Taas yksi uusi, hieman hullu ennätys: kiinalaisvalmistaja lennätti 1374 pientä droonia Xi'anin kaupungin taivaalle tekemään kuvioita ja ennen kaikkea rikkomaan Guinnessin samanaikaisesti taivaalla olleiden nelikopterien ennätyksen.

 

Luoteis-Kiinassa sijaitseva Xi'an on eräs Kiinan historiallisista kaupungeista; se on ammoisen Silkkitien päätepaikka (tai kiinalaisnäkökulmasta sen alkupiste) ja siellä asustaa myös kuuluisa Terrakotta-armeija.

Ehang-kopterinvalmistaja lennätti nyt tänään illalla paikallista aikaa siellä samanaikaisesti 1374 valoa hohtavaa droonia, jotka tekivät kuvioita taivaalle ja juhlistivat kaupungin historiaa. Koptereita oli 1374 koska kaupungin muurin ympärysmitta on 13,74 kilometriä.

Tärkeintä oli tietysti tempun mainosarvo, eli se, miksi mekin tästä kirjoitamme. Näin yhtiö ja Kiina pääsi rikkomaan edellisen virallisen kopterilennätyksen Guinness-ennätyksen, jonka teki Intel Etelä-Koreassa Pyeongchangissa talviolympialaisten avajaisissa. Silloin ilmassa oli kerralla 1218 droonia.

Valmistajan mukaan kaikki nelikopterit tarkkailivat koko ajan ympäristöään ja välttivät siten törmäykset lähellä olleiden muiden koptereiden kanssa. Kuuleman mukaan kaikkia laitteita ohjattiin vain yhden tietokoneen avulla.

Todennäköisesti tämäkin ennätys rikotaan taas pian – niin helposti lennätys näyttää videolla sujuvan.