Yhä suurempi osa julkista tietoa on verkossa avoinna kaikkien katsottavaksi ja käytettäväksi.
Tämä on erinomainen asia, koska näin monet kirjastoissa ja arkistojen kätköissä muuten olevat kuvat, tekstit, nauhoitteet, filmit, videot ja kaikenlaiset muut dokumentit saadaan kätevästi saataville.
Olennaista näiden dokumenttien saatavuuden kannalta ei ole ainoastaan se, että ne ovat esimerkiksi katsottavissa nettisivuilla, vaan myös se, että niihin pääsee käsiksi muista palveluista. Tätä tehtävää systeemeissä hoitaa rajapinta, eli API (Application programming interface, API). Sen avulla eri (yleensä netissä olevat) sovellukset sekä ohjelmat voivat tehdä pyyntöjä ja vaihtaa tietoja eli keskustella keskenään.
Siksi jo aiemmin olemassa olleen Finna.fi -palvelun avoin rajapinta on tärkeä: api.finna.fi:n kautta kuka tahansa saa käyttöönsä 10,3 miljoonan aineiston kuvailutiedot.
Lisäksi Finnassa otettiin käyttöön uusi hakuominaisuus, jolla saa esiin yli 200 000 avoimesti lisensoitua kuvaa suomalaisesta kulttuuriperinnöstä. Kyseessä on kaikkien aikojen suurin suomalaisen kulttuuridatan avaus.
Kuka tahansa kulttuuriperinnöstä ja kuvista kiinnostunut hyötyy mahdollisuudesta rajata Finnan aineistoja oman käyttötarpeensa mukaan. Rajauksella saa esille niin kaupalliseen käyttöön kuin esimerkiksi opetuksen tarpeisiin käyttöoikeuksiltaan soveltuvat kuvalliset aineistot. Avoin rajapinta puolestaan tarjoaa mahdollisuuksia teknisemmin suuntautuneille Finnan käyttäjille, kuten sovelluskehittäjille, datavisualisointien laatijoille tai digitaalisia aineistoja hyödyntäville tutkijoille.
"Avoimen rajapinnan kautta Finnassa olevia aineistotietoja voidaan hyödyntää uusilla, kekseliäillä tavoilla", kertoo Finnan kehittämispäällikkö Erkki Tolonen Kansalliskirjaston lähettämässä tiedotteessa.
"Nyt esimerkiksi Finnasta löytyviä muokattavia ja kaupalliseen käyttöön sopivia kuvia on jo paljon ja niitä saa tuotua helposti muihin sovelluksiin, olivatpa ne sitten pelejä, oppimisalustoja tai sukututkijoiden työvälineitä. Odotamme mielenkiinnolla erilaisia uusia näkökulmia Finnan aineistojen hyödyntämiselle."