyt valmis.

Kuten tarjouspyyntö, joka siis on julkisesti luettavissa täällä, sanoo, on kyseessä 5-kiloisen nanosatelliitin laukaisu 600 – 850 km korkeuteen maapallon napojen kautta kulkevalle aurinkosynkroniselle polaarikiertoradalle. Aurinkosynkroninen tarkoittaa sitä, että satelliitin ratatason siirtyy noin asteen verran idemmäksi joka päivä, jolloin ratataso pysyy paikallaan Aurinkoon nähden ja siten vuoksi satelliitti ylittää saman maapallon paikan samaan vuorokaudenaikaan ja samankaltaisissa valaistusolosuhteissa joka päivä.

Koska rata on polaarirata ja nanosatelliitit laukaistaan suuren satelliitin oheishyötykuormina, pitää laukaistavan suuren satelliitin olla myös matkalla polaariradalle. Sellaisia ovat esimerkiksi kaukokartoitussatelliitit ja jotkut tutkimussatelliitit.

Huhtikuun alussa Marsin pinnalla vaeltava Curiosity-kulkija otti kuvia, joissa kaukaisuudessa näkyy kirkas valopiste. Kulkijan mastossa olevan navigointikameran oikean "silmän" kuvassa se näkyy selvästi, mutta vasen "silmä" ei sitä nähnyt. Valopiste näkyi kahtena peräkkäisenä päivänä lähes samalla kellonlyömällä samassa kohdassa ja kummallakin kerralla ainoastaan kameran toisessa kuvassa.

Ennen kuin kenenkään päässä alkaa muotoutua villejä salaliittoteorioita, kannattaa kuunnella, mitä kulkijan pääkameroista vastaava Justin Maki Nasan Jet Propulsion Laboratorysta sanoo: "Curiosityn lähettämien tuhansien otosten joukossa tulee liki viikoittain kuvia, joissa on kirkkaita pisteitä."

Todennäköisiä selityksiä valopisteille on kaksi. Ne voivat olla auringonvalon heijastuksia sileiksi hioutuneiden kivien pinnasta. Huhtikuun alun kuvissa Aurinko on taivaalla valopisteen suunnassa jokseenkin suoraan sen yläpuolella.

Lisäys 9. huhtikuuta

Alla oleva uutinen oli aivan liian herkullinen ollakseen totta. Videon ja tarinan levittyä ympäri maailman on se kyseenalaistettu (kuten mekin jutussamme), ja nyt norjalaiset ovat perääntyneet ja vetäneet pois väitteensä siitä, että kuvissa näkynyt kivi olisi ollut meteori. Kysesenä päivänä ei Norjassa havaittu tulipalloa (kirkasta tähdenlentoa, joka liittyy aina meteorin iskeytymiseen ilmakehään) eikä yliäänipamauksia, joita olisi pitänyt kuulua, mikäli tapaus olisi ollut todellinen. Tai tapaus oli varmasti todellinen, joskin hieman erilainen: meteoriitilta kenties näyttävä kivi on joutunut todennäköisimmin taivaalle lentokoneen tai juuri ennen näkymistä avautuneen laskuvarjon mukana. Kuuleman mukaan ei ole tavatonta, että pienet kivet joutuvat pakatessa varjon sisään ja vapautuvat sitten ilmassa – niitä ei ole vain tarttunut videolle, tai ainakaan ei ole julkistettu näin mehevän tarinan kanssa.

Tähdet ja avaruus kertoo uutisessaan asiasta enemmän.

Alla on alkuperäinen tarinamme korjaamattomana, joten sitä lukiessa kannattaa pitää nyt uutisankkafiltteriä päällä!

* * *

Mikä on todennäköisyys sille, että saat taivaalta avaruudesta pudonneen kiven päähäsi? Se on hyvin, hyvin pieni, mutta se on silti mahdollista, kuten norjalainen laskuvarjohyppääjä Anders Helstrup huomasi – tosin kivi ei osunut häntä päähän, mutta meni hyvin läheltä.

Norjan televisio näytti eilen kiinnostavan videopätkän kesällä 2012 tehdystä laskuvarjohypystä, joka jää historiaan: koskaan aikaisemmin ei putoavaa meteoria olla saatu napattua videolle.

Helstrup ei itse asiassa huomannut mitään, kun meteori hujahti ohitse. Videolla tämä on kohdassa 0:22 minuuttia. Hän kertoo vain tunteeneensa jotain hieman omituista, mutta jatkaneensa hyppyä normaalisti. Hän kuitenkin katsoi tarkemmin hyppynsä jälkeen kypäräänsä kiinnitetyn kameran tallentamaa kuvaa, ja huomasi siinä putoavan kiven.

Ensimmäinen ajatus oli se, että laskuvarjoa pakatessa sen sisään olisi jäänyt kivi, joka olisi vapautunut hetkeä aikaisemmin, kun varjo avautui. Se ei kuitenkaan ollut todennäköistä. Niinpä Helstrup tuli ajatelleeksi meteoria, ja lähti tyttöystävineen etsimään alla olleesta maastosta meteoriittia. Sitten etsintään liittyivät paikalliset tähtiharrastajat, jotka olivat innoissaan meteoriitin putoamisesta. Lopulta he löysivätkin kiven.

Hellerup marssi kivensä kanssa Oslon luonnonhistoriallisen museon geologin Hans Amundsenin puheille, mutta hän vain nauroi kivelle. Sen sijaan video putoavasta kivestä sai hänet vakuuttuneeksi siitä, että kyseessä oli vapaasti alaspäin kohti Maata putoava meteori. Kivet eivät noin vain tupsahda ilmaan jostakin.

Todennäköisimmin murikka on peräisin isommasta Maahan osuneesta avaruuskivestä, meteoroidista, joka räjähti palasiksi noin 20 kilometrin korkeudessa, minkä jälkeen siitä irronneet palaset putosivat alas vapaasti. Videolla näkyvässä kivessä on myös tyypillinen meteoriitin muoto, eli yksi tasainen pinta (tuore halkeamispinta) ja toinen pyöreämpi pinta (jonka ilmakehän kitkakuumennus on hionut sellaiseksi).

Ja mikä sitten on avaruuskiven päähän saamisen todennäköisyys? Amundsenin mukaan pienempi kuin se, että voittaisi lotossa täysosuman kolme kertaa peräjälkeen.

PS. Näin suuri meteoriitti on varsin arvokas! Jos siis raha kiinnostaa, niin meteoriitti on edelleen löytämättömänä hypyn alla olevassa rämeikössä. Paikkaa ei ole sen tarkemmin kerrottu, ja se, että asiasta tiedotettiin vasta nyt, johtuneekin siitä, että kiveä etsitään innokkaasti...