arkkitehtuuri

Time-lapse -videoita on kaikenlaisia, mutta kahdeksan vuotta kolmeen minuuttiin tiivistettynä on aika harvinainen. Videolla näytetään, miten kuuluisan Louvren uusi sivupiste Abu Dhabiin tehtiin.

Kaikkihan tietävät, että kuuluisa Louvren taidemuseo sijaitsee Pariisissa. Tosin nyt sellainen on myös Abu Dhabissa; museon nimeä kantava museo, missä on osa museon laajasta kokoelmasta myös esillä, avattiin Arabian niemimaalla sijaitsevassa Yhdistyneissä arabiemiirikunnissa viime marraskuussa.

Kuten nykyisin on tapana, on uusi museo näyttävää wow-arkkitehtuuria. Rakennuksen on suunnitellut ranskalaisarkkitehtikuuluisuus Jean Nouvel, jonka suunnittelema on myös Pariisissa sijaitseva komea Arabikulttuurin keskus.

Kunniaa tosin pitää antaa myös museon pääinsinöörinä toimineelle Buro Happoldille, sillä etenkin rakennuksen huima katto on upea ja haastava luomus. Koko museo muutenkin on varsin jännä, sillä se pitää sisällään monta veden (meri on lähellä) ympäröimää rakennusta, jotka kaikki ovat suuren, yhteisen katon alla. Ja katto: se on hyvin arabihenkinen, mutta modernilla tavalla. Siinä on myös viittaus Pariisin Arabikulttuurin keskuksen isoon fasaadiin, missä on ornamenttimaisia, kameran sulkimen tapaan supistuvia ja avautuvia reikiä.

Museon pinta-ala on noin 24 000 m², josta noin 8 000 m² on gallerioita. Se on Arabian niemimaan suurin museo.

Museo on osa Abu Dhabin kaupungin ja Ranskan hallituksen välistä 30-vuotista sopimusta. Sen rakentaminen alkoi vuonna 2009 ja museo oli tarkoitus avata vuonna 2012, mutta se hieman viivästyi, sillä avajaiset olivat tosiaan vasta nyt marraskuussa 2017.

Museossa on esillä paitsi valikoima läntisiä teoksia Louvren kokoelmasta (mm. Vincent van Goghin, Andy Warholin, Claude Monetin, Henri Matissen ja Leonardo da Vincin töitä), niin myös itämaisia teoksia.

Yllä olevan videon museon rakentamisesta on tehnyt matkailumainoksiin ja promootiovideoihin erikoistunut EarthCam -yhtiö, joka kuvasi vuodesta 2009 alkaen 70 000 tuntia rakennustöitä 4K-laadulla. Kahdeksan vuoden työ tiivistettiin noin kolmeen minuuttiin, ja tulos näyttää hyvin, miten tyhjä hiekka-aavikon palanen muuttui arkkitehtuuri-ihmeeksi.

Videon on tuottanut ja ohjannut Brian Cury.

Päivän kuvana on varsin usein jokin tieteen tai tekniikan historian asia, mutta tällä kertaa kurotetaan tulevaisuuteen – tosin jo pari vuotta vanhan tieteiselokuvan silmin.

Päivän kuva Vuonna 2013 elokuvateattereihin tullut Joseph Kosinskin ohjaama Oblivion on post-apokalyptinen toimintaelokuva, jota tähdittävät mm. Tom Cruise ja Morgan Freeman. Elokuvassa ihmiskunta on pääosin paennut maapallolta Kuussa oleviin siirtokuntiin, mutta he ovat jättäneet jälkeensä ilmakehässä noin kilometrin korkeudessa olevia Skytower -asuntoja. Niitä käytetään tukikohtina Maassa tehtävillä tutkimusmatkoilla.

Elokuvasta ja sen tarinasta riippumatta ajatus ilmassa pysyvästi olevasta talosta – kenties jopa kodista – tuntuu aivan hersyttävän hienolta.

Entä jos tulevaisuudessa tällaisia taloja alettaisiin rakentaa oikeasti? Mitä jos pilvenpiirtäjien lisäksi toinen tapa kurottaa kohti taivasta on tehdä tällaisia omakotitaloja, jotka ovat toki kalliita, mutta joita voitaisiin sijoitella mukavasti eri korkeuksille. Kenties korkeutta voisi myös säätää säätilan ja tunnelman mukaisesti.

Moni asia talossa riippuu tietysti siitä miten se on kiinnitetty maan kamaraan: suunnitelmia ei ainakaan toistaiseksi kannata tehdä antigravitaation tai jonkun muun vastaavan tekniikan varaan. Kätevintä lienee tehdä korkea, tukeva torni, jonka päässä talo on. Ja samalla kenties muutama muukin talo, ikään kuin lintulaudat puun oksilla.

Talon Oblivion-elokuvaan suunnitteli Darren Gilford, joka on saanut varmasti inspiraatiota niin Jetsoneista kuin Mies van der Rohesta. Piirretty sarja Jetsonit perustuu ilmassa oleviin taloihin ja Oblivionin rakennus on puolestaan kuin kevennetty versio van der Rohen Barcelona-paviljongista.

Itse muuttaisin saman tien tällaiseen taloon – paitsi että sen päälle pitäisi saada vielä tähtitorni. Valitettavasti vain ilmassa olevaa omakotitaloa saanee odottaa vielä pitkään...

Tagit

arkkitehtuuri

sci-fi

päivän kuva

Iso-Britannian paviljonki Milanon maailmannäyttelyssä

Päivän kuva Milanon maailmannäyttely sulki ovensa eilen oltuaan avoinna kuuden kuukauden ajan. Näiden joka toinen vuosi eri puolilla maapalloa pidettävien maailmannäyttelyjen erikoisuus ovat kansalliset "paviljongit", jotka paitsi esittelevät maatansa yleisesti, niin ovat myös arkkitehtoonisia ilotulituksia, joilla koetetaan sinänsä herättää huomiota.

Suomi ei ollut mukana näyttelyssä tälläkään kerralla, mutta monet muistavat vielä Suomen upean paviljongin Shanghain maailmannäyttelyssä vuonna 2010: Teemu Kurkelan suunnittelema Kirnu oli aivan erinomainen paviljonki, koska se heijasti suomalaista perinnettä modernilla tavalla ja nosti Suomen selvästi esiin.

Nyt Milanossa olleista paviljongeista yksi nousi yli muiden, ja se palkittiinkin eilen koko expon parhaimpana rakennuksena. Iso-Britannian omalaatuinen metalliverkkorakennelma The Hive on monimutkainen, upealta näyttävä teos, joka on palkintonsa arvoinen sekä rakennusteknisesti kuin taiteellisestikin.

Rakennuksen suunnittelijat ovat arkkitehti Wolfgang Buttress ja insinööri Tristan Simmonds, ja rakennuksen tekijä on Stage One -yhtiö.

Milanon näyttelyn teemana (maailmannäyttelyillä on aina jokin teema) oli "Ruokaa planeetalle, energiaa elämälle" (Feeding the Planet, Energy for Life), ja sen puitteissa osallistujamaat esittelivät tietotaitoaan esimerkiksi ruokaan, energiaan, niiden tutkimukseen ja niiden lähellä oleviin aiheisiin liittyen. Niinpä Iso-Britannian 1910 m² kooltaan olevan rakennuksen teemoinakin olivat elintarviketuotanto ja biodiversiteetti.

Suomeksi rakennuksen nimi The Hive tarkoittaa mehiläispesää.

Näyttelyssä kävijät seurasivatkin mehiläisen tanssia erilaisten maisemien ja tunnelmien kautta. Maan pinnan tasolla rakennuksessa oli ruohikko, villikukkia ja orkideapuisto, mistä matka jatkui ylöspäin kohti keskellä ollutta, kymmenistä tuhansista pienistä metalliosista tehtyä "mehiläispesää". Kuutiomainen rakennelma on 14 metriä halkaisijaltaan ja päästää valoa läpi samaan tapaan kuin oikea mehiläispesä.

Keskusosassa on tarkalleen 169 300 pientä alumiiniosaa, jotka on aseteltu erilaisten vaijereiden ja liitoskappaleiden avulla 32 kerrokseen. Sen alaosassa on lasinen kävelytaso, mistä pesää saattoi katsoa vapaasti joka suuntaan – lasinen taso ei myöskään haitannut valon pääsyä alaspäin.

Kaikkein jännittävintä rakennuksessa oli se, että se oli elävä: tuhannet LED-valot sykkivät ja hohtivat samassa tahdissa kuin Nottinghamissa, Iso-Britanniassa olevaan mehiläispesään asennetut liikeilmaisimet kertoivat mehiläisten siellä liikkuvan. Etenkin hämärän aikaan näky oli upea!

Se, mitä rakennukselle tapahtuu nyt näyttelyn jälkeen, on vielä avoinna. Toivottavasti se siirretään jonnekin, missä sitä pääsee edelleen ihailemaan.

Kuvat: UKTI ja Flickr/Chocogato

Tagit

Päivän kuva Savonlinnan oopperafestivaali alkaa tänään, ja kuten yleensä, on tapahtumapaikkana Savonlinnan keskustassa oleva uljas Olavinlinna.

Oopperan seuraamisen (ja yleisen seurustelun) ohella kannattaa kiinnittää huomiota myös itse linnaan, sillä kyseessä on Euroopan pohjoisin keskiaikainen kivilinna ja erinomainen esimerkki linnojen arkkitehtuurista.

Ensinnäkin kannattaa huomata, että Olavinlinnaa on rakennettu (monien muiden linnojen tapaan) eri aikakausina, ja ne ovat jättäneet jälkensä linnoitukseen.

Olennaista on ollut se, että Olavinlinnan aikana asetekniikka on mennyt hurjasti eteenpäin, mutta toisaalta linna on jo ”moderni” siinä mielessä, että sen tornit ovat pyöreitä.

Esimerkiksi Turun linnassa tornit ovat vielä kulmikkaita. Ennen tuliaseita linnoissa puolustauduttiin nuolia, kivilinkoja ja rynnäkkötikkaita vastaan, jolloin muurinharja oli puolustuksen tärkein kohta. Tornien välit täytettiin jousimiehin.

Kun mörssärit, tykit ja muut tuliaseet tulivat, niin tornien kulmat olivat niille helppo saalis. Rikkoutuneet kulmat tekivät heti aukkoja muuriin, joten nopeasti linnoista alettiin tehdä tai niitä alettiin muuttaa pyöreäpintaisiksi. Samalla torneista tuli pyöreitä.

Samalla linnojen puolustus siirtyi alemmas ja lopulta 1500-luvun lopulla maan tasalle. Puolustus oli keskitettävä ulkoneviin torneihin (ns. flankeeraustorneihin), joista pystyttiin ampumaan pitkin muurin ulkosivuja.

Tuliaseista mainitaan ensimmäisen kerran Viipurin linnassa vuonna 1429 ja kun Olavinlinnaa alettiin rakentaa vuonna 1475, päätettiin siihen tehdä saman tien pyöreät tornit. Kunnia tästä päätöksestä lankeaa ulkomaisille, pääasiassa virolaisille, muurareille, jotka linnan rakentamisesta päättänyt Eerik Akselinpoika Tott palkkasi työmaalle.

Suomi oli tuolloin Ruotsin kuningaskuntaa ja uuden linnan tarkoituksena oli vakiinnuttaa Ruotsin valtaa Etelä-Savon uudisasutusalueilla. Moskovan ruhtinaskunta piti näitä omina mainaan Pähkinäsaaren rauhan nojalla, ja he häiritsivätkin rakennustöitä usein.

Wikipedian artikkelin mukaan Olavinlinnan varsinaisesta linnasta rakennettiin ensin päälinna sekä sen kolme tornia: Kirkkotorni, Kellotorni ja Pyhän Eerikin torni. Päälinna tärkeimmiltä osiltaan valmistui todennäköisesti vuonna 1483.

Tott päätti nimetä linnan kaikkien ritareiden suojelijan, Pyhän Olavin, mukaan.

Linnan rakennusmateriaaleina käytettiin puuta ja kiveä. Liuskemainen luonnonkivi saatiin lähiympäristöstä. Tornien lisäksi päälinnaan kuului myös niitä yhdistävään kehämuuriin liittyvät asuinsiivet. Linnan tärkeimmät asuinhuoneet oli sijoitettu torneihin.

Itäsiivessä oli komeasti holvattu suuri juhlasali, Kuninkaansali, ja sen alla sijaitsi Linnantupa. Päälinnan kolmesta tornista Pyhän Eerikin torni on raunioitunut, ja nykyään siitä on nähtävissä vain pohjakerroksen rakenteita.

Kustaa Vaasan tultua Ruotsin hallitsijaksi päälinnan kolmea tornia korotettiin ja esilinnaan rakennettiin suuri tykkitorni, Paksu torni. Lisäksi linnan muureja vahvistettiin.

1600-luvun alkupuolella esilinnan Nihtitorni purettiin ja melkein samalle paikalle rakennettiin Kijlin torni. Tiedetään, että Kijlin tornin ja esilinnan vahvistustyön päättymistä juhlistettiin tilaamalla Tallinnasta esilinnan pihan muuriin kiinnitettäväksi kookas kivilaatta, johon oli hakattu kuninkaallinen vaakuna. Olavinlinnan ympärille muodostui asutusta, joka sai kaupunkioikeudet Savonlinnan nimellä vuonna 1639.

Suuri Pohjan sota Ruotsin ja Venäjän välillä alkoi vuonna 1700. Pitkän piirityksen jälkeen linna antautui ensimmäisen kerran venäläisille vuonna 1714. Venäläiset purkivat pommituksissa pahoin kärsineen Pyhän Eerikin tornin. Ruotsi sai linnan takaisin Uudenkaupungin rauhassa vuonna 1721. Se kuitenkin menetti linnan pysyvästi Turun rauhassa hattujen sodan jälkeen 1743.

Venäläiset aloittivat linnan voimakkaan varustamisen, jonka muistona ovat Olavinlinnalle tyypilliset tornien tiilirakenteiset pyöreäikkunaiset yläosat ja länteen osoittavat bastionit.

Ruotsin armeija piiritti linnaa Kustaa III:n sodassa vuonna 1788, mutta ei onnistunut valloittamaan sitä. Paksu torni tuhoutui ruutivaraston räjähdyksessä 1791.

Kun Suomi siirtyi Suomen sodan jälkeen Venäjän alaisuuteen vuonna 1809, linna menetti sotilaallisen merkityksensä, sillä rajanmuutoksen jälkeen se sijaitsi hyödyttömästi sisämaassa.

Linna toimi pelkkänä kasarmina vuoteen 1847 asti ja sen jälkeen muutamia vuosia vankilana ja varastona. Tyhjänä ollessaan sekä vuosina 1868 ja 1869 riehuneissa kahdessa suuressa tulipalossa linnan kunto huononi.

Linnan restaurointi aloitettiin 1800-luvun lopulla ja linnasta tehtiin muinaismuistona suojeltu kohde. Viimeisimmät laajamittaiset entistämistyöt aloitettiin vuonna 1961 ja saatiin valmiiksi vuonna 1975.

Ooppera on soinut linnassa vuodesta 1912 alkaen, jolloin Aino Ackté järjesti siellä ensimmäiset Oopperajuhlat.

Sen jälkeen juhlia pidettiin kesinä 1913, 1914, 1916 sekä 1930, jolloin juhlat päättyivät taloudellisiin vaikeuksiin. Sen jälkeen tapahtuma hiipui 37 vuoden ajaksi, kunnes vuonna 1967 ne aloitettiin uudelleen.

Juhlien maine kasvoi 1970-luvulla Martti Talvelan toimiessa niiden taiteellisena johtajana ja nykyisin alun perin viikon mittainen festivaali on kasvanut kuukauden spektaakkeliksi, jota tulee katsomaan noin 60 000 henkilöä.

Tagit

Kaupungeissamme on paljon hukkatilaa: rakennusten katot ovat useimmiten autiota tilaa, joka voitaisiin ottaa käyttöön.

Eräs ympäristöystävällisimmistä ja kaupunkien asuttavuuden kannalta erinomaisimmista ratkaisuista olisi muuttaa kattoja viheralueiksi. Myös Suomessa on nyt kiinnostuttu viherkatoista, ja Helsingin yliopiston johdolla toteutettu Viides ulottuvuus -tutkimusohjelma on paneutunut niiden toteuttamiseen pohjoisissa olosuhteissa.

Tutkijat ovat selvittäneet, miten kaupungit voisivat sopeutua ilmastonmuutokseen luonnonelementtien avulla. Esimerkiksi rankkasateet ovat jo lisääntyneet. Ne aiheuttavat päällystetyille pinnoille tulvia, joista voi pahimmillaan seurata miljoonien eurojen vahinkoja. Viherkatot ja muut viherrakenteet voisivat auttaa veden imeyttämisessä.

"Varsinkin kesällä viherkatot pitelevät hyvin sateita, kertoo hankkeessa mukana oleva Marja Mesimäki.

Hankkeen tarkoituksena on kerätä tutkimustietoa viherkatoista ja pyrkiä jakamaan sitä käytännönläheisesti kaavoittajille, rakennuttajille ja muille toimijoille.

Viherkatot lisäävät luonnon monimuotoisuutta kaupungeissa, millä on todettu olevan myönteisiä vaikutuksia myös ihmisten hyvinvointiin. Mesimäki on sosiologi, joka tutkii ihmisten suhdetta viherkattoihin.

"Vihreä ympäristö alentaa stressiä ja parantaa tarkkaavaisuutta", sanoo Mesimäki. Tästä hyvä esimerkki on otsikkokuvassa oleva Nagoyassa, Japanissa, oleva sairaalan katolle toteutettu puutarha.

Tiedonpuutetta ja pelkoja

Vielä nyt viherkattoja on Suomessa vähän.

"Tietoa on ollut vähän saatavilla ja se on ollut vieraskielistä. Ihmisillä on erilaisia pelkoja vesivahingoista ja homeesta, vaikka nykyisin on olemassa tekniikkaa, jolla ongelmat voidaan välttää", jatkaa Mesimäki.

Kun viherkattohanke aloitettiin kolme ja puoli vuotta sitten, saatettiin tutkijoilta kysyä, onko kyseessä katto, joka on maalattu vihreäksi. Nykyisin tiedetään jo enemmän ja viherkatot kiinnostavat kaupunkeja, Mesimäki kertoo.

Tietoa tarvitaan silti vielä paljon. Jos viherkattosuunnittelua ei hallita, uhkana on vieraslajien leviäminen tai lannoitteiden pääsy vesistöihin. Lisäksi saatetaan käyttää materiaaleja, jotka kuormittavat ympäristöä.

Virheiden välttämiseksi hankkeen tutkijoilla onkin tällä hetkellä tuhannen taalan paikka vaikuttaa viherkattojen rakentamiseen: innostus ja tiedonjano viherkatoista on juuri nyt kova.

Perustietoa viherkattoja koskevien ohjauskeinojen kehittämiseksi tarjoava raportti julkaistaan 19.8. Sen tiimoilta järjestetään seminaari Kohti kestävää kaupunkia – optimaalinen viherkatto suomalaisiin olosuhteisiin.

Juttu perustuu Heta Muurimäen kirjoittamaan Helsingin yliopiston tiedotteeseen Viherkatot auttavat kaupunkeja sopeutumaan ilmastonmuutokseen.

Viherkattotutkimus 2011 from Noora Lehtovuori on Vimeo.

Tagit

arkkitehtuuri

tekniikka

viherkatot

nurmikko

suomalainen tutkimus

Linnoitushotelli

Pe, 05/30/2014 - 19:40 By Jari Mäkinen

Tällaisena perjantaipäivänä mieli kaipaa jonnekin ulkomaille, paikkaan, missä olisi joko mukava lekotella auringonpaisteessa meren kohinaa kuunnellen tai käpertyä sisällä vaikkapa lukemaan.

Nämä ajatukset toivat mieleen jännittävän hotellin Englannissa, Brittein saarilla Kanaalissa: Spitbank Fort.

Kyseessä on vuonna 1878 valmistunut viktoriaaninen merilinnoitus, jonka britit rakensivat suojaamaan Portsmouthin satamaa ranskalaisten mahdollisilta hyökkäyksiltä. Sen tekemisestä päätettiin jo vuonna 1859 ja rakennustyöt aloitettiin lähes välittömästi, kunnes ne lopetettiin vuonna 1861. Samalla alueella kun oli tai sinne oli suunnitteilla kaksi muutakin, suurempaa merilinnoitusta ja pienimmän tarkoitusta haluttiin pohtia. Se päätettiin kuitenkin lopulta rakentaa, ja niin kuusi vuotta kestäneen tauon jälkeen työt aloitettiin uudelleen.

Linnoitus on 50 metriä halkaisijaltaan oleva ympyrä, mihin asennettiin todella raskas aseistus: kahdessa alimmassa kerroksessa oli aluksi 15 suurta tykkiä, yhdeksän 18-tonnista 10-tuumaista tykkiä sojottamassa merelle ja kuusi pienempää seitsentonnista sisämaahan päin. Ne tosin vaihdettiin pian uusiin 12-tuumaisiin merikanuunoihin, jotka olivat paikoillaan ensimmäisen maailmansodan loppuun saakka.

Linnoitus oli aktiivinen toisenkin maailmansodan ajan ja sen jälkeen aina vuoteen 1962, jolloin se riisuttiin aseista ja jätettiin oman onnensa nojaan. Iso-Britannian puolustusministeriö luovutti sen yksityisiin käsiin vuonna 1982, jolloin sinne perustettiin pienimuotoinen museo. Sitä, sekä sen 50 huonetta, vuokrattiin juhlatilana, kunnes vuonna 2009 se myytiin lähes miljoonan euron hintaan hotelliyrittäjälle, joka laittoi paikan aivan uusiksi.

Nyt paikalla on kaikkea muuta kuin kolkko sotilaslinnoitus, vaikkakin sen historiaa ei edes koiteta peitellä. Karujen, keskimäärin viisi metriä paksujen kivimuurien sisällä on ulkoilmauima-allas, majakka, viheriöitä, kolme baaria, ravintola ja tietysti varsin omalaatuiset maisemat.

Linnoituksen muuttaminen luksushotelliksi vei kaksi vuotta, minkä aikana suurin osa tykkisyvennyksistä muutettiin huoneiksi ja niiden tykkiaukoista tehtiin ikkunoita, keskelle rakennettiin välikatot lisätilaa varten ja ammoiset ruutikellarit muutettiin baareiksi. Kun paikkaa katsoo nyt, ei uskoisi, että aikanaan linnoituksessa oli 150 sotilasta nukkumassa riippumatoissaan ja kenttäkeittiö tekemässä heille apetta...

Paikka on remontoitu tyylillä, mutta hieman pömpöösisti. Tosin ne, jotka haluavat maksaa 450 euroa yössä huoneesta (tai yli 1200 euroa sviitistä), yleensä pitävät hieman tällaisesta. Silti paikka on jännän eksoottinen päiväunimatkakohde...ja sopii juuri perjantai-illan haaveeksi.

Linnoitus sijaitsee aivan rannikon tuntumassa Porthsmouthin vieressä.

Kuvat: Wikipedia, Solent Forts ja geograph.org.uk

Tagit

taide

arkkitehtuuri

matkailu

hotelli

Iso-Britannia

Sissivalaisua Oulussa

Ti, 10/15/2013 - 15:44 By Toimitus

Marraskuun lopussa Oulussa osana kaupungin valofestivaalia järjestetään sissivalaisutempauksia. Ensimmäiset sissivalaisutapahtumat Suomessa olivat Jyväskylässä ja Helsingissä vuonna 2008, ja useamman kotimaisen tapahtuman jälkeen nyt valosissit suuntaavat Ouluu 22.11. ja Oulunsaloon 23.11. Yllä olevassa kuvassa ovat valosissit toimessa Salossa vuonna 2011.

”Sissivalaisu on sotaa huonoa valaistusta ja turhaa valon käyttöä vastaan", sanoo Oulun yliopiston arkkitehtuurin osaston yliopisto-opettaja Henrika Pihlajaniemi. "Ennen kaikkea se on luova tapa lisätä tietoisuutta valosta ja valon käytöstä. Tarkoituksenamme on tuoda esille valon ja valaistussuunnittelun merkitystä ja saada asukkaat kiinnostumaan omasta ympäristöstään".

Guerrilla- eli sissivalaisu on toimintatapa, jonka on kehittänyt Social Light Movement -liike. Oulussa yliopiston lisäksi sitä on edistämässä Oulun kaupunki.

Oulun yliopiston arkkitehtuurin osasto on tutkinut kaupunkivalaistuksen kehittämistä Valosta vetovoimaa -hankkeessaan. Tänä syksynä järjestettiin myös valaistusaiheinen ideakilpailu arkkitehtuurin opiskelijoille yhteistyössä uuden Oulun juhlavuoden kanssa. Tuomaristossa oli mukana englantilainen Sharon Stammers Social Light Movement -liikkeestä.

Kilpailun tavoitteena oli parantaa uudella valaistuksella ja valotaideteoksilla Oulun pimeän ajan ilmettä ja pohtia valon käyttöä osana kaupunkikuvaa. Palkittuja kilpailuehdotuksia toteutetaan Valoa Oulu -festivaaleissa marraskuussa ja ehdotuksista järjestetään Oulun paikalliskeskuksia kiertävä näyttely.

Ideakilpailuun osallistui 11 ehdotusta, joista parhaana palkittiin Juha Nissisen teos ”Starry Night”. Voittajatyötä pidettiin runollisena ehdotuksena palauttaa tähtitaivas Oulun Hupisaarille. Kaikkiaan kilpailu nosti esille monia Oulun valaistuksessa pohdittavia asioita, joihin halutaan jatkossa kiinnittää huomiota.

”Valolla korostettavia oululaisia asioita ja kohteita olivat kilpailutöissä vesi ja tuuli, pohjoinen tähtitaivas, pitkä talvi ja puuttuva aurinko, kalastaminen ja lohien vaellus, teatteri ja kirjasto”, kuvaa Henrika Pihlajaniemi.

Tule mukaan valosissiksi!

Jokainen sissivalaisutapahtuma noudattaa Social Light Movementin guerrilla-tapahtumien muotoa ja tapahtumat myös dokumentoidaan huolellisesti "ennen" ja "jälkeen" kuvin. Kuvat julkaistaan heti tapahtuman jälkeen näillä nettisivuilla.

Hankkeen järjestäjät toivottavatkin kaikki tervetulleiksi mukaan seuramaan ja kuvaamaan sissivalaisuiskuja. Lähtöpaikat ja –ajat ovat:

Oulu: perjantaina 22.11. klo 20.15, lähtö Piispantalon kulmalta, Rantakatu 1.
Oulunsalo: lauantaina 23.11. klo 18.15, lähtö kirkon edustalta, Jääsköntie 8.
Kaikki halukkaat pääsevät myös mukaan valosisseiksi: mukaan voi ilmoittautua täällä.

Social Light Movementin perustajista kaksi, Sharon Stammers ja Martin Lupton, tulevat Ouluun opastamaan arkkitehtiopiskelijoita, suunnittelemaan yhdessä kohteita ja suunnitelmia ja marraskuussa vetämään sissivalaisuiskut läpi.

Tagit

taide

arkkitehtuuri

oulu

valo

valaisu