Uusi miehittämätön avaruusrahtialus Cygnus nousee tänään illalla klo 17:50 Suomen aikaa ensilennolleen, jos kaikki käy hyvin. Kyseessä on amerikkalaisen Orbital Sciences -yhtiön avaruusalus, joka liittyy Kansainväliselle avaruusasemalle rahtia vievien alusten joukkoon; laivasto alkaa käydä jo varsin laajaksi, sillä "alkuperäisen" venäläisen Progress-aluksen lisäksi asema saa rahtitoimituksia eurooppalaisen ATV:n, japanilaisen HTV:n ja amerikkalaisen SpaceX -yhtiön Dragon-aluksilla. Kuten HTV ja Dragon, Cygnus lentää itsenäisesti vain aseman lähelle, mistä se noukitaan avaruuaseman robottikäsivarrella ja liitetään sillä kiinni telakointiporttiin. Progress ja ATV telakoituvat itsenäisesti asemaan. Cygnus käyttää viime huhtikuussa ensilentonsa tehnyttä uutta Antares-kantorakettia, joka on sekin Orbital -yhtiön valmistama. Raketti laukaistaan Yhdysvaltain itärannikolla sijaitsevasta Wallopsin laukaisukeskuksesta, mistä pari viikkoa sitten lähetettiin matkaan myös kuuluotain LADEE. Näin ollen laukaisu näkyy laajalti asutuilla alueilla, vaikkakin raketti suuntaa Atlantin päälle. Lento kuuluu NASAn COTS-ohjelmaan, jonka puitteissa avaruusjärjestö ostaa avaruusaseman rahtilentoja yksityisiltä yhtiöiltä. SpaceX:n Dragon kuuluu myös tähän ohjelmaan. NASA Orbitalille tekemä tilaus kattaa toistaiseksi yhdeksän lentoa ja on arvoltaan noin 1,4 miljardia euroa. Nyt tapahtuva ensilento on virallisesti vain testi, ja siksi sen kyydissä on vain 600 kiloa rahtia. Seuraava, joulukuuksi suunniteltu lento sen sijaan on ensimmäinen varsinainen "työlento". Cygnus-aluksissa on myös suuri eurooppalaisosuus, sillä alukset ovat Orbitalin ja italialaisen Thales-Alenian yhteishanke: alusten paineistetut rahtiosat ovat italialaista tekoa ja Orbital on päävastuussa "huoltomoduulista", aluksen rakentamisesta, laukaisemisesta ja lennonjohdosta, minkä lisäksi Orbital koordinoi lennot NASAn kanssa ja varsinaisesti "myy" lennot NASAlle. Italialla on pitkät perinteet erilaisten avaruusalusten paineistettujen osien tekemisessä jo kolmen vuosikymmenen ajalta. Kansainvälisen avaruusaseman paineistetusta tilasta lähes puolet on tehty italiassa joko suoraan NASAn tilauksesta tai ESAn kautta. Lisäksi ATV-rahtialuksen paineistettu osa on Thales-Alenian valmistama ja sukkuloiden ollessa liikenteessä niiden ruumassa olleet rahtimoduulit olivat italialaista tekoa. Cygnus vastaa rahtikapasiteetilaan Progress-alusta, eli se pystyy kuljettamaan asemalle 2,7 tonnia rahtia. Cygnus ei pystykään viemään lainkaan happea, vettä tai polttoaineita. Maahan palatessaan Cygnus pakataan täyteen roskia ja käytöstä poistettuja laitteita, jotka tuhoutuvat aluksen kanssa ilmakehään saavuttaessa. Tänään klo 17.50 Suomen aikaa tapahtuvaa laukaisua voi seurata suorana mm. NASA-TV:n kautta. Sääennuste lupaa 75% todennäköisyyttä sopiville laukaisuolosuhteille - vain mahdollisesti liian matalalle laskeutuva pilvipeite saattaa siirtää laukaisua myöhemmäksi, mikäli teknisesti laukaisuvalmistelut etenevät hyvin.
Uusi rahtialus avaruusasemalle
18.09.2013
Orbital Sciences Cygnus, teknisiä tietoja Pituus: 4,86 m Paineistetun osan halkaisija: 3,07 m Tyhjämassa: 1800 kg Sisätilavuus: 27 m3 Hyötykuorma: 2700 kg (Luvut ovat Cygnuksen suuremmalle versiolle, joka on käytössä neljännestä lennosta alkaen)
Samasta aiheesta